HYVINVOIVAT HIUKSET

Viime viikolla tuli kirjoiteltua kauneudenhoitorutiineista ja tänään jatketaan samalla aiheella, keskittyen enemmän hiuksiin ja niiden hyvinvointiin. Olen mukana Ogx:n kaupallisessa kampanjassa, jonka tiimoilta pääsin testailemaan muutamia uutuus-tuotteita!

Mun hiushistoria on aika samanmoinen kuin monella, eli nuorempana tuli blondattua tukka ihan piloille. Omaan aika ohuen hiuslaadun, joka ei kestä värinpoistoja, ainakaan kotivärjäystaktiikalla suoritettuna. Nykyään käyn noin kuukauden välein kampaajalla vaalentamassa tyven ja mulle laitetaan hoitava glossing-käsittely, joka taas pitää yllä tämän kylmän vaalean sävyn. Mulla on aika kuiva hiuslaatu, joten on ihan supertärkeää, että hiustuotteet joita käytän ovat kosteuttavia.

Oon siis testaillut viimeisien kuukausien aikana Ogx:n uutta Sea Mineral Moisture – sarjaa ja tykännyt näistä kovasti. Ogx on maailmalla ja Suomessakin palkittu premium hiustenhoitosarja, joka sisältää shampoita, hoitoaineita ja hoitotuotteita. Itse olin kyllä kuullut nimen, mutta en ollut kokeillut tuotteita aikaisemmin. Positiivista on, että tuotteet ovat hellävaraisia hiuksille, sillä niissä ei ole parabeeneja eikä sulfaatteja. Kaikki tuotteet sopivat sekä värjätyille / ei-värjätyille hiuksille. Ympäristöystävälliset pakkaukset on tehty kierrätetystä muovista.

Itse tykästyin erityisesti noihin turkoosin värisiin puteleihin, jotka sisältävät mm. syvän meren mineraaleja, vihreää levää sekä merilevää. Tuotesarja pehmentää kovia, kuivia, jäykkiä hiuksia ja kosteuttaa hiukset, mikä on mulle supertärkeetä! Sarjaan kuuluu shampoon ja hoitoaineen lisäksi Sea Mineral Moisture kuivaöljy, joka on siis kosteuttava kuivaöljy. Suihketta käytättäessä hiuksista tulee ihanan ilmavat.

Punaisen väriset putelit ovat taas Keratin Oil – sarjaa, johon kuuluu myös shampoo, hoitoaine, sekä elvyttävä öljy. Keratiini Proteiini – vahvistaa hiuksia lisäten elastisuutta ja estääkseen hiusten katkeamista. Turkoosia uutuus-sarjaa saa K-citymarketeista, Sokokselta, Sokos Emotionista ja myös Sokoksen verkkokaupasta. Koko sarjaa taas K-Citymarketeista, Stockmannilta, Sokokselta, Sokos Emotionilta, ja hyvin varustelluista K-Supermarketeista.

Vaikka suosin kostettavia tuotteita vuoden ympäriinsä, niin etenkin näin kesän kynnyksellä ja kesällä niiden tärkeys korostuu entistä enemmän. Oon pyrkinyt viime aikoina panostamaan sekä ihon että hiusten hoitoon entistä enemmän. Tähän projektiin on kuulunut sekä ulkoisesti käytettävät tuotteet, että tietysti myös se kaikki mitä menee suusta alas. Oon tykännyt käyttää hiusöljyjä, koska niiden avulla saa juuri sitä kiiltoa ja kosteutta mitä kaipaan. Öljyjen kanssa pitää vaan olla tarkkana, ettei lopputulos muistuta ilmavuuden sijaan liian rasvaista lopputulosta. 😀 Pienet määrät lähinnä latvoihin ja pituuksiin suihkutettuna toimivat ainakin omalla kohdalla parhaiten!

Elämäntavoilla, eli ruokavaliolla ja riittävällä mikroravinteiden saannilla voi mielestäni vaikuttaa kaikista eniten niin ihon kuin hiustenkin hyvinvointiin. Liian vähäenerginen ruokavalio ja stressi näkyvät hyvin nopeasti hiusten ohentumisena ja katkeiluna, joten kannattaa miettiä ruokavalion tärkeyttä myös näissä kauneusasioissa. Itselleni tärkeimmät lisäravinteet ovat sinkki, biotiini, kollageeni ja MSM-jauhe, joita tulee käytettyä ravitsevan ruokavalion lisänä.

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


KAUNEUSRUTIINIT

Mitä ihon- ja hiustenhoitotuotteisiin tulee, olen aina ollut kiinnostunut testailemaan esimerkiksi erilaisia uutuuksia ja joskus nuorempana mulla olikin purkkeja ihan joka lähtöön. Viime vuosina erilaisten tuotteiden käyttö on vähentynyt huomattavasti, sillä en vain ole sellainen joka jaksaa laittaa aineita sadasta eri purkista ja purnukasta. Mulla on aika kuiva iho, joten kosteutan sitä toki päivittäin, mutta muuten se onkin melkeinpä ainoa rutiini, jonka teen päivittäin.

Itse koen kaikista tärkeimmiksi kauneusrutiineiksi ruokavalion ja elämäntyylin vaikutuksen. Ruokavalio ja veden juominen on suoraan suhteessa siihen missä kunnossa ihoni on. Oon siis sitä mieltä, että ulkoisesti käytettävillä aineilla voi hieman auttaa, mutta kaikki lähtee siitä mitä suusta menee alas. Esimerkiksi veden riittävä juominen on edullisin ja tehokkain kauneudenhoitorutiini mitä voi harrastaa. Jos kärsii erilaisista iho-ongelmista, apu voi löytyä esimerkiksi maidottomasta tai gluteenittomasta ruokavaliosta. Tiedän todella monia, joilla kasvojen näpyt lähtevät ja palaavat aina näiden ruoka-aineiden mukana.

Sisäiset kauneusrutiinit:

  • Runsas veden juonti
  • Riittävä uni
  • Puhdas ruokavalio
  • Sinkin, biotiinin sekä hyvien rasvojen riittävä nauttiminen
  • Kollageeni (kalakollageeni)
  • Opti MSM – jauhe

Ulkoiset kauneusrutiinit:

  • Kasvojen puhdistus iltaisin
  • Kosteutus aamuin & illoin
  • Bee Venom – voide & kollageeni voide
  • Cime kissed by rose serum

Mulla on tosiaan ollut nyt joitakin viikkoja käytössä nuo Puhdas+ – merkin voiteet ja oon tykännyt kovasti. Tokikaan näin lyhyessä ajassa ei voi nähdä mitään suoranaista nuorentumista 😉 mutta iho on tuntunut hyvältä ja kimmoisalta. Kyseessä on siis Bee Venom eli mehiläisen myrkky, joka on tuoteselostuksen mukaan täysin uudenlainen keino häivyttää ihon ikääntymisen merkkejä ja kohottaa kasvoja luonnollisesti ilman kipua. Bee venom voide tasoittaa rypyt ja sileyttää ihoa luonollisesti. Se myös ravitsee ja uudistaa kudoksia. Bee Venom -voide on kuulemma tällä hetkellä maailmalla yksi kohutuimmista ihon, kauneuden ja kosmetiikan ainesosista. Kotimainen Puhdas+ Bee Venom voide sisältää Bee Venomin lisäksi tehoaineena hyaluronihappoa joka on yksi ihon tärkeimmistä molekyyleistä ja se pystyy sitomaan itseensä tuhatkertaisesti oman painonsa verran vettä. Iän myötä hyaluronihapon määrä iholla vähenee ja iho kuivuu ja veltostuu.

Toinen näistä on myöskin kollageenia sisältävä voide kasvoille ja decolte-alueelle. Tyrnimarja pehmentää, virkistää ja ravitsee ihoa sekä lisää tehokkaasti ihon kimmoisuutta. Tyrnimarja on vahva, välttämättömien rasvahappojen lähde. Se sopii erityisesti kuivalle iholle ja toimii myös ihon luonnollisena aurinkosuojana. Voide sisältää myös runsaasti biotiinia ja C-vitamiinia.

Puhdistan kasvot tällä hetkellä Cliniquen pep-startilla, joka myös kuorii ihoa samalla. Samaan sarjaan kuuluu blurraava kasvovoide ja silmänympärysvoide, joita käytän meikin alla. Meikkaan aika harvoin, sillä tykkään pitää ihon meikittömänä kun hikoilen. Iltaisin tapaan lisätä yöksi laitettavan (kollageeni) voiteen sekaan muutaman tipan Cimen kissed by rose serumia, joka koostuu luonnonöljyistä (ruusu, ruusunmarja, tyrni, aprikoosinsiemen) ja kosteuttaa tehokkaasti yön aikana. Aamulla herätessä iho tuntuu kosteutetulta ja kimmoisalta.

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


UUTTA TYYLIÄ METSÄSTÄMÄSSÄ

Mitä tapahtuu, kun pesunkestävä treenimimmi stailataan ammattilaisten käsissä uuteen lookkiin? Sen lisäksi, että olen tässä kevään aikana uudistanut itseäni tuolla treenipuolella, olen käynyt läpi pienen uudistuksen myös tyylini puolesta. Oon useasti kirjotellut, että suurin osa ajastani kuluu urheiluvermeissä työni takia. Tämä ei silti tarkoita, etten olisi kiinnostunut esimerkiksi vaatteista, meikeistä ja muodista. Mulla on vaan vähän huonosti aikaa panostaa noihin edellä mainittuihin. Pääsin kuitenkin Voga Stylingin käsittelyyn, josta sain ihan hurjasti inspiraatiota sekä pukeutumiseen, vaatteiden yhdistelyyn että myös meikkaamiseen.

Voga Styling tarjoaa siis konsulttipalveluita vaatteisiin, tyyliin sekä meikkaukseen liittyen. Räätälöityjen palveluiden avulla pyritään saamaan stailattavalle parempi itseluottamus, vahvempi itsetunto sekä oma persoonallinen ja ainutlaatuinen tyyli! Ihan huikee jengi tuon konseptin takana! 🙂

Minä kävin läpi Premium-paketin, joka sisälsi kaikki nämä:

  • Alustava tapaaminen stylistin kanssa 
  • Vaatehuoneen Detox 
  • Shoppailu stylistin kanssa 
  • Stailaus + valokuvaus + meikkausvinkit

Kun olimme jutelleet Heidin kanssa hieman mun tyylistä ja jutuista mistä tykkään ja mitä tahdon, oli aika tehdä vaatekaapin detox. Täytyy sanoa, että tämä tuli niin tarpeeseen! Mun kaappi on jo pidempään ollut täynnä turhia, epämääräisiä vaatteita, joita en edes käytä. Kävimme kirjaimellisesti jokaisen vaatekappaleen läpi ja karsimme turhat pois. Heidi opetti myös, miten vaatteet kannattaa järjestää kaappiin, jotta pukeutuminen on mahdollisimman sujuvaa ja nopeaa. Tuli kyllä niin kevyt olo kun sai karsittua kaiken ylimääräisen pois.

oikealla treenivaatteet ja vasemmalla arkivaatteet 😀

pikku apuri, joka halusi olla koko ajan mukana vaatteiden seassa 😀

Palveluun kuului myös ylimääräisten vaatteiden pois vienti – sopii tällaiselle laiskalle, jonka ikuinen agenda on ”viedä vaatteet kirpparille” 😀

Kun vaatekaappi oli laitettu kuntoon, lähdimme shoppailemaan. Heidi oli käynyt valmiiksi etsimässä erilaisia vaatekokonaisuuksia ja mun tehtävänä oli vain marssia sovituskoppiin ja kokeilla asuja. Täytyy sanoa, että tuli testailtua paljon sellaista mitä en olisi itse osannut edes ajatella ja mukaan jäikin kivasti uusia, käytännöllisiä arkivaatteita. Mun yleisin ongelma on ehkä juuri se, että silloin jos pitäisi pukea jotain muuta kun noita urheilukuteita, en löydä mitään järkevää päälle pantavaa. Nyt sain paljon vinkkejä, millaiset vaatteet sopii mun kropalle, miten yhdistellä vaatteita ja tehdä pienillä yksityiskohdilla asuista kiinnostavia.

Shoppailureissulta jäi käteen mukava määrä uusia vaatteita, joita pystyn yhdistellä vaatekaapistani jo löytyviin vaatteisiin. En siis ostanut kokonaisia asukokonaisuuksia, vaan sellaisia jotka toimivat käytännöllisesti jo omistamiini vaatteisiin!

Viimeisenä olikin mukavin vaihe, eli meikkaus, stailaus sekä valokuvat. Eräänä lumisena perjantaipäivänä kuvasimme ostamiani vaatteita kauniissa ”kevät säässä”. Luminen tausta ei ole ehkä paras mahdollinen noihin kesäisempiin vermeisiin, mutta koska asumme Suomessa, ei koskaan voi tietää mitä taivaalta minäkin päivänä tippuu. 😀

Aloitimme homman meikkauksella ja hiusten stailauksella ja oli aika virkistävää olla ammattilaisen meikattavana. Sain tosi paljon uusia vinkkejä ehostukseen ja olihan lopputuloskin aika erilainen kuin oman sutimisen jälkeen. 😀

Tässä tuleekin sitten kuvasaldoa lopputuloksesta!

Täytyy sanoa, että itse en olisi uskaltanut valita valkoisia farkkuja, mutta kun epäluuloistani huolimatta vedin ne päälle, ihastuin ihan täysin! Tämä kokonaisuus on jotenkin todella raikas ja ehkä jopa oma suosikkini näistä kolmesta. Sain paljon vinkkejä, mitkä värit mulle sopivat ja eivät sovi. Tuo sininen on yksi, joka on ihan nappivalinta meikäläisen päällä, sillä se korostaa silmien väriä ja sopii muutenkin tosi hyvin.

Skeptinen olin myös tuon hameen suhteen, mutta onneksi kokeilin sitä, sillä se lähti mukaan vaatekaappiin. Sopii ehkä paremmin hieman lämpimämpiin keleihin, mutta onneksi tässä on kevät ja kesä vielä edessä. Hame on ihanan kevyt ja rento päällä, mikä on mulle tosi tärkeää, sillä muuten vaatteet tuppaavat jäämään käyttämättä.

Tämä tyyli on ehkä eniten ”mua”, sillä useimmiten valitsen päälle aika neutraaleja värejä sekä perus mustat farkut. Sain kuitenkin ideoita, millaisia yläosia yhdistää farkkuihin, jos ei halua aina vetää kollegea tai jotai perus neuletta päälle. Tosin pienillä yksityiskohdilla ja jutuilla se neule tai kollarikin saa uutta ilmettä!

Mitäs sanotte? Mikä tyyli iskee parhaiten? 🙂

YHTEISTYÖSSÄ VOGA STYLINGIN KANSSA.

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ


HUULTEN MUOTOILU (+ ALEKOODI!)

Mulla on aina ollut aika paljon ennakkoluuloja kaikenlaisia täyteainehoitoja sekä muutenkin kasvojen muokkaamista ajatellen. Monilla tulee huulien täytöstä mieleen botox tai jotkut jäätävät, luonnottomat ankkahuulet, vaikka todellisuudessa esimerkiksi juuri huulia voi muotoilla hyvinkin luonnollisesti. Itselläni on luonnostaan pienet huulet, etenkin ylähuuli on lähes näkymätön. Tämä ei ole ollut mikään iso ongelma, enkä ole kriiseillyt asian kanssa sen kummemmin. Kuitenkin, kun pääsin tutustumaan Restylaneen täyteaineena, ajattelin, että ihan hyvin voin muotoilla huuliani hieman, sillä kyseessä ei ole mikään loppuelämän kestävä päätös, eikä tämä aine ole vaarallinen tai edes luonnoton.

ennen – jälkeen (ilman meikkiä)

Restylane on siis kristallinkirkas geeli, jota ruiskutetaan ihoon (tai joissakin käsittelyissä ihon alle) pieninä määrinä palauttamaan ihon tilavuutta ja rakennetta. Se koostuu hyaluronihaposta, joka on samanlaista kuin kehon oma hyaluronihappo. Restylanella tehtävän käsittelyn lopputulos on pitkäkestoinen olematta kuitenkaan pysyvä, mikä antaa vapauden itse päättää haluaako ylläpitää vaikutusta uudella käsittelyllä. Restylanea sisältävillä tuotteilla voi siis tasoittaa ryppyjä, muotoilla kasvonpiirteitä, tehdä huulista täyteläisemmät tai vaikka uudistaa ihoa. 

ennen – heti laiton jälkeen (+meikki) – muutaman viikon kuluttua laitosta (+ meikki)

Omalla kohdalla tarkoituksena oli saada hieman täyteläisempi ylähuuli sekä muutenkin symmetrinen kokonaisuus. Halusin myös, että lopputulos on luonnollinen. Toimenpide itsessään on hyvin helppo ja nopea. Huulet saattavat olla hieman turvoksissa muutaman päivän, mutta ei mitenkään häiritsevästi. Olen ollut tosi tyytyväinen lopputulokseen, sillä nyt on voinut käyttää myös erilaisia huulipunia, joita ei ole tullut hirveästi käytettyä ennen. Tällaisia pieniä pinnallisia juttuja, joista tulee kuitenkin hyvä fiilis!

Mun huulet on täyttänyt Jonas Kesti, joka käyttää siis ”puhtainta” täyteainetta, eli Restylanea joka on Galderman tuote. Tästä aineesta on tehty satoja tutkimuksia, joten se on myös turvallinen. Mikäli huulten täyttö kiinnostaa, suosittelen aina, että ottaa selvää mitä ainetta käytetään, sillä usein halvalla hinnalla tehdyt täytöt ovat huonolaatuisempaa ainetta ja täyteaine voi sisältää paljon vähemmän tuota hyaluronihappoa verrattuna esim. tähän Restylaneen!

Nyt olisikin sellainen kiva juttu, että koodilla AINON BLOGI, saa jopa -20% alennuksen täyteainehoidoista Jonaksen hoivissa! Ajanvarauksen voi suorittaa helposti netin kautta täältä ja hommaan kuuluu tietysti ensin ilmainen konsultointi, jossa suunnitellaan juuri sulle sopiva hoito. 🙂 Koodi on voimassa 30.4.2017 saakka.

Yhteistyössä Klinikka Jonas Kestin kanssa.

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


PARHAAT TREENITRIKOOT X 5

Oikeen mukavaa lauantaita kaverit! Tänään syvennytään treenivaatteiden maailmaan, tai tarkemmin sanottuna, ajattelin esitellä mun lemppareimmat treenitrikoot tällä hetkellä. Jotta trikoot nousee mun top femaan, täytyy niiden olla hyvännäköiset päällä, tuntua mukavalta päällä sekä kestää treeniä ja meininkiä. Vihaan jos pöksyjä joutuu jatkuvasti nostella ylös tai ne tuntuvat jotenkin epämukavilta liikkuessa.

Vaikka otsikossa on luku viisi, on noista kolmet samaa merkkiä, vaikka malli ja kuosi hieman erilainen. Kyseessä on siis Bombshell Sportswearin trikoot. Mulla on kolmet erilaiset, yhdet sock legginsit ja kahdet thigh high:t. Tuo vyötärökaistale on hieman erilainen jokaisessa versiossa. Materiaali on ihanan pehmeetä ja noi istuvat päälle todella hyvin! Etenkin nuo hopeiset thigh hight:t on mun mieleen. Huono puoli näissä on se, että ne pitää tilata jenkeistä ja jo valmiiksi hintaviin housuihin tulee vielä tullimaksut päälle. Sanoisin kuitenkin, että oli sen arvoiset, sillä mulla käyttöä tulee todella paljon, joten eiköhän ne maksa itsensä takaisin. 😀

Yllä olevassa kuvassa tosiaan vasemmalla ”silver” väritys ja oikealla ”navy”, joka on siis tummansininen, vaikka kuvassa näyttääkin mustalta. Alla olevat ”sock legginsit” ovat taas musta-harmaat väriltään!

Yhdet jo hieman pidempiaikaiset lempparit ovat BoomBodystoren V-waist legginsit, jotka ovat aivan ihanan pehmeät päällä. Noista on vaan yksi koko, joka sopii sitten kaikille. Materiaali on mielestäni tosi joustavaa, mutta silti pöksyt eivät ole löystyneet kovassakaan käytössä lainkaan. V:n muotoinen vyötärö on myös melko imarteleva ja sopii hyvin cropattujen toppien ja huppareiden kanssa!

Viimeisenä Aim’n trikoot, joiden materiaali on hieman paksumpaa ja vahvempaa materiaalia. Mielestäni nuo muistuttavat hieman 2Xu:n kompressiotrioita tuntumaltaan. Tykkään korkeasta vyötäröstä ja näitä käytän enemmän esim. spinningissä, jossa paksumpi materiaali toimii mielestäni paremmin! Aim’n trikoita saa mm. House of Brandonilta ja Nelly.comista!

Bombshellin trikoista mulla on kaikista S koko, BoomBodyn trikoot ovat toisiaan one size – kamaa ja noista aim’n housuista mulla on koko xs! Linkit eivät ole mitään ”mainoslinkkejä”, eli olen ostanut kaikki pöksyt ihan omilla pennosilla! 😉

Löytyykö teidän treenivaatekokoelmista samoja trikoita?

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.