PALJONKO KEHO MUUTTUU KUUKAUDESSA PUHTAALLA RUUALLA?

Jos multa kysytään, on ruokavalion eli ravinnon merkitys kaikista suurin, mikäli halutaan polttaa rasvaa. Liikunnalla ja erilaisilla treenitekniikoilla voidaan jeesata prosessia, mutta jos ruokavalio on pielessä, ei tuloksia tule. Ruokavalion suunnittelussa on hyvin tärkeää huomioida mitä sillä haetaan. Mulla on esimerkiksi erilaisia valmennuksia, joissa tavoite on eri. On kehonmuokkaus-projektia, mutta sitten löytyy ihan puhtaasti myös painonpudotukseen suuntaava ruokavalio. Toki näissä ruokavalioissa on aina samoja elementtejä, koska tietyt asiat seuraavat aina mukana, mutta makrojakaumissa ja energiamäärissä on sitten suurempia eroja. On siis hyvä itsekin tietää, mitä haluaa. Haluaako laihtua? Lisää lihasta vai sekä kehittää lihasta/voimaa ja polttaa rasvaa.

Tässä pieni esimerkki, mitä neljässä viikossa tapahtuu, kun syö ainostaan puhtaasti ja suunnitellusti.

Pieni kynnys oli laittaa nämä kuvat, en tiedä miksi. :D Tiedostan, että en ole missään vaiheessa ollut lihava tai sinne päinkään, mutta halusin keventää oloa kesää kohti ja olin muutenkin tehnyt paljon voimatreeniä sekä syönyt hyvin, joten ajatuksena oli siis hieman kuoria lihaserottuvuuta näkyviin!

Nuo ”kuntokuvat” ovat kyllä jotenkin todella armottomia, sillä vaikka olin ihan hyvässä kunnossa jo kuukausi takaperin niin näytän kyllä omasta mielestä ”paljon pahemmalta” noissa ennen-kuvissa. :D Ehkä tuo suoraan seisominen alusvaatteissa ei varsinaisesti imartele ketään, mutta ainakin on vertauspohjaa myös tuleville viikoille.

Neljän viikon ajan olen siis syönyt hiilareita syklitellen ja miinuksella sen verran, että rasva on palanut ihan hyvään malliin pikkuhiljaa. En ole mikään pikakuurien kannattaja, eikä tämäkään sellainen ole, mutta ehkä tästä saa sitä motivaatiota, että aika nopeasti näkee jo tulosta ja olo kevenee hyvän ruokavalion seurauksena. Oman kokemuksen mukaan kaksi viikkoa on sellainen aika, jonka ihan minimi, mikä tulisi pitää 100% ruokavaliossa kiinni, jotta kroppa alkaa muuttua.

Sellaista muutosta on siis täällä saatu aikaseksi ja naamavärkki piilotettu ihan vaan siksi, että en välttämättä halua että netistä löytyy alusvaatekuvia josta selkeästi tunnistaa mut. :D

Jos tästä heräsi motivaatiota kokeilla itsekin pientä kesäkevennystä niin edelleen mun ohjelma ”miinus viisi kiloa” on ostettavissa ja suunniteltu juuri tällaiseen kevennykseen/muutokseen, jolla oon itekin nämä muutokset saanut aikaiseksi. :)

 

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook