MARJAPOMMI

Moikka kaverit! Mulla ja puurolla on takana aika pitkä historia. Jo monien vuosien ajan puuro on kuulunut vakiona aamiaiselle. Vasta viime kesänä päätin tehdä muutoksia ja aloin nauttia smoothieta puuron sijaan. Kesän kuumuudessa kylmä juoma tuntui helpommalta kuin tukevampi aamiainen. Sen jälkeen puuro on hieman jäänyt mun ruokavaliosta. Toki olen silloin tällöin vaihdellut aamupalaa, etenkin viikonloppuisin on tullut syötyä pidemmän kaavan mukaan. Päätinkin lähteä mukaan Indiedaysin ja Elovenan kampanjaan ja näin ollen haastaa itseäni takaisin puuron pariin. :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mun päivärytmi on kääntynyt ihan päälaelleen, sillä nykyään alan pilkkimään iltaisin kymmenen aikaan ja sen vuoksi taas herään melko aikaisin aamulla. Nautin todella paljon kiireettömistä aamuista, etenkin kun mulla ei ole niitä liian usein. Sunnuntait ovatkin muodostuneet viikon odotetummaksi aamuksi, sillä silloin ei ole kiire, eikä tarvitse lähteä mihinkään. Eilen päätin valmistaa aamiaiseksi puuroa ja tästä tulikin oikea marjapommi! Marjat sisältävät runsaasti vitamiineja ja antioksidantteja, joilla on suuri merkitys hyvinvoinnissa ja esimerkiksi vastustuskyvyn ylläpidossa.

Marjapommi:

  • 1 dl Elovenan kaurahiutaleita luomulaatuisena
  • 2 dl vettä
  • 100 g jäisiä mustikoita
  • n 1 dl eggo valkuaista
  • 2 rkl mustaherukkajauhetta
  • 2 rkl karpalojauhetta

Aseta kattila lidelle ja lisää sinne vesi sekä jäiset mustikat, anna mustikoiden sulaa hetki. Lisää kaurahiutaleet ja eggo, sekoittele jatkuvasti, kun koostumus alkaa olla puuromaista, lisää loput aineet. Makeuta halutessasi ripauksella steviaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun muistelen omaa puurotaivalta taaksepäin, mieleen tulee monet erilaiset variaatiot, joita olen nauttinut. Yhdessä vaiheessa mun lempiherkku oli lisätä puuroon maapähkinävoita ja bonne hedelmäseosta. Toisessa vaiheessa raejuusto ja kookosöljy olivat se juttu. Täälä viikolla olisikin tarkoitus testailla erilaisia versioita ja katsoa mihin kaikkeen puuro taipuu!

Mitkä fiilikset teillä on puuron suhteen? Odotatteko joka aamuista herkkuaamiaista vai onko puuron syönnistä jäänyt jopa traumoja lapsuudesta?

Muistakaahan myös osallistua lukijakilpailuun, jossa omaa suosikkireseptiään kommentoimalla voi voittaa runsaan tuotepaketin sekä Iittalan Elovena-aiheisen mukin. Kilpailuun pääsee täältä.