Kauniita jumppakoruja sekä arvonta

Moikka! Tämä sunnuntaiaamu on kyllä aivan mahtava, saa herätä pitkien unien jälkeen, keittää pannun kahvia ja istahtaa koneelle bloggailemaan ilman kiirettä. 

Voitte ehkä arvata, että tyylini pukeutua on sporttinen. Rakastan rentoja vaatteita ja olen erittäin tyytyväinen, kun saan vetää kollarit päällä päivästä toiseen. Meikkiä käytän erittäin vähän, aamuisin tyyliin ripsiväriä silmiin ja menoksi. En ole käyttänyt juurikaan koruja, sillä ne ovat tuntuneet hankalilta käyttää, koska urheilen, hikoilen ja suihkuttelen paljon. Olinkin iloinen kun minuun otettiin yhteyttä Kultasepänliike Oskar Marinista. Kävin heidän liikkeessään ja sain valita minun käyttöön sopivat korut. 

DSC01388Valitsin korvakorut ja kaulakorun Edblad Eternity sarjasta. Korut ovat terästä, joten ne kestävät myös mun matkassa! Terästä voi nimittäin käyttää aika huoletta, sen vuoksi aloin kutsumaan näitä jumppakoruiksi, kuten otsikkokin jo paljasti. Teräs ei tummu samalla tavalla kuin hopea ja kulta, joten niiden kanssa voi treenata ja käydä huoletta myös suihkussa. Toki koruja voi käyttää yhtälailla arkena ja juhlissa, sillä ne ovat mielestäni aivan ihanat! 🙂 

DSC01390

Sporttisen tyylin lisäksi, pidän melko simppeleistä jutuista. Joskus nuorempana olin oikein kävelevä blongbling-nukke, mutta nykyään valitsen hieman eri tavalla. 😀 Nämäkin korut ovat mielestäni kauniit, mutta samalla yksinkertaisen tyylikkäät, eikä niiden tarvitse hohtaa kilpaa jumppasalin discopallon kanssa! Oskar Marin liikkeessä oli muutenkin todella paljon ihania juttuja ja todella hyvä palvelu. Täytyy myöntää, ettei tule käytyä kultasepänliikkeissä kovin usein, mutta haluankin muistuttaa teitä Vaasalaisia, että Marin on aidosti Vaasan vanhin kulta- ja kellosepänliike ja se sijaitsee kätevästi melkein Lady Linen vieressä, Kauppapuistikko 23:ssa.

DSC01391Minusta on tietysti mukavaa, että saan mahdollisuuden tällaisiin yhteistyö-juttuihin, mutta vielä mukavampaa on, jos myös te rakkaat lukijat pääsette hyötymään siitä jollain tavalla! Sain mahdollisuuden arpoa nämä samaiset korvakorut teidän kesken. Pääset osallistumaan arvontaan seuraavalla tavalla:

1. Tykkää Kultasepänliike Oskar Marinin Facebook-sivusta täällä

2. Jätä kommenttiboksiin kommentti, jossa kerrot omasta tyylistäsi muutaman sanan.Pidätkö sporttisesta vai jostain muusta 🙂

Arvonta päättyy ensi viikon Sunnuntaina 23.2.2014 kl 10:00.

DSC01389

 


76 Responses to “Kauniita jumppakoruja sekä arvonta”

  1. pirita rokkonen sanoo:

    Tyylini on Klassisesta -Sporttiseen. Eli työssä klassinen, siisti mutta rento ja vapaalla sporttinen (liikun paljon) 🙂

  2. Emmi sanoo:

    Tyylini on melko sporttinen ja rento. Töissä (päiväkodissa) arvostan mukavuutta, joten collarit ja tuulihousut on kovassa käytössä. Välillä käytän myös farkkuja. Ja vaatteissa saa olla väriä 🙂

  3. sonja sorsa sanoo:

    Tyylini on rento ja naisellinen, pyrin olemaan tyylikäs mutten yliampuva. Urheilullisuus kuuluu myös tyyliini ja toisinaan olen töissäkin urheilullisessa asussa. Aina ei tarvitse pistää hienointa paitaa päälle jakun kera 🙂

  4. Heidi sanoo:

    Pyrin pukeutumaan asiallisesti, naisellisesti ja melko klassisesti töissä mutta haluan myös että vaatteista löytyy jotain särmää/omaa. Treenityyli on sit jotain ihan muuta, siinä saa raivata kaikki esteet ja go bananas 😀 .

  5. Salla Vaaranmaa sanoo:

    Olen sporttinen ja rakastan liikkumista, koruissa pidän tyylikkyydestä ja yksinkertaisuudesta. Tyyliltäni olen sporttisen naisellinen:)

  6. Jennih sanoo:

    Kävin tykkäämässä.
    Tyylini on rento,ei kovin naisellinen..Riippuu päivästä :b tykkään pukeutua urheilullisesti ja yleensä myös aika neutraaleihin väreihin.

  7. outi sanoo:

    Mun tyyli, hmmm… välillä rento ja sporttinen, välillä collegehousut, välillä farkut, välillä mekko… Pientä blingiä kuitenkin melko usein joka stailissa 😀
    Ja nuo sun valitsemat korut on tosi ihanat! Itse juuri katselin tuon tyylisiä, missä nuo ”blingit” olikin tuolla korun toisella puolella 🙂
    http://outinfitness.fitfashion.fi/

  8. eveliina sanoo:

    Rennot vaatteet töissä ja muutenkin arkena, sellaset mitkä istuu hyvin, mutta näyttää kivalta. Hienompiin tilaisuuksiin onkin sitten kiva laittautua enemmän ja naisellisemmin 😉

  9. Jenna sanoo:

    Tyylini on samalla sporttinen ja siisti, en käytä hirmuisesti koruja tuosta samaisesta syystä, mutta nuo vaikuttavat todella kauniilta ja yksinkertaisilta. Koulussa pidän farkkuja ja välillä kollareita riippuu ihan päivästä mitä tykkää laittaa!:)

  10. Lily sanoo:

    Min stil är klassisk, stilren och kvinnlig . Hemma går jag förstås klädd i sköna och mjuka kläder

  11. Heidi P sanoo:

    Mukavuus ennen kaikkea.

  12. Tytti sanoo:

    Tyylini on aika klassinen ja ehkä hieman tylsän varma. Koruissa tykkään juuri tuollaisista yksinkertaisista ja ei mistään liian blingistä enää.

  13. Jasmin sanoo:

    Kuvailisin omaa tyyliäni suhteellisen rennoksi ja pelkistetyksi. Pidän mukavista ja hyvin istuvista vaatteista. Koruja löytyy iso kasa kotoa, mutta ongelmaksi muodostunut juurikin se, etten hirveästi viitsi käyttää niitä töissä tai muuten arjessa salilla yms. Juurikin pelkona se, että ”kuluvat”. Korujen suhteenkin makuni on yksinkertainen ja nätti 🙂

  14. Johanna Koo sanoo:

    Oi vau!! Mä niin haluun noi 😉 Mun tyyli on melko rento. En pidä pukeutumisesta jäykkiin jakkupukuihin. Tiukat farkut ja jokin rento yläosa on mun arkivaatetus. Jos olen menossa juhliin pukeudun usein mekkoon ja paksuihin sukkahousuihin tai tunikaan tai tai tai 😉

  15. Hensku sanoo:

    Tyyli on rento ja kallinen…jotain tolta väliltä. Käytän pieniä koruja. Nämä korut ovat kauniit ja sirot…tyylikkäät!
    Mukaan arvontaan.

  16. Pauliina sanoo:

    Oma tyylini on aika värikäs. Pukeudun mielelläni värikkäisiin, mutta kuitenkin asiallisiin vaatteisiin. Tykkään käyttää paljon leggingsejä/jeggingsejä/treggingsejä. Välillä pukeudun myös urheiluvaatteisiin, sillä ne ovat mukavan rennot päällä.

  17. päivi sanoo:

    Rakastan sporttisia ja urheilullisia vaatteita ja niissä tuleekin suurin osa ajasta vietettyä. Tykkään myös välillä käyttää enemmän aikaa ja pukeutua hieman tyttömäisemmin.

    Ja tykätty on!

  18. Xeve sanoo:

    Tyylini on yksinkertainen ja klassinen. Eli juuri täydellinen noita ihania korvakorujakin ajatellen! 🙂

  19. jenny sanoo:

    Tyylini on sporttinen, mutta kuitenkin naisellinen!

  20. hanna sanoo:

    Oma korutyylini on melko klassinen, Tykkään aika yksinkertaisista koruista, joissa saa olla kyllä vähän myös bling-blingiä 🙂

  21. Tiramisuheidi sanoo:

    Kiva arvonta! 🙂
    Tyylini on sekoitus vähän kaikenlaista… välillä tykkään pukeutua sporttisesti, toisinaan taas hyvinkin klassisesti 🙂

    lasalmihe@gmail.com

  22. Tuija sanoo:

    Mun tyyli on yksinkertainen ja klassinen mutta rento. Nuo korut sopis kuin nyrkki silmään kun korutyylikin on simppeli enkä myöskään jaksa vaihdella niitä usein.

    T:Tuija

  23. Moiksu!
    Tyylihän on aerobicmaisen tyttömäinen, mun päällä nähdään paljon huppareita, paljon kaikkea urheilullista, missä on mukava liikkua, mutta osaanhan mä sitten juhliin pukeutua tyttömäisesti sekä klassisesti. Käytän aina korvakoruja, rakastan korvakoruja, kaula- ja käsikoruja en oikein pidän, kun ne voi tarttua vaikka kiinni johonkin. Ja en ikinä käytä kultaisen sävyisiä enkä pronssin sävyisiä koruja. Mun ekat korvikset oli terästä ja tykkäsin kamalasti niistä, joten nuo ois aivan ehdottoman täykyt!:D

  24. Elisa sanoo:

    Tykätty!
    Pukeudun yksinkertaisesti ja rennosti niin töissä kuin vapaa-ajalla. Kuvailisin tyyliäni sporttiseksi, sillä urheilen paljon ja lempivaatteni ovat mukavat collegehousut! Rakastan erilaisia koruja ja nuo on tosi nätit! 🙂

  25. Anniina sanoo:

    Tykkään yksinkertaisista koruista, joissa on myös blingiä. Täytyy myös pysyä treeneissä mukana.:)

  26. Suski sanoo:

    Aika samanlainen tyyli kun sulla Aino, sporttinen mutta yksinkertaista on kaunista! 🙂 Jos ei oo sali vaatteet päällä niin jotkut mukavat kollarit, ns ”kotivaattet”. Varsinkin kun kotona muksujen kaa touhuilen on mukavaa kun saa pitää rentoja vaatteita. 🙂

  27. Lilium* sanoo:

    Tyylini arkisin on suht yksinkertainen ja mukava, hyvin istuvat housut ja kasa erilaisia t-paitoja ja neuletakkeja. Ranteessa on aina kello. Ulos lähtiesssä tykkään laittautua ja juhlatyyliä kuvaa hyvin ’classy with a little bling’ 🙂

  28. Kaisa sanoo:

    Hetken mietein osallistunko ollenkaa, mutta korut jäi jotenkin mieleeni. Tyylini koostuu hyvin klassisesta tyylistä, valkoinen pitkähihainen ja tummat farkut toimii aina! Lisänä tietenkin yksinkertaiset korut!

  29. HannaKoo sanoo:

    Ehdottomasti mukana kauniiden korvakorujen arvonnassa! Itselläni ei oikeastaan ole mitään yhtä tiettyä tyyliä vaan pukeudun enemmänkin tilanteen ja fiiliksen mukaan. Toisinaan sporttisesti, toisinaan klassisen rennosti ja myös ”pieruverkkarit” ovat usein käytössä 😀

  30. Noora sanoo:

    Tyylini on aika rento ja naisellinen 🙂

  31. carita sanoo:

    Tyylini on sporttinen,naisellinen sekä värikkyys ennen kaikkea.Etsin aina vaatteista jotain erilaista enkä tykkää pukeutua samoin kun monet muut..ulkomailta olenkin tehnyt hyviä vaatehankintoja.
    P.s itse suosin myös Marine liikettä.Hyvä valikoima sekä palvelu!

  32. tiinafin . sanoo:

    Upeita koruja, mieletön löytö blogisi kautta! Ajattomuus ja selkeys ovat minun listallani – helppo laittaa ylle asuun kuin asuun! Sporttiset asusteet toki kantavat pitkälle, lökäpöksyissä kun on niin ihana olla 🙂

  33. miila sanoo:

    Ehdottomasti sporttinen! Tykkään että lookki on fresh ja helppo!! Ja mitä enemmän väriä, sen parempi;)

  34. Minna Rajamäki sanoo:

    Koruarvontaan: tyyli yksinkertainen mutta tyylikäs

  35. Reetta sanoo:

    Tyylini on mukavan rento ja sporttinen. Teini-iässä kaikki oli mustaa, mutta nyt kolmekymppisenä uskallan taas jo käyttää kirkkaitakin värejä. Jumppavaatteiden kirkkaus on siirtynyt myös arkeen. 😉

  36. Sari Manninen sanoo:

    Tyylini on sporttisuudelle uskollinen, ollut sitä aina. Ja suoraansanottuna on joskus ärsyttävänkin hankalaa sujauttaa joitain illanviettokamoja päällensä, leppoisat urheiluvaatteet kun meinaavat vetää siinäkin vaiheessa pidemmän korren.

  37. Jonnajon sanoo:

    Välillä huomaan, että mulla ei oo mitään tyyliä ja kuljen tuolla noin vaan meikittä, samoissa lempirääsyissä päällimmäisenä mielessä, että pääasia, että vaatteet on puhtaat ja en haise pahalle. Jumppatrikoot on mun päällä vähän liiankin tuttu näky. Kesät menee aina farkkusortseissa. Normaalisti tykkään jostain hyvinistuvista farkuista ja mukavista paidoista. Talvipukeutuminen ei ole suosikkini. Sanoisinko siis, että mukavuus taitaa tyylissäni mennä kaiken muun edelle. Tietyllä tapaa sporttinen tyyli kyllä kolahtaa muhun. Tykkäísin kyllä välillä pukeutua kivasti ja ”näyttävästi”, mutta mieluummin priorisoin aikani ja rahani muuhun ja jätän sen toisille ja ehkä joskus jotain tiettyä tilaisuutta varten itsekin innostun 🙂

  38. martzu sanoo:

    Koruja pitää olla joka tilanteeseen ja asujen värimaailmaan sopivaksi.hiustenväri, rusketus myös vaikuttaa…joskus menee maanläheiset puu/kivikorut, hopeakorut, perinteiset kultakorut.yksinkertaista, mutta aina pitää olla jujua…

  39. Laura sanoo:

    Oma tyylini on rento ja tylsän asiallinen. Haluaisin pukeutua persoonallisemmin, käyttää enemmän asusteita & koruja, mutta kaupassa eksyn silti vain aina hypistelemään uusia sporttitoppeja ja -housuja;)

  40. Minka sanoo:

    Rennon sporttinen,mutta särmääkin pitää olla sopivassa määrin aina mukana ^_^

  41. Tina sanoo:

    Hej! Jag vill ha enkla smycken eftersom det passar till det mesta och
    jag tycker inte om ”överblingad” 🙂 Har inte hört om Edblad förut men
    tycker att dom påminner lite om Efva Attliings stil. Så dra gärna mitt
    namn tack 😉

  42. Eva sanoo:

    Tyyli rento ja sporttinen.

  43. Paula K. sanoo:

    Jos olen lähdössä jonnekin niin tykkään laittaa itseäni, jolloin tyyli on naisellinen. Arkena töissä minulla on perus muutama koru. Välillä sporttisempi välillä naisellisempi. Tärkeintä että tuntee itse olonsa hyväksi, joko koruilla tai ilman. Nuo arvottavat korut on kyl tosi käytännölliset 🙂

  44. Jaana K sanoo:

    Olen jo 32-vuotias, mutta rakastan tennareita ja mieluusti pukeudun sporttisesti ja rennosti. Töissä on joskus jakkuvaatimuss, mutta silloinkin on mahdollista yhdistää se farkkuihin ja tehdä esim kengillä ulkonäköä. En omista paljon koruja, niillä olisi hyvä oppia tekemään ”näköä” rentoon tyyliin.

  45. Noora sanoo:

    Pyrin pukeutumaan vaatteisiin, jotka ovat mukavia päällä ja näyttävät myös kivoilta. Usein tyylissäni on ainakin ripaus sporttisuutta.

  46. Maisa sanoo:

    Tyylini on rento ja yksinkertainen. Käytän myös niukasti koruja enkä jaksa ottaa korviksia pois treenatessa vaan samoilla Kalevala-korun Vanamo-renkailla mennään päivästä ja tilanteesta toiseen. Juhliin laitan ehkä korviksiin kuuluvat ketjut lisäksi. 🙂 Tuollaiset pelkistetyt teräskorut olisivat mainio piristys kevääseen.

  47. Saana sanoo:

    Jumppavaatteissa menee päivästä toiseen, eikä siinä mitään, tykkään olla kollareissa ja hupparissa 🙂
    On kuitenkin ehkä juuri sen takia ihana välillä laittaa farkut jalkaan ja joku kiva toppi päälle! Eli rento ”baarityyli” ja kollarit arkena 😉

  48. Heppu sanoo:

    Tyylini on simppeli ja klassinen ajatuksella less is more 🙂
    Nuo saamasi korut ovat juuri sellaisia tyylikkään eleettömiä joista tykkään! Lähes kaikki koruni ovat valkokultaa, keltakultaisia koruja ei juuri tule käytettyä.

  49. suski e sanoo:

    Tykätty 🙂
    Niitä teräskoruja olis tosi kiva käyttää, sopisivat mun menoon ja kiireiseen tyyliin! Mulla on ollut paljon koruja, mutta käyttö on tosiaan vähentynyt ja osa hukkunutkin matkan varrella (tai tippunut)… Tyylini on sporttinen ja klassinen!

  50. Ammi sanoo:

    Rento ja sporttinen tyyli yleensä, mutta tykkään myös laittautua tarvittaessa ja tykkään korkeista koroista

  51. Jenna sanoo:

    Tykätty! Oma tyylini on rento, sporttinen ja klassinen. Tällähetkellä hoidan kotona 9 kuukautista tyttöäni, joten päivisin puen päälle mukavia koti vaatteita ja iltaisin vedän jumppa vermeet niskaan. Viikonloppuisin on kiva laittautua enemmän. Valitsemasi korut ovat oikeen tyylikkäät 🙂

  52. Ansku sanoo:

    Tyylini koruissa on hyvin yksinkertainen, yleensä aina sama kaulukoru kaulassa ja pienet napit korvissa. Juhliin on kylläkin kiva kaivaa näyttävämmät korut sieltä kaapin perältä.

  53. Eeva sanoo:

    Tyylini riippuu täysin mikä on päivän ohjelma. Liikuntaharrastuksien myötä olen kuitenkin huomannut sen muuttuneen entistä sporttisemmaksi vapaa-aikana. Yleisohjeena pukeutumisessa ja asusteissa toimii kuitenkin että hilllitty on parempi kuin yliampuva 🙂

  54. Soile sanoo:

    Tykkään koruista ja minulla on useampia koruja, joita käytän. Vaihtelen koruja aika ajoin fiiliksen ja päivän mukaan, yleensä korut ovat hopeisia ja kuuluvat samaan sarjaan tai käyvät sitten muuten (ainakin omasta mielestä 🙂 yhteen. Töissä pidän näkyvämpiä koruja, vapaa-ajalla ja harrastuksissa yksinkertaisempia ja ns. helpompia koruja. Tyyli on kaiken kaikkeaan selkeä ja (taas omasta mielestä 🙂 ajaton.

  55. Ridl sanoo:

    Kun puen päälleni jotain värikästä, käytän aika simppeleitä koruja. Jos taas vetäisen päälleni jotain yksiväristä vaatetta, sopii korussa puolestaan olla jokin tvisti. Riippuu siis päivästä. Matkoille lähtemisen haasteena onkin siis pakata mukaan joko värikkäästi taikka yksivärisemmin, niin ei tarvitse ottaa ihan koko koruarsenaalia mukaan. Salilla käydessäni saatan joskus laittaa korvaani napit, jos ne sattuvat sopimaan topin väriin.

  56. Hiisukas sanoo:

    En ole Facebookissa, joten tykkääminen ei valitettavasti onnistu. Toivottavasti pääsen silti mukavaan arvontaan mukaan! Tyylini aika klassinen, tällä hetkellä rento kotiäitinä.

  57. Santsi sanoo:

    Mun tyyli on arkena rennon naisellinen. Tykkään aika perusväreistä, mutta treenivaatteiksi tulee aina valittua ne kaupan värikkäimmät kappaleet. Harmillisen vähän tulee käytettyä koruja, mutta nää arvottavat korvikset on niin ylikivat, et haluun noi omaks! 🙂

  58. Karoliina sanoo:

    Itselläni on oikeastaan 2 erilaista tyyliä – yliopistolla ja töissä asiallinen ja suhteellisen klassinen, mutta vapaa-ajalla viihdyn hyvin urheiluvaatteissa. Tyylini viimeistelävät korut oikeastaan aina muulloin kuin urheillessa. 🙂

  59. Marjo sanoo:

    Tyylini on rento, sporttinen ja aika arkinen, mutta tarpeen mukaan tykkään pukeutua myös naisellisesti.

  60. Jaana sanoo:

    Tyylini on yksinkertainen ja rento. Viihdyn maanläheisissä vaatteissa, mutta jumpissa käytän värikkäitä asuja.

  61. Tawunen sanoo:

    Tyylini on klassisen simppeli ja toisinaan myös sporttinen 🙂 Vaihtelee hyvin paljon päivittäin ja menojen mukaan!

  62. Melko rento.perus siisti välillä vähän sporttisempi.:)

  63. Evep sanoo:

    Tyylini on naisellinen mutta silti rento, vaihtelee hyvin paljon tilanteen ja fiiliksen mukaan.Tykkään pitää korkokenkiä ja pillifarkkuja, mutta toisaalta pukeutua myös collegehousuihin ja tpaitaan

  64. Riina sanoo:

    Tyylini on rento ja mukava 🙂

  65. Anna sanoo:

    Korujen suhteen oma tyylini on hyvin pelkistetty, ja aika samoilla linjoilla menee kuin sulla:) treenaan paljon joten koruja tulee vähemmän käytettyä, ja en löydä usein omaan tyyliin istuvia koruja. Nuo näyttää esim juurikin siltä mistä pidän! ihanat 🙂

  66. Mariem sanoo:

    En missään tapauksessa halua luokitella tyyliäni, vaatteiden ja korujen on tarkoitus ilmentää sen hetkistä olotilaani. Oikeastaan pidän kaikista tyyleistä 😀 Kuitenkin selkeät linjat ja kokonaisuudet pienellä leikkisyydellä vetävät puoleensa!

  67. Siili sanoo:

    Olen mukavuuden haluinen ja käytän siksi mukavia vaatteita.

  68. malle sanoo:

    Jag gillar diskreta stilrena smycken. Inte för mycket Bling men ändå exklusivt :).

  69. Annanas sanoo:

    Mulla on 3 eri tyyliä. Töissä käytössä työvaatteet, tosin nekin on saanut itse valkattua alan kuvastosta. Sitten vapaa-ajantyyli vaihtelee mielen ja tilanteen mukaan.Tietenkin sellaiset vaatteet jossa tuntuu hyvältä. Sitten on vielä urheilutyyli, ohjaan itsekin tunteja. Silloin valttia on mielestäni hyvin istuvat ja kuitenkin treeniin sopivat vaatteet.

  70. -Anne- sanoo:

    Perusrento-tyyli miellyttää, juhlaan naisellisempaa 🙂

  71. Andrea sanoo:

    Tykkään pukeutua fiilispohjasesti, joskus rennommin ja joskus naisellisemmin! vähän riippuen päivästä 🙂

  72. Sannu sanoo:

    Tyylini lienee sekoitusta bohemian/hippi/rock/gootti 🙂

  73. annukka nikkari sanoo:

    Käytän paljon koruja; kultaa, hopeaa, terästä, joskus jopa ”rihkamaa” :). Aktiiviurheilijana treenatessani kädessäni killuu vain vihkisormus ja toinen sormus, sekä korvakorut, mutta vapaa-ajalla koruilla on ihana koristaa pukeutumista.

  74. Jenni sanoo:

    Työpäiväivinä tyylini on rento, töihin mennessä kollarit ovat vakiovaruste 🙂 Vapaapäivinä tulee sitten panostettua, etenkin sormukset ja rannekorut on vapaapäivänä must kun muuten ei voi niitä käyttää!

  75. Jonna sanoo:

    Heippa 🙂
    Korutyylini on hyvin simppeli. Korvissa renkaat tai napit, joita vaihdan todella harvoin. Joten yksinkertaisuus ja moneen sopiva on juttuni. Kaulassa yleensä jokin siro koru ja vihkisormukset nimettömässä silloin kun olen muualla kuin töissä tai kotona 🙂

  76. Teija s sanoo:

    Aika sellanen rento naisellinen on mun juttu 🙂
    koruja käytän aina, siis ihan aina 🙂

Kommentoi