SPORTTAAJAN HERKULLINEN VÄLIPALA


Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Vaasan Kaura-tattari leivän kanssa.

Nykyään on mahtavaa, kun on olemassa niin paljon erilaisia ruokatuotteita. Markkinoille tipahtelee jatkuvasti uutuuksia ja itseäni kiinnostaa tietysti aina ne hieman terveellisemmällä näkökannalla suunnitellut tuotteet. Leipä oli joskus pitkään poissa mun ruokavaliosta, mutta kuten olen monesti maininnut, olen päästänyt irti kaikista turhista kielloista ja säännöistä, mikä on muuten erittäin suositeltavaa ihan jokaiselle. Leipämarkkinoille on tipahtanut uutuus, josta olin tällaisena kaura-fanina erityisen fiiliksissä! Vaasan Kaura-tattarileipä on ilman vehnää leivottu leipä, joka sisältää kauraa, tattaria sekä hirssiä. Tämä Suomessa leivottu leipä on siis tietysti runsaskuituinen ja siinä on jopa 70% täysjyväkauraa.

Mä en oikeen edes tiedä, että miksi leipä on ollut muka niin pahis monien ajatuksissa. Jos ajatellaan vaikka Vaasan kaura-tattaria, niin kaksi viipaletta tätä leipää vastaa makroiltaan ja kaloreiltaan täysin samaa kuin 40 g kaurahiutaleita puuroksi keitettynä. Usein puuroonkin sekoittuu lisukkeita, samoin kuin leivänkin päälle. Näillä herkkuleivillä voi siis ihan hyvillä mielin laittaa sen puuroannoksen vaihtoon ja pitää silti kiinni terveellisistä elämäntavoista!

Useinhan sitä miettii, (tai ainakin minä :D) että mitä siihen leivän päälle laittaisi. Kiiressä ei ehkä jaksa alkaa tekemään gourmee -leipiä hienoilla päällisillä, joten kehittelinkin aivan mielettömän helpon ja herkullisen levitteen tälle leivälle. Tällä setillä saat hyvässä suhteessa niin hiilareita, rasvaa kuin proteiiniakin. Parasta on tietenkin, että ennen tai jälkeen treenin saat nopeasti hyvän makuista, ravitsevaa välipalaa kehiin! Nämä sopivat myös naposteluun tai herkutteluun esim. leffaillan aikana, brunssilla tai kavereiden illanistujaisissa.

Tonnikalatahna sekä kinkkutahna sisältävät siis proteiinia ja rasvaa, jotka täydentävät Kaura-tattari leivän sisältämiä hyviä hiilareita jolloin kokonaisuus ravintoarvoiltaan onkin oikein passeli. Itse tykkään leivästä paahdettuna ja käytinkin leivät uunissa 200 asteessa noin viiden minuutin ajan, jonka jälkeen ladoin tahnaa leivän päälle. Toinen tahnoista on vähärasvainen ja molempiin on toki mahdollisuus käyttää kevyttä tai täysrasvaista tuorejuustoa.

Tonnikalatahna:

  • 1 punasipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 150 g maustamatonta tuorejuustoa
  • purkki tonnikalaa
  • ripaus yrttisuolaa

silppua sipuli & valkosipuli pieneksi silpuksi monitoimikoneella, lisää muut aineet ja sekoita tahnaksi. Jos et omista monitoimikonetta, onnistuu myös käsin sekoittamalla.

Ravintoarvot per 100 g: 157 kcal, proteiini 12 g, hiilihydraatti 3 g, rasva 11 g.

Kinkkutahna:

  • 1 punasipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 150 g maustamatonta kevyttuorejuustoa (3%rasvaa)
  • 100 g palvikinkkua
  • ripaus yrttisuolaa

silppua sipuli & valkosipuli pieneksi silpuksi monitoimikoneella, lisää muut aineet ja sekoita tahnaksi. Jos et omista monitoimikonetta, onnistuu myös käsin sekoittamalla, tällöin pilko myös kinkun pieneksi silpuksi veitsellä.

Ravintoarvot per 100 g: 91 kcal, proteiini 12 g, hiilihydraatti 5 g, rasva 2 g.

paahdetut leivät – versiota nautiskeltiin vieraiden kanssa illanistujaisissa.

Maistuisko sulle kassillinen leipää? Kerro kommenttiboksiin omat lemppari päälliset esimerkiski juuri tämän leivän kanssa nautittuna ja olet mukana arvonnassa. Arvonta päättyy 22.1.2019. Säännöt täällä.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


56 Responses to “SPORTTAAJAN HERKULLINEN VÄLIPALA”

  1. mariem sanoo:

    Kauraleipä pitää paahtaa, päälle joku tahna, esim avokadoa tai hummus ja reippaasti vihanneksi, paprika, kurkku tomaatti, yrttejä, nam 😛

  2. Sari sanoo:

    Suosikki leivän päälliseni ovat raikkaat kasvikset (salaatti & paprika) yhditettynä savukirjolohen ja avocadoviipaleiden kanssa. Tämä kombo toimisi varmasti myös kaura-tattarileivän päällisenä. 🙂

  3. Laura sanoo:

    Hummus, juusto ja paprika

  4. Jenna sanoo:

    Suosikki päälliset kaura-tattarileivän päällä ovat tahini ja tuoreet kasvikset, kuten kurkku ja paprika.

  5. Larremoi sanoo:

    Juusto on must❤️

  6. aura sanoo:

    Hummus!

  7. Eltsu sanoo:

    Lempparipäällisenä toimii niinkin yksinkertaisesti kuin kalkkunaleikkele ja juusto!😍 mutta jos vähän jotain spessumpaa tekee, niin leivän päälle avocadoa ja ripaus pippuria!

  8. Aliisa sanoo:

    Suosikkileipä sisältää paistetun kananmunan, polar-juustoa, kalkkunaa, paprikaa, avokadoa ja kurkkua, tosi hyvää ja tällä lähtee aamu aina hyvin käyntiin!

  9. Iiris sanoo:

    Itsetehty guacamole!

  10. Saija sanoo:

    Mun omia suosikkeja tän leivän päällisenä on joko hummus tai aioli. Usein laitan myös avokadoa. Jos haluan ruokaisamman niin lisään tonnikalaa.

  11. Luana sanoo:

    Tää on superhyvää etenkin paahdettuna! Päälle laitan yleensä Lidlin hummusta ja ohuita kurkkusiivuja 🙂

  12. Eija sanoo:

    Ihan pelkkä levite tai salaattia, tomaattia ja kurkkua 😀

  13. Kukka sanoo:

    Mun lemppari leivänpäälliset (vai pitäisko sanoa; mun vakiintuneet lempparit) on: voi, lehtisalaatti, Oltermanni ja kurkku 🙂

  14. Jassu sanoo:

    Hummusta ja/tai pestoa, kurkkua, amerikkalaisia suolakurkkuja, paprikaa ja välillä juustoa/fetaa. Aika basic, mutta etenkin kauraleivän päällä täydellistä <3

  15. Rose sanoo:

    Tuo leipä on niiiiin ihanaa! <3 Lämpimäksi paahdettuna, päälle levitettä ja juustosiivu. Toimii.

  16. Tytti sanoo:

    Lemppari leivänpäällinen tällä hetkellä on avokado sekä paprika ja päälle vielä pippuria ja sitruunamehua!

  17. Pauliina.K sanoo:

    Avokadoa ja ripaus suolaa päälle!!

  18. Oona sanoo:

    Hyviksi päällisiksi sopisi punajuurihummus ja savutofu 😛

  19. Jepa sanoo:

    Viime aikoina leivän päälle on valikoitunut hummus ja mahdollisimman paljon erilaisia kasviksia 🙂

  20. Ansku sanoo:

    Lempparileivänpäälliseen tulee juusto, salaatti, kurkku ja paprika. Toinen hyvä on tonnikala+kasviksia.

  21. Reetta sanoo:

    Kalkkuna ja juusto toimivat arjessa parhaiten ja maituvat yhdessä hyvälle. Siihen päälle kun heittää esim. kurkkua ja paprikaa, niin maukas perussetti on koossa. Vähän spessumpana leivänpäällisvaihtoehtona tykkään tehdä tonnikalatahnaa purkkitonnikalasta ja makeasta chilikastikkeesta. Namskis!

  22. Annika sanoo:

    Joskus parhaalta leivän päällä maistuu ihan pelkkä margariini 😀 Mutta hummus + tuoreet kasvikset tai juusto + suolakurkku ovat kyllä varsin toimivia yhdistelmiä!

  23. Linsku sanoo:

    Tykkään syödä leivän paahdettuna ja päälle kalkkunaleikettä, juustoa sekä kurkkua tai paprikaa. Viikonloppuisin sit avokado tai keitetty/paistettu kananmuna vielä lisäksi 🙂

  24. Jenni sanoo:

    Leivän päällä maistuu parhaiten hummus tai kauralevite, ohueksi siivutettu savutofu, soijaleikkele, juusto, tomaatti ja/tai kurkku. 😛

  25. Liisa sanoo:

    Kyllä sitä useimmiten tulee laitettua ihan vaan pelkistetysti juustoa, ja hyvää on 😀 Toisena lempparina on leikkele, mozarella & pesto yhdistelmä!

  26. Marine sanoo:

    Ehdottomasti maistuisi kassillinen leipää. Vuoden vaihteessa olen aloittanut vähän terveellisempää elämää yhden kirjan innoittamana. Olen lisännyt paljon kasviksia ja marjoja ruokavalioon ja alkanut syömään säännöllisesti. Etenkin aamupalalla ja lounaalla, sillä on ollut positiivinen vaikutus iltasyöpöttelyyn.

  27. Suvi sanoo:

    Avokado + kalkkuna!! Nam

  28. Hanski sanoo:

    Avokado, juusto/leikkele sekä salaatti + paprika

  29. Mira sanoo:

    Kevyttä tuorejuustoa, salaattia, kurkkua ja kalkkunaleikkelettä 🙂

  30. Ella sanoo:

    Leipä on kyl parasta :). Omat lempparitäytteet on avokado ja paistettu kanamuna tai sitten ihan perinteinen juusto persiljan kanssa.

  31. Helena sanoo:

    Mä tykkään (ja oon aina tykännyt) tosi paljon leivästä. Enkä oikein ymmärrä leivän parjausta! Päällisen valinnalla on suuri merkitys esim kalorimäärään ja terveellisyyteen; rasvainen juusto vs kalkkunaleikkele ja niin edelleen.
    Mun lempparipäällysteet leivälle on margariini (jos leipä on hyvää niin jo ihan pelkästään tämä riittää!), lisäksi ylikypsä saunapalvikinkku ja kurkkua. 🙂

  32. Suvi sanoo:

    Välillä leipä maistuu parhaalta pelkän oivariinin kanssa, välillä perus juusto ja kalkkuna, sitten taas esim viikonloppuisin vähän spessummin vaikka avokadon ja paistetun kananmunan kera.

  33. Veera sanoo:

    Paahdetun leivän päälle avokadoa, tomaattia, mozzarellaa ja mustapippuria. Nam!

  34. Iina sanoo:

    Kassillinen leipää kelpais kyllä, varsinkin kun tota ei oo vielä tullu maistettua. Ehdottomasti pitää kyllä maistaa! Yksinkertanen mut toimiva suosikki leivän päälle on levite, juusto ja kurkku 🙂

  35. Tuikku sanoo:

    Vaasan kaura-tattari on vielä testaamatta, mutta saman valmistajan kauraleipää oon syöny monet kerrat…viimeksi just iltapalaksi. Mulla on useimmiten päällä eka levitettynä avocadoa, sit paistettu kanamuna ja ripaus Herbamarea, nam 🙂

  36. noora sanoo:

    Joko oivariini+kurkku tai avokado+kalkkuna 🙂

  37. Riina sanoo:

    Vaihtelevasti lidlin hummus tai avokado ja kananmunat!

  38. Aino sanoo:

    Kananmunat ja kasvikset 🙂

  39. Siiri sanoo:

    Leivän päälle ehdottomasti juusto ja paprika, tai avokado ja sitruunamehu!

  40. Emilia sanoo:

    Mun lemppari on kalkkuna, kananmuna ja tomaatti tai oivariini ja juusto 🙂

  41. Rosa sanoo:

    Avocado+kalkkuna+paistettu kananmuna! Tai vaihtoehtosesti hummus+juusto 🙂

  42. Rosa sanoo:

    Avokado+kalkkuna+paistettu kananmuna! Vaihtoehtoisesti hummus+juusto 🙂

  43. manna sanoo:

    Juustoa ja kurkkua/tomaattia/paprikaa

  44. Riikka sanoo:

    Paahdetun kauraleipäpalasen päällä hummus,täydellisen kypsä avokado, tuore korianteri ja mustapippurirouhaisu sekä suolaripaus maistuu herkulta!

  45. Resus sanoo:

    Suosikkipäällinen on ihsn vaan avokado suolalla ja pippurilla 🙂 pitää äö kyllä laittaa tuollaiset tahnatkin ehdottomasti kokeiluun

  46. Sari sanoo:

    Avokado + suola & pippuri toimii hyvin!

  47. Anu sanoo:

    Avokado, kalkkunaleike, salaatti, kurkku ja paprika 🙂

  48. anna s. sanoo:

    Voita ja juustoa 😛

  49. Piia A sanoo:

    Hummus on aivan ihanaa leivällä 🙂 Lisäksi graavilohi+kananmuna on herkkupäivien suosikki.

  50. Tiia sanoo:

    Avokado, kinkku, kananmuna, ja kasvishöysteet (kurkku, salaatti,tomaatti) NJAM!

  51. Emmi sanoo:

    Kyllä se on yleensä (sillon ku harvoin leipää syön) ihan perus voi, kinkku, juusto ja kurkku 😀 Mutta nyt menee kyllä nuo tahnat testiin! Kiitos! 🙂

  52. maikki sanoo:

    Paahdettua kauraleipää ja avokadoa 🙂 tai keitetty kananmuna

  53. Maria sanoo:

    Juusto ja paprika

  54. hilkka sanoo:

    Meetvursti, juustoa ja kurkkua 🙂

  55. Marja-Liisa sanoo:

    Ihana resepti. Mikä tuorejuusto on 2 prosenttista? En löytänyt mistään noin kevyttä.

Kommentoi