ALKOHOLISMIN VARJOSSA

Tää aihe ja tekstin kirjoittaminen on ollut mun mielessä hyvinkin monta kertaa, mutta tähän saakka en vaan ole pystynyt avata aihetta julkisesti. Oon useasti puhunut siitä, kuinka meillä kaikilla on ne omat vaikeat asiat ja ongelmat, jotka ei välttämättä näy millään tavoin ulkoisesti. No, tämä on nyt se mun akilleen kantapää ja asia, joka on vaikuttanut elämääni aina lapsuudesta saakka. Aiheeseen liittyy pelkoa, häpeää, kieltämistä, epätoivoa ja vihaa. Kyseessä on siis läheisen alkoholismi, joka vaikuttaa niin helvetin paljon myös kaikkiin lähellä oleviin ihmisiin.

Viime aikoina oon saanut lukea mediasta paljon samankaltaisia tarinoita ja uskon, että tämä melko vaiettu aihe on paljon yleisempi mitä edes ymmärretään. Alkoholismi ei aina tarkoita sitä, että maataan puiston penkillä ja vedetään lasinpesunestettä naamaan. Ihan tavallisissa perheissäkin ilmenee tätä ongelmaa valitettavan usein. Valitettavan harvoin asiasta kuitenkaan puhutaan, sillä uskon monien häpeävän asiaa. Itsekin olen hävennyt ja yrittänyt silotella totuutta. Olen yrittänyt auttaa, olen yrittänyt muuttaa, olen vaiennut ja lopulta lopetin yrittämästä, mutta en välittämästä. Samaan aikaan sattuu niin hitosti, kun näkee kuinka läheinen tappaa itseään hitaasti, mutta niin varmasti.

Kirjoitin alussa, että asia on ollut ilmoilla lapsuudestani saakka. Alkoi viattomasti ja paheni vuosien aikana siihen pisteeseen, että nykyään alkoholin saaminen menee kaiken ja kaikkien muiden edelle. Alkoholin alaisena kyseinen ihminen ei ole edes varjo entisestään. Oon miettinyt, että miten pystyy samaan aikaan vihaamaan ja rakastamaan jotain ihmistä. Haluaisin vaan vihata, jotta ei tarvisi välittää, mutta asia ei ole ihan niin helppoa kuin toivoisi.

Viime aikoina tää keissi on kärjistynyt tosi pahaan pisteeseen ja ihan suoraan sanottuna on ollut aika rankkaa. Pahinta näissä alkoholi- ja huumeongelmissa on juuri se, että ne satuttaa enemmän muita kuin ihmistä, joka kaiken aiheuttaa. Nuo aineet vie ihmiseltä kaiken empatiakyvyn ja kyvyn ajatella järkevästi. Ihminen ei ole enää sama kuin ennen.

Syy miksi päätin tästä kirjoittaa on se, että tiedän siellä ruudun takana olevan myös muita samassa tilanteessa olevia. Tilanne ei välttämättä ole vielä niin paha vielä, mutta se tulee jossain vaiheessa olemaan. Vika ei ole minussa eikä sinussa, eikä asiaa tarvitse hävetä tai salailla. Joskus vaan on parempi luopua siitä läheisestäkin ihmisestä, jos hänen käytöksensä aiheuttaa surua ja pelkoa muille. Auttaa voi ja pitääkin, mutta fakta on vain se, että ihminen joka ei halua apua, ei sitä pysty vastaanottaa. Usein homma menee vielä siihen, että alkoholistia aletaan sääliä ja vähätellään hänen aiheuttamia ongelmia.

Olen sitä mieltä, että on tärkeää ottaa muut ihmiset huomioon ja ajatella läheisiä. Silti monella ongelmaksi koituu se, että pidetään muista huolta, eletään vain muiden tarpeiden ja odotuksien mukaan, jolloin oma hyvinvointi unohtuu. Kannattaa muistaa, että kun itse voi hyvin ja on onnellinen, pystyy olemaan parempi ihminen myös muita kohtaan. Muistakaa myös, että ette voi koskaan tietää mitä asioita joku käy läpi, joten oletukset ja spekuloinnit on parempi jättää kokonaan tekemättä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


28 Responses to “ALKOHOLISMIN VARJOSSA”

  1. Avatar Jenezky sanoo:

    Hienoa että uskaltauduit kirjoittamaan tästä(kin) asiasta, josta ollaan yleensä hyshiljaa. Se on kamalaa katsoa vierestä kuinka toinen tekee hidasta kuolemaa ja olet kaiken voitavasi tehnyt, olo on aika avuton. Pakkohoitoonkaan ei meilä suomessa pääse, on odotettava että tämä henkilö tekee jotain kamalaa itselleen, sitten ehkä ottavat hoitoon, jos sittenkään. Voimia sinulle ja oikein mukavaa syksyä :)

  2. Avatar Kitty sanoo:

    <3

  3. Avatar Iina sanoo:

    Olet todella rohkea, kun kirjoitit tästä aiheesta. Kiitos <3 Tulen itse alkoholistiperheestä ja joka kerta kun kohtaan jonkun samassa tilanteessa olevan, kerron: "olet upea, tärkeä, tämä ei ole sinun vikasi, voit olla ylpeä itsestäsi miten olet selvinnyt vaikeuksista". Jokaisen alkoholistin läheisen kuuluu kuulla nämä asiat. Väitän, että nykypäivä lähes jokaisen lähipiiriin kuuluu alkoholisti tai masentunut. Molemmat niin yleistä. Onneksi nykyään asioista puhutaan ääneen!

  4. Avatar Pullon ja korkin välissä sanoo:

    Et arvaa kuinka ajankohtainen kirjoituksesi onkaan, kiitos tästä. Alkoholismi varjostaa omaa elämääni ja kaikkien läheisten. Todella pahaksi on meilläkin juuri nyt mennyt ja pelkään pahoin, että kuolema tulee ennen kuin mikään muu viinalta lopullisesti pelastaa. Valitettavaa ja todella surullista.
    Itsestä on tosiaan tärkeintä pitää huolta, ettei sairastu. Toisen sairautta ja siihen hiljalleen syvemmälle vajoamista on todella raskasta seurata. Vaikka ei pitäisi yhteyttä, silti se asia kalvaa mielessä päivittäin. Ja joka kerta, kun jotain isompaa sattuu, tulee toivonpilkahdus: nytkö hän viimein tajuaa ja vaihtaa elämänsä suunnan. Mutta ei. Ei se niin vaan aina mene. Valitettavasti.
    Alkoholi muuttaa aivoja pysyvästi. Ihmisestä tulee paatunut, tunneköyhä jne. Ei siis vain hulamassa, vaan pitkän käytön seurauksena vaikutukset ovat isoimmat juurikin aivotoiminnoissa. Ei se maksa välttämättä poksu, veriarvot voi olla priimaa jne. Mutta ne aivot.
    Suosittelen alkoholistin läheisten(al-anon)vertaisryhmiin ja tukeen tutustumista netissäkin. Vertaistuki on tässäkin sairaudessa todella iso voimavara ja tuki läheisille.
    Voimia sinulle ja tsemppiä!

  5. Avatar Kata sanoo:

    Todella hienoa, että nostit tämän aiheen esille. Läheiseni menehtyi muutamia vuosia sitten ja viina oli syy siihen, että hänen elämänsä loppui liian aikaisin. Poismenon jälkeen olen osannut käsitellä aihetta jotenkin tosi perusteellisesti sekä olen rohkaistunut puhumaan siitä. Olin pitkään vihainen ja surullinen kaikesta siitä häpeän tunteesta ja pelosta, jota henkilö ympärilleen loi. Samalla jonkun oli kannettava hänestä huolta. Kaipaan häntä ja rakastan häntä ikuisesti, mutta rakastaminen ei ole ollut helppoa. On todella vaikea rakastaa ihmistä, joka on saanut itseni itkemään lapsena ja lähtemään ulos kodista, koska siellä ei ollut todellakaan hyvä olla, kun putki oli päällä.

    Kaikkea hyvää sinulle <3 ja lämpöä syksyn pimeyteen!

  6. Avatar Jennan sanoo:

    Kiito kun kirjoitit tärkeästä aiheesta. <3

  7. Avatar Jenni sanoo:

    Uskon, että on hyvä asia kun puhut tästä julkisesti, sulle itselle ja myös monelle muulle!

    Niin tuttua tekstiä, niin kun omasta kynästä. Monesti oon pohtinut näiden viimeisten 10 vuoden aikana kun oon tätä alkoholistin lapsen roolia koittanu tosissani käsitellä, että ihmiset jotka ei oo kokenu samaa tai tiedä tästä sairaudesta, ei voi millään ymmärtää tiettyjä asioita. Se on tietenkin täysin ymmärrettävää. Itse olen joutunut tekemään päätöksen, laittaa kokonaan välit poikki omaan vanhempaan, ja vieläkin sattuu kun kuulen tai rivien välistä luen, miten voin luovuttaa ja katkaista välit, vielä perheen jäseneen. Jos toinen on sairas, ei tätä voi hylätä. Mutta koska mä pääsen elämään tätä mun elämää? Siinä kohtaa kun tein sen päätöksen. Ainaki mun kohalla.
    Siks onkin aina lohdullista kuulla muiden ajatuksia, jotka tasan tarkkaan tietää mistä on kyse.
    Kiitos sulle et jaoit tän! <3
    On se asia edelleen läsnä, kaikkine haavoineen mitä se on aiheuttanut. Mutta erilailla, kun silloin kun joutui päivästä toiseen pettymään ja katsomaan vierestä, kun rakas ihminen tuhoaa itseään.
    On vieläkin välillä vaikea tunnistaa omia tunteita, kun ei niille sijaa lapsuudessa ollut, joutui peilaamaan kaiken omien vanhempien tunnereagtioiden kautta, ja sitten vielä tänäänkin huomaan imeväni itseeni voimakkaasti muiden tunteita.
    Mutta, tänään osaan jo olla kiitollinen just siitä menneisyydestä joka on ollu mitä on ollu. Sen seurauksena oon mä, just tällasena, oppinu kääntämään synkkiä juttuja vahvuudeks.
    Se vaatii halua avata haavat ja käsitellä ne.

    Kiitos tästä! <3 <3

  8. Avatar Emilia sanoo:

    Tiedän hyvin mistä puhut. Joskus nuorempana yritin kaikkeni jotta mun läheinen lopettaisi juomisen ja syytin itteäni kun en saanut sitä lopettamaan kunnes nyt vähän myöhemmin oon tajunnut että mä en sitä voi auttaa eikä kukaan muukaan koska ihmistä ei voi pakottaa hoitoon jos se ei itse ymmärrä että sillä on ongelma, valitettavasti se ihminen useasti ei sitä tajua kunnes on liian myöhästä. Päätin tehdä sen päätöksen oman psyykkisen hyvinvointini takia että annan olla koska itseäni mä siinä vaan rikon ja aiheutan itelleni mielipahaa. Vaikka se vaikealta aina on välillä tuntunutkin mutta oon kokenu sen parhaaks näin, soittelen kyseisen henkilön kanssa viikottain mutta en ole nähnyt vuoteen. Jos hän itse joskus tajuaa jonain kauniina päivänä että hänellä on ongelma ja haluaa tukea lopettamiseen aion olla hänen tukenaan sataprosenttisesti mutta ennen sitä en siihen pysty ihan oman hyvinvointini takia. Joskus tulee siihen pisteeseen että on parempi vaan antaa olla, niin itsekkäältä kun se kuullostaakin…

  9. Avatar JossuT sanoo:

    Niin kipeä ja niin tuttu aihe. Puolet elämästäni olen elänyt kyseisen ongelman varjossa. Nuorena onneksi joku ulkopuolinen (=ammattilainen) tajusi sanoa, että ei ole pakko huolehtia tai edes tavata jos se käy oman mielenterveyden päälle. Se helpotti, kun ei ollut pakko.

    Viime vuosina suhteemme taas parani, kun alkon käyttö väheni merkittävästi. Tapasimme enemmän ja tuntui, että elämä voittaa. Sitten yhtäkkiä yllättäen tuli syöpä joka vei läheisen saman tien. Onneksi saimme suhdettamme paremmaksi ja nyt huolen sijaan on tullut ikävä.

    Paljon jaksamista!

  10. Avatar Johanna sanoo:

    Tämä oli kuin suoraan omasta elämästäni. Ihanaa tietää ettei ole yksin samanlaisten kokemuksien kanssa..
    10 vuotta jo yritetty auttaa läheistä ihmistä mutta loppua ei näy, alkoholi vie mennessään..

    Voimia! <3

  11. Avatar Anna sanoo:

    Kiitos että kirjoitit aiheesta <3 Ajankohtainen aihe itselle valitettavasti ollut jo monta vuotta. Samalla rakastaa vaikka haluiski vihata eikä toisaalta viitti katkasta kokonaan yhteyttä ettei tilanne kärjistyisi niinku on aiemmin tapahtunu.
    Voimia sulle!

  12. Avatar Jonnaajon sanoo:

    Rohkea teksti ja tällaisia ainakin itse tykkään lukea. Harmitti jossain aiemmassa postauksessa lukea kommentti, jossa joku mainitsi sun snäpeistä ja käytöksestä niissä. Samantyylisiin kommentteihin törmää muissakin blogeissa. Mun mielestä on ainakin tärkeä nähdä sitä ihan oikeeta elämää, mikä monesti inhimillistää tyylilleen uskollisia bloggaajia. En ymmärrä mikä pakottava tarve tässä (some)maailmassa on etsiä virheitä, ristiriitoja toistemme toiminnasta ja mässäillä niillä. Tiettyyn pisteeseen asti ehkä ihan tervettä, mutta rajansa kaikella, jos ei toista yhtään tunne. Jokainen saa olla sellainen, kun on, kunhan ei muille toiminnallaan harmia tuota ja PISTE. Eniten ahdistaa se, että ihmiset alkavat muokata tapojaan toimia sen takia mitä muut ajattelevat ja miltä se muille näyttää. Samalla siinä tukahtuu sisäisesti. Lisäksi myös se tosiasia, että mielipiteet, elämäntilanteet ja ajatukset muuttuvat. Elämä elää koko ajan. Jos kuusi vuotta sitten Lauri Tähkä esittäytyi turkiskauluksessa, voi hän ihan hyvin nykyään olla niitä vastaan. Puhumattakaan siitä, että kuka edes tietää mikä oli pohjimmainen syy perua keikka #mustavalkoista

    Asiasta kuitenkin aiheeseen.

    Omat vanhemmat erosivat vuonna 1996, kun isäni alkoholinkäyttö muuttui harmittomasta viihdekäytöstä tavaksi käsitellä asioita ja tunteita. Samalla se alkoi vaikuttamaan liikaa koko perheen hyvinvointiin, mikä johti avioeroon. Eron myötä tilanne isäni kannalta tietenkin vain paheni entisestään ja seuraavat 20 vuotta menivätkin enemmän tai vähemmän putkessa.

    Olen ollut liian nuori tehdäkseni mitään ja kasvettuani vanhemmaksi tajunnut, ettei mitään ei ole ollut tehtävissä, enkä rehellisesti sanottuna tiedä olisiko aiemminkaan mitään isompia voinut tehdä välittämisen lisäksi. Olisiko kukaan voinut auttaa, luoda uskoa, välittää? En rehellisesti sanottuna tiedä. Tänä vuonna tilanne meni siihen pisteeseen, että isä sai aivoinfarktin kesällä ja siitä lähtien on ollut selvin päin. Itse monesti koitan samaistua hänen tilanteeseensa ja mietin mikä on motivaatio pysyä selvänä, voida paremmin, kun ei ole mitään minkä vuoksi tehdä niin. Ei ole kumppania, ei oikein ystäviä, kaikki arvostelevat, työttömyys ja terveyskin monelta kantilta mennyt (motoriikka nyt ainakin kärsinyt). Tottakai minä välitän, mutta itselläni ei ole paljon mahdollisuuksia elää arjessa mukana, kun asun vallan muualla, en voi olla läsnä ja mahdollisuudet siihen ovat lähes olemattomat. Aina välillä sitä miettii mikä järki olla niin kaukana kaikista läheisistä ja pohtii, että voisiko joskus ehkä muuttaa lähemmäs kaikkia. Vielä en ainakaan ole siihen valmis ja maailmaakin haluaisi nähdä. Lisäksi oma taloudellinen tilanne nyt on pitkittyneiden opintojen takia mikä on :D

    Yllättävän vähän koen alkoholismin vaikuttaneen suoranaisesti omaan elämääni, asenteisiini tai kykyyni pyörittää arkea, ehkä enemmänkin saanut vahvuutta tähän elämään ja oppinut asioita mitä itse voin tehdä toisin ja millaisia asioita arvostaa elämässä. Oma veli tuntuu kuitenkin vähän menevän perässä mitä tunteidenkäsittelyyn tulee. Vielä kaikki on harmitonta, mutta jos elämässä aina ikävät tunteet tukahdutetaan viinalla niin mihin se lopulta johtaa? Isäni kohdalla tilanne on myös ollut se, että hänen ryyppäämisestään ei ole niin paljoa harmia ollut muille, mutta itse olen ollut herkkä aina sille, että joku toinen kärsii, kun asiat voisivat olla paljon paremmin. Muutenkin se olen minä, joka aina jauhan perheen kesken sitä välittämistä, huolenpitoa ja muuta vastaavaa, jota taas kukaan muu meidän perheessä ei tunnu kovin korkealle arvostavan. Vaikka nykyisellään perheessämme kaikki onkin hyvin, tulemme toimeen niin mielestäni pidämme toisiamme liian itsestäänselvyytenä.

    Oma asenteeni alkoholia kohtaan on enimmäkseen neutraali. Alkoholia vastaan minulla ei ole mitään, mutta ihmisten tapoihin käyttää sitä, saattaa ollakin. Tavallaan jopa ihailen monissa paikoin maailmalla näkyvää ilmiötä, jossa alkoholiin suhtaudutaan tavallaan vapaammin ja se on ns. seurustelujuoma. Koen, ettei tällaisessa ilmapiirissä ongelmakäyttö ole niin yleistä.

    En oikein tiedä mitä tällä haen takaa tai haenko mitään, mutta kunhan nyt koin aiheelliseksi raapustella ja muutenkin käydä pitkästä aikaa kommentoimassa. Nyt on lähdettävä jumppaan :D Hyviä vointeja sinne!

  13. Avatar Pirita sanoo:

    Kiitos rohkeudestasi julkaista tämä teksti! Tiedän tasan tarkkaan miltä tuntuu olla sinun tilanteessasi. On vain sydäntä raastavaa katsoa vierestä kun läheinen juo elämäänsä pois tippa kerrallaan. Olisi paljon helpompaa luopua toisesta heti ja vapauttaa itsensä, mutta ainakaan minulle se ei ole vaihtoehto. Meidän kohtalontovereitamme on paljon, mutta silti tuntuu että on tämän asian kanssa aivan yksin.
    Tsemppiä sinulle!

  14. Avatar Cora sanoo:

    Todella tärkeä aihe!! Olen menettänyt yhden läheisen alkoholismin takia :,( :,( Siksi olen itse täysin raitis, enkä halua edes antaa läheisille lahjaksi alkoholia, kuten viinipulloa. Joku voisi ajatella että olen tosikko tai ilonpilaaja, mutta alkoholi on tehnyt mun perheelle niin paljon pahaa että halua pitäytyä siitä täysin irti itse.

  15. Avatar Piya sanoo:

    Rohkea kirjoitus hyvin tärkeästä ja niin kipeästä aiheesta, kiitos <3

  16. Avatar sari sanoo:

    Luin ja itkin. Meitä oheiskärsijöitä on niin, niin paljon!! Rohkea nainen olet kirjoittaessasi vaikeasta tilanteestasi, halaisin jos nyt voisin <3 jaksamisia.

  17. Avatar Oona sanoo:

    Kiitos rohkeasta kirjoituksestasi. Vertaistuki paras tuki ja uskon ihan aiheesta kirjoittamisenkin avaavan tunnesolmuja asiaan liittyen. Itselläni on samanlainen tausta, läheisen alkoholismi vienyt palasen lapsuudesta ja nuoruudesta. Vuosikaudet sain olla hetkittäin erittäin onnellinen henkilön kanssa hänen ollessa selvinpäin kunnes helvetti oli taas irti, täyttä vuoristorataa siis. Selväpäisinä jaksoina kuviteltiin henkilön raitistuneen pysyvästi (turhaan tietysti). Selvä käännös parempaan tapahtui AA-kerhossa, jossa syntyi oma, kova halu raitistua ja asia onkin mennyt eteenpäin. Tärkeintä itselleni oli ymmärtää, että alkoholismissa potilas ei kykene hallitsemaan itseään ja toimintaansa – viina vie. Vaikka känniset teot ja ongelmat ärsyttävät ja ahdistavat, on muistettava että tekoja hallitsee viina eikä henkilö itse.
    Voimia vaikeaan tilanteeseen. <3

  18. Avatar Mamma 47 sanoo:

    Kyllä tämä asia on sellaista jeesustelua, että ei mitään rajaa näköjään. Mitä sillä on väliä, jos joku juo? Omapa on asiansa. Ja jos juo ja on vaan omissa oloissaan, ei hakkaa ketään, ei huutele, eikä riehu, niin mitä sitten jos juo? Eihän se ole keltään pois? Eihän humalassa oleva ihminen ole yhtään sen huonompi ihminen, kun selvinpäin olevakaan.

    Usein lähipiiri vaan suurentelee tätä asiaa ja tehdään kärpäsestä härkänen. Oletteko koskaan jutelleet asiasta sen humalaisen ihmisen kanssa? Siis ilman syyttelyjä ja voivottelua. Ottakaa itsekin jokukerta kännit yhdessä sen ihmisen kanssa, niin kyllä alkaa juttu luistaa ja huomaatte, kuinka paljon teillä onkaan yhteistä puhumista. Silloin tulisi ehkä ne syyt esille, miksi kukakin juo ja mikä siihen pulloon on saanut tarttumaan. Syitä on tuhansia ja en niitä tässä nyt aio ruveta luettelemaan.

    Minä olen sitä mieltä, että antakaa niiden juoda, jotka sitä haluaa tehdä! Jokainen saa tehdä niinkuin haluaa! Älkää hylätkö läheisiänne sen takia, että hän juo. Käykää kylässä ja keittäkää kahvit. Mitä sillä on väliä, vaikka se ihminen on humalassa? En voi ymmärtää sitä, että lapsi hylkää oman vanhempansa tämän takia? Te hylkääjät olette erittäin typeriä ja huonoja ihmisiä!

    • Avatar Anni sanoo:

      Monet alkoholistit (enkä väitä että kaikki) ovat väkivaltasia, hutelevat ja riehuvat + juovat omat ja muiden rahat

      Itse muutin kotoa pois, katkaisin välit kokonaan ja nyt oon ollut paljon onnellisempi kuin moneen vuoteen

      mutta jokaisen tilanne on tietenkin erilainen

      T. 19v itsekeskeinen huono ihminen

      Kiitos Aino tekstistä!

    • Avatar Alkoholistin lapsi sanoo:

      Apua mikä kommentti. Juominen ei todellakaan ole oma asia silloin kun on lapsia. Kännissä oleva ihminen on lapselle todella pelottava ja itse olen nähnyt lapsena jatkuvaa riitelyä, huutamista ja jopa väkivaltaa. Koskaan ei voinut tietää mitä tapahtuu, sillä alkoholistit ovat arvaamattomia. Aikuisena (kun voin määrätä omasta elämästäni, toisin kuin lapsena) en todellakaan halua viettää aikaani juoppojen kanssa. Se ei missään tapauksessa olisi minulle hyväksi vaan aiheuttaisi stressiä ja ahdistusta.

      Alkoholistien omaisille haluan sanoa että keskittykää omaan hyvinvointiinne, olette jo ihan tarpeeksi kärsineet ja yrittäneet. Ette voi auttaa alkoholistia, hänen pitää itse haluta muutosta ja tehdä työtä sen eteen ammattilaisten avustuksella.

    • Avatar Kirsi sanoo:

      Ensinnäkin; Kiitos Aino hyvästä tekstistä! ja toiseksi vastaan Mamma 47:lle. Et ole tainnut elää alkoholistin kanssa, kun kirjoitat ” mitä väliä sillä on jos joku juo?” Tai että ”en voi ymmärtää, että lapsi hylkää vanhempansa juomisen takia”.

      Minun äitini on alkoholisti. Hän ei ole väkivaltainen eikä hakkaa ketään, mutta hänen juomisensa kyllä ahdistaa ja paljon. Koskaan hänen luokseen ei voi viedä lapsenlapsia hoitoon, koska mummi voi sammua sohvalle, pihalle tai vaikka paskahuusiin. Hän lupaa olla selvinpäin, mutta hakeekin viinaa kaupasta. Hän kadottaa tavaroita ja kuluttaa kaikki rahansa viinaan. Ai että sekö ei muka haittaa? tai kun hän ottaa liikaa viinaa ja lääkkeitä ja pitää soittaa ambulanssi, niin pitääkö ajatella, että keitänpä tässä kahvit??

      Minun äitini juo yksin kotona, mutta hänen juomisensa haittaa minua ja erittäin paljon. Minusta sinä mamma 47 itse jeesustelet, Aino ei sitä tehnyt. Ihan turha ruveta tuollaista sanomaan, ellei ole omaa kokemusta!!

      Ainolle kiitokset tästä!

    • Avatar # sanoo:

      Olipa kommentti mamma47. Omasta suvustani löytyy rutkasti alkoholisteja ja mm. oma äitini on tälläinen, ollut niin kauan kuin muistan. Hän ei ole väkivaltainen mutta silti täysin eri ihminen humalassa kuin selvinpäin. Vuosien saatossa myös se selvä persoona on muuttunut ja äitini on selvänä todella hermostunut,epävarma ja pitkästyy nopeasti. Humalassa äiti laukoo ilkeitä juttuja, on katkera ja puhuu pahaa aivan kaikista. Kyllä äidin alkoholismi on aina haitannut. Ollessani lapsi äiti ei päässyt kuoro-tai tanssiesityksiä katsomaan ja harvoin oli selvinpäin että kykeni viemään edes harjoituksiin, naapureilta kyseltiin kimppakyydit.

      Olen sairastanut 5 ja 9 vuotiaana vakavat syömishäiriöt jotka veivät molemmilla kerroilla sairaalaan asti ja näin aikuisiällä olen päätellyt että kai se on ollut jonkinlaista reagointia äidin alkoholismiin tai sitä vastaan.

      Äidin alkoholismi hävettää, ahdistaa ja suututtaa ja en todellakaan pysty avoimesti kertomaan siitä kenellekkään. Suvussani on aina ollut tapana hyssytellä ja vähätellä ongelmia ja niin on aina tehty tämänkin asian kanssa. Vihaan tätä tapaa mutta en itsekään osaa tehdä muuta. Toki olen ottanut asiaa puheeksi, raivonnut, yrittänyt hyvällä, lopettanut yhteydenpidon mutta ei se mitään ole muuttanut. Tasan vuosi sitten muutin ulkomaille maapallon toiselle puolelle enkä ole nähnyt perhettäni sen koomin ja en tiedä tulenko näkemäänkään ennen kuin yli vuoden päästä jos sittenkään. Välimatka on itseäni helpottanut sen verran että tuntuu että itse taas pystyy jollain tasolla hengittämään ja elämään.

      Minusta se ei siis todellakaan ole vain sen ihmisen oma asia joka juo. Jos ikinä saan lasia en tiedä uskallanko ikinä viedä niitä omalle äidilleni hoitoon. :/ En haluaisi katkeroitua niinkuin äitini (maailman katkerin ihminen kenet olen tavannut) mutta kyllä aika ajoin sapettaa että miksi oma lapsuus ja nuoruus oli mitä oli…

      Ainolle iso kiitos tekstistä. Vaatii uskomatonta rohkeutta julkaista jotain tälläistä. Kuten itsekin taisit todeta ei tällaisia juttuja näe päälle päin mitä toinen kokee. Olet mieletön tyyppi ja niin uskomaton inspiraation lähde. Tsemppiä jokaiseen päivään ja iso lämmin halaus sinne. Sellaisen meistä jokainen välillä tarvitsee <3

    • Avatar Katri sanoo:

      Eipä yhteistä puhumista juuri ollut, kun ainut puheenaihe joka alkoholistia kiinnosti oli se, millä tavalla minut, äitini, naapurit, telkkarin uutistenlukija jne pitäisi tappaa. Kävi vuosien varrella aika yksitoikkoiseksi, mutta Mamma 47:llä varmaan juttu luistaisi ja kahvi maistuisi.

  19. Avatar Kohtalotoveri sanoo:

    Kiitos rohkeasta tekstistäsi. Pystyn samaistumaan kuvailemiisi tunteisiin, mitä läheisesi alkoholiongelmaan liittyy. Lisäksi se, että lapsuuden traumat seuraavat aikuisuuteen saakka, on tuttua. Myös itselläni lapsuudenkodissani oli vaikeaa, vaikkakaan alkoholi tai muut päihteet eivät kuuluneet perhe-elämäämme. Lopulta asiat kulminoituivat syömishäiriön puhkeamiseen, jonka ääripäät ovat varjostaneet suurimman osan elämääni. Minulla on kaksi maisterintutkintoa, mutta masennus, alttius paniikkikohtauksille ja joihinkin tilanteisiin liittyvä sosiaalisten tilanteiden pelko estävät työnhaun, sillä paniikki iskee jo TE-toimistossa. Ulospäin olen yrittänyt säilyttää iloisen kuoren, sillä häpeän lisäksi omista asioista valittaminen tuottaa lisää ahdistusta. Mielenterveysongelmista kärsivänä työttömänä sisältöä elämääni tuovat kuitenkin monetkin asiat, mm. oma perhe, liikunta, kirjoittaminen, lukeminen, kuvataiteet, askartelu, käsityöt, ystävät jne. :) Yritän ajatella elämän vaikeita asioita kasvattavina kokemuksina, vaikka välillä se tuntuukin vaikealta. Se, ettei omassa elämässä kaikki ole aina mennyt ihan putkeen, tuo kuitenkin ymmärrystä muita ihmisiä ja erilaisuutta kohtaan.

  20. Avatar Matilda sanoo:

    Kirjoitat juuri sen mitä myös minä tunnen ja ajattelen läheiseni alkoholinkäytöstä. Kiitos, että jaat kokemuksesi meidän muiden kanssa <3

  21. Avatar sari sanoo:

    Mamma47 kommentointi sai mun karvat pystyyn ja oonkin miettinyt sitä tässä muutaman päivän, teki mieli reagoida voimakkaastikkin mutta, mutta…kyse taitaa olla siitä että hänellä ei ole kokemuspohjaa elämästä olla lapsi ja kasvaa perheessä jossa vanhempi/ vanhemmat ovat alkoholisteja tai liikakäyttäjiä. Eikä hänellä ole ymmärrystä siitä miten sellainen elämä vaurioittaa ja haittaa lapsen kasvua, kehitystä. Kaikki varmasti tajuaa mamma 47 kommentoinnin sisällön ja mistä siinä on kyse, eli taitaa olla tarinan toinen osapuoli….jotenkin tuntui niin kovin tutulta toi teksti…missähän olisin kuullut sen aikaisemmin jaa’a. Tämä typerä ja äärimmäisen huono ihminen menee keittämään nyt kaffit!!

  22. Avatar sinii sanoo:

    Mamma47 kommentti särähti ja kovaa. Mitä väliä sillä jos joku juo… Kaikki känniläiset eivät hakkaa eivätkä riehu. Mutta heidän todellinen persoona on kyllä aivan tipotiessään… Se katoaa kokonaan tuon niin ihanan viinan avulla. Kyllähän sitä saa rennompaa otetta elämään, kun ei tarvitse välittää niin yhtään mistään.
    Juominen edes aikaistaa kuolemaa, hidas itsemurha kyseessä? Onko se ok?
    Avopuolisoni(tuolloin 17-18v) isä kuoli alkoholiin, onko ok?
    Minulla perheessä ei olla kärsitty vakavista alkoholiongelmista, onneksi.
    Alkoholin käyttäminen on ok kohtuurajoissa, kunhan siitä ei tehdä elämäntapaa ja ainoaa päämäärää.

    Kärpäsestä tehdään tarkoituksella härkänen. Kuka haluaa katsoa vierestä, kun oma rakas läheinen tuhoaa kaiken ympärillään. Kuka haluaa nopeuttaa/edes auttaa alkoholistin menehtymistä liittymällä kiltisti seuraan. Vedetään yhdessä viinaa pullosta, ehkä maailma parantuu. Ainakin Alko ja hautaustoimistot työllistyvät.

  23. Avatar J K sanoo:

    Tämä on hankala juttu, itse olen juonut elämääni tyhjäksi ennen sen alkamistakaan, rankemmin nyt jo 15 vuoden ajan. Ei ole koskaan ollut erityisemmin kavereita, isä joi ja juo paljon, läheisiä sukulaisia on hänen lisäkseen pari-kolme. Siinä lähipiiri. Ei ole ollut parisuhteita, joita pilata tai lapsia, joita piinata juoppoudella. Isoäitiä olen autellut siivoamisessa ja vakavien selkävaivojen kanssa, isän luona pitäisi käydä siivoamassa, mutta en ole jaksanut sitä pahemmin enää tehdä. Elämä on nyt koko ajan mennyt huonompaan suuntaan, juomisen myötä ja muutenkin. Töissä vielä saan käydä, mutta muuten on raha-asiat totaalisesti pielessä ja viimeisen vuoden aikana olen lähinnä miettinyt kuolemaa ja juonut asioitani enemmän ja enemmän pieleen. Häpeä ja syyllisyys painavat koko ajan, mitään valoa ei tunnu löytyvän. Jotenkin en vain enää jaksa. Syyllisyys on siitä veemäinen juttu, että olen kokenut sitä ihan kaikista asioista elämässäni, epäonnistumisen tunteita myös.

    Turhaa juopon kitinää? Kyllä toki, itseä niskasta kiinni, hae apua jnpp, mutta pelkään epäonnistumista taas. Juomisen lopettamisessa. Vuosi sitten oli niin ihanaa olla pari kuukautta juomatta, mutta retkahdusta en kyennyt hanskaamaan ja sillä tiellä ollaan. Haluaisin pystyä lopettamaan kaiken, mutta toisaalta sekin pelottaa, ja sotkut pitäisi itse kyetä hoitamaan kuntoon ennen sitä. Ettei jää muiden niskoille. Aargh.

Kommentoi