Heippa! Ajattelin siis kirjoitella hieman miten aion muuttaa ruokailutapojani loman aikana. Normaali ruokavalioni sisältää runsaasti hiilihydraatteja, koska liikun paljon. Normaali päivä sisältää noin 2-4 tuntia melko kovatehoista treeniä, jonka vuoksi ravinnolla on iso rooli jaksamisen ja palautumisen kannalta. Mun ruokailut on aika suunniteltuja, aina pitää tietää koska ja mitä ehtii syödä seuraavaksi. Tämänkin kannalta on ihanaa olla hetki ilman aikatauluja ja stressaamatta onko syönyt tarpeeksi jne.
Aion toki treenata lomallakin, mutta määrällisesti paljon vähemmän. Treenit tulee lähinnä fiilispohjalta – teen mitä huvittaa tehdä. Tämän vuoksi aion karsia hiilarien määrää pienemmäksi ja yritän syödä ne suurimmaksi osaksi vihanneksista. Bataatti, riisi ja peruna pysyvät ruokavaliossa mukana, tosin mun täytyy yrittää hieman hillitä annoskokojen suhteen. Toisaalta, kun kulutus pienenee toivottavasti ruokahalu siinä mukana!
Joskus viime syksynä luin Bulletproof-kahvista Sami Sundvikin blogista ja innostuin kovasti. Sami kertoo kahvin positiivisista vaikutuksista seuraavaa:
– parempi aivojen vireystaso, varsinkin keskittymistä vaativiin tehtäviin tai pitkille ajomatkoille
– loistava energianlähde, sopii erinomaisesti VHH-tyyppiseen ruokavalioon ja painonhallintaan
– tukee myös painonhallintaa
Tämän voikahvin on tehnyt tunnetuksi Dave Asprey, joka on lanseerannut ns. Bulletproof-kahvin. Tuttavallisemmin BP-kahviksi kutsuttu juoma sisältää pääasiassa kahvia, voita ja MCT-öljyä. Kahvin tärkein osa on laatu! Asprey myy itse mykotoksiinivapaata kahvia. Mykotoksiinit ovat homemyrkkyjä, joita sanotaan syntyvän esimerkiksi markettikahveihin, jotka on jauhettu ties kuinka kauan aikaa sitten. Paahdettu kahvipapu säilyy hyvin säilytettynä kunnossa pari viikkoa, jauhettu kahvi pari päivää.
Itse en ole testannut tätä vielä kuin kerran, mutta huomasin että se ”täyttää” vatsan, olo pysyy kylläisenä ja energisenä pitkään. Aamulla juon siis voikahvin ja syön kiinteän ruuan vasta lounaalla.
Miten kahvi valmistetaan?
Tarvitset laadukkaita kahvipapuja. Itse tilasin omani täältä. Samaan tilaukseen laitoin myös MCT-öljyä. Paketti tuli parissa päivässä läheiseen Siwaan noudettavaksi. Voikahviin käytetään myös nimensä mukaisesti voita. Parasta on käyttää luomulaatuista ruohollaruokitun lehmän voita. Itse ostin Ekosopista gheetä, eli kirkastettua voita. Gheetä voi valmistaa myös itse, jolloin pääsee eroon joillekin ihmisille sopimattomasta kaseiinista sekä laktoosista. Ghee-voi sisältää A-, D-, E- ja K-vitamiineja ja seleeniä. Vaihtoehtona voi käyttää luomuvoita. Suosittelen käyttämään Juustoportin luomuvoita. Olen kuullut, että myös Lidlistä saa ruohollaruokitun lehmän voita.
Kahvi täytyy jauhaa itse ja sitä varten voi hankkia kahvimyllyn, joita saa myös melko edullisesti merkistä riippuen. Olen menossa hakemaan itselle kahvimyllyä tänään ja tätä ennen kävin jauhamassa papuni alakerran Ekosopissa (ei kuulu palveluihin, sain erikoisluvan :D). Kahvin voi valmistaa monien hehkuttamalla aeropressolla tai ihan tavallisella kahvinkeittimellä. Keitin kahvini keittimellä, sillä en omista kyseistä pressoa vielä itse. Kahvi siis keitetään normaaliin tapaan, jonka jälkeen sinne lisätään pari ruokalusikallista voita ja mct-öljyä. Rasvan määrää voi vaihdella oman mieltymyksen mukaan, kannattaa aloittaa mielummin pienillä määrillä ja nostaa sitä vähitellen, jotta vatsa ei mene sekaisin. Kun kahvi on keitetty, lisätään siihen rasvat ja sekoitetaan tehosekoittimella. Tuloksena on erittäin herkullinen kahvi! Pinnalle tulee lattemainen ”vaahto” ja tämä maistuu niin paljon paremmalta kuin tavalliset markettikahvit.
Kahvia voi maustaa halutessaan esim. pakurilla, raakakaakaolla, ceylonin kanelilla tai luomuvaniljalla! Maitoa tai makeutusta ei tarvita.
Vaikka MCT-öljy on jo monille tuttu juttu, kerrottakoon siitä vielä muutama lause. MCT-öljy on jopa 6 kertaa vahvempaa kuin kookosöljy. Sen on sanottu parantavan ravinteiden imeytymistä, se auttaa ylläpitämään tervettä kolesterolitasoa, auttaa vähentämään haitallisia bakteereja, viruksia että sieniä (candida) kehossa sekä toimii vakaana rakennuspalikkana solukalvoille. MCT-öljy imeytyy yhtä nopeasti kuin hedelmäsokeri, mutta antaa kaksinkertaisen määrän virtaa. Glykogeenivarastot säilyvät ja kestävyys voimistuu samalla kun rasvanpoltto kiihtyy. MCT vaikuttaa erittäin vähän insuliinin erittymiseen eikä vaikuta verensokeritasoihin.
Lähden siis innolla testailemaan voikahvia ja raportoin tästä lisää myöhemmin. Onko lukijoissa joku joka käyttää tätä? Millaisia vaikutuksia on ollut?
Vau. Täytyypä ehdottomasti kokeilla kyseistä kahvia! Ootko muuten itse tutustunut Amwayn tuotteisiin? Luonnonläheisyys ja alkuperän tunteminen kun näyttää olevan lähellä sydäntäsi. Itse käytän kyseisen firman vitamiineja ja ero on kuin päivällä ja yöllä verrattuna kaupan/luontaistuotekaupan vitamiineihin..
Hei! Testaappa ihmeessä, on hyvää.
Ei ole tuttu juttu tuo Amway. Mulla on tällä hetkellä Puhdas Capsit käytössä ja oon ollut niihin oikeen tyytyväinen 
Kannattaa ehdottomasti tutustua kyseisen firman tuotteisiin. Ainut maailmassa joka tuottaa vitamiinit alusta loppuun asti itse. He tutkivat jopa mm. maaperän huolellisesti ennenkuin alkavat viljelemään kasveja niissä. Ei yhtäkään poisvetoa koko firman olemassaolon aikana (55 vuotta). Suomeen rantautunut -99. Yritys monelle tuntematon siksi ettei he mainosta ja näin ollen tuotteet ovat halvempia. http://www.amway.fi jos kiinnostaa tutustua
Vaasasta löytyy myös edustajia jotka pitävät iltamia, jossa kertovat enemmän yrityksestä. Se on maailman suurin suoramyyntiyritys. Itse olen käyttänyt kyseisen yrityksen vitamiineja sekä kasvonhoito/ihonhoitotuotteita nyt vuoden alusta asti enkä voisi kuvitella enään vaihtavani mihinkään muuhun. 
Paitsi että sen verran oikaisen tuota, että mitään ”ruoholla ruokitun ” lehmän voita ei ole olemassakaan. Jos joku toisin väittää, niin puhuu vain jostain keski-euroopan tuontitavarasta ja se ei TODELLAKAAN ole luomua, ei edes laadullisesti. Niin pal keinolannotteita siellä käytetään… ja lehmän ruuansulatuskanava käy niin monet prosessit, että se ei enää jossain voissa tunnu, että onko käytetty laidunruohoa vai myös viljaa ym. täysrehuja…. Sorry, meni ohi aiheen, mutta kun ei nyt niin kamalasti alettaisi menemään metsään.
Hei, mä käytän tuota, mutta kahvina mulla on iherbistä tilattu madre labsin kahvi..Sitä suositeltiin ainakin yhdessä blogissa. Se kahvi sisältää myös kahta eri sienijauhetta. Tykkään kerran päivässä juoda bp-kahvia. Paras voi mun mielestä on just toi juustoportin, se on niiiiin hyvää!!
Mutta en tiedä mikä vialla, kun ei mun nälkää ainakaan pidä vaikka onkin hyvin energiapitoinen setti
Lisäksi mct-öljyä lorahtelee milloin salaattiin milloin smoothien sekaan 
Lopetin lisäravinteet kokonaan tai no ainoastaan ”Superfoodeja” käytän ja just näitä sienijauheita. Kyllä salitreenit mun mielestä sujuu aika hyvin kun on vetänyt alle tuon bulletproofin
Vanha juttu! Juonut kyseistä kahvia kohta jo puoli vuotta joka aamu! taisin jossain aikasemmassa postauksessa vinkata sulle että jätä kananmuna kahvista pois ja pistä ainoostaan voita + kookos- tai MCT-öljyä:)
sori sekotinkin sut http://getfitstayhealthy.fitfashion.fi/ blogiin:D mutta tosiaan valmiiksi jauhettua mykotoksiineista vapaata kahvia saa ( http://fitnessfirst.fi/madrelabs-cafeceps-100g.html ) + MCT-öljyä ja luomu laatuista voita
tästä on mun joka aamuinen voimakahvi tehty!
Kiitoksia vinkistä, täytyypi testata myös tuota jossain vaiheessa
Heippa !
! Mutta en uskalla syödä enempää(vaikka pitäisi) sillä pelkään että lihon nopeasti, sillä kehoni on tottunut niin minimaaliseen ravintoon
Juhannuksenakin söin jäätelön ja pihviä niin jjohan tämä näkyi vaa’alla ! Minulla on killpirauhasen vajaatoiminta..
MInulla on pikkuinen ongelma – syön nimittäin aiiivan liian vähän !
Treenaan 2-3 x viikossa salilla aika kovaa.. lisäksi käyn 1-2 x bodyjamissa/ryhmäliikunnassa sekä lenkillä(3-5 km kerralla) 3-4 x viikkoon.
”Laihdutin” joskus aikoinana parisen kiloa ja silloin söin ”paljon”, mutta paino kuitenkin tippui. Nyt saatan syödä abaut 700-1000 kcal per päivä ja paino on herkästi nousussa! Tiedän, ettei vaaka kerro kaikkea
Liian vähäisellä ravinnolla liian pitkään johtaa aineenvaihdunnan hidastumiseen, jolloin keho menee helposti ”säästöliekille” eikä paino putoa. Suosittelen nostamaan kalorimäärää maltillisesti ylöspäin, jotta aineenvaihdunta vilkastuu ja saat haluamisiasi tuloksia!
Olipa mielenkiintoinen juttu, kiitos, tämä kahvi-juttu on mulle ihan uusi! Kysyit jossain postauksessa toiveita aiheista, niin toivoisin venyttely/kehonhuolto-vinkkejä pitkästä aikaa, esim. pyöräilyn jumittamiin takareisiin ja lonkan koukistajiin
Venyttelyjuttuja on toivottu melko paljon, joten yritän saada jotain aikaiseksi
Juon tuota max 1-2 krt vkossa , ison rasva määrän takia . Mutta toi kyllä toimii : kun juo aamulla , samalla karsii mun koko päivän kofeiini tarpeen eli ei tosiaan tule mieleenkään juoda lisää kahvia päivän aikana . Vie myös makean himon pois hyvin !
Suosittelen !!
Mielenkiintoisen kuuloista, saattaa mennä kokeiluun.
Kaupan päälle pelastuu maapallerokin 
Vaikka Vaasan ekosoppi onkin tosi jees kauppa ja itsekin käyn sielä säännöllisesti, niin kahvia ostan myös kauppahallista ryytivakan ständiltä. Ne tuo kahvin itse maahan, ja osan myymistään tuotteista paahtaa halliin rakentamassaan paahtimossa. Ja luonnollisesti pavut myydään papuina tai jauhetaan ostajan pannuun sopiviksi siinä myyntitilanteessa.
Tietysti juon myös marketissa myytävää (luomu) bulkkikahvia, mutta kuka meistä nyt olis täydellinen…
Ihana tää luomuherätys, mä niin tykkään
Nautinnollista lomanjatkoa, omaani vielä odottelen.
Olen käynyt myös tuolla kauppahallin putiikissa ja ostanut sieltä kahvia. Mun on vaan niin helppo käydä Ekossa, kun pitää kävellä vaan rappuset alas!:)
Kiitos ja tsemit loman odotukseen!
Itse keittelin tänään ekan voikahvin. Ostin ihan kaupasta luomukahvia, jota litkin siihen saakka että saan jotakin laadukkaampaa hyppysiini. Kummasti nettikauppojen varastot ammottavat tyhjyyttään
Aion kuitenkin totuttaa kroppaa, ja etenkin tuo öljy tulee tarpeeseen jotta saan tapettua sientä elimistöstä! Toivottavasti nyt alkaa myös rasvansaanti siirtyä oikealle tolalle!
Tuollainen rasvamäärä mun lähes rasvattomaan ruokavalioon sai aikaan nopean juoksun vessaan
Juu rasvan määrä voi saada alkuun vatsan hieman sekaisin, sen vuoksi kannattaa tosiaan aloittaa aika pienillä määrillä!
Ainakin tuolla viidakkotohtorin sivuilla näyttäisi vielä olevan bulletproof-kahvia? 
Huomenta! Tuosta MCT-öljystä löytyy etenkin suomenkielisiltä sivuilta vielä melko vähän tietoa joten käännynpä sinun puoleesi kyselläkseni lisää
Onko tuo kahvi sun ainoa aamupala vai syötkö sen kanssa jotain? Voiko öljyä ottaa useammankin kerran päivän aikana, vai käytätkö sitä vain aamulla? Voiko sitä vedellä ihan pelkiltään ilman kahvin ja voin yhdistelmää, ja mikä olisi sopiva annosmäärä/päivä? Miten suosittelisit öljyn käyttöä henkilölle joka ei juurikaan liiku mutta syö terveellisesti ja kaloritietoisesti? Kiitokset vastauksistasi jo etukäteen 
Heip! Herätessäni juon siis vaan voi-kahvin ja syön sitten kun tulee nälkä, yleensä 2-3 tunnin kuluttua. MCT-öljyä voi käyttää ihan normaaliin tapaan myös muina vuorokaudenaikoina, se kestää esim. kuumennusta melko hyvin ja on mauton. Sinuna aloittaisin vaikka 1-2 rkl päivässä määrällä, riippuu toki mitä muuta syöt päivän aikana.
Pakko kommentoida näinkin vanhaan postiin, että MCT-öljy kestää HUONOSTI kuumennusta.
Juu sen tiedänkin jo nykyään!