Yhteistyössä Indiedays ja Tervaskanto.
En taida olla ainoa, jonka iho kuivuu näillä pakkasilla? Viime viikolla tuli taas huomattua mitä kylmä ilma ja ahkera suihkussa käyminen tekee iholle. Suihkun jälkeen tuntuu kuin kasvojen iho ei joustaisi lainkaan. Tällaisena aikakautena voiteita kuluu runsaammin ja nyt pääsin vielä kokeilemaan Tervaskannon uutta Hunaja-kuusenoksavoidetta. Hauska nimi kertoo, että tuote on kotimainen, luonnonmukainen, eikä se esimerkiksi sisällä synteettisiä väriaineita eikä parabeenejä. Kyseessä on siis koko vartalolle sopiva voide ja itse olen käyttänyt sitä myös kasvoille, sillä olen kaivannut todella kosteuttavaa tuotetta. Tää on ollut ihan huippu, sillä se kosteuttaa, mutta kuitenkin imeytyy nopeasti, eikä jätä ihoa tahmaiseksi. Vinkkinä, että tuote sopii hyvin myös atoopikoille sen suojaavien ja uusivien ainesosien takia.
Tuotteen teho perustuu puhtaaseen ja kotimaiseen kuusenoksan tyviuutteeseen. Tyviuutetta käytetään ensimmäistä kertaa hoitavana aineena vartalovoiteessa. Tyviuute sisältää ihoa hoitavia antioksidantteja ja samoja vaikuttavia aineita kuin paljon ihonhoidossa käytetty kuusenpihka, mutta sen koostumus on miellyttävämpi, sillä se on öljymäinen ja tuoksuton. Hunaja-kuusenoksavoide sisältää tyviuutteen lisäksi hunajaa, risiiniöljyä, kookosöljyä, auringonkukkaöljyä ja e-vitamiinia. Mielestäni voiteessa on ihanan mieto hunajainen tuoksu. Mulle tulee siitä jotain mieleen, mutta en ole vielä keksinyt mitä!
Luonnonmukaisuus on nousussa ja omalla kohdalla se on tärkeää. Ruokapuoli on jo aikalailla kunnossa, suosin mielellään luomua, mutta myös kotimaisuutta. Olen yrittänyt siirtyä pikkuhiljaa myös luonnonmukaiseen kosmetiikkaan, mutta ihan hetkessä ei tämäkään muutos tapahdu. Hormonitasapainoon perehtyessä tuli opittua miten paljon myös kosmetiikassa käytettävät ”myrkyt” voivat sekoittaa hormonitoimintaa. Kaikkia myrkkyjä ei toki elämästään pysty karsimaan, mutta pikkuhiljaa, pienillä valinnoilla kohti luonnonmukaisempaa elämäntyyliä.
Tätä ihanan pehmeää voidetta saa luonteistuotekaupoista, apteekkien rohdososastoilta ja erikoisliikkeistä ympäri Suomen. Tuotetta saa myös tilattua Tervaskannon nettikaupasta.
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!
Arvonta päättyy torstaina 14.1.2016 kl 12:00.