TÄN PÄIVÄN PUNA ON HUOMISEN BRUNA .. NOOOT!

Postaus tehty kaupallisessa yhteistyössä Life:n kanssa

”Suomi sekosi helteestä” luki iltapäivälehdessä tänään ja säät ovat todellakin puhuttaneet positiivisesti viime aikoina. Itsekin oon nauttinut lämpimistä keleistä niin paljon kuin mahdollista, koska sitä ei koskaan tiedä kauanko tätä lämpöä riittää. Oon pyöräillyt, käynyt kävelyllä ja ihan vaan oleskellut omalla terassilla. Oon aika huono ottamaan aurinkoa, sillä en jaksa maata paikallaan pitkään, vaan mielummin teen samalla jotain. Nuorempana olin todella aurinkoriippuvainen, tuli jopa huono omatunto jos ei ottanut jokaisesta aurngonsäteestä kaikkea irti. Aurinkorasva skipattiin, koska haluttiin mahdollisimman syvä rusketus. Sanotaanko, että myös solariumkopit ovat tulleet tutuksi. Nuorena sitä ei ajattele, että joskus ei enää olekkaan nuori ja ne sadat tunnit auringossa tulevat näkymään iholla ja pahimmassa tapauksessa ihosyöpänä.

En tiedä mistä on peräisin ajatus, että aurinkorasva jotenki estäisi ruskettumista, sillä sehän nimenomaan auttaa vain palamisen ehkäisyyn, mutta ei estä ruskettumista. Tämän päivän puna ei todellakaan ole huomisen bruna, vaikka sitä kuinka toivoisi. Valo ja aurinko antaa energiaa ja mm. D-vitamiinia, mutta siinä on myös vaaransa. Kevyt kesärusketus ei ole terveysriski, mutta vähän kuten kaikessa muussakin, myös auringosta nauttiessa tulisi muistaa maltti.

Liiallisesta auringonotosta nimittäin on haittaa terveydelle. Sen lisäksi että ihon palaminen auringossa ja jatkuvan rusketuksen ylläpitäminen vanhentavat ihoa ennenaikaisesti, lisää se myös ihosyövän riskiä. Lisäksi UV-säteily heikentää elimistön vastustuskykyä ja vahingoittaa silmiä. Edes korkein suojakerroin ei pysty suojaamaan UV-säteiltä sataprosenttisesti, mutta palamiselta niiden avulla voi suojautua. Toistuva palaminen lisää ihan oikeasti ihosyövän riskiä.

Itse oon puhtaasti vähentänyt itseni suoranaista grillaamista, mutta koska liikun paljon ulkona kesällä ja en halua olla kalpea kuin lakana, niin auringossa ollessani käytän luonnonmukaisia aurinkosuojia. Kirjoittelin jo aiemmin synteettisten kosmetiikkatuotteiden haitoista ja myös synteettiset UV-filtterit voivat häiritä hormonitoimintaa, toimien kehossa estrogeenin kaltaisesti (xenoestrogeenit). Muistan myös lukeneeni artikkelin, jossa todettiin, että osa synteettisistä aurinkosuojatuotteista jopa lisäisi ihosyövän riskiä, tuolla listalla oli mukana joitakin nuorten suosimia ”hittimerkkejä” myös.

Algamaris tuotteet ovat kuitenkin 100 % luonnollisten mineraaliaurinkosuoja-aineiden, 100 % luomutuotettujen kasviöljyjen ja patentoidun Alga-gorria yhdisteen ansiosta luonnollinen ja laadukas vaihtoehto kemiallisille aurinkosuojatuotteille. Luonnonmukaista aurinkovoidetta ostaessa kannattaa tarkistaa, että tuotteella on luonnonkosmetiikan sertifikaatti ja Algamariksen tuotteista sellainen löytyy! Nuo Algamariksen tuotteet tuoksuvat tosi hyvälle, etenkin After Sun Voiteen tuoksusta tulee oikeen kesäfiilis, kun mieto kookoksen tuoksu leijailee ilmoille. :D Jos auringonoton jälkeen on liian laiska voitelemaan enää mitään, toimii Lifen Aloe Vera – spray loistavasti rauhoittamaan ja pehmentämään ihoa.

Oon myös syönyt Life Aurinko Plus – kapseleita, jotka sisältävät beetakaroteenia ja muita hyödyllisiä vitamiineja. Beetakaroteeni yhdessä lykopeenin ja tärkeiden vitamiinien ja hivenaineiden kanssa antaa auringossa oleskeltaessa iholle kauniin kullanruskean sävyn! Aurinko Plus on monipuolinen multiantioksidanttivalmiste, jonka vaikutukset ovat hyödyllisiä iholle ja koko elimistölle myös muulloinkin kuin vain kesällä, sillä C- ja E-vitamiinit sekä sinkki ja seleeni edistävät solujen suojaamista hapetusstressiltä.

Auringossa oleillessa muistetaan siis se aurinkosuoja, mutta sitä valitessa kannattaa oikeasti kiinnittää huomiota myös sisältöön, lasten voiteisiin vielä suuremmalla syynillä! Jos tuotteessa mainitaan esimerkiksi parabeenit, oksibentsoni tai oktinoksaatti, kannattaa mun mielestä tuote jättää käyttämättä.

Jos sulla on tarve uusia aurinkosuojia tai muita juttuja, niin Lifen liikkeissä ja verkossa on käynnissä hintadieetti tarjouskamppanja joka on voimassa maanantaista perjantaihin (14-20.5.2018). Myös osa mainitsemisani tuotteista on mukana tässä tarjouskamppanjassa!

Muista myös että koodilla ”arou saa -20 % koko tämän vuoden ajan kaikista normaalihintaisista Lifen oman tuotesarjan tuotteista. Alennuskoodi on voimassa sekä verkossa, että kivijalkaliikkeissä!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook