Moikka lauantaihin! Koska on lauantai ja koska en jaksa kirjoittaa mitään painavaa asiaa just nyt, ajattelin jakaa asioita joista en yleensä täällä kerro. Mitään salaisuuksiahan nämä eivät ole, mutta harvemmin tulee jaettua arkisia asioita tai mun muuhun elämään liittyviä juttuja.
Syön tässä samaan aikaan Parrot’sin suklaakuorrutteisia pähkinöitä. Menin vartavasten Minimaniin ostoksille, jotta saisin kasattua parhaan namupussin. Tyyristä huvia, sillä pussin hinta lähenteli 10 €uroa. Hyviähän nuo on, mutta aika hyvällä kilohinnalla varustettu!
Tällä viikolla on ollut pariin otteeseen sellainen fiilis, että en oikeesti selviä viikonloppuun saakka. Tässä sitä ollaan, mutta nyt on pakko painaa vähän jarrua. Ei ole normaalia painaa aamukasista iltakymppiin montaa viikkoa putkeen!
Oon koukussa Love Islandin uk versioon. Tällä viikolla ollaan ”säästetty” kaikki jaksot viikonlopulle, joita katsotaankin tää ilta putkeen!
Asutaan rivitalossa ja ollaan vähän innostuttu laittamaan (ajatuksen tasolla toistaiseksi :D) takapihalle istutuksia ja muuta kivaa. Terassi maalattiin viime sunnuntaina, joten eiköhän tästä pikkuhiljaa muutakin ilmesty tuonne pihamaalle. Mähän en ole koskaan ollut mikään viherpeukalo ja pelkkä ruohon leikkaaminen oli aika haastavaa yksin asuessa. Monta kertaa oon käynyt Plantagenissa ja lähtenyt kuitenkin tyhjin käsin kun kaikki vaikuttaa niin monimutkaiselta.
Joka toinen viikko meillä asuu myös miehen 8-vuotias tytär. Obelix-hauva on suurimman osan täällä, mutta käy aika ajoin myös exäni luona. Kunnon uusioperhe meininkiä siis.
Harvoin on näin, mutta tänään mua harmitti että piti lähteä lauantaina töihin jumppaamaan, kun muut lähtivät mökille kesäpäivää viettämään. No, sainpahan siivottua rauhassa, kävin myös ihanassa kasvohoidossa ja sain tallustaa ruokakaupassa ihan rauhassa erilaisia tuotteita tutkien.
Kyseisellä kauppareissulla sain sisustusvimman ja olin jo ostamassa kotiin kaiken maailman vilttejä, koreja ja hyllykköjä, mutta en olisi saanut kaikkea kannettua niin päätin hakea kamat huomenna. Nyt aloin jo tosissaan miettiä, että onkohan edes tarvetta!
Tuliko mitään uutta ja ihmeellistä?
Kivaa lauantai-iltaa!
instagram: ainorouhiainen
Paljon tuli kivoja faktoja, joita ei välttämättä normaaleista teksteistä tulisi julki, mahti postaus siis!
Parrotsin pähkinöihin liittyen, ainoa herkku josta tykkään joten kalliiksi tulee aina herkuttelu. Varsinkin kuin vaih yhdestä kaupasta saa niitä kaikkia lemppareita!!
Kiitos!! Siis ne on niin tosi hyviä, mutta aina kun punnitsee pussin niin tulee sama fiilis, että ei hitto voi maksaa näin paljon, haha!
Teidän uusioperhe-elämä tuli mulle ainakin uutena
Siitä olisi itse asiassa mielenkiintoista kuulla lisääkin siitä näkökulmasta, että miten sun elämäsi on muuttunut sitä myöten. Vaikutat aika itsenäiseltä ja rutinoituneelta ihmiseltä esim. ruokailujen suhteen ja sullahan menee töihin varmasti aika paljon aikaa, niin miten olet sopeutunut lapsiarkeen? Mutta ymmärrän tietysti, jos et halua tai voi tuoda miehesi lasta omaan blogiisi enempää kuin tämän maininnan verran 
Uskon, että monille muillekkin. Mun somessa kun näkee yleensä vain mun omia juttuja ja siitä saa varmasti kuvan, että elän omien juttujen ympärillä! Katsotaan jos keksin jonkun kulma aiheelle miten kertoa aiheesta enemmän täällä.
Tämä postaus oli oikea viikonlopun piristys
Kiitos, mahtavaa kuulla!
Mustaki oli mukava postaus!
Ja uusiakin juttuja, vaikka oon enempi tai vähempi seuraillut sua (kuulostipa stalkkerilta:D) jo vuosia.
Mukavaa alkavaa viikkoa, toivottavasti vähän iisimpää!
ps. Mullaki Love Island UK:n säästelyt menossa