Hellurei! Bongasin äsken FB:stä mielettömän hyvän artikkelin liittyen treenaamiseen,kehitykseen ja lepoon. Teksti on aika pitkä mutta jos treenaat paljon ja haet kehitystä tai sinulla on vaikka ollut viime aikoina rasitusvammoja kannattaa lukea läpi.
Minä en ole ehkä ihan paras ihminen paasaamaan levon tärkeydestä, mutta niinhän sitä sanotaan että ”tehkää niin kun mä sanon, ei niin kun mä teen” 😀
Toisaalta mulla ei ole juurikaan koskaan mitään kipuja, rasitusvammoja tai väsymystäkään että asiat pitäisi olla ihan hyvin toistaiseksi. Tekstiin pääsee tästä.
*Pidä kehon viestejä viesteinä, älä vaivoina. Palohälyttimenkin piippaus on harmillista mutta sen tarkoitus on estää vielä suuremmat harmit. Kivun voi kyllä kestää, mutta kivun kanssa treenaaminen on ehkä hölmöintä mitä tiedän. Kipu heikentää, kipu muuttaa liikekaavoja epäedullisiksi ja aiheuttaa keholle kuormitusta, jota se ei välttämättä ole suunniteltu kestämään. Kivun kanssa opitut väistämisstrategiat uppoavat hermostoon ennätysvauhdilla ja näiden poisopettelu onkin sitten työlästä. Välttämisstrategioita EI voi hallita ja sammuttaa treenin aikana. Jatkuva väsymys ja suorituskyvyn junnaaminen paikallaan, saati tulosten heikkeneminen treenistä huolimatta ovat merkki siitä, että ollaan menossa metsään. Jatkuvat mahanpurut ja ilmavaivat ovat viesti johon kannattaa reagoida muuttamalla ruokavaliota.
*Lisää jotakin ei ole aina parempi. Jos liikunnan määrä on nolla, liikunnan lisäämisellä on varmasti terveyden kannalta positiivisia vaikutuksia. Jos kuitenkin jo liikut, ota huomioon, että haasteiden lisääminen ei välttämättä ratkaisen ongelmiasi. Tarvitset uutta ohjelmointia harjoittelulle tai vaivaan asianmukaista hoitoa. Tässä hyvä esimerkki tutkimuksesta baseball- pelaajien olka- ja kyynärpäävammoista. Loppupäätelmässä todetaan: ”The factors with the strongest associations with injury were overuse and fatigue.”
*Ai mikä ohjelmointi? Niinpä. On hämmästyttävän yleistä, että kiirettä valittelevat ja ajankäytön tehostamista halajavat työn sankarit puuhaavat salilla samoja asioita vuodesta toiseen samoilla painoilla ja samoilla liikeradoilla. Tai, että aina ja iänkaikkisesti hölkätään tunnetulla hengästyt niin, että pystyt puhumaan- vauhdilla. Tässäkin asiassa hermostomme ja koko kehomme on kuin pieni lapsi. Jos keholle tarjotaan jatkuvasti samoja ärsykkeitä se tylsistyy. Liikesuoritukset salilla saati hölkässä eivät ole kovinkaan monipuolisia, joten tylsistymistä a.k.a adaptaatiota tapahtuu hyvin nopeasti ja kehitys pysähtyy. On mielekkäämpiä tapoja treenata.
*Hölkkä ei edes ole ihmisolennon luonnollinen etenemismuoto. Minussa herättää aina syvää ihmetystä poluilla kohtaamani hölkkääjät, jotka etenevät jopa hitaammin, kuin itse kävelen. Miksi luulet tarvittavan vaimennuksia lenkkareissa? Olisiko syynä kantaisku ja tantereen polkemisen kesto? Emme poikkea olennaisesti anatomialtamme esi-isistämme tai luonnonkansoista. Hölkkäsivätköhän esi-isämme pitkin metsiä ja juurakoita kantapäät kipeinä? En usko. Pidämme aina kenialaisia juoksijoita syystäkin ilmiömäisinä maraton-juoksijoina. Ero keskivertoon suomalaiseen maratoonariin? Kenialaiset juoksevat maratonin, suomalaiset hölkkäävät sen. Juoksulla ja hölkällä on biomekaanisen kuormittavuuden kannalta todella suuri ero juoksun eduksi. Joskus ajattelen, että olisi ollut parempi, jos Feidippes olisi kuukahtanut jo matkallaan ennen Ateenaa. Tosin hän taisi juosta ja varmasti vaimentamattomilla jalkineilla. Tarinasta jäi ilmeisesti oppimatta se, että Feidippes todellakinkuoli juostuaan maratonin ja se, että syy juoksemiseen oli kiire, ei terveyden edistäminen. Yksinkertaisesti: jos haluat edetä nopeasti juokset, jos haluat edetä hitaammin kävelet. Kävely on todellakin aliarvostettu liikkumisen muoto. – Kari Suomalainen, Osteopaatti
Teksti kopioitu täältä
PS. Laitan tänään toisen vastauspostauksen tulemaan 🙂
