Laihdutus, kiinteytys, kiristely, diettaaminen. Mulla on jäänyt sellainen fiilis, että nämä aiheuttavat useimmissa ihmisissä usein jokseenkin negatiivisen reaktion. Olen itsekin saanut melkoisia paskamyrskyjä päälleni, mikäli olen maininnut, että haluaisin kiristellä ja tiristellä rasvoja hieman alaspäin. Tähän ehkä liittyy osiltain se, että urheilen paljon ja kuvitellaan sen vuoksi, että alan treenata tunteja päivässä ja syödä vain salaatinlehtiä. Laihduttaminen on kuitenkin aina kulutuksen ja syömisen tasapainoa. Mikäli treenaa paljon, voi syödä enemmän ja niin edelleen. Kiristelyt ovat jääneet omalla kohdalla pois, sillä koen voivani paremmin, kun pysyn aina suhteellisen ok kunnossa, jolloin ei ole tarvetta kiristää ruokavaliota välillä, vaan voi elää niin sanotussa balanssissa jatkuvasti.
Unohdetaan kuitenkin nyt itseeni liittyvät pohdinnat ja palataan aiheeseen. Olenko väärässä jos sanon, että useimmat laihduttajat voivat yhtyä siihen, että näissä projekteissa, ulkopuolelta ei juurikaan heru tukea, vaan päinvastoin. Kun joku on dieetillä, yritetään usein jopa sabotoida laihdutusyrityksiä ja saada kiristelijän pää kääntymään. ”Kyllähän sä nyt voit yhden pullan ottaa?”
Koskaan ei voi tietenkään yleistää ja varmasti tukijoitakin löytyy, mutta ainakin itse olen ymmärätnyt monilta PT-asiakkailta, kuinka harmittavaa on, kun laihduttamisesta ja elämäntapamuutoksesta tehdään niin iso juttu muiden ihmisten keskuudessa. Homma vaatii muutenkin itsekuria ja sitten jos pitää vielä stressata muiden sanomisia ja mielipiteitä, on asia vielä hankalampaa. Usein tämä johtaa siihen, että vältellään sosiaalisia tilanteita, koska ei jakseta selittää miksi ei halua/voi syödä sitä ja tätä.
Useesti asian takana on varmasti kateus tai jonkinlainen epävarmuus. Mitä jos se toinen onnistuu ja itse olenkin häntä huonompi sen jälkeen? Asiahan puetaan yleensä siihen muotoon, että oltaisiin huolissaan toisen hyvinvoinnista, mutta jos yritetään sabotoida ylipainoisen pääsy terveelliseen painolukemaan, niin eikö asia ole silloin toisinpäin? Ja vaikka ei olisi ylipainoinen, ei parin kilon pudotus välttämättä tarkoita syömishäiriötä. Mielestäni on todella surullista, että nykyään ei juurikaan säästellä tuon sanan käyttöä. Jos olet timmissä kunnossa, olet melkein automaattisesti syömishäiriöinen, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa.
Tekstin idea ei ole kannustaa ihmisiä laihduttamaan tai kuihduttamaan itseään. Olenhan kuitenkin sitä mieltä, että ainaisien laihdutusyrityksien sijaan, tulisi keskittyä siihen että löytäisi elämäntyylin, jota voi noudattaa aina, jolloin dieettejä ei edes tarvita. Jos silti kokee joskus olonsa epämukavaksi, vaatteet kiristää, eikä olo ole hyvä, on ihan ok tehdä pieniä muutoksia asian muuttamiseksi.
Halusin siis pohtia ilmitötä tämän asian ympärillä, miksi nykyään vartalot ja niiden muokkaus herättää niin kovasti ajatuksia, kiinnostusta ja mielipiteitä? Mitä mieltä olette? Miten itse suhtaudutte diettaaviin henkilöihin? Ärsyttääkö asia ja jos ärsyttää, minkä takia?
kuvat: Riikka
*paita – Eivy (Intersport Vaasa)
trikoot – Adidas
*kengät – Nike (Intersport Vaasa)
*saatu
Täysin totta! Minä olin onneni kukkuloilla viime syksynä, kun olin pari kiloa timmimmssä kunnossa. Vaatteet ei puristaneet mistään ja farkut istuivat täydellisesti. Tunsin itseni kauniiksi ja viihdyin omassa kropassani. Tällöin myös herkuttelun paljon paremmalla omallatunnolla. En toki nytkään ole mitenkään ylipainoinen, 160cm/55kg. Olen täysin sinut itseni kanssa ja tarkoituksella olen himmaillut treenien kanssa opiskelun ja työn takia. Silti, jos joskus mainitsen kesäksi kuntoonpääsyn tai pienen tiristelyn, saan heti syömishäiriö luennon… Mielestäni todella ikävää, koska kumminkin olen asioihin selkeästi enemmän perehtynyt kuin kommentoijat. (opiskelen biologiaa sekä työskentelen kuntosalilla)
Tiedän fiiliksen. On niin paljon parempi olo kokonaisuudessaan, kun kroppa on siinä kuosissa että vaatteet istuu ja olo on energinen.
Mä olen tässä muutaman kuukauden tsempannut työkaveriani keventämään; lähinnä siis tsempannut pääsemään eroon sokerikoukusta ja miettimään, että kalorit tulisivat terveellisestä ruuasta ja sitten vasta mietitään herkkuja päälle, jos mahtuu ja jaksaa. Nyt tänään hän juuri taas kertoi, miten töissäkin tulee jatkuvasti kommenttia miten ”kerran täällä vaan eletään” ja ”elämästä kuuluu nauttia”, ”kuollaan kuitenkin” jne. kun kieltäytyy jokapäiväisestä osastolla tarjotusta pullasta. Mua niin pistää vihaksi?! Yritin hänelle tsempata, että se on vaan kateellisten panettelua ja yritä olla välittämättä, tai jos oikein sapettaa, niin kommentoi takaisin jotain hänen syömistottumuksista. Tai kerro, että niin elämästä kuuluukin nauttia ja valitsemalla terveellisemmän linjan, ajattelit nauttia hiukan pidempään ja reippaampana kuin vastapäätä istuva
Miksi ihmisten pitää olla noin keljuja, että täytyy yrittää sabotoida toisen projekteja sillä, että saa itselleenkin oikeuden syödä. Tulee joku häpeä ja huono omatunto syödä vieressä pullaa, kun toinen kieltäytyy.. Miksei siitä ennemmin voisi saada itselleenkin kannustinta, että hei yritetään yhdessä?! Jos säkin pystyt olemaan ilman, niin ehkä mäkin, jos tsempataan toisiamme. Mutta ei. Parempi yrittää saada sille toisellekin kakku käteen
hitto, jos toi toinen vaikka laihtuisikin ja voisikin paremmin, olispa ärsyttävää!!!!
Aargh. Oli kyllä niin nappiajoitus tällä sun postauksella, kun saman asian äärellä tässä päätäni pyörittelin
Mahtavaa, että oot tsempannut kaveria projektissa! Ymmärän täysin tuon sapettamisen, ei vaan pysty käsittään tuollaista ”sabotointia”
Mie väittäisin itse, että siinä on aika paljon kateutta ja harmia siitä, että toinen pystyy ja itselle se on niin vaikeaa.
Itsestäni ainakin tunnistan ne tunteet, kun toinen pystyy helposti kieltäytymään herkuista ja mulle se on ihan jäätävän vaikeaa. En tiedä, mistä se tulee, mutta silti tulee sellainen tunne, että pitäisi toinen ”pakottaa” syömään niitä herkkuja.
Haluaisin kovasti pudottaa painoa, mutta kun syön jonkin aikaa tarkemmin ja välttelen herkkuja, niin kohta repsahdan entistä pahemmin ja mässään ihan hulluna… En osaa ottaa asiaa rennosti, vaikka teoriassa laihduttamisen, etenkin vaan muutaman kilon nipistämisen, pitäisi olla suht yksinkertainen juttu.
Voisiko ongelma olla siinä, että vedät liian tiukille, jolloin alkaa tehdä entistä enemmän mieli herkkuja? Usein kun tekee pieniä muutoksia, vähän kerrallaan, pääsee parempaan lopputulokseen.
tuli välittömästi mieleeni Siskonpeti-sketsi juuri tästä aiheesta: laihdutuksesta, naisten välisestä kateudesta yms.
http://youtu.be/PpUMd8GLmZA
Kiitos Aino taas hyvästä kirjoituksesta, blogisi on ihanan tervejärkinen ja käsittelee tosi mielenkiintoisia asioita raikkaalla tavalla
Täytyy tsiikata, kiitos kommentista!
Kyllä, allekirjoitan tuon sabotoinnin täysin, valitettavasti. Aikoinaan olin todella reippaasti ylipainoinen pituuteni nähden (vain rapiat 160cm) ja onnistuin sitten saamaan itseäni niskasta kiinni ja pudotin sen 20kiloa vuoteen. Tuona aikana sai kyllä niin valtavasti kiristellä hampaita, kun kutakuinkin joka kahvipöydästä löytyi joku joka oli sitä mieltä että ”kyllähän sä nyt voit”, eikä tämä todellakaan loppunut siihen kun saavutin tulokset, vaan myös sen jälkeen ja etenkin sitten ”no kyllähän sä nyt jo voit, kun oot noin pieni!” Sapetti todella isosti. Tuntui, kun kaikki laihtumista kauhistelleet olisivat oikein odottaneet, milloin sorrun ja lihon uudelleen. Ja lihoinhan minä. En onneksi yhtä isoihin mittoihin, mutta tarpeeksi. Nyt on uusi dieetti menossa ja tunnen oloni todella hyväksi! Ja kuinka ollakaan, tämä hyvä olo ja huikean hyvä itsekuri taas sapettaa ihan lähipiirissä… Todella tympeää! :/
Onpa harmillista :/ Toivotan tsemppiä uuteen rutistukseen!!
Itseäni ärsyttää yleensä ”laihduttajissa” se, että asiaa tuodaan koko ajan julki. Ymmärrän, että kyseessä voi olla joillekkin henkilöille suuri elämänmuutos kyseessä jolloin tottakai haluaa puhua asiasta muille ja saada näin ehkä tukea. Mutta jatkuva puhuminen ja asian tuominen esiin joka tilanteessa on hieman raskasta. Itse noudatan terveellisiä elämäntapoja ja välillä teen pientä kiristelyä jättämällä esim. turhat sokerit pois, mutta en koskaan tee siitä mitään numeroa muille.
Totta tämäkin. Kuten joku mainitsi, helpommalla pääsee kun ei tee asiasta numeroa. Joskus kuitenkin sieltä kahvipöydästä löytyy joku kyylä, joka tekee sun puolesta asiasta numeron ja alkaa kysellä mikset syö sitä ja tätä.
Haluaisin tuoda tähän myös sen näkökulman esille, että ehkä se pullan tarjoaminen ei olekaan sabotointia eikä johdu kateudesta. Kun itse olin laihiksella ja anoppi tyrkytti ja tyrkytti sitä pullaa ja asiasta sai ihan kunnolla vääntää että en ota, en usko että anoppi yritti ”sabotoida” mun laihista, vaan ei itse ymmärränyt miksi tahdoin laihtua ja miksen nyt voi ottaa sitä pullaa. Hän tahtoi antaa sitä pullaa, jotta mulle tulisi parempi olo, koska hänellekin tulee siitä hyvä olo.
Tämä on itselleni muutenkin uusi ajatus, että joku haluaisi sabotoida toisen laihista. En ole ikinä itse tällaista nähnyt, eikä pieneen mieleenikään ole pilkahtanut se, että joku tarjoaisi pullaa silkasta ivasta. Mä luulen, että ehkä se pullantarjoaja on vaan ihminen, joka ei ymmärrä miksi olla ottamatta sitä pullaa. Toiset eivät ymmärrä, että toiset haluavat olla nollatoleranssilla sen pullan suhteen. Ehkä heille kannattaa selittää rauhallisesti, mikä se motiivi on siellä taustalla.
Hyvä pointti ja tuo varmasti pitää paikkaansa. Etenkin vanhemmat ihmiset ovat eläneet ihan erilaisessa kulttuurissa, jossa juuri pullat ja kahvit kuuluivat yhteen ja he eivät ehkä ymmärä miksei joku halua sitä pullaa ottaa. Asian selittäminen usein auttaa tässäkin.
Valitettavasti noita sabotoijiakin kuitenkin löytyy. Olen kuullut mitä ihmeellisimpiä tarinoita juuri PT-asiakkailta. Todella harmillista :/
Itselläni ei ole laihduttamisesta kokemusta, mutta samaan ilmiöön olen törmännyt sen jälkeen, kun päätin ryhtyä vegaaniksi. Joidenkin ei-vegaanista ruokavaliota noudattavien tuttujen on ollut jotenkin todella vaikeaa hyväksyä minun valintaani ja välillä tuntuukin inhottavalta, kun toinen vähän syyllistäenkin voivottelee, että ”mitä sä nyt voit syödä, ei voida enää herkutellakaan yhdessä, kun sä et voi syödä mitään”. Välillä tuntuu, että oma ruokavalio aiheuttaa toisille huomattavasti enemmän vaivaa kuin itselleni, vaikka eihän se niin ole.:D
Voisin kuvitella, että ihmisten on hankala astua toisen saappaisiin ja ymmärtää muiden valintoja. Se, mikä itsestä tuntuu hyvältä valinnalta, ei välttämättä ole toisesta sitä, mutta ei se siltikään oikeuta sabotoimaan ja syyllistämään toisen valintoja. Jokainen täällä elää omaa elämäänsä, joten välillä on vaikea ymmärtää, miksi jotkut ottavat niin henkilökohtaisesti muiden ihmisten valinnat.
Kiitos kivasta blogista ja ihanaa joulunaikaa!
Voin kuvitella miten erikoiseruokavaliot aiheuttaa närää muissa. Useinhan se johtuu paljon siitä, että ei vaan ymmäretä motiiveja ja sitten ihmetellään ja syytellään. Kukaan tuskin huvikseen muuttaa ruokailutapojaan, joten kuten tuonne toisellekin kommentoin niin se että seisoo tiukasti omien ajatuksien takana, auttaa usein muitakin hyväksyyn asian.
Mukavaa joulunaikaa sinnekin!
Itse olen törmännyt myös tuohon ”kyllähän sä nyt yhden voit ottaa”… Mulla kun nyt vaan jotenkin on sellainen kroppa joka ei yhtään kestä herkuttelua ja moskaruuan syömistä (mikä kyllä ottaa itseänikin päähän), niin sitten on niitä kavereita kun käy hesellä ja vaikka vielä mäkissäkin samana päivänä, ostaa sipsiä, karkkia, pizzaa ja vaikka mitä ja ihmettelee kun itse en syö… Missään nimessä en ole ajatellut että munkin pitäisi koko ajan pystyä syömään niin, ei ei ei, mutta jos kerran kuussa tulee käytyä juhlimisen jäljiltä hakemassa vähän jotai hyvyyksiä, se tuntuu olevan mun kropalle maailmanloppu.
Välillä tulee toisaalta sellainen hälläväliä fiilis, mutta olen nyt aloittamassa aluksi puolen vuoden mittaista projektia, jossa on ruoka- ja treeniohjelmat sekä jonkinasteinen juhlimattomuus (=lue ilman alkoholia), niin arvatkaapa vaan tuleeko siitäkin sanomista :/
On toki pari niitäkin ystäviä jotka auttaa ja on mukana
Toi on ikävää kyllä. Mä oon itse sitä mieltä että jos vaan selittää muille omat motiivit ja miksi tekee mitä tekee, muiden on helpompi ymmärtää. Salailu tai epävarmuus aiheuttaa muissakin ärsytystä, joten kunhan pysyy vaan tiukasti omien mielipiteiden ja päätöksien takana niin usein se jo auttaa! Tsemit projektiin!
Haluaisin tuoda keskusteluun myös näkökulman siitä, kun joku jatkuvasti puhuu laihduttamisesta, mutta tämä sama tyyppi on myös se, joka aina haluaa ostaa leffailtaan suklaata tai käydä shoppailureissun lomassa Hesellä. Eli suomeksi käyttää kaverin seuraa tekosyynä pitää ”välipäivä” ja sitten taas puidaan miten ei hän olekaan laihtunut yhtään ja keskustellaan suunnitelmista laihduttaa esim. kesään mennessä 20 kg. Ja kun itse kieltäydyn tai ehdotan jotain terveellistä niin hän on luultavasti silti ostanut sen suklaalevyn ”koska ei kai se nyt haittaa”. En vaan jaksa enää koko laihdutus -sanaa.
Hehe, no onhan näitäkin ikuisuus laihduttajia jotka aloittavat joka maanantai uuden projektin
En mainitse asiasta kenellekkään jos vaan mahdoliista niin helpommalla pääsee!
Jep, näin on!
Itse koen, että käyttäydyn laihduttavia ihmisiä kohtaan samalla tavalla kuin muitakin. Reilusti, enkä huomioi laihdutusasiaa erityisesti – ainakaan ääneen.
toisekseen ite ainakin oon aidosti huolestunut siitä, onko laihduttajalla jotenkin vääristynyt minäkuva, siis jos kyseessä on normaalipainoinen ihminen. Saatan hyvinkin tarjota herkkuja, en pilkalla tai toisen epäonnistumisen toivossa, vaan ihan kuten muullonkin, ystävällisyydestä. Oon niin kultaisen keskitien kannattaja kun olla voi, enkä ehkä hiffaa, jos joku haluaa syödä 2 kk tarkasti ruuat punniten, ja sitten taas repsahtaa samaan vanhaan malliin. Mieluummin rennosti ja pikku hiljaa, varsinkin kun suklaa on hyvää ja sen jakaminen kamun kanssa oikein mukavaa!
Mutta pieni negatiivisuus mikä siitä nousee mieleen, johtuu varmasti ensinnäkin vähän kateudesta, ainakin jos on itse aina vaan ajatellut että pitäis syödä terveellisemmin, mutta homma on jäänytkin aina siihen ajatuksen tasolle. Harmittaa, kun toisilta se sitten näyttääkin käyvän helposti
Helposti huomaan ajattelevani myös niin, että varsinkin jo valmiiksi kovassa kunnossa olevat tyypit, jotka haluaa aina vaan parempaan kuntoon ulkonäöllisistä syistä, on pinnallisia. Myös siitä saattaa syntyä ärsytys, fiilis että pitäiskö sunkin nyt keskittyä niihin elämän tärkeisiin asioihin – vaikka jokainen saa toki keskittyä mihin haluaa, eikä asia tietenkään oo näin mustavalkoinen.
Rohkeeta, että uskallat myöntää itsellesi että se johtuu jopa pienestä kateudesta, eikä siinä mitään, kaikkihan me joskus ollaan jostain kateellisia! Normaalipainoisten tai jo valmiiksi hoikkien tiukat kuurit kyllä huolestuttavat minuakin, mutta en ehkä tarjoa silloin herkkuja, vaan kannustan syömään enemmän terveellistä ja kunnollista ruokaa!
Ymmärrän tuon että jos on jo valmiiksi hyvässä kunnossa, voi tuntua hullulta että haluaa vain lisää. Itsensä kehittäminen ei kuitenkaan aina tarkoita että olisi tyytymätön itseensä. Jos voin sanoa jotain omista projekteista, niin kaipaan välillä haasteita ja haluan kokeilla mihin kaikkeen pystyn, eikä ulkonäkö ja sen mukana tuleva pinnallisuus ole välttämättä niitä tärkeimpiä asioita.
En mäkään uskoisi ihmisten pahansuopuuteen tai haluun sabotoida toisten laihdutuksia kovin yleisesti. Joku aiemmista kommentoijista toikin hyvin esiin, että jotkut ehkä lähestyvät tosiaan asiaa ihan vain pulla->hyvä mieli -ajattelun kautta.
Musta on myös hassua, että ne hankalat tilanteet pitää aina kytkeä laihduttamiseen. Jos kyse on siitä että haluaa oppia pitkällä tähtäimellä PYSYVÄN tavan syödä kohtuullisen terveellisesti ja hallitusti, niin eikö silloin pullasta kieltäytymiseen käy joku ihan muukin syy?
Ihan vaikka vain se, että ei halua syödä pullaa. Ja tämä viittaa nimenomaan päätettyyn asenteeseen sitä syömistä kohtaan – itse pullaa voi silti jopa himoita, mutta sitä ei silti välttämättä halua syödä koska tahtoo pudottaa painoa / ei tahdo syödä sokeria / aikoo kohta syödä oikeaa ruokaa / ei tykkää pullan mausta / ei ole varma onko se maidotonta eikä jaksa tehdä asiasta numeroa jne.
Mä en ole enää laihdutellut, mutta silti en halua syödä aina pullaa. Toisaalta en enää myöskään ikinä vetoa päätöksessäni kiristelyyn kuten ennen tein. Pullaa nyt vain ei ole pakko aina haluta syödä ja on oikeastaan ihan mun oma asia se syy taustalla.
Se onkin sitten aihe erikseen että miten kannattavia erilaiset laihdutuskuurit on.. Ja tosiaan tuo pullasta kieltäytyminen ei välttämättä liity juuri laihduttamiseen, mutta otin sen vain esimerkkinä. Itse en esimerkiksi halua syödä sitä pullaa, koska siinä ei ole mitään järkevää ravintoa, enkä ole koskaan erityisemmin välittänyt pullista ja kakuista. Jos herkuttelen niin haluan jäätelöä
Musta tuntuu että syynä esimerkiksi laihduttajalle ruuan tuputtamiseen voi olla kateus tai huono omatunto omasta herkuttelustaan. Se on todella ikävää että niin pitää tehdä sillä syöminen on kuitenkin jokaisen oma asia. :/
Useimmiten näin se varmasti onkin :/