Ladattu

Heippa!
Viikonloppu meni minilomaillessa tampereella shoppailun, syömisen ja relaamisen merkeissä 🙂 Ehdittiinkin sitten sekä ideaparkkiin että IKEAan ja ihan mukavasti lähti kamaa mukaan. Kun mentiin ikeaan sanoin poikkikselle että en mä täältä oikeestaan mitään tarvi että ei varmaan tarvita mitään kärryjä…Kun päästiin kassalle mun kädet oli ihan hapoilla kaikista kantamuksista. Siellä kyllä osataan laittaa tavarat niin että luulee tarvitsevansa kaikkee kun sielä on vielä niin ”halpaakin” 🙂

Alla todiste että osaan käyttää muitakin vaatteita kuin shortseja,toppeja ja lenkkareita sekä syödä muutakin kuin kanaa,vihanneksia ja avocadoa 😀

Tänään taas back in bussines ja oli ainakin energiavarastot täynnä vlopun ansiosta. Mun piti heittää lenkkiä aamusta mutta sää oli niin surkee että ei kiinnostanut yhtään, joten loikoilin sohvalla GreynAnatomian parissa aika pitkälle päivään tänään. Musta on tullut vähän laiska kun en oo jaksanu tehdä mitään omia treenejä pariin viikkoon, lisäksi oon sluibaillu ruokavalion kanssa vähän liikaakin vloppuisin. Joten nyt ei auta kun ottaa itseensä niskasta kiinni ja takas ruotuun 🙂

Jumpat meni hyvällä energialla vaikka ennen attackia haukottelin jatkuvaan tahtiin 😀 perus maanantai buuugi! Korvat on edelleen tukossa ja ajattelin huomenna ehtiä jossain välissä korvahuuhteluun. Rasittavaa kun ei tyyliin kuule edes omaa ääntä kunnolla kun ohjaa 😀

..Ei mulla tässä mitään muuta järkevää kerrottavaa oo. Kivaa treeniviikkoo kaikille, tästä se taas lähtee!! <3


GoodMorning

Huomeeenta! Heräsin tänään 8 ihan itsekseen ilman herätyskellon apua, näin tapahtuu aika usein lauantaisin. Parasta on kun voi rauhassa hörppiä tsufeet ennen jumpalle lähtöä 🙂
Eilinen BODYSTEP oli kokonaan sekoitus vanhoja kappaleita, en sitten jättänyt enää mitään nykyisestä ohjelmasta:

1.Here I Go – MAXIMUM – BS85
2.Yeah 3x 3.58 Chris Brown – BS85
3.The Call 4.25 Graffiti Girls – BS85
4.Sure Fire Winners – Solar Collective – BS85
5.Space Jam – BS 76
6.Self Control 2004 – Laura Branigan – BS57
7.Muscles – Annie Lee – BS85
ATHLETIC : Are You Gonna Go My Way / B-Boys & Fly Girls / Are You Gonna Go My Way – Violent Gloom / Rip Tide / Violent Gloom – BS 88
10.U Drive Me Crazy – Pure Essence – BS 70
11.Smooth Criminal – BS79
12.If You Buy This Record Your Life Will Be Better – BS79
13.Language  – BS79

Toimii!

Onko muut stepparit tehny tätä kutosta? Ne pähkinänsärkijät + musaefekti on huippu kohta! 

Nyt pitäisi alkaa valmistua päivän treeniin; spinning&body! Päätin sitten luopuu ikeasta tai ideaparkista että saan pitää mun tunnit 😀 Eli lähdetään heti Bodyn jälkeen kruisailemaan tamperetta kohti ja ei varmaan ehditä molempiin tänään, mutta ei se haittaa! Asiat tärkeysjärjestykseen vai mitä? 😉

Nyt lopetan tähän jos vaikka kerrankin ei tulis kiire …. 🙂


I’ve got a Feeling..

Hei! Teinpäs poikkeuksellisesti viikonloppu siivot jo eilen ja tänään ei oo sitä ”taakkaa” enää 🙂 Jeah! Niin hyvä fiilis tänään herätessä, tästä tulee hyvä weekend 🙂 Joskus on varmaan kaikilla huonompia päiviä ja viikkoja ja oon itse huomannut että mulla on noin kerran kuukaudessa huonompi viikko, kiinnostus nollassa jne .. 😀 Varmaan joku hormoniviikko tai jotain hah!
Nojoo nyt on kuitenkin taas nousukausi ja kaikki on kivaa. Täytyy olla erittäin kiitollinen tästä elämäntilanteesta jota elän; Työt maistuu ja nautin siitä mitä teen. Aamulla ei pistä vastaan lähteä töihin vaikka edessä olis pitkä päivä. Kotona kaikki loistavasti parisuhteessa sekä taloudellisesti, ei voi valittaa 🙂
Tulipa vaihteeks tällainen avatuminen, mutta arvostan elämääni ja tiedän että kaikki voi muuttua hetkessä joten pitää yrittää tarttua siihen kuuluisaan hetkeen.  

Vaihtelin BODY tunnille taas biisejä ja nyt on taas koko lihaskunto-osio uudistettu. Tiensä listalle tekivät mm. nämä kappaleet:

Hyvää Viikonloppua kaverit!!


Muscles

HeyHou! Tuun luultavasti jauhamaan näistä millseistä ja mixeista tässä vielä jonkun aikaa 😀 Mixasin tänään steppiä lissää ja vedettiin tällä kertaa ohjelman numero 85 alkupätkä (3ekaa). Tarkoitus oli ottaa samasta ohjelmasta 7.biisi MUSCLES mutta aika loppui ylläripylläri kesken. Jotenkin onnistun aina aloittaa noi harjoittelut ihan viime tingassa, tänäänkin aloin kattoo DVD:tä klo 16.45 ja steppi alkoi 17.30 😀 Noi oli ihan mukavat alotusbiisit. Tuo ohjelma oli kokonaisuudessaan ihan hyvä muutenkin 🙂
Sain myös toiveen ottaa ohjelman numero 75 speedin ja täytyykin pyytää kyseinen ohjelma lainaan, joten terkkuja vaan K:lle tulossa on kunhan tuon ohjelman saan haltuuni 🙂

Meikän narut näyttää jopa suhteellisen lihaksikkailta tässä kuvassa, hah 😀

Eipä tässä oo oikeen muita tarinoita kerrottavana..Tylsä torstai todellakin 😀
Yhden pikku tipsin voisin jakaa vielä…. Itse oon käyttänyt aktiivisesti Valion sugarfree mehukeittoja aamupuuron kanssa ja niin on varmaan monet muutkin. Ostin kuitenkin pari viikkoo sitten MARLIN vastaavaa soppaa, joka on myöskin vähäkalorinen ja oi että oli kyllä paljon paremman makuista ainakin mun mielestä. Itsellä on tuo metsämarja maku ja se on ainakin nannaa 🙂

Sokeroimattomat
normaalit ”sokeroidut”


Ylläri Hieronta

Mulla oli tänään vähän lyhyempi päivä ja olin saanut duunit pakettiin 18 pintaan 🙂 Hengailin respassa ja sielä hengaili myös meidän hieroja jonka asiakas oli juuri perunut. Pääsin siitä sitten extemporee käsittelyyn 🙂 Aikaa oli vaan 50 minaa joten otettiin koko kropan takaosa pohkeet,reidet, pakarat, selkä, hartiat ja kallo 😀
Teki kyllä gutaa taas, mun oikee hartia oli jotenkin paljon jumisempi kuin vasuri enpä tiedä mitä oon tehnyt, vai nukkunut vaan oudossa asennossa 🙂

Mulla on ollut tässä viikon pari korvat tai ainakin toinen korva ihan lukossa. Todella rasittavaa kun en saa sitä ”auki” millään ja toinen asia mikä on ärsyttävää että en kuule kunnolla kuinka kovaa musiikki/mikki on tunnilla, joten pahoittelut jos olette olleet tunnillani ja oon luukuttanu volat kaakossa 😀
Onko ideoita miten korvat sais taas auki?

Käytiin muka kaupassa silloin maanantaina ostamassa ruokaa koko viikolle, noh..tänään oli pakko mennä uudelleen kun jotain oli taas loppu tai loppumassa. Hajoo pää heti jos jokin ruoka tuote mitä tarvitsen on loppu, sen takia neuroottisena pitää täyttää kaappeja kokoajan ettei vaan mitään tärkeetä puutu 😉

Loppuun vielä keshan uutukainen joka pitäisi sijoittaa jollekin jumppa tunnille lähitulevaisuudessa. selkeesti lihaskunto tai poljenta kamaa 😉