Pitkästä aikaa ihan puhtaasti treenijuttuja! Tehtiin nimittäin eilen HIIT-tunnilla sen verran ”kiva” ja tehokas setti, että ajattelin jakaa sen ihan täälläkin. Oon vetänyt kesän alusta asti noita HIIT-treenejä ja alan huomata, että hapenottokyky on taas mennyt kivasti eteenpäin. Hyvä hapenottokyky on tärkeä osa myös ohjaamisessa, sillä puhuminen ja keskittyminen on ihan eri luokkaa kun ei itse tee jatkuvaa kuolemaa tunnin aikana. HIIT-treenit ovat myös omiaan rasvanpolttoon liittyvissä tavoittessa ja yleisesti kehonkoostumuksen muokkaamisessa timmimpään suuntaan.
Tähän treeniin meni aikalailla tasan 30 minuuttia. Aika sisältää myös lämmittelyn, johon käytin tunnilla 6-7 minuuttia.
Liikkeitä on kuusi kappaletta ja kierroksia neljä. Ensimmäisellä kierroksella jokaista liikettä toistetaan 60 sek, toisella 40 sek, kolmannella 30 sek ja viimeisellä 20 sek. Kierroksien välissä pidetään minuutin tauko. Liikkeiden toistotapa on nopea, mutta silti mahdollisimman siisti tekniikka.
PYRAMIDI HIIT:
- luisteluloikka (käsi koskettaa maahan jokaisella loikalla)
- pystypunnerus + syväkykky (yksi punnerus ylös ja sen jälkeen kyykkäys syväkyykkyyn, mulla oli 5 kg:n käsipainot käsissä)
- yleisliike
- rullaus selälle + jännehyppy ilmaan
- vuorikiipeilijä
- viivajuoksu ( esim. 20 metrin alueella pikajuoksua päästä päähän, päädyssä kosketus maahan)
Mulla on ollut pakarat tosi kipeenä tämän treenin jäljiltä, kiitos noiden luisteluloikkien. Tänään tehtiin vielä Bikini Bootcampissa kova treeni koko vartalolle, joten nyt voi hyvillä mielen ottaa iisisti loppuillan. Kivaa viikonloppua!
kuvat: Riikka
vaatteet: NIKE, kengät: PUMA / Intersport Vaasa
Kuulostaa hyvältä! Millä korvaisit viivajuoksun treenatessa ihan olohuoneessa?
Esim pikajuoksulla/polvennostojuoksulla paikallaan tai vaikka haarahypyillä =)
Hei,
onko vähän niinkun ”kerähyppy” ?
Nyt et keksi mikä tuo rullaus selälle + jännehyppy ilmaan onkaan?
Eli syväkyykyn kautta rullataan selälle ja siitä takasin kyykkyyn + ponnistus ilmaan!
Kuulostaa hyvältä, testiin menee!! Ajattelin juoksun vaihtaa polvennosto juoksuun paikoillaan. sillä saa kyllä sykkeet hyvin ylös ja tapaanki sillä aina omassa hiitissä rutistaa viimeiset mehut irt
Kuulostaa hyvältä ja tehokkaalta tuo treeni!! Täytyypä kokeilla
Mikä tässä listassa on tuo yleisliike?
Se on siis tunnettu myös nimellä ”burpee”, googlattelemalla tulee varmasti runsaasti videoita =)