Mitä tehdä jos herää kl 6.00 eikä oo mitään muuta hommaa? No, aina voi tulla bloggailemaan ja keräilemään ajatuksia 🙂
Kävin eilen lekurilla ja luojan kiitos olkapää on vaan kokenut kovan iskun eikä repeämiä ole. (ainakaan lääkärin mukaan)
Voin kertoa että en nukkunut kovinkaan montaa minuuttia sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, kun mielessä pyöri kaiken maailman kauhukuvia mitä on voinut käydä. Piti tietenkin alkaa googlailemaan olkapää-juttuja ja sieltä sitten luin että usein olkapäävammojen ainoa hoitokeino on leikkaus, joka olisi tietänyt 3-4kk saikkua. 3-4 kuukautta!!? Mitä mä sitten tekisin?
 |
| Supraspinatusjänteen repeämästä voi koitua paljon harmia |
Arvatkaa oonko miettinyt kuinka paljon mä oon riippuvainen urheilusta. Jos yhtäkkiä en pääsisi enää treenaamaan/jumppaamaan niin koko se mitä mä olen katoaisi. Aika säälittävää sinänsä 😀
Nykyään mietin usein sitä kuinka hyvin mulla on kaikki asiat. Mulla on vakituinen työ jota rakastan ja jota tekisin melkein 😉 ilman palkkaakin, ystäviä ympärillä ja kotona on kaikki hyvin.
Vaikka joskus on vähän rankkaa, pitkiä päiviä ja paljon kaikkea meneillään niin voin kertoa, että nyt kun en sitten pystykään elää normaalisti sitä arkea niin haluaisin sitä enemmän kun mitään.
Tää kuulostaa jo ehkä hieman dramaattiselta, eihän tässä mitään suurempia oo tapahtunut. Ehkä oon pari päivää poissa, ehkä koko viikon. Mut pelkästään se ajatus mitä olisi voinut käydä säikäytti kovasti. Yhdessä hetkessä voi tapahtua niin paljon mikä voi muuttaa kaiken.
Yksi asia mitä mun täytyis opetella on olla armollisempi itseeni kohtaan. Vaadin itseltäni paljon ja vähän enemmän. Rima on asetettu korkeelle ja tuntuu että se nousee vaan kokoajan 😀
Fakta on se että mä oon todella harvoin väsynyt, hyytynyt tai edes huonolla tuulella, mutta myös se fiilis että mä en koskaan saa olla heikko on aika rankkaa välillä…
En oikeen tiedä missä vaiheessa musta on tullut tällainen suorittaja. Nuorempana otin kaiken vähän liiankin rennosti. Nykyään jos kotona tiskipöydällä näkyy yksikin tiskaamaton lasi tai lattialla roskia alkaa tyyliin ahdistaa. Tai jos en oo hoitanut kaikkia 100 työasiaa yhden päivän aikana, oon laiska ja saamaton. 😀
Kuten huomaatte mulla on ollut ilmeisesti aikaa ajatella vähän muita asioita mikä on ihan hyväkin juttu. Yritän kovasti opetella pelkän olemisen jaloa taitoa 🙂
Se on kyllä aika ahdistavaa kun huomaa saikun aikana miten kiinni siinä urheilussa ja terveellisissä tavoissa on ja sitten ei pääsekään toteuttamaan niitä. Mua ahdisti viime viikon sikana oikeesti tosi monta kertaa vaikka tiesin että se on vaan 1 viikko! Ja joulukuun 3 viikon saikun aikana opin vasta viimesellä viikolla nauttimaan olemisesta oikeesti ja muistakin asioista. Toisaalta aika surullista, mutta toisaalta ihan hyvä että kaipaa sitä hyvää oloa kroppaan 🙂 paranemisia!
Ymmärän sua täysin. Huomaa miten kaikki muutkin tavat (ruokailut) menee ihan plörinäks kun ei oo urheilua rytmittämässä päivää. Eilenkin söin aamupalaa joskus 15 aikaan ja seuraavana kerran illalla, hienosti! :DKai tähänki tottuis jos olis pakko, mutta en kyllä halua tottua 🙂
Tollaset jutut saa kyllä sen normaalielämän arvostuksen nousemaan aina paljon korkeammalle 🙂 3-4 kk, huh siinä sekoais kyllä pää 😀 mut onneks selvisit vaan säikähdyksellä, pikaista paranemista 🙂
Kiitos Suvi 🙂 Mä joutuisin varmaan pöpilään jos noin pitkä saikku iskis, mutta tosiaan onneks selvisin säikähdyksellä. Täytyy arvostaa terveyttä ja sitä mitä on eikä aina haluta jotain enemmän. Helpommin sanottu kuin tehty 😉
mulla meni just nivelsiteet nilkasta sen verran pahasti että fysioterapialla pitää alottaa korjaaminen..Tarve leikkauksesta päätetään kahden vkon päästä.. Osaan niin samaistua sun fiiliksiin, ahdistaa suunnattomasti ku ei yhtään tiiä millon seuraavan kerran pääsee juoksemaan/attackiin/tekemään normaalisti jalkapunttia.. Oon nyt viikonlopusta ollu kotona ja alan jo hyppiä seinille kun mitään en saa tehdä, kepeillä mennään.. Liikkuvalle ihmiselle tämmönen on vaan niin kamalaa! 😀 ku mullakin normaalisti melkeen joka päivä tulee LL:llä käytyä.. tuskasta on!:D
Voi ei 🙁 Vähänkö kurja juttu! Toivottavasti et joudu leikkaukseen. Kuulostaa varmaan tylsältä mutta kyllähän kaikesta aina selviää vaikka tuntuisi kuinka huonolta nyt.:)Tsemppiä Anna Sofia!
Toivottavasti paranet pian ja pääset taas pitään jumppia! 🙂 Sä ja Jenni ootte semmosia inspiraation lähteitä että ilman teitä ei varmaan muuten tulis edes raahauduttua sinne salille.. 😀 Enkä tiedä itekään mitä tekisin jos en pääsis urheilemaan, siitä tulee vaan niin super hyvä olo! Pitää muistaa arvostaa tervettä ja toimivaa kroppaa 🙂
Mäkin toivon että pääsen pian takasin! Kiitos ihanasta kommentista Mariia 🙂 Pitää todellakin osata arvostaa kroppaa ja pitää siitä huolta (..ja ajaa varovaisemmin pyörällä .. 😀 )
Kiitos kommentista Mariia ja voimia Rou! 🙂
Tsemppiä Aino! Toisaalta ihan hyvä että joutuu miettimään mitä sitä tekisi jos isompi loukkaus tulisi, mutta onneksi kävi tällä kertaa suht hyvin 🙂
Kait sulla on hyvät nastarenkaat fillarissa !! Mun fillarilla on melkeen parempi pito talvella kun kesällä 🙂 Onneksi ei mitään vakavampaa, hyviä paranemisia.
Pohdinnosta päätellen pyssääminen on tehnyt ihan hyvää:) Onneksi ei tosiaan käynyt nyt paremmin, mutta tuollaisissa tilanteissa sitä osaa todella arvostaa sitä mitä on.Mulle ainakin tulee joskus ihan spontaanisti mieleen, että ei siihen isoa onnettomuutta vaadita, etten vaikka pystyiskään yhtäkkiä käveleen (viimeksi mietin tätä ku olin liukkailla keleillä juoksulenkillä). Eikä tää tarkoita että aina näin ajattelisin, mutta se saa muistamaan, ettei pidä pitää mitään itsestäänselvyytenä, ja että tällaiseen nähden yksi pilalle mennyt treenipäivä on aika pientä.Eikä itteltään kannata vaatia liikoja, ellei sitten halua suorittaa koko elämää. Joten koita nyt relata ja nauttia parista ylimääräisestä lepopäivästä:) Ehkä ikiliikkujakin voi joskus oppia vaan oleileen;)
Toivottavasti olkapääsi on vain saanut iskun ja paranee pian. Olkapäävaivat on tosi viheliäisiä. Minulle kävi samoin että kaaduin pyörällä, auton töytäisemänä tosin, ja loukkasin olkapääni. Lääkärit sanoivat että kyseessä on vain olkajänteen venähdys ja että se paranee levon ja ajan kanssa. Noh, toisin kävi, olkapää ultrattiin kun olin taistellut kivun kanssa pari vuotta ja sieltä löytyi pahimpana vikana olkajänteen repeämä. Leikkauspöydälle ei kuulemma mennä niin kauan kuin käsi toimii (=liikkuu, ja pystyn nostamaan sitä).Välillä kyllä tuntuu että haluaisin leikkaukseen mahdollisimman pian, sillä kaikenlainen rasitus saa sen välillä tosi kipeäksi, ja on paljon liikunnallisia juttuja joita ei voi kunnolla tehdä (pahimpana punnerrukset, penkki ja kylkilankku, vipunostot sivulle, kaikenlaiset käden pyöritykset ja muu olkapäätä rasittava). Tsemppiä ja pikaista paranemista!t: Katja