KUPLIVAT BILEET


Indiedaysin, Black Tower Pink Bubblyn ja Bestsellerin yhteistyökampanja. Kommentointi on poistettu tästä postauksesta uuden alkoholilain vuoksi.

Aina välillä toivotaan tällaisia lifestyle-tyyppisiä postauksia, joten luvassa pieni kurkkaus mun viikonloppuuni. Treenaamisen ohella täytyy pitää huolta myös rentoutumisesta ja ystävien näkemisestä. Viime lauantai olikin ihan huippu päivä! Vieläkin hymyilyttää kaiken höpöttelyn, hauskanpidon ja tanssimisen jäljiltä. Järjestin siis terassikauden avajaiset meillä kotona ja kutsuin kavereita mukaan. Olin laskeskellut, että toukokuun puolessa välissä olisi jo lämmintä, mutta koska suomen sää on aina aika arvaamaton, siirrettiin kemut enemmänkin sisätiloihin. Toki päivällä päästiin nauttimaan hieman myös paisteesta, mutta eihän sitä lämpöä kovin pitkälle riittänyt. Haettiin perjantaina Gigantista upouusi grilli, joten sekin pääsi testiin saman tien.

Juomapuolesta piti huolen Black Towerin ihanan kesäinen Pink Bubbly rosékuohuviini.Täytyy sanoa, että en ole aiemmin syttynyt hirveästi rosesta, mutta tämän testailun jälkeen aion ehdottomasti useamminkin valita punaista kuohuvaa mukaan juhlaan! Pink Bubbly kuuluu Alkon tuotetilausvalikoimaan ja sen tilaaminen on tosi helppoa. Viini siis tilataan etukäteen netistä ja tuote saapuu haluamaansa Alkoon viikossa, ilman toimituskuluja ja ne maksetaan noutaessa. Juoma sopii kuin nenä päähän erilaisiin kesäjuhliin, tai vaikka piknikille. Maku on pirskahtelevan kevyt ja upposi meikäläisen melko kriittisiin makunystyröihin myös. 🙂 Juoma kelpasi myös vieraille ja sitä nautittiin sellaisenaan sekä boolin muodossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tilaaminen on siis aika helppo nakki. Valitaan vain haluttu määrä ja paikka, josta tuotteet pääsee hakemaan.

Näyttökuva 2015-5-17 kello 14.45.47

Illan tyylistä vastasi VILA. Käytiin Saran kanssa hakemassa illaksi uudet juhlavermeet ja monien sovittelujen jälkeen, molemmat löysivät mieleisensä. Vilassa saa mielestäni todella hyvää palvelua, ideoita ja stailausvinkkejä joita ei aina itse osaisi edes ajatella. Itse kun ei ole aina ihan muodin aallonharjalla, niin apu on tosiaan tervetullutta shoppaillessa. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

P5160349

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Itse tykkään rennosta tyylistä myös vapaa-ajalla, sen vuoksi löysemmät housut ja siihen toppi. Kokeilin tosin itsekin noita Saran tekonahkaisia housuja ja ne istuivat hyvin ja olivat myös mukavat päällä.

Ilta sisälsi siis hyviä ystäviä, paljon jutustelua, maittavaa ruokaa ja juomaa. Eipäs siinä paljon muuta tarvitakaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Comments are closed.