Maraton Tarina :)

Hey!

Ajattelin nyt hieman kertailla eilistä Attackia vielä kun pää on ehtinyt rauhottuu ja kroppakin vähän 😉
En tarkalleen muista mistä sain idean tähän, mutta muistelen sen lähteneen Bodystepistä ja siitä että joskus voisi pitää sellaisen tunnin että vedetään sekä circuit&party&speedit, eli hieman pidempi tunti. Tästä sitten ajatus siirty attackiin ja myös sen pidentämiseen. Luin myös Hannen blogista hänen pitäneen 90 minuutin attackin ja siitä lopullinen päätös tulikin.
Syksyllä on ollut jos jonkinlaista häppeninkiä työrintamalla; mm. avoimet ovet, palaveri ja Ladyn synttärijuhlat joten viikonloput on olleet aika buukattuja. Tämä oli ensimmäinen vapaa vloppu melkein koko syksynä ja sinnehän maraton sitten iskeytyi 6.10 klo 16-18.00.

Lähdin suunnittelemaan tuntia niin että loin uuden soittolistan iTunesiin ja sitten selailemaan vanhoja attack-listoja jotka myös löytyy mun iTunesista. Laitoin nykyisen ohjelman maralistalle ja vetelin lisäksi vanhoja biisejä mukaan. Kun listassa oli melkein 30 kappaletta lähdin miettimään missä järjestyksessä ne tehtäisiin. Kuten aikasemmin mainittua hyviä kaseja ja ysejä on PALJON ja me vedettiinkin aika monta eilen 😀 Väliin laitoin kakkosia, kolmosia, kutosia laskemaan sykettä ja rauhottamaan hieman. Vedettiin myös 2 punenrusbiisiä ja tarkoitus oli tehdä vatsat loppuun mutta kello oli jo 18.05 viimeisen biisin jälkeen että päätin jättää sen tekemättä, uskon että myös vatsalihakset sai aika hyvää treeniä kun tasapainoiltiin lattialla se 2 h 😀
Oon lukenut paljon treeniblogeja ja keskusteluja joten tiedän biisejä jotka ovat yleisessä suosiossa, joten valitsin mukaan sellaisia ja myös teidän laittamia ideoita kommenttiboxiin. I See The Light on sellainen ”legendaarinen” kappale että se oli yksi ihan varma valinta ja osaisinpa selittää mikä fiilis salissa oli kun se lähti soimaan, hyvä ettei katto lähtenyt lentoon 😉
Kappaleiden järjestyksen miettiminen oli aika vaikeaa, koska en tiennyt miltä uusi järjestys tuntuisi, jaksettaisko me ja olisko se liian yksitoikkoista, bodyattackin koreot kun ei mitään maata järisyttäviä ole ja ne samat liikkeet ja sarjat toistuu monissa biiseissä.
Tässä se nyt sitten olis 🙂
  1. We Found Love (Smithee Remix Edit) – Bodyattack 78
  2. Good Life – Bodyattack 78 Pop 7
  3. Stonger (What Doesn’t Kill You) – 78 Pop
  4. 2 The Back – Bodyattack 78  
  5. Like A Rainbow – Bodyattack 72
  6. Más Body Attack 76
  7. Mama Do – Bodyattack 71
  8. Fading Like A Flower (Sonitus & Daniel P Remix Edit) Bodyattack 75
  9. Push It – Bodyattack 78  
  10. Something’s Gotta Hold On Me – Bodyattack 78
  11. Stomp To My Beat – Bodyattack 78  
  12. Take Me To The Clouds Above – Bodyattack 67
  13. Nessaja (Breeze Mix) – Bodyattack 78
  14. Gimme More – Bodyattack 67
  15. Release Me – Bodyattack 67
  16. Jumping All Over The World / Welcome To The Club – Bodyattack 71  
  17. The Riddle – Body attack 63
  18. Gettin’ Over You – Bodyattack 71  
  19. In My Head – Bodyattack 71
  20. Lala Song – Bodyattack 68
  21. See The Light – Bodyattack 63
  22. Party Rock Anthem – Bodyattack 75
  23. Heaven Is A Place On Earth (Mabra Edit) – BodyAttack 74
  24. We Are The Champions – Bodyattack 68
  25. Fly – Bodyattack 78
Olin laittanut tuohon 22. kohdalle vaihtoehdoiksi ZOMBIE biisin mikä on siis ysi biisi ja sitten tuon kakkosen ”Party Rock Anthemin”. Kello taisi olla jotain 17.45 kun oli nuo 3 vikaa jäljellä ja valitsin sitten tuon vähän kevyemmän kakkosen Zombin sijaan. Zombiessa on niitä kerähyppyjä ja 4-polvee liikkumisia sivulle jotka olis voinut olla aika riskialtista tossa vaiheessa ja sillä lattialla.
In Action
Sain palautetta tunnin jälkeen että rakenne oli kuulemma erittäin hyvä ja toimi hyvin, Jess! Se oli kiva kuulla. Lisäksi samanlaisia juttuja toivottiin lisää joten eilen jo ehdin miettiä seuraavaa settiä joka voisi olla esim: Attack30+Combat30+Step30+Pump30- putki 😀 
Harmittavaa oli lattian liukkaus jonka takia kaikkia liikkeitä ei pystynyt tekeen ”ihan täysillä”. En tiedä mikä siinä on että se vetää välillä aivan märäksi. Viime maanantaina meitä oli saman verran salissa eikä tuota ongelmaa ollut joten sen täytyy kai johtuu kosteesta ulkoilmasta tai jotain :/ 
TeamAttack!
Laskin eilen että jos jokainen meistä kulutti about 1000kcal maratonin aikana kaloreita kului jopa 60 000 joka vastaa 8,5kg rasvaa 😀 Aikamoista! Ei ihme että lattia oli liukas 😀 hahah!
Tärkeintä tässä oli kuitenkin hauskanpito joka onnistui paremmin kuin hyvin. Joukkueena mentiin ekasta soinnusta viimeiseen iskuun saakka, iso peukku sille 🙂

Michaela&Minä
Mulla oli suunnitelmissa että olisin mennyt hierontaan tänään ja palautunut eilisestä, mutta suunnitelmat meni tosiaan uusiksi kun illan Bodysteppiin tarvitaan kipeesti ohjaajaa. Tiedän että tunnilla käy paljon jengiä joten en voinut olla ottamatta sitä, muutenkin steppejä on peruttu viime aikoina.
Kuten jo eilen kirjoitin niin olin aika loppu-slut illalla. Käytiin Pancho
Villassa syömässä ja vedin jäätävän hamppariaterian ihan tuosta noin vaan 😀 Tunnin päästä oli taas vatsa tyhjä, joten täyttelin energiavarastoja vielä irttiksillä varmuuden vuoksi.
Näin myös muita maratonilaisia makuunin karkkihyllyillä 😉

We Are The Champions

Hellurei! Elossa ollaan 😀 Voi jessus mikä treeni!!!

2 tunnin attack-maraton on nyt takana ja oli aivan huikee setti! Rankka, mutta huikee 🙂 Asiakkaita oli tasan 60 eli ykskään ei jäänyt ulkopuolelle, aika hyvin meni tuon määrän kanssa. Vaikka ilmastointi oli päällä ei se paljon jeesannut kun 60 henkilöö hikoili samassa tilassa; peilit meni aika nopeesti aivan huuruun ja lattia oli aika luistinrata, etenkin loppuosassa tuntia. Kukaan ei onneks loukannut, muutamat pyllähdykset sattui ja olin itse yksi heistä 😉
Homma oli rankkaa, mutta jotenkin yllättävän nopeesti se 2 tuntia (ja vähän päälle) meni. Viimeinen biisi oli siis tuo We Are The Champions ohjelmasta 68 ja se sopikin viimeistelyyn mielestäni eritttäin loistavasti.
Nyt saan vetää vähän kurkkupastillia nassuun kun ei meinaa enää lähtee ääntä yhtään kaiken huutamisen jälkeen 😀

KIITOS kaikki jotka olitte mukana, ootte uskomattomia sissejä jokainen, aivan mahtava fiilis oli alusta loppuun 🙂

Laitan biisilistaa ja jotain kuvia hieman myöhemmin kun saan kuvia kaverilta jolla oli kunnon cami mukana!

Aamulla mulla oli tosiaan 2h joten aika kova päivä täytyy sanoa, harvemmin oon näin puhki ollut huhheijjaa!


Uinujainen

Moi kamut! Aaah viikon paras päivä on täällä, i’m happy!
Vaasassa on satanut vettä 2 vai jopa 3? päivää ihan put-keen, non-stoppina ja tuulet puhaltaa päälle.
Ei oo paljon viitsinyt ulkona viettää aikaa kuin tuon 100m matkan töihin ja takas kotiin.
Oon taas uinunut (nukkunut) huolella viime aikoina; eilenkin mentiin nukkumaan 23.00 ja heräsin 10.00 tänään. Oikee Rouva Uinujainen 😀
Toi Rouva juttu on lähtöisin jostain ihme hommasta kauan sitten ja kaveripiirissä kutsumme toisiamme rouviksi, ihan vaan tiedoksi että en ole naimisissa vielä 😉

Tänään mulla oli BODY aamupäivällä ja iltapäivällä taas tuo unissakin kummitteleva Bodystep 🙂
Stepin jälkeen jumittelin ladylla hetken ja lähdin kaatosateeseen tallaamaan kohti kauppaa (matkaa sinnekin se 100m, hurjaa!) Ajattelin jo aikaisemmin päivällä että jos illalla tekee mieli jotain mässyjä niin sallin sen itselleni, koska huomenna tarvitaan tuota hiilarii että jaksaa painaa 4 kovaa tuntia.
Noh, sitten kun menin kauppaan ja olisin saanut ottaa kaikkee sellasta mitä yleensä ei voi ostaa, niin ylläri pylläri ei tehnyt yhtään mieli mitään!? Tyypillistä. Herkut jäi kauppaan ja päätin tehdä tortilloja kera Pepe Maxin.
X-factor alkoi sopivasti kun ruoka oli valmista joten katoin sapuskat olohuoneen pöydälle ja nautin ohjelmasta samaan aikaan, yllättäen taas kyynelkanavat aukes kun oli niiin tunteellista ja kaikkee 😀

Oon tänään taas hionut attack-listaa ja tunti alkaa olla melkeen valmis, katoin vanhoja DVD:tä päivällä ja palauttelin vanhoja koreoita mieleen. Yllättävän hyvin muuvit muistuu kun katsoo kertaalleen läpi. Kerran opittu pysyy ilmeisen hyvin tuolla korvien välissä. Joka kerta kun aloitin jonkun vanhan levyn tuli taas lisää biisejä mitä voisin ottaa ja lista on taas paisunut entisestään. Ajattelin jättää muutaman sellaisen biisin pois mitä oon pitänyt mixauksissa paljon esim. Grenade jää pois ja tilalle muita ysejä joita en oo kuluttanut yhtä lailla.

Toivottavasti muistan huomenna kaiken 🙂 Te jotka ootte tulossa maratonille; muistakaa juoda hyvin pitkin päivää! Tunnille kannattaa ottaa reippaasti vettä/urheilujuomaa/nesteytystabuja messiin jottei bodi kuivu ja voimat lopu siihen! 😉

Mukavaa Viikonloppua!!


Last Man Standing

Moro porot! 😉 Mitäs tänne kuuluu? Mulla on ollu tänään vähä löysä päivä, tuntuu ettei oo oikeen saanu mitään aikaseks. En treenannut aamulla mitään koska vloppuna tulee kuitenkin ihan hyvät tunnit urheiltua. Näiltä näkymin saan jättää mun lepopäivän väliin ja vetää sunnuntaina Bodystepin.
Se on kuulkaas niin että minä olen meidän firman ainoa terve bodysteppari at the moment. Onneks meillä ei ookkaan kun 6 steppii viikossa että morjensta vaan! 😀

Pakko kertoo mun viimeöisestä unesta joka yllättäen liittyi bodysteppiin 😀
Olin siis vetämässä steppiä yhden toisen ohjaajan kanssa joka ei oikeesti edes ohjaa steppiä. Muistan että mietin mielessä ”jess, nyt mäkin saan vihdoin vaihtaa lautaa jonkun kanssa” 😀 😀 (sekasin, i know). Sitten yhtäkkiä huomasin että lattiassa on reikä ja eräs asiakas sanoi että pudotus on 300m reiästä alaspäin. Menin ihan paniikkiin ja sanoin että mä en kyllä ainakaan vaihda lautaa kenenkään kans etten vaan tipu tonne reikään.

Sellanen sekopää täälä 😀 Repeilin itelleni aamulla kun heräsin, sitten luin teidän kommentteja edelliseen postaukseen ja räkätin vielä enemmän täälä yksikseen.

Töiden lisäks oon suunnitellut lauantain attackii ja en osaa päättää mitä biisejä otan ja mitä jätän, laskeskelin että 25 kappaletta on se 2h mutta tuolla listassa on tälläkin hetkellä yli 30 kipaletta ja osasta pitäis vielä luopuu. 🙁

Kävin illalla vielä steppailemassa steppiä ja tänään oli vuorossa athleticiä mikä tuntui aika hapokkaalta! Oon huomannut että jos en treenaa aamulla on illan treeni rankempi, mikä on aika jännä juttu, mutta oon sen useesti todistanut etenkin näin torstaisin. Maanantaisin mun on pakko tehdä lenkki aamusin että illan jumpat ei tunnu niin rankalta 🙂

Loppuun vähä kuvia ruokailuistani tänään…

loimulohta&malaysiawok&avocado

Chiageeliä 😉

”2 palaa” eilen ostamaa luomuleipää. Aika pieniä nuo meikäpojan palat 😀


MALE

Heippa! Ajattelin ensin että ehkä bloggaamiset tältä päivältä riittää, mutta mulla ei oo tässä mitään tekemistä niin aattelin kokeilla jos saan jotain tekstiä aikaseksi 🙂

Ajatus tähän postaukseen lähti siitä, kun tänään iloisesti mainitsin poikaystävälle että mun BA maraan on tullu jo vaikka kuinka paljon ilmottautumisia lyhyessä ajassa 😀 Hän vaan repeili ja totes että mikäs helvetti se on?

Minä: No hei bodyattack- maraton 2 tuntia attackia putkeen (eikö se nyt jo nimikin kerro..ilmiselvää!!)
Hän: Jaa, se missä huudatte wohooo ja heilutte (sit se näytti jotain ihme nykimistä…)
Minä: Joo just se 😀 saakeli!

Ajattelin kysyä teiltä tällä kertaa asiaa joka liittyy miespuolisiin henkilöihin, noihin miehiin,poikaystäviin,veljiin,isään ja niin edelleen…

Monet miehethän tunnestusti väheksyy meidän naisten jumppatouhuja ja heidän mielestään se ei edes ole mitään oikeeta treeniä. Tätätkään ei voi tietenkään yleistää koska nykyään ryhmäliikunnassa käy myös miehiä ja ohjaajiakin on aika kivasti toisen sukupuolen edustajista.

Mutta anyway, poikkis minun on siis kyllä käynyt spinningissäni, coressa ja Bodypumpissa. Spinningissä pakotin sen laittamaan sykevyön että näen sykkeen taululta ja se heilu sielä 220 suurimman osan tunnista 😀 Että enpä oo koskaan häneltä saanut mainintaa että jumpat olis mitään kevyttä hommaa!
Olen myös nähnyt useita kertoja kun miespuolinen henkilö tulee ensimmäistä kertaa Bodypump tunnille, iskee maximipainot tankoon ja jaksaa tehdä sen 10 toistoo 😀 Sitten ne on aivan paskana siellä kun pienet naiset vetelee isommilla painoilla 😀

Tämän postauksen ei ollut tarkoitus olla mikään miesten-mollaus-postaus, mutta kertokaa te; Mitä mieltä teidän puoliskot on jumppaharrastuksesta? Ovatko he itse kokeilleet ryhmäliikuntaa joskus?

Loppuun vielä pakko kertoo hauska juttu juurikin toisen sukupuolen edustajalta kun ei ne aina tajuu…

Isäni löysi mun päästä irronneen hiuslisäkkeen sohvan takaa kun olivat täällä siivoomassa ja rupes ihmetteleen kovaan ääneen että onko täälä joku vetäny sua tukasta kun on tällasia hiustukkoja lattialla! 😀 😀 😀

PS. Henna! Tästä tulikin mieleen se flamengoyhdistyksen puheenjohtaja – juttu 😀 Mä en kestä 😀