Heipparallaa! Tänään oon pitänyt relauspäivää; nukuin myöhään, söin aamiaisen/lounaan sohvalla köllötellen ja oon katsellut hömppäsarjoja telkkarista =) Olin käytännössä koko lauantain duunissa joten voin sitten hyvillä mielin mennä tänään vasta illaksi töihin pitämään jumpat! Meillä on duunissa joku hirvee influenssapöpö liikkeessä ja tosi moni henkilökunnasta on ollut vuorotellen kipeenä 🙁 Tautiin liittyy korkea kuume ja erittäin heikko olo..Vähintään viikon saigoni edessä jos tuo pöpö iskee. Täytyy toivoa että pysyn itse terveenä 🙂
Mun pitäisi etsii pari uutta kappaletta spinniin mutta katotaan jos löydän tai sitten vedän vielä vanhoilla tänään, en jaksaisi nyt ottaa stressiä asiasta. Tiedän juuri minkälaiset biisit tarvitsen ja tosiaan joskus löytyy heti mitä etsii ja joskus ei sitten millääään..
 |
| Fleda lyheni joitakin centtejä vloppuna ihan extemporee =) |
Oon viime aikoina jutellut monien tuttujen ja kamujen kanssa aiheesta
jännittäminen. Tuo aihe on ainakin tuttu kaikille jumppamaikoille ja myös urheilijoille
(..ja kaikille muillekin esiintyjille, kirjoitan nyt lähinnä jumppa/treeni näkökulmasta). Jännitys liittynee aina asiaan kun kyseessä on jonkin kaltainen suoritus tai esiintyminen. Oon itse kokenut sekä kilpaurheiljana jännittämisen että ohjaajan jännityksen.
Kun aikoinaan kilpailin aerobicissä jännitin aina todella paljon ennen kilpailusuoritusta. Meidän suorituksen kesto oli 2 minuuttia ja siinä ajassa tapahtui paljon ja nopeaa; pienetkin mokat vaikuttivat todella paljon tulokseen. Koko kilpailupäivä oli melkoista ”h*lvettiä” kun ei tiennyt miten päin olisi ollut. Koko kroppa ja pää oli ihan kierroksilla 😀 Mä en koskaan päässyt kokonaan tuosta olosta eroon, mutta kyllähän se hieman lieveni kun kokemusta tuli enemmän.
Oon kertonut aikaisemmin että olin kova jännittäjä myös ohjaajauran alussa. Voi pojat että se olikin kamalaa 😀
En tiedä miksi tuollaisesta ottaa niin paljon paineita, mutta kun pitää seistä suuren joukon edessä, puhua, liikkua,opettaa ja vielä saada hyvä fiilis aikaiseksi saman aikaisesti se on aika vaikee juttu alussa. Mä ymmärän ihan täysin kaikkia aloittelijoita ja heidän fiiliksiään asiasta. Faktahan on vaan se että mikään muu ei sitä oloa vie pois kun se että ohjaa, ohjaa ja ohjaa enemmän jolloin saa kokemusta, luottamusta ja varmuutta.
Ihmiset voivat ja osaavat olla todella ilkeitä ja sanoa asioita mikä voi murskata helposti toisen itsetunnon. Kaikista pahinta on mennä haukkumaan uutta ohjaajaa joka on muutenkin epävarma tekemisistään. Mä voin kertoa että vaikka jumpan ohjaaminen näyttää helpolta nakilta niin se ei oikeesti todellakaan ole sitä. Ollaan siis armollisia toisiamme kohtaan 😉
Tällainen pieni ajatuksen pätkä viikon alkuun. Onko teillä jotain kokemuksia tai kerrottavaa jännittämisestä?
