TÄSTÄ SYYSTÄ EN TREENAA SALILLA ENÄÄ

Tämän vuoden puolella motivaatio voimaharjoittelua kohtaan on ollut hieman kateissa. Salilla on tullut käytyä välillä säännöllisesti ja välillä epäsäännöllisesti. Alkuvuodesta intoa riitti vielä aika hyvin, mutta kevään mittaan taas juokseminen ja muut jutut maistuivat paremmin. Kesälomalla tuli tehtyä salitreenejä, mutta sekin oli kuitenkin suhteellisen lyhyt aikakausi. Motivaation puute ei johdu itse salilla treenaamisesta tai siitä, etten esimerkiksi jaksaisi harjoittaa kyseistä liikuntamuotoa. Mistä on sitten kyse? Antakaas kun kerron..

Olen toki aina tiedostanut tämän asian, mutta viime aikoina on tullut mietittyä asiaa entistä enemmän. Käyn myös Trainer4You:n Voimavalmentaja – koulutusta, jossa syvennytään voiman lajeihin erityisen tarkasti ja myös tämä on saanut minut ajattelemaan asioita eri tavalla.

Ennen kun kerron syyn, raapaistaan kevyesti voimaharjoittelun pintaa ja sen tarkoitusta. Periaatteessa saliharjoittelulla voit kehittää ja muokata ulkonäköäsi rakentamalla lihasmassaa tai sitten voit kehittää suorituskykyäsi kehittämällä voimaa, eli tulemalla vahvemmaksi tai kestävämmäksi. Useinhan kaikki ominaisuudet kulkevat myös käsi kädessä, mutta tietynlaisella harjoittelulla pystymme optimoida omaa kehityskohdetta tarkemmin. Kehitykseen liittyy aina vahvasti myös ravinto ja lepo, eli palautuminen. Palautuminen taas on isompi kokonaisuus, eikä tarkoita vain sitä montako lepopäivää pitää viikossa. Elämäntilanne ja itse elämän kokonaiskuormitus vaikuttaa aina siihen miten jaksaa ja palautuu.

Jos taas palataan itse voima -ja lihasmassaharjoitteluun, vallitsee nykyään trendejä missä tästä yksinkertaisesta harjoittelumuodosta on tehty kunnon sirkushuvia. Erikoistekniikat, hifistelyt, mitä erikoisemmat liikevariaatiot ja höpöhöpö-hommat vallitsee tällä alalla sekä somessa. Treenin tehoa mitataan valuvan hien, sykkeen ja kalorien palamisen muodossa ja kuvitellaan, että lihasta voi kiinteyttää, kun pomppii yhdellä jalalla bosu-pallon päällä tanko harteilla.

Jos esimerkiksi ajatellaan lihasta, se mitä voit tehdä on kasvattaa sitä tai kehittää sen suorituskykyä, kertokaa siis mulle mitä tarkoittaa lihaksen kiinteytyminen, niinku ihan käytännössä? Lihaksen päällä taas on rasvakudosta, jota voi pienentää laihduttamalla, eli syömällä vähemmän kuin kuluttaa. Siihen ei tarvita ketogeenistä rukavaliota, pussikuuria tai pätkäpaastoa. Ihan vaan sitä samaa safkaa kuin nytkin, mutta mahdollisesti vähän vähemmän. Kalorit ratkaisee, piste. Kun rasvan määrä pienenee, lihas erottuvuus on parempi ja ulkomuoto näyttää kiinteämmältä.

Jos haluaa laihtua eli näin muodikkaammin sanottuna polttaa rasvaa, se ei tarkoita että salilla pitäisi vääntää hurjia toistomääriä ja supersarjoja päivästä toiseen. Treenin avulla on helpompi saada energiatasapaino miinukselle, mutta jos tavoite on kuluttaa kaloreita, saman tuloksen saat tekemällä mitä tahansa aerobista. Nimittäin todella pitkät toistomäärät kehittävät kestovoimaa, eli kehon suorituskykyä tehdä pidempiä sarjoja. Jos haluat olla hyvä tekemään pitkiä sarjoja niin sitten asia on toki erikseen, mutta laihtumiseen tai kiinteytymiseen se ei vaikuta sen enempää kuin vaikka jumppa tai juoksulenkki.

Jos haluaa kasvattaa lihasta ja/tai voimaa, silloin kannattaa palata ihan back to basics. Perus liikkeitä, puhtaita toistoja, lihaksen väsyttämistä hyvällä kuormalla ja pitkiä palautuksia jatkuvan sykkimisen sijaan. 1,2 tai 3 – jakoinen ohjelma on luultavasti paljon kehittävämpi kuin todella monijakoiset erikois-ohjelmat, joissa lihakset saavat ärsykettä aivan liian harvoin. Myös ruokaa täytyy syödä riittävästi, sillä jatkuva diettaaminen ei anna lihaksille mahdollisuutta kehittyä.

Niin, siinäpä se syy. En näe mitään järkeä treenata salilla, koska elämäntilanteeni on sellainen, että työni, eli ohjaukset vievät niin suuren osan kapasiteetista, että voimaharjoittelussa kehittyminen vaatisi aivan todella paljon pilkun tarkkaa hommaa niin ravinnon kuin palautumisen ja muun elämän priorisoinnin kannalta. Tiedän, että tällä jumppamäärällä olisi mahdollista kehittyä myös voimatreeneissä, mutta en vain jaksa panostaa asiaan niin paljon. Lihasmassan kasvattaminen taas olisi vielä hankalampi juttu ja vaatisi erityistä tarkkuutta ruokavalion suhteen, johon mulla ei riitä intoa tällä hetkellä! :D

Tällä hetkellä siis näin, katsotaan mitä tulevaisuudessa!

Jokainen saa liikkua miten tahtoo ja mennä sinne salille tekemään vaikka kuperkeikkoja jos siitä tulee hyvä fiilis, kyse ei ole lainkaan siitä. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että se mitä tekee, tukee sitä millaista tulosta treeniltään tahtoo, eikö vaan? Kysymys sulle! Käytkö sä salilla? Mikä on sun tavoite?

Kivaa sunnuntaita!

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


JUHLAVUOSI – 10 VUOTTA LES MILLS OHJAAJANA!

Tiiättekö mitä, tämä vuosi on mulle tavallaan juhlavuosi, sillä tasan 10 vuotta sitten (!!!) kävin ensimmäiset Les Mills – peruskoulutukset! Moni ei ehkä tiedä, mutta ensimmäinen lajini oli Bodypump ja siitä sitten parin kuukauden välein kävin Bodystepin ja Bodyattackin peruskoulutukset. Bodycombatin kävin seuraavana vuonna.

Itse asiassa Facebook ilmoitti, että tasan 10 vuotta sitten tänä päivänä olin Bodystepin peruskoulutuksessa Helsingissä. Koulutus oli tuolloin kolmepäiväinen ja muistan kuinka fiiliksissä olin, että pääsen vihdoinkin ohjaamaan rakastamaani lajia. Koulutuksen jälkeen olenkin ohjannut jokaikisen ohjelman, eli 40 BODYSTEP-ohjelmaa. Mulla ei ole ollut koko ohjausurallani taukoja, lukuunottamatta kesälomia ja satunnaisia sairastumisia. Aloitin ohjaajaurani vuonna 2006, eli jumppia olen ohjannut jo 13 vuoden ajan. Vielä 13 vuoden jälkeenkin olen yhtä fiiliksissä tästä touhusta ja rakastan työtäni!

Muistan ikuisesti ensimmäisen ohjaukseni ja sen, että mikrofoni ei toiminut tunnilla. Se oli aivan kamalaa ja halusin vain, että tunti loppuisi mahdollisimman nopeasti! :D Kyseessä oli vielä vatsa-selkä jumppa, jossa ollaan paljon makuuasennossa, jolloin ohjaaminen ilman ääntä on vielä haastavampaa.

Muistan myös ensimmäisen BOSU-tunnin (puolipallo) ohjaukseni. Olin tehnyt tunnin aivan liian nopeatempoiseen musiikkiin ja jengi ei pysynyt millään menossa mukana ja hyvä kun itse pysyin. :D 

Bodypump – peruskoulutukseni päättyi sunnuntai-iltana ja maanantai aamuna herätessäni kuulin, ettei aamun pumppiin ollut ohjaajaa. Pääsinkin hommiin samantien herättyäni. Onneksi oltiin vedetty ohjelma läpi sata ja yksi kertaa viikonlopun aikana. :D 

Moni ei tiedä, mutta olen käynyt myös Fitness Pilates – koulutuksen ja ohjannut sitä muutaman vuoden. Täytyy sanoa, että tuo homma oli mulle aivan liian rauhallista. :D

Muistan kuinka meidän naisten salilla oli vielä ohjaajaurani alussa vain yksi ryhmäliikuntasali, johon mahtui maksimissaan 40 henkilöä. Tunneillani kävi todella paljon ihmisiä ja siellä me mentiin 60 hengen voimin monia monia jumppia. 

Uuden, suuremman salin tekeminen ja remontointi lähti minun ajatuksestani ja ideasta kysyä, saisimmeko lisätilaa käyttöön. Voi sitä iloa kun uusi sali avattiin ja kaikki oli uutta ja ihanaa! 

Parhaita ohjausmuistoja on yhteis-ohjaukset ystäväni Jennin kanssa. Siellä me vedettiin Bodyattack-maratoneja ja muita hulluja vetoja niin että katto paukku peilit oli huurussa. :D

Meillä oli aikoinaan myös jatkuva kilpailu siitä kumman tunnilla oli eniten jengiä, ja niin hyvässä kuin pahassa, tämä kilpailu kehitti meitä molempia varmasti todella paljon, sillä silloin sitä pisti kaiken peliin omiin ohjauksiin ja tuntien tasoon. Ohjasin myös määrällisesti aivan hurjan paljon. Mitä enemmän ohjasin, sitä enemmän kehityin.

Ennätykseni taitaa olla seitsemän ohjausta yhden päivän aikana. 3 Bodypumppia, 2 spinning-tuntia, 1 Bodystep ja 1 Bodyattack. Kaikki täysillä – tottakai! :D

Mitä ohjauksiin ja kehittymiseen tulee, oon aina ollut todella vaativa itseäni kohtaan. Alussa keskityin ehkä jopa liikaa täydellisyyteen ja siihen, ettei mitään mokia tapahdu. Nykyään en stressaa ”mokaamisesta”. Mulla on aina ollut sellainen ajatus, että on ok mokata kerran, mutta saman asian mokaaminen useasti kertoo välinpitämättömyydestä.

Muistan ja tiedän todella monen jumpissa käyvän asiakkaan nimen. Asiakkaat eivät ehkä ajattele sitä, mutta tiedän monien viikko-ohjelmat ulkoa ja huomaan heti jos joku vakkari puuttuu. :D

Olen aina pitänyt tärkeänä, että ohjattavien tuntien repertuaari on riittävän laaja. Ohjaan maksimissaan 2 krt vkoon samaa lajia. Tuuraukset ja poikkeukset ovat tietysti asia erikseen, mutta jos ohjaan samaa jumppaa liian usein, motivaatio ja ohjauksen laatu kärsii.

Olisi ihan huippua nähdä joku videopätkä steppiohjauksestani 10 – vuotta sitten. Muistan, että ohjelmien opettelu vei aluksi aika paljon aikaa, mutta silti mulla on sellainen fiilis, että mulla oli homma hallussa aika lailla alusta saakka. Voi tietysti olla, että muuttaisin tätä mielipidettä jos näkisin jonkun pätkän tuolta ajalta! :D

BODYSTEP – peruskoulutus 14-16.8.2009

instagram: ainorouhiainen 

Facebook

 

 

 

 


KANNATTAAKO HYVINVOINTIA MITATA?

Nykyään omaa hyvinvointia pystyy mitata hyvinkin tarkasti. Voit mitata ravinnon energiamäärää, unen laatua tai treenien tuottamaa kulutusta tai kehitystä. Voit mitata painosi kilomäärän ja aamupuurosi grammamäärän, pystyt katsoa kellon näytöltä kuinka syvää unta nukuit ja montako tuntia olit unessa. Numeroilla mittaaminen ja myös vertailu on aina kiinnostanut ihmisiä. On kivaa tietää myös toisen lukemat, sillä sitä on helppo verrata omaan. Myös omia tuloksia vertaillaan ja sitten panikoidaan, jos vaa’an lukema on noussut kilon tai kello kertookin yhtäkkiä, että olet ylikuormitustilassa tai että unenlaatusi on heikkoa.

Hyvinvoinnin mittaaminen kaikella sektorilla on hyvä renki, mutta huono isäntä. Mittaaminen, nimenomaan numeroihin liittyvä mittaaminen luo helposti addiktioita. Addiktio voi olla lievä ja suhteellisen harmiton, tai sitten siitä voi muodostua ongelma. Kaikki jotka ovat käyttäneet aktiivisuuskelloa pidempään, tietävät että siitä tulee helposti tietynlainen ”pakkomielle” pitää kelloa jokaisessa treenissä ja muutenkin. Ei varmasti kaikilla, mutta oman kokemuksen mukaan, monilla käy näin. Moni tietää myös, että kun noudattaa ruokavaliota, jossa punnitaan ruuat, on hetken kuluttua vaikeaa syödä ilman vaakaa ja mittaamista. Tietynlainen kontrolli katoaa ja se on pelottavaa.

Tuntuu, että tässäkin asiassa mielipiteet jakautuu kahteen leiriin. Ei mitata mitään, syödään intuitiivisesti ja luotetaan kehon viesteihin. Sitten on niitä, jotka punnitsee joka suupalan ja laskee makrot sekä määrät päivittäin. Itse näkisin asian niin, että tietyissä tilanteissa mittaaminen on hyvä keino oppia uusia tapoja esim. ravinnon suhteen. Kaikkea kun ei aina tarvitse ajatella joko tai – tyyliin.

Jos suhtautuminen ruokaan on vääristynyt tai elämäntavat ovat täysin pielessä, ei fiilispohjalta syöminen ole välttämättä se paras keino muuttaa niitä parempaan. Muutenkin intuitiivisen syömisen voi ymmärtää väärin ajattelemalla, että syödään kaikkea mitä mieleen tulee. Joskus taas fiilispohjalta meneminen auttaa hurjasti, jos aiemmin syöminen on ollut hyvin kontrolloitua.

Vaikka itsekin syön fiiliksen mukaan, on mulla silti tietynlaiset raamit, mitä noudatan. Pyrin pitämään kiinni säännöllisyydestä ja syömään paljon kasviksia, ravinteikasta ruokaa ja niin edelleen. Herkut jätän useimmiten viikonlopulle, koska sellainen tyyli sopii mulle.

Välillä mua ärsyttää kun tässä hyvinvointi-skenessä jaotellaan asiat todella mustavalkoisesti. Jos itselle toimii tietty malli, se ei tarkoita, että toisen tapa on väärä, tai että kyseinen tapa sopisi kaikille. Tällä hetkellä on esimerkiksi trendinä se, että vaaka ja oman painon mittaaminen on helvetistä, mutta joissakin tapauksissa vaaka on ihan hyvä mittari kertomaan tuloksista ja siitä onko omat toimintatavat oikeita tavoitteeseen nähden.

Vaikka ranteessa oleva kello kertoisi sun nukkuvan huonosti, mutta silti tunnet itsesi levänneeksi yön jälkeen, usko mielummin itseäsi. Mittarit ovat aina vaan mittareita ja nekin tekevät virheitä. Jos tunnet itsesi todella hengästyneeksi, mutta kellossa lukee alhainen syke, luultavasti kellossa on vain häiriö, tai kosketuspinta ei toimi normaalisti. Mittarit ja mittaukset ovat kätevä apu ja kiva lisä mittaamaan hyvinvointia, silti oma olotila on kaikista tärkein ja se mitä tulisi kuunnella kaikista tarkimmin.

Mihin lopputulokseen pääsin? Kuten kaikessa muussakin, kultainen keskitie on se paras tie. Mittaa jos tahdot, mutta älä ota lukemista liikaa paineita tai stressiä. Joskus suunniteltu, grammantarkka ruokavalio voi olla se ensimmäinen askel kohti uusia elämäntapoja, toiselle taas kontrollista luopuminen voi olla paras päätös ikinä! Kuuntele itseäsi ja toimi sen mukaan. <3

Omakohtainen kokemus mittareista: Käytän aktiivisesti multisportkelloa, jonka ansiosta olen motivoitunut tekemään enemmän hyötyliikuntaa ja korvaamaan sillä osan kovasta treenaamisesta. Seuraan unen määrää, en laatua. Punnitsen itseni noin kerran viikossa, joskus harvemmin. Ruokiani en punnitse, ellen suunnittele reseptiä johon haluan laskea makrot. Syön 4-5 krt päivässä, sen verran, että nälkä lähtee ja herkuttelen usein viikonloppuisin, koska se tekee mielestäni kivan poikkeuksen arkeen ja arkiruokailuihin.

instagram: ainorouhiainen 

Facebook