KAIKKI LIIKE ON KOTIINPÄIN + PIKATREENI KOKO VARTALOLLE

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Anyday Nuts kanssa.

Mulla oli jostain syystä hyvin pitkään ajatusmalli, että treeni on kunnon treeni vasta, kun se täyttää tietyt kriteerit, joihin liittyi esimerkiksi treenin kesto, tietyt välineet tai teho. Jos halusin treenata mun piti lähteä kuntosalille ja tehdä tietyt jutut läpi, jotta olin tyytyväinen. Kuten oon kertonut aiemminkin, oon päästänyt noista pitäisi – jutuista irti ja nykyään treenaan mielekkyys edellä ja ajattelen, että kaikki liikunta on hyvästä.

Arkiaktiivisuus pelaa suuressa roolissa mun päiviä siitäkin huolimatta, että ohjaan paljon ryhmäliikuntaa. Nykyään teen välillä myös pikatreenejä kotona tai ulkona, enkä juurikaan mittaa niiden ”riittävyyttä” aika – tai tehomittarilla, sillä joskus se, että vietät aikaa ulkona ja teet vain jotain, tuo itsessään jo niin hyvän fiiliksen, että se riittää!

Haluan kannustaa kaikkia muitakin huolehtimaan omasta fyysisestä hyvinvoinnista nimenomaan rennoin, mukavin ottein. Kaikki liikunta ja treeni on kotiinpäin! Jos jonain päivänä on vain 15 minuuttia aikaa liikkua, se on aina parempi kuin ei mitään. Arkiaktiivisuus ja hyötyliikunta ovat oikeasti todella suuressa roolissa hyvinvoinnin ja muun muassa energian kulutuksen suhteen. Monesti saattaa kuulla selityksiä, kuinka paino on päässyt nousemaan kun ei ole ehtinyt treenaamaan, mutta todellisuudessa saman kulutuksen saa ihan ilman treeniäkin, kun vain panostaa arkiliikuntaan ja pieniin asioihin.

Hyvinvoinnin kannalta on ratkaisevampaa se mitä teet heräämisen ja nukkumaanmenon välillä, kuin se mitä teet päivässä yhden tunnin ajan (esim. kova treeni). Toki treeneillä, myös kovilla sellaisilla on oma paikkansa, mutta ne eivät yksinään kanna kauas.

Tämän kunniaksi jaan teille ”Anyday” – treenin, eli treenin jonka ehdit tehdä milloin tahansa, esimerkiksi kävelylenkin lomassa! Aikaa tarvitset 15-30 minuuttia, eikä maksa yhtään mitään.

Treenissä on 6 liikettä, jokaista liikettä tehdään 45 sekuntia, jonka jälkeen 15 sekunnin tauko. Kun kaikki liikkeet on tehty, pikku hengähdyshetki ja sama uusiksi. Setin voi toistaa 2-4 kertaa fiiliksen mukaan!

  1. Penkkihyppy
  2. Askelkyykky (ensimmäisellä kierroksella toinen jalka, toisella toinen)
  3. Kehonpainosoutu
  4. 2 punnerrusta + 6 vuorikiipeilijää
  5. avustettu pistoolikyykky (ensimmäisellä kierroksella toinen jalka, toisella toinen)
  6. Rekkilinkkarit (voi tehdä polvet koukussa)

instagram: ainorouhiainen 

Facebook