MINÄKIN BRUTUKSENI

Lapset, koirat, vartalot ja etenkin tissit. Siinäpä aiheet, jotka herättää aina eriäviä mielipiteitä. Myös minä luin (suu auki) Maisa Torpan blogitekstin aiheesta tissit ja kuinka ihminen ei voi olla seksikäs ilman isoja rintoja. Uskon, että teksti oli tarkoituksella hyvin provosoiva, tai jos ei ollut, niin en kyllä voi kuin ihmetellä tyypin yksipuolista ajattelutyyliä. Tyypillinen minä itse ajattelutapa. Eli oma mielipide, ainoa oikea mielipide. Mä oon tainnut kirjoittaa aiheesta joskus ennenkin. Tässä aiemmassa kirjoituksessa kerroin, etten ole koskaan ymmärtänyt sitä haloota mitä tissit voi saada aikaiseksi. Olen omistanut sekä suuret että pienet/normaalit rinnat, ja paljon urheilevana arvostan itselläni enemmän pienempiä rintoja. Muuten en koe millään tavoin, että rinnat määrittelisi miten seksikäs tai hyvännäköinen joku toinen on.

S5000657

Ymmärrän, että joillekin voi olla kova paikka, jos rinnat eivät kasva lainkaan ja on joutunut aiheesta esimerkiksi kiusatuksi. Myös erilaisten sairauksien vuoksi menetetty ruuminosa voi saada olon tuntumaan vajaalta, jolloin kirurgiset toimenpiteet voivat auttaa paranemisessa. Omaa kehoa pystyy muokata paljon, mutta tämä on yksi asia, mihin ei juurikaan voi luonnollisesti vaikuttaa. Isoja rintoja pystyy usein pienentää laihduttamalla, mutta aina tämäkään ei onnistu. Itse en haluaisi kategorioida mitään kokoa paremmaksi kuin toinen, sillä yleensä kun joku esittää kärkkään mielipiteen, aletaan puolustamaan sen vastakohtaa eli sitä, miten pienet rinnat on paljon paremmat. Saatan olla joskus jopa ärsyttävän tasainen, mutta mun ajatustyyli on aika salliva ja siinä mielessä jokaisella on oikeus omaan makuunsa. Tietysti eri asia on, kuinka oman mielipiteensä ilmaisee. 

IDpdp1-herdifier.netdna-ssl.com

Olen kertonut ennenkin, että urheilu on muokannut mun kehoa aika paljon siitä, mitä olen niin sanotusti luonnostaan. Mun kroppa on siis luonnostaan melko siro, laihat jalat ja kapea lantio. Kaikki rasva, jota oli kerääntyi keskivartaloon ja rintoihin. Urheillessa nuo isot tissit eivät ole kovin käytännölliset ja itsekin oon joutunut vetää rinnat pakettiin jeesusteipillä, jotta pystyin tehdä kilpailusuorituksen (kilpa-aerobic) ilman, että ne hyppivät silmille pikkuruisessa topissa. On myös mukavampaa, kun jumpatessa riittää, että on vain yksi kappale urheilutoppeja treenitopin alla. Joskus on nimittäin saanut vetää muutamat päällekäin, tai sitten kyseessä on vaan ollut laaduttomat liivit. 😀

yo

Rehellisesti sanottuna, jos joku oikeesti haluaa hankkia silikonirinnat, on se mun mielestä ihan ok. Asiaan liittyy kuitenkin paljon muitakin asioita, esimerkiksi ottajan ikä ja se onko asiaa oikeasti mietitty huolella. Nuorella iällä kun mielipiteet saattavat muuttua hyvinkin nopeasti. Jotkut kokevat, että tekotissit luovat paineita juuri nuorisolle ja onhan siinäkin pointtinsa. Se, että kirurgiset toimenpiteet ovat yleistyneet hyvin paljon, madaltaa kynnystä lähteä sille polulle. Kun päätös on kerran tehty, on myös helpompi lähteä korjaamaan seuraavaa paikkaa. Ihminen kun on sellainen, että löytää usein uuden virheen kun entinen on hoidettu.

Mitä mieltä te olette tästä koko tissi-keissistä? 😀


11 Responses to “MINÄKIN BRUTUKSENI”

  1. Petra sanoo:

    Mua kyllä ******** koko Maisa, etenkin tuo kirjoitus nostaa mun verenpainetta. En mitenkään halua lytätä netissä ketään, vaikka mieli tekis sanoa rumasti. Mutta näin pienirintaisena ärsyttää kun joku yleistää epäseksikkääksi tissien takia. Varsinkin kun omalla taustalla on huono ja heikko itsetunto.

    Nuorena koin olevani liian poikamainen ja kiusattu pienten tissien takia. Aloin aika myöhään varttumaan ja sain osakseni arvostelua. Vaikka olen urheillut pienestä pitäen ja rintojen koko on ihan oletettavissa, oli asia vaikea hyväksyä. Nykyään, lähempänä jo 30 olen oppinut hyväksymään, arvostamaan ja rakastamaan koko kehoani, jopa ikuisesti pieniä tissejäni. Tämä on vaatinut paljon työtä, ja poikaystävän tukea.

    Jokainen ihminen on kaunis ja seksikäs, eikä siihen vaikuta tissit vaan oma mieli ja itsetunto. Jos itse näkee peilistä epäseksikkyyttä ja on sitä mieltä että silikoonit olis se mitä tarvii niin siitä sitten vaan. Kellään muulla ei ole oikeutta sanoa muuta.

  2. pikezu sanoo:

    Joo kyllä tissit on iso juttu. Vähä ku hiukset joko liian lyhyet tai liian pitkät siis tissit olis vaan liian pienet tai liian isot. Voi ne toki pitkätkin olla. Harva kai on täysin tyytyväinen omiin. Mä en ainakaan oo jos vaan olis paljo rahaa tuhlaisin täydellisiin tisseihin

  3. Äiti sanoo:

    Näkökulma ja vaatimukset tisseihin muuttuu lasten myötä. Itsekään en ollut koskaan omiini tyytyväinen ja ajattelin jopa, että juuri tissien takia en löydä miestä. Eivätkä ne ollut edes mitenkään pienet tai suuret, ne eivät vaan olleet täydellisen pyöreät.
    Ja kuinkas kävikään? On mies ja kaksi ihanaa lasta. Molempia lapsia vuoden päivät imetetty ja tissien ulkonäkö on muuttunut, eikä todellakaan pyöreämpään suuntaan… 😀 Mutta ei – en halua silareita tai muitakaan toimenpiteitä. Tissini ovat tehtävänsä hoitaneet kerrassaan mainiosti ja ovat juuri sopivat minulle. 🙂

  4. pikezu sanoo:

    Jäi tosta kommentista puuttumaan se että tissiasioissa huolestuttaa että useammalla on väärän kokoset / vääränlaiset liivit. Salilla näkee kaikenlaista…voi tulla tyytyväiseksi hyvillä liiveillä jos ei halua leikata. Varsinkin nuorten olis tärkeä tietää mitä se pomppiminen tisseille tekee. Luin juuri lehdestä (kauneus ja terveys) että kaljaa kittaava mies jolle on kehittynyt miestissit saa KELAN korvauksen tissileikkauksesta mutta imettänyt äiti EI saa ???!!!

  5. N, 20v sanoo:

    Minä taas ihmettelen niitä, joiden mielestä seksikäs=kaunis. Voihan se joskus näinkin olla, mutta minusta pienet rinnat ovat kauniimmat kuin isot (siis naisella :D). En paheksu niitä, joilla on luonnostaan suuret rinnat, ja kauneudessa tärkeintä on se kokonaisuus eikä pelkästään tissit/peppu. Iäkäskin nainen voi olla kaunis!

  6. Ems sanoo:

    Oikeessa oot. Musta tuo Maisan teksti ei niinkaan ollut ”mina-keskeinen”, vaan siita nousi esille vain halu miellyttaa miesta ja tehda kaikkensa, etta mies on tyytyvainen naisen ulkonakoon (haloo, missa itsetunto? Ei kai me taalla vain miehia miellyttamassa olla? ja eikos se Maisa verrannut pienitissisyytta siina mm. miehelle inhokkiruuan syottamiseen?).

  7. NL sanoo:

    Mua ei ole ikinä haitannut pienet tissini! Päinvastoin, ihanaa kun ne ei hölsky tai ole tiellä juostessa tai muuten treenatessa! Varsinkin nyt ne on ihan tosi pienet, kun rasvaprosentti noin 15%. Mut ei kyllä haittaa yhtään! Itse en ihan ymmärrä miksi jonkun on pakko saada tekotissit, mutta toisaalta ei kyllä kiinnostakkaan. Ihan mahtava blogi muuten Aino!

  8. Tiina sanoo:

    En ole lukenut tuota Maisan tekstiä, iltalehden sivulta vain lyhyen artikkelin. Vähän sellanen fiilis että en jää mistään paitsi vaikka en luekaan ;D

    Minun mielestä ihmisestä tekee karismaattisen/viehättävän kaunis luonne joka huokuu ympäristöön. Ei ulkonäöllä niin merkitystä, eikä varsinkaan sillä meneekö se ”kauneusihanteisiin”. Ja mitä tulee tisseihin, niin olen oikein tyytyväinen omiin pieniin, joilla olen ruokkinut onnistuneesti kolmea lasta.

  9. Henna sanoo:

    Omalla kohdalla on rinnat kasvaneet vasta hyvin myöhään niin on kyllä häirinnyt (lopputulos: pieni/normaali)
    Maisa Torpan tekstin tarkoituksena on ainoastaan saada julkisuutta. Aika seksikeskeisenä esittää rinnat.

  10. Aino sanoo:

    Itseä ihmetyttää monen naisen asenne tissejä kohtaan. Pitäisi olla isot tissit ja laiha samaan aikaan. Se että saa isot tissit tarvii sen että on rasvaa kropassa sekä että on oikeanlaiset geenit, eli se rasva kerääntyy tisseihin. Ilman näitä ei tule isoja tissejä, tietysti havinaisia vartalotyyppejä löytyy.

    Monet naiset ottavat todella nuorena noin 18- vuotiaana silikonirinnat. Tuossa iässä ja sen jälkeen kroppa muuttuu paljon!

  11. Sanni sanoo:

    Mitä siihen miehen kiihottumiseen tulee, oma ukko on kyllä persemiehiä. Kaiken lisäksi, miehilläkin on aivot, eli niitä kiihottaa moni muukin asia naisessa kuin pelkkä ulkonäkö.

    Sääliksi käy niitä, kenelle tulee oikeasti huono itsetunto idioottien – kuten Maisan – puheista. Huomiotahan Maisa tällä halusi. Eihän kukaan edes tiennyt ennen tätä kuka se on. Voi olla, että Maisassa ei ole mitään muuta hyvää kuin ne tissit, joten tulee tarve korostaa niitä.

    Toivon vaan, että kukaan ei oikeasti kuvittele tällaisten tekstien takia, että pienet rinnat olisi huonommat kuin isot. Omasta mielestäni kaikki koot on ok, ja itsekin olen tiedostanut rintojeni pienenevän laihdutusprosessini myötä. Mitäs merkitystä sillä rintojen koolla oikeasti on.

Kommentoi