PALJONKO OLEN PAINANUT ENIMILLÄÄN JA VÄHIMMILLÄÄN?

Mitä paino merkitsee? Tämä aihe on liikkunut viime päivinä somessa ja blogeissa, joten oli pakko tarttua aiheeseen, sillä mulla on asiasta sanottavaa. Aluksi ajattelin, että tähän voi ottaa osaa vain jos on sitä mieltä, ettei painolla ole mitään väliä ja jokainen vaaka tulisi hävittää maailmasta, mutta ehkä mukaan mahtuu myös toisenlainen mielipide.

Tiedän, että kehon paino on monesti herkkä asia ja se voi aiheuttaa kaikenlaisia ahdistuksia ja pelkoja. Monen muun tavoin, voin yhtyä siihen, että historiassani on aikoja, jolloin paino oli liian suuressa roolissa elämässä. Oli vain painotavoite ja kaikki muu siirrettiin sivuun, jotta tavoite täyttyy. Eikä se tavoitteeseen pääsy kuitenkaan riittänyt. Omalla kohdallani urheilu on ollut se, joka on varmasti pelastanut mut pahimmilta näännytyksiltä, sillä halusin treenata ja kehittyä lajissani, joten senkin kannalta oli pakko syödä!

Pahimman vaiheen jälkeen on ollut kausia, kun en uskaltanut vaa’alle sillä pelkäsin, että jos se näyttääkin kutosella alkavan luvun joka oli mulle tietynlainen ”läskiraja”. Piti siis painaa alle 60 kg, kaikki muu oli liikaa. Tuosta ajasta alkaa onneksi olla jo kauan ja nykyään sitä vain miettii, että oompas ollut hölmö!!

Nykyään suhtaudun painoon aika välinpitämättömästi siinä mielessä, että pystyn ajatella asiaa vain numeroina. Paino ei kerro kuinka hyvä ihminen olen, mutta en kiellä etteikö mulle ole tärkeää pysyä omilla kriteereilläni hyvässä kunnossa, sillä tiedän missä kehossa mun on paras olla. Jos lihoisin yhtäkkiä 5-10 kg, tottakai se tuntuisi epämiellyttävältä, koska tuollainen luku näkyy ja myös tuntuu kehossa. Mä en kasvata lihasmassaa, joten noussut paino on kyllä sitten jotain ihan muuta kuin muskeleita. 😀

Mä en siis suoranaisesti oo sitä mieltä, että jokainen vaaka pitäisi polttaa roviolla, sillä se voi toimia myös positiivisena motivaattorina silloin, kun on tarvetta pudottaa painoa esimerkiksi terveellisille lukemille. Olen sitä mieltä, että normaalipainoisten ei tulisi stressata lukemista, heittelivät ne kilolla suuntaan tai toiseen, mutta joskus vaa’alle astuminen voi saada ymmärtämään, että nyt pitäisi ihan oikeasti tehdä muutos elämäntapojen suhteen. Liikalihavuus on mm.  toiseksi suurin syy ennenaikaisiin kuolemiin Euroopassa. 

Tällä hetkellä on kehopositiivisuuden, hyväksynnän ja hyvinvoinnin kausi. On jopa trendikästä olla hyväksyvä, tuoda esiin rentoutta ja rakastaa itseään. Tämähän on pelkästään hieno asia, mutta se ei sulje pois sitä etteikö voisi olla vaikka kehonmuokkaukseen tai painoon liittyviä tavoitteita. Asioiden ei tarvitse sulkea pois toisiaan! Jos jokin tavoite tai asia on sulle tärkeä, tee töitä ja saavuta se. Elämä on liian lyhyt siihen, että miettisi mitä muut sun tekemisistä ajattelee.

Jos palataan vielä aiheeseen nimeltä paino ja mitä se minulle merkitsee, niin voisin sanoa että ei paljon mitään, mutta toisaalta kuitenkin se on mittari myös omasta hyvinvoinnistani. Käy vaa’alla ehkä kerran viikossa, joskus useammin ja joskus harvemmin. Painoni ei juurikaan muutu, välillä se on hippasen alle 60 kg ja välillä 61 kg. Enimmilläni olen tainnut painaa 67 kg ja vähimmillään aikuisiällä 50 kg.

Nyt tuntuisi absurdilta olla edes lähellä tuota 50 kg, sillä koen olevani suht hoikka ihan tässäkin painossa. Mun keholle tuo 67 kg oli kuitenkin liikaa, koska en tuntenut oloani omakseni. Jollekkin toiselle se voi olla ihannepaino, mutta ei mulle. Kehot ovat erilaisia ja sen vuoksi vertaaminen on täysin turhaa.

Muistan kuinka joskus mietin, että olisi ihan unelma jos voisi syödä mitä haluaa ja pysyä silti sellaisessa kondiksessa kuin itse tahtoo. Ja nyt 33 vuotiaana voin sanoa, että tuo on kohdallani täysin totta.

Kuvitin postauksen kehittämälläni Ranch-kanapiiraan kuvilla. Resepti löytyy Instagram feediltäni (ainorouhiainen). Kyseessä todella herkullinen piirakka, joka on kuitenkin kevyt ja sisältää hyvää tekeviä raaka-aineita!

Kivaa viikonloppua!

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


2 Responses to “PALJONKO OLEN PAINANUT ENIMILLÄÄN JA VÄHIMMILLÄÄN?”

  1. S sanoo:

    Kuinka pitkä oot? 🙂

Kommentoi