Oman elämän huippusuorittaja

Moikka! Täytyy heti alkuun hehkuttaa tätä viikonloppua ja steppi-koulutusta. Etukäteen tiesin, että tulen oppimaan paljon uutta, mutta en osannut ajatella, että saisin näin paljon uusia näkökulmia. Tämähän on ihan loistava juttu ja juuri sitä mitä halusinkin. Olisi niin paljon sanottavaa ja kerrottavaa, mutta en vaan osaa pukea kaikkea sanoiksi, ainakaan vielä. Olemme ohjanneet useemman ohjauksen päivässä ja saaneet jälkeenpäin palautetta. Omalla kohdalla vahvuudet ovat ne, mitkä jo periaatteessa tiesin. Joskus kuitenkin se oma vahvuus voi olla samalla myös heikkous. Tätä olen saanut miettiä tänään ohjaamiseen liittyen ja samalla ihan muussakin elämässä. Sain seuraavan päivän tehtäväksi olla enemmän inhimillinen, eli suorittaa vähemmän ja ”relata” enemmän. Oon aika kova piiskaamaan itseäni ja haluan suoriutua aina mahdollisimman hyvin.

_MG_8467Jos ihan rehellisiä ollaan, niin tämähän pätee myös normaalissa elämässä ja siitä sain myös idean tähän postaukseen. En tiedä milloin musta on tullut tällainen suorittaja, mutta jostain syystä heräsin siihen, että nyt vois ehkä hieman löysätä. Homman nimi on se, että nuoremapana ja vielä muutama vuosi sitten, olin hyvinkin huoleton ja elin enemmän hetkessä. Urheilun saralla oon tietysti aina ollut aika perfektionisti, se kai kuuluu asiaan jos kilpa-urheilee, jolloin urheilu-uran jälkeen sama juttu helposti jatkuu. Pikkuhiljaa suorittaminen ja itseltä vaatiminen on siirtynyt myös muille osa-alueille. On vaikea elää hetkessä, sillä mietin tosi paljon miten nykyhetki vaikuttaa tulevaan ja välillä tuntuu että aina ”odotan” jotain. Esim. jos mun tekee mieli jäätelöä, mietin, että en syö sitä, koska huomenna on sitten huono olo ja löysä fiilis sen vuoksi. Tämä nyt oli vain heitto, mutta ehkä ymmärsitte pointin. Jos en jaksa lähteä treenaamaan, mietin että mua kaduttaa kuitenkin illalla jos en ole tehnyt kaikkea mitä olin suunnitellut. Onko muilla samankaltaisia ajatustyylejä? Tämähän on tiettyyn pisteeseen ihan hyvä juttu, sillä saa paljon aikaiseksi ja itsekurin kanssa ei tosiaan ole ongelmia, mutta jos homma menee siihen, ettei koskaan voi löysätä, alkaa se menemään liiallisen suorittamisen puolelle.

_MG_8723

Helposti sitä kuvittelee, että kaikki asiat on vain pakko hoitaa. On toki tärkeää hoitaa sovitut jutut, kuten ne kuuluu. Mutta oikeasti, kuinka tärkeää on aina osallistua kaikkeen ja hoitaa kaikki itse? Kuten sanoin, mulla ei ole viime aikoina juurikaan vapaapäiviä ollut, sillä on ollut ”pakollisia” asioita joka viikonloppu. Jos nyt ihan rehellisesti mietin, osan olisin voinut jättää väliin, mutta en vaan antanut itselle lupaa luopua mistään. Oon joskus ennenkin puhunut omasta rimasta ja kuinka joskus voi olla vaikeaa mennä oman riman alle. Jos on vaikka treenannut joka viikko viisi kertaa ja yhtenä viikkona treenaa vain kolme, voi se tuntua epäonnistumiselta. Itse koen hyvin monissa asioissa näin. Pikkuhiljaa se rima vaan nousee ja nousee, kunnes oravanpyörä on valmis.

Uskon, että tämä on nykyään melko yleistä. Tunnollisuus ja ahkeruus on voimavara, joka auttaa menestymään elämässä ja joka yleensä johtaa terveelliseen elämäntapaan. Mutta jos homma lähtee käsistä ja oma pärjäämisen sekä näyttämisen tarve korostuu liikaa, on saattanut lipsahtaa ylitunnollisuuden puolelle. Jos aina on kiire, eikä tehtävät koskaan lopu, pidemmän päälle alkaa ahdistaa. Silloin taas ajattelee helposti, että jos olen oikeen tehokas ja teen kaiken tiukan aikataulun mukaan, asiat tuntuvat olevan ainakin näennäisesti hallinnassa ja ahdistus helpottaa. Näinhän se ei kuitenkaan aina mene, sillä yleensä ne tehtävät ei koskaan lopu.

_MG_8491

Mulla olisi muutama pohdinta tähän liittyen. Haluan, että mietit..

..elätkö omaa elämääsi? Elätkö sinun unelmiasi kohti, vai opiskeletko alaa jota sinulta oletetaan? Haluatko lajisi mestariksi vain koska sitä kuuluu haluta? Meillä kaikilla on vain yksi elämä ja sitä tulisi elää kuten itse tahtoo, tavoitellen asioita joita oikeasti haluaa.

..kuka oikeasti olet? Oletko sellainen kuin sismmässäsi haluat, vai oletko rakentanut itsellesi imagon jollainen sinun kuuluu olla? Jos sinun tulisi kertoa itsestäsi tuntemattomille, ilman että saisit kertoa työstä, harrastuksista tai perheestä, mitä kertoisit?

..mitä muistat viimeisen puolen vuoden ajalta? Onko tähän aikaan mahtunut paljon kokemuksia ja elämyksiä, vai onko aika tasaista ”harmaata massaa”?

Seuraava askel olisikin sitten alkaa pikkuhiljaa päästämään irti joistakin naruista ja antaa itselle oikeus myös epäonnistua ja mennä sen riman ali joskus. En tiedä saitteko yhtään kiinni tästä tekstistä, mutta halusin jakaa näitä ajatuksia johonkin ja samalla selventää myös omaa päätä. Kertokaa ihmeessä jos on omia ajatuksia aiheeseen liittyen. 🙂

Kuvat: Anna Snickars


22 Responses to “Oman elämän huippusuorittaja”

  1. Maija sanoo:

    Oon pohtinut samanlaisia asioita viime päivinä. Tuli mieleen noista kysymyksistä, että mulla käy aina joko tai: Nyt viimeisen puolen vuoden aikana uskalsin vaihtaa työpaikkaa, muutin toiseen kaupunkiin ja rohkenin tutustua uusiin ihmisiin. MUTTA samalla rutiinit katos ja samalla aloin löysäillä treeneissä ja syömisissä.

    Mutta silloin kun on ns. Tasaisen harmaata; niin jaksan keskittyä kovaan treenaamiseen ja ruuat on viimesen päälle suunniteltuja.

    Miksen osaa yhdistää näitä kahta?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Voi olla vaikeaa yhdistää näitä kahta, mutta ehkä sullakin on hieman joko-tai ajattelutyyli, eli joko treenaat kovaa + syöt hyvin TAI sitten otat rennommin ja teet muuta? Tasaisen harmaa on ihan hyvä vaihtoehto, mutta sinne tänne voi lisätä ripauksen jotain muutakin 🙂

  2. Daniela sanoo:

    Tämä oli kyllä hyvä kirjoitus! Huomasin tässä taannoin itsessä saman ominaisuuden ja olen tehnyt paljon ajatustyötä ja konkreettisiakin valintoja, jotta tämä suorittaja sisälläni hellittäisi. Olen lukiossa ja haluan pärjätä siellä hyvin, joten suuri läksymäärä yhdestettynä harrastuksiin vie paljon aikaa ja voimia. On surullista huomata miten jo näinkin nuoret saavat burn outteja vain koska haluavat olla kaikessa niin täydellisiä.
    Elämän kuuluisi tuntua elämiseltä, ei vain orjalliselta ”to do” -listalta. Eikä sen täydy mitään sataprosenttista elämystä olla. Suurin osa elämästä on ihan tavallista arkea, joten siitä kannattaa tehdä itselleen miellyttävää. Se ”harmaa massa” voikin olla ”tavallista elämää päivä päivältä”, ei mitään ihmeellistä. On kuitenkin hienoa huomata miten hyvää se ihan tavallinen elämä voi olla – kunhan sen vain itselleen sallii 😉 Kiitos postauksesta!

  3. Kukka sanoo:

    Itsekin mietin välillä vastaavia juttuja. Olen aina ollut ”kiltti tyttö” ja tunnollinen niin koulussa kuin muissakin asioissa, enkä yleensä uskalla repäistä ja tehdä jotain täysin uutta ja jännittävää. Toisaalta nautin perusarjesta johon kuuluu mm. treenaus ja opiskelu, enkä kaipaa suurta jännitystä jatkuvasti. Joskus tuntuukin että nykyään kaikkien tulisi saavuttaa kaikki mahdollinen:lähteä vaihtoon, osallistua kaikkiin tapahtumiin, suoriutua koulusta nopeasti ja hyvin, perustaa oma yritys, matkustella jne jne. Lista tuntuu vain jatkuvan. Joskus mietin,että elänkö liian ”tylsästi” kun en ole kiinnostunut juhlimaan kaikkia öitä ja lähden sen sijaan mielummin treenaamaan, tai että itselläni ei ole lähtökohtaisesti kiinnostusta lähteä vaihtoon tai muutenkaan lomamatkaa pidemmäksi aikaa pois Suomesta. Sitten kuitenkin tulen aina siihen lopputulokseen jos olen tyytyväinen elämääni tällaisenaan, niin miksi väkisin tehdä asioita vain siksi että ”niin kuuluisi tehdä”. Tietenkin välillä on hauskaa tehdä pieniä arjesta poikkeavia asioita ystävien ja poikaystävän kanssa, mutta kaiken ei tarvitse aina olla niin isoa tai tehdä siitä suurta numeroa. Meni ehkä vähän ohi alkuperäisestä ajatuksesta,mutta näitä juttuja kirjoituksesi sai minut ajattelemaan 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Mä oon kokenut ihan samoja tunteita kuin sä! Juuri nuo ”mitä pitäisi tehdä” – jutut voi olla tosi stressaavia. Pitäisi tykätä matkustelusta ja lähteä opiskelemaan jnejne. Lopulta päätin, että tallaan niitä polkuja mistä minä nautin ja se helpotti huomattavasti. Mä esim. oon kotirotta ja nautin ihan vaan siitä. että saan vain olla kotona vloppuna ilman kummempia juttuja 🙂 Kiitos kommentista, tässä oli hyvä sanoma!

  4. mjai sanoo:

    Mä taas olen ehkä se suorittajan vastakohta… en jaksa stressailla asioita ja teen sitä, mikä tuntuu hyvältä. Treenin suhteen osaan ottaa iisisti, jos siltä tuntuu, mutta osaan myös haastaa itseäni, koska nautin siitäkin. Oon huomannu, että moni varmasti ajattelee, että olen hyvin laiska ihminen ja se on ärsyttävää, koska en pidä itseäni laiskana, otan vaan rennosti ja se on eri asia kuin laiskuus 😀

    • ainorouhiainen sanoo:

      Joskus tosiaan rentous sekoitetaan laiskuuteen,mikä ei tosiaan pidä paikkaansa. Hienoo että osaat ottaa iisisti, voisit antaa mulle ripauksen rentoutta 😀

  5. Piia sanoo:

    Tiedän tunteen. On tullut kerran jos toisenkin suoritettua liikaa. Isoin ongelma om suuret tavoitteet verrattuna omaan viitseliäisyyteen. Nyt olen oppinut myöntämään oman rajallisuuteni ja nauttimaan myös elämästä, jotta jaksaa sitten välissä suorittaa. Suuri kiitos on tuolla miekkosellakin, jota ilman en viettäisi maalla paljon aikaa asioiden parissa, joista nautin. Eläinten hoito on hyvää vastapainoa, samoin puutarhassa touhuaminen, purjehtimisen kautta on saanut uusia ystäviä ja kokemuksia ja mitäköhän vielä? Kauhistuttaa miten käy kun vuodenvaihteessa muutan Suomeen. Eniten odotan tiettyjä vanhoja rutiineja: lukea hesaria aamuisin, palata ehkäpä jumpan ohjaamisen pariin, nauttia lenkeistä vaikkapa iltamyöhään (täällä en ole uskaltanut, vaikka muuten nyt öisin liikunkin ulkona), nauttia kesäisina aamuina aamupalaa partsilla ja vaikka mitä 🙂 Mutta toisaalta taas elän ilman miekkostani arjessa jälleen ainakin jokusen vuoden, eikä ole ketään rauhoittamassa sekoilujani.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiva kuulla että oot oppinut relaamaan, useinhan toisesta henkilöstä voi saada just tollasia hyviä vaikutteita ja meidänkin taloudessa toinen osapuoli on paljon relampi kuin minä. Se auttaa joskus itseenikin ottamaan löysin rantein. Ehkä pitäis ottaa vielä enemmän mallia! =D

  6. Jonna1983 sanoo:

    Mä olen päässyt suorittamisesta eroon ja osaan ottaa asiat aika rennosti. Lapsiperheessä on pakkokin osata löysätä ja heittää pakolliset jutut välillä sivuun. Ei rentouden opettelu ole mulla millään tavalla vaikuttanut esim. treenaamiseen! Kovaa treenaaminen ja oikein syöminen tulee selkärangasta eikä niitä tartte sen enempää edes miettiä 😉 Viikonlopulta jäi paljon suunniteltuja asioita tekemättä mut tehdään myöhemmin! Mulla on aika usein viikolle suunniteltuna ”tee edes nämä”-lista ja mielessä vielä toinen ”jos jaksat niin voit tehdä nämäkin”-lista 😀 toimii!

    Jonna1983.fitfashion.fi

    • ainorouhiainen sanoo:

      Mun pitäis ottaa noi listat kans käyttöön 😉

      Uskon, että tästä voi tosiaan päästä eroon, kun vaan päättää niin! Lapsien kanssa asia varmaan luonnostaankin helpottuu, ehkä tässä pitäis pyöräyttää yks..heheh 😀

  7. Hanne sanoo:

    Moi Aino, hyvä teksti ja pohdinta 🙂 meillähän oli koulutuksessa useampi ns. suorittaja. Aika moni tarvitsi relausta ja aidon kontaktin ottamista treenaajiin 🙂 Oli kyllä mahtava koulutus, apua ja oppeja tulee kaikkeen ohjaamiseen, vaikka tuo nyt koskikin erityisesti Bodysteppiä! Varmasti tuo relaamisohje tulee tarpeeseen myös muille elämän osa-alueille.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitti Hanne! 🙂 Joo suorittaminen on varmaan monelle ohjaajalle aika tuttu juttu, mutta oli tosiaan aika heräteleviä juttuja. Vaikka monen asian ns. tiesi etukäteen ei sitä ollut tullut ajatelleeksi! Oli ihan huikee koulutus kaikenkaikkiaan ja oli kiva nähdä vihdoinkin livenä 🙂

      • Hanne sanoo:

        Niin oli! Oli hauska tavata 😀 ja päästä sunkin ohjaukseen. Täältä blogin kautta aina vain lueskellut muiden palautteita 😛 mutta tosihan oli se, ettei ehkä kukaan ohjannut siellä samalla tavalla kuin omilla tunneillaan. Koulutus on kumminkin koulutus ja eri asia kuin asiakkaille ohjaaminen 🙂

        • ainorouhiainen sanoo:

          Jees, onhan se tosiaan aika ”teennäinen tilanne” eikä pysty olla ihan samanlainen kuin omilla tunneilla, mutta tarkoituskaan ei varmaan ollut ns. näyttää omia taitoja, vaan kehittyä heikommilla osa-alueilla 🙂 Kävin eilen ohjaamassa attackin, spinning+coren ja tuntui jotenkin erilaiselta kyllä, paremmalta! 🙂

  8. Anni sanoo:

    Moikka! Olen 17-vuotias tyttö, ja ajattelin kysyä sulta neuvoa. Harrastan ratsastusta kerran viikossa, sekä uintia 2-3 kertaa viikossa. Mulla on ylipainoa ja haluaisin päästä kiloista eroon. En varsinaisesti laihduttaa, mutta kohentaa kuntoa ja näin. 🙂

    Varsinainen ongelma tässä on se, että mulla on ollu jo monta vuotta polvivamma jonka takia en saa hyppiä enkä juosta. Tämän takia en pysty harrastamaan juoksulenkkeilyä yms…

    Miten voisin aloittaa uuden terveellisemmän ja liikunnallisemman elämän? Haluaisin oikeasti parantaa kuntoani ja saada kropastani kivemman näköisen 🙁 toivottavasti voisit auttaa, arvostaisin sitä todella paljon!!

    && blogisi on aivan huippu ja tää postaus sai mietteliääksi 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moikkelis moi! Yleensä painonpudotus ja hallinta lähtee suurimmaksi osaksi ruokavaliosta, eli ilman muuta voit aloittaa terveellisemmän elämän! Aloita siistimällä ruokavaliosi niin huomaat varmasti muutosta. Liikuntaa voi harrastaa myös ilman hyppimistä..pystyt varmasti pyöräillä? Kävely- ja pyörälenkit ovat tehokasta liikuntaa 🙂 Tärkeintä on arkiliikunta ja siisti ruokavalio, niiden avulla pääset jo hyvään alkuun!

  9. Nuppuni sanoo:

    Hyvä teksti. Itsekin olen vähän sellainen odottaja, pitäisi osata elää hetkessä ja nauttia mutta on niin pirun vaikeaa. Välillä havahdun kun huomaan että odotan iltaa, odotan huomista, odotan viikonloppua, odotan lomaa, odotan odotan odota… hyvät hetket menee ohi kun elää aina hetkeä edellä. Mikähän olisi keino oppia elämään hetkessä 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos! Mulla on tosiaan hieman samaa ongelmaa itselläkin. Uskon, että paras tapa oppia elämään hetkessä on vain yksinkertaisesti opeteltava sitä. Alkuun se voi tuntua teennäiseltä, mutta pikkuhiljaa asiasta tulee luonnollisempaa 🙂

Kommentoi