URBAN TRAINING

Täällä istuskellaan parhaillaan autossa matkalla Vaasaan. Takana on siis pikainen reissu Helsinkiin, johon mahtuu kuitenkin paljon häppeninkiä. Ohjasin eilen jäätävän rankan Bikini Bootcamp – tunnin, jonka jälkeen hyppäsin autoon ja lähdettiin huristelemaan kohti stadia. Teknisten ongelmien vuoksi, taistelin koko viisi tuntia eilisen postauksen parissa, menipähän ainakin matka nopeasti! 😀 Käytiin Espoossa katsomassa Suomi – Saksa pelistä pari erää, jonka jälkeen kurvailtiin Scandic Marskin kellariin ja kirjauduttiin hotelliin. Mies lähti mun mukaan kuskiksi ja seuraksi, mukavampi reissata yhdessä kuin yksin! 🙂

20150411_082101_Fotor_Collage

Syy, miksi ylipäätään lähdin Helsinkiin oli Kari Traan ja Stockmannin järjestämä Urban Training! Lupauduin mukaan jo alkuvuodesta, joten reissu oli buukattu kalenteriin hyvissä ajoin. Kyseessä on siis tapahtuma, jossa treenataan ulkona, hyvällä fiiliksellä ja hauskaa pitäen. Meillä oli todella hyvä tuuri, sillä sää on ollut ihan täydellinen koko päivän. Olen vieraillut Helsingissä monia kertoja, mutta yleensä tulee kuitenkin pyörittyä ihan ydinkeskustassa, joten oli ihan kiva nähdä muitakin paikkoja ja huomata kuinka kaunis kaupunki Helsinki on.

IMG-20150411-WA0009 IMG-20150411-WA0003

Treeniin osallistui suunnilleen kuutisenkymmentä sporttaajaa, jotka jaettiin neljään ryhmään. Olin itse yksi ryhmän ohjaajista. Kokoontuminen tapahtui Stockmannilla, jossa osallistujille jaettiin Kari Traan treenivaatetta ja infottiin tärkeät jutut. Sitten olikin aika lähteä matkaan! Valitettavasti en muista reitistä juurikaan mitään maamerkkejä, mutta juoksimme noin kolmen kilometrin mittaisen reitin, jonka aikana pysähdyimme tekemään erilaisia treenejä!

Viimeisenä rutistuksena juostiin vielä stockan rappuset kuudenteen kerrokseen, jossa odotti maali, virvoketta sekä North Forcen tarjoamaa patukkaa ja palaria! 😀 Kaikenkaikkiaan erittäin mukava tapahtuma ja sellaista hyvän mielen liikuntaa, mitä tulee harrastettua liian harvoin.

20150411_132924

20150411_140806

IMG-20150411-WA0000 Tapahtuma oli ohi kolmen pintaan ja käytiin sen jälkeen vielä sushilla ja pörrättiin parit kaupat läpi. Löysin tietenkin yhdet kengät joita olin katsellut jo aiemmin netissä, mutta tietysti koot oli loppu. Jengi oli käynyt tyhjentämässä kauppojen tennarivarastoja ihan huolella – johtuiskohan päivän kelistä? 😉

Nyt ollaan siis matkalla kotiin ja pikkuisen alkaa jo ramaisemaan, koska takana on pitkä päivä ja aika lyhyet yöunet. Onneks huomenna saa vetää sikeitä niin pitkään kuin jaksaa!

Mukavaa lauantaita ystäväiset! <3