NÄIN OPTIMOIT TREENIT KUUKAUTISKIERRON MUKAAN

Välillä kulkee kuin rasvattu ja sitten yhtäkkiä edellisellä viikolla nostettu rautamäärä tuntuukin kaksi kertaa painavammalta ja kehon hallinta on haastavaa? Hormonit vaikuttavat kaikkeen, joten meillä naisilla myös kuukautiskierto voi vaikuttaa siihen miten treenit kulkevat kierron aikana. Hormonaaliset asiat ovat aina yksilöllisiä ja sen vuoksi nämäkään ohjeet eivät ole kiveen hakattuja, kaikille toimivia asioita! Useimmilla kierto on kuitenkin melko samantyylinen, jolloin treeniohjelmaa voi hieman säädellä myös kierron eri vaiheiden mukaan.

Monilla unohtuu kokonaan palautusviikot ja tämän konstin avulla muistat myös kehityksen kannalta tärkeät kevennysjaksot takuulla paremmin. Kierron voi jakaa neljään vaiheeseen, sillä keskimääräinen kierto on se 28 päivää. Järkevä treenisykli sisältääkin eri tehoisia viikkoja, kevennyksiä unohtamatta.

Kierron alussa kivut ja turvotukset vaivaavat monia ja liikkumaan lähteminen ei välttämättä kiinnosta lainkaan. Tämä viikko onkin hyvä vaihe kevennysviikolle. Treenejä voi keventää niin tehon kuin määränkin kautta. Salitreeneissä tehdään vain 2 sarjaa jokaista liikettä, joka vähentää tehoa 50%.

Toinen vaihtoehto on jättää kaikki kova liikunta pois ja tehdä ainoastaan kävelylenkkejä, yogaa ja kehoa huoltavia harjoituksia. Näin saa treeniohjelmaan liikkuvuutta ja huoltavaa treeniä mukaan. Tällä viikolla, etenkin ensimmäisinä päivinä lihashallinta heikentyy hieman, joten liikkuessa kannattaa olla varovainen ja säästää haastavimmat treenit toiselle päivälle. Liikkua kannattaa silti, sillä se on yksi parhaista keinoista saada kivut ja krampit kuriin ilman kipulääkkeitä. Fyysisten apujen lisäksi, myös mieli piristyy reippaillessa. Tämän olen ainakin itse huomannut niin monta kertaa. Pieni reippailu ja mieli muuttuu masentuneesta pirteäksi. 😀 Myös ikävä turvotus hälvenee liikunnan, riittävän nesteen juonnin ja puhtaan ravinnon avulla.

Toisella viikolla fiilis vaihtuu yleensä ihan toisenlaiseen ja kaikki alkaa kirkastua. Tässä vaiheessa elimistön estrogeeni stimuloi luonnollisesti kasvuhormonia, joten keho on vahvimmillaan. Tämä on se hetki, jolloin kannattaa lisätä liikuntaa ja pyrkiä ylittämään itsensä. Nyt on hyvä aika saavuttaa tuloksia ja rikkoa enkkoja, etenkin voimatreenien parissa! Kevennetyn viikon jälkeen onkin hyvä nostaa tehot ylös ja vetää kuukauden kovin treeniviikko palautuneella keholla. Tehoja voi nostaa sekä treenien intensiteetin suhteen, että myös määrän kautta. Laatu korvaa määrän, mutta joskus on kivaa kokeilla omia rajoja ja tehdä hulluja treenisettejä!

Kolmannella viikolla elimistön progesteroni- ja estrogeenitasot ovat edelleen korkealla. Se saattaa kiihdyttää aineenvaihduntaa ja keho pystyy polttamaan rasvaa tavallista tehokkaammin. Tämän saattaa huomata kasvaneena ruokahaluna. Itse huomaan tämän aina juurikin kasvaneena nälkänä. Voin syödä paljon enemmän kuin normaalisti! Usein keho tuntuu myös timmimmältä, sillä nesteet ja turvotus katoavat helpommin. Tällä viikolla elimistö on hyvässä valmiudessa aerobiseen treeniin, eli kestävyyslajien harrastajien kannattaa suunnata pisimmät lenkit ja treenit tänne. Myös ryhmäliikunta-tunnit rullaavat kivasti ja tuntuvat hyvältä!

Sitten onkin aika vajota takaisin pohjalle (vitsi :D) sillä neljännellä viikolla kierto lähenee loppuaan ja PMS-oireet astuvat mukaan kuvioon. Makeanhimo ja mielialan vaihtelut ovat läsnä ja vaikeinta saattaa olla juuri psyykkisellä puolella. Tällä viikolla kannattaa ehdottomasti pitää liikunta mukana kuvioissa ja yrittää pysyä terveellisessä ruokavaliossa. Leivo terveellisempiä herkkuja ja treenaa sopivasti, ilman että vaadit itseltäsi liikoja. Ylläpitävää treeniä, ilman turhia haasteita.

Mietittekö kierron vaiheita ja oletteko huomanneet miten keho reagoi eri vaiheissa? Kaikilla ei tosiaan ole samanlaisia oireita tai tuntemuksia, mutta usein kun alkaa miettiä niin sitä huomaa, että omakin sykli toimii tietyllä tavalla ja erilaiset mieliteot tai väsyneemmät vaiheet tulevat aina samaan aikaan. 🙂

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


RASVANPOLTON VIISI TÄRKEINTÄ

Olette varmasti törmänneet ruokaympyrään tai ruokapyramidiin, mutta myös rasvanpolttoa ajatellen voidaan rakentaa pyramidi, josta ilmenee tämän tavoitteen tärkeimmät osa-alueet. Kaikki osat ovat tärkeitä, toiset ratkaisevampia kuin toiset. Joku saattaisi laittaa nämä asiat eri järjestykseen, mutta mun mielestä järjestys on kuvassa näkyvä. Katsotaas hieman tarkemmin..

Kalorivaje – Kuten olen monesti asiasta maininnut, ilman kalorivajetta rasva ei pala. Rasvaa ei voi maagisesti muuttaa lihasmassaksi, eikä mikään ruokavalio tee sellaista taikaa, että rasva palaisi itsestään. Jos paino ei putoa tai rasva ei pala, et ole kalorivajeessa. Jos syömäsi ruokamäärä on todella vähäinen, etkä laihdu, et ole kalorivajeessa koska kehosi on tilassa jossa kulutus on aivan minimissä (säästöliekki). Tällaisissa tapauksissa kaloreita ei kannata pudottaa alemmas, vaan lähteä rakentamaan omaa terveyttä ihan toisesta päästä ja unohtaa kyseinen tavoite (rasvanpoltto) niin pitkäksi että keho on taas terve ja toimii kuten kuuluu.

Kun tavoitteena on polttaa rasvaa, on tärkeää pitää huolta riittävästä proteiininsaannista. Riittävä proteiini pitää huolen siitä, että keho nimenomaan polttaisi rasvaa, eikä käyttäisi lihasta energiaksi. Proteiinit pitävät kylläisyyden paremmin ja jos proteiinien lisäämisen sijaan vastaava energiamäärä otetaan hiilihydraateista rasvanpoltto vähenee. Proteiinin kanssa ei tarvitse, eikä kannata vetää överiksi, sillä myös proteiini varastoituu rasvaksi jos sitä syö liikaa. 1,5-2 g proteiinia per (rasvaton) painokilo toimii suurimmalle osalle loistavasti!

Uni on yksi merkittävimmistä epäsuorista rasvanpolttoon vaikuttavista tekijöistä. Uni vaikuttaa hormonitoimintaan ja hormonitoiminta rasvanpolttoon. Tästä ei kannata tinkiä, eli jos vaihtoehtona on liian vähän unta ja treeni aikaisin aamulla tai riittävästi unta, mutta ei treeniä. Valitsisin jälkimmäisen.

Voimaharjoittelun positiivinen vaikutus rasvanpolttoon on kiistaton, se auttaa lihasmassaa säilymään tehokkaammin ja nostaa rasvanpolttoa edistävien hormonien eritystä. Yleensähän rasvanpolton perimmäinen tavoite on kiinteä keho ja fakta on se, että ilman lihasmassaa tätä tulosta ei synny.

Aerobinen harjoittelu lisää kulutusta ja näin ollen helpottaa tärkeimmän kohdan eli kalorivajeen muodostamista. Aerobinen harjoittelu ei ole välttämätöntä tässä tavoitteessa, mutta sen avulla voidaan vaikuttaa positiivisesti muihin kohtiin. Kovatehoiset intervaltreenit ja hiitit säästävät hieman tehokkaammin lihasta kuin pitkäkestoisemmat aerobiset treenit. Molemmilla harjoitusalueilla (peruskuntoharjoittelu / kovatehoinen harjoittelu) on kuitenkin paikkansa niin hyvinvoinnin kuin rasvanpoltonkin kannalta.

Siinäpä nuo. Ei tämäkään tavoite ihmeellisiä vaadi, sillä kun panostaa perusasioihin ja tekee asiat kunnolla, tulostakin tulee. Helppoja asioita nuo eivät kuitenkaan aina ole, sillä energiatasapainon pitäminen miinuksella tarkoittaa, että myös nälkä vaivaa aina välillä ja esimerkiksi uni on asia, jonka korjaaminen saattaa vaatia paljonkin panostamista.

Kaikkeen voi kuitenkin vaikuttaa itse ja silloin on turha ”kitistä” jos tuloksia ei tule, mikäli ei olla kuitenkaan tehty asioita kunnolla tai jaksettu panostaa niihin. Jos joku asia on itselle tärkeä, siihen löytyy kyllä motivaatiota etsimättäkin. Jos taas ei, on turha kuluttaa voimavaroja ja aikaa märehtemiseen, että pitäisi mutta ei jaksa.

Kivaa sunnuntaita!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


PROJEKTI VP6, 65100

Viime vuoden kesäkuussa alkoi hieman erilainen projekti, sillä alettiin kunnostamaan kerrostalokolmiota yhdessä mun veljen kanssa. Tai siis, veli on tehnyt kaiken fyysisen työn, olen ollut lähinnä hallinnollisella puolella vastuussa. Oon täälläkin kertonut lyhyesti tästä projektista, joten pistetääs valmiin asunnon kuvat jakoon. 🙂

Asunto sijaitsee siis 50-luvun arvostetussa taloyhtiössä keskeisellä paikalla Vaasan keskustaa. Asunnossa on hyvä pohjaratkaisu ja se on siis rempattu lattiasta kattoon. Lopputulos oli niin kiva, että oon alkanut miettiä, pitäiskö muuttaa itse ja laittaa oma asunto myyntiin. 😀

Asunto on tällä hetkellä myynnissä hintaan 225 000. Jos joku sattui kiinnostumaan tästä niin lisää infoa näkee etuoven puolelta täältä.

Harmi kun ei ole ”ennen” kuvia, sillä vasta silloin pystyy huomaamaan sen suurimman eron! Mitäs pidätte tämän tyylisestä asunnosta? 🙂

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


PÄIVITTÄIN KÄYTÖSSÄ OLEVAT TERVEYSRUUAT JA MITEN KÄYTÄN NIITÄ!

Jess! Toiveet ovat ihan parhaita, niistä saan nimittäin hyviä ideoita postauksiin! Jos siis mielessä on jotain mikä askarruttaa, laita siitä viestiä mulle niin raapustan näitä mielellään postauksen muotoon. 🙂

Mun ruokaympyrään kuuluu pitkälti samat ruuat ja tietynlainen runko. Yritän vaihdella ruoka-aineitakin välillä, mutta pakko myöntää, että etenkin arkisin tulee syöytyä hyvin pitkälle samoja safkoja. Helppous on se mikä ratkaisee, kun tiedät just eikä melkeen kauanko ruuan valmistukseen menee, niin nälkäisenä ei ihan hirveen usein tule kokeiltua mitään uusia reseptejä, ne jää sitten paremmalle ajalle viikonloppuun!

Meidän jääkaapissa on oikeastaan aina salaattia (rainbow perhesekoitus), kurkkua, kanamunia, avocadoja, kalkkunanakkeja ja possun kinkkusuikaleita. Pakkasesta taas löytyy vakkarina vihannes-sekoituksia ja marjoja. Mun omat lempparisekoitukset ovat Rainbow merkin lempeät kasvikset (sopii myös fodmap-tyypeille) ja ihan tavalliset wok-sekoitukset, lisäksi parsakaalia lisään lähes aina sekaan kun teen sapuskaa! Onhan meidän kaapeissa toki muutakin, mutta nuo on sellaisia, joita tulee napattua koriin aina kaupassa käydessä.

Sain siis toiveen, jossa pyydettiin kertomaan miten käytän näitä ruokia omassa arjessa ja ruuissa. Mitään kovin tähtitieteellistä tämä mun meininkini ei tosiaan ole, mutta eipä se ole koskaan ollutkaan! 🙂

Avocado on erinomanen rasvanlähde ja omaan makuun myös älyttömän hyvä. Monilla iskee kuitenkin tenkkapoo, että mites sitä tulisi käyttää? Syön itse avoja ihan päivittäin ja useimmiten viipaloin sen vain ruuan sekaan tuomaan ”kosteutta ja kermaisuutta” ruokaan, mutta sen lisäksi avocadosta valmistuu esimerkiksi levite leivälle, ihanan pehmeitä smoothieita ja jälkiruokavanukkaita.

Mun vakioresepti smoothieen onkin vettä, jäisiä marjoja, heraproteiinia, avocadoa ja ripaus viherjauhetta! Esimerkiksi puolukoista, vaniljaherasta ja avocadosta tulee ihan vispipuuron makuista herkkua! 🙂 Avocado taipuu myös mm. suklaavanukkaaksi. Tarvitaan vain 1 kypsä banaani, 1 kokonainen avokado, 2rkl raakakaakao jauhetta. Tai vaihtoehtoisesti avocado, suklaan makuista heraproteiinia ja raakakaakao jauhetta. Ainesosat sekaisin sauvasekoittimella ja valmista!

Kerroin aiemmassa postauksessa viherjauheen kätevyydestä ja niin kätevä kun se onkin, jauheen maku veteen sekoitettuna ei aina hivele makuhermoja. Moni sekoittaakin viherjauheen sitruunaveteen, mutta itse olen sekoittanut jauheen c-vitamiiniporeen sekaan, jolloin poreesta tuleva maku peittää ikävät vibat alleen. Viherjauhe sekoittuu kätevästi myös edellä mainittuun smoothieen, jos heraproteiinin maku on vain riittävän hyvä ja peittävä. Itse käytän edelleen Fitnessgurun valkosuklaa-vaniljan makuista heraa, ihan paras! 🙂

Chia-siemenet ovat ihan loistava kuidunlähde ja sisältävät myös hyviä rasvoja, proteiinia, kuitua, magnesiumia ja kalsiumia! Jos vatsan toiminnan kanssa on ongelmia, kannattaa kokeilla lisätä näitä nesteen kanssa geeliytyviä siemeniä ruokavalioon. Siemeniä voi heittää puuron tai smoothien sekaan, mutta ne taipuvat myös moneen muuhun. Meillä oli tänään ystävänpäivä aamiainen salilla ja valmistin sinne perinteen mukaan chia-vanukasta seuraavalla ohjeella:

  • 4 dl kookosmaitoa tai kookosjuomaa
  • n. 5 rkl chiansiemeniä (lisää tarvittaessa, koostumus tulee olla melko paksua kun siemenet ovat turvonneet)
  • kauhallinen vanilja-valkosuklaan makuista heraproteiinia
  • 100 g mustikoita
  • pieni kourallinen cashewpähkinöitä

Sekoita kookosjuoma ja hera tehosekoittimessa ja kaada kulhoon. Lisää sekaan chiansiemenet, anna turvota vähintään 10 min. Lisää joukkoon mustikat ja pähkinät, sekoita. Vanukas on parasta kun sen valmistaa illlalla ja laittaa jääkaappiin yön ajaksi muhimaan!

Myös aiemmin jakamani hilloreseptin perään kysellään usein some-kanavillani, jos se siellä vilahtaa! Chia-siemenet (4-5 rkl) laitetaan veteen (2-3 dl ) geeliytymään hetkeksi, jonka jälkeen tehosekoittimeen kaadetaan geelitynyt massa, pakastemarjat (200 g)  ja makeutus (stevia sokeri). Ei muuta kuin masiina surraamaan ja hetken kuluttua hillopurkkiin kaadetaan valmis hillo, joka on mielettömän hyvää, eikä sisällä mitään ylimääräistä! Oon testaillut tätä mustikoilla, seka marjoilla (vadelma, mustikka, mansikka) sekä mansikoilla. Kaikki toimii älyttömän hyvin.

Siinäpä muutamia ruokia ja niiden käyttöideoita, heittäkää kysymystä vaan jos jonkin tietyn ruoka-aineen käyttö mietityttää. Täältä löytyy yleensä kokemusta ja ideoita vähän joka lähtöön! 🙂

Mä oon käynyt tänään jo heittämässä aamuspinningin kl. 6:45, jonne saapui 46 asiakasta, huh! Spinningin jälkeen me tarjottiin treenaajille aamiainen. Haluttiin tehdä aamiainen, joka olisi tietysti herkullinen, terveellinen ja täyttäisi vatsat. Uskon, että onnistuttiin hyvin! Eilen illalla keitin kotona 60 kanamunaa valmiiksi aamulle ja valmistin tuon vanukkaan tekeytmään yöksi. 🙂

Pisteet menee kyllä työkavereille, jotka pistivät pöydät koreaksi sillä välin kun meikäläinen piiskasi spinningsalissa aamutreenaajia. Hitto miten hyvät energiat muuten oli tuohon aikaan aamusta, tuntui että olisin voinut polkea seinästä läpi kun oli niin paljon energiaa. 😀 Ei ollut mikään kevyt aamutreeni tämä, vaan varmaan viikon kovin riipaisu, tai vähintäänkin yksi kovimmista! Illalla ootteleekin vielä Bodystep ja Sprint, toivotaan yhtä hyviä energioita sinne.

Ihanaa ystävänpäivää!!!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


ELÄMÄN RAJALLISUUDESTA

Viimeiset kuukaudet ovat olleet surullisia, erilaisia ja jollain tavoin herättäviä. Kuolema on valitettavasti ollut läsnä ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin mun elämässä. Menetyksiä on tapahtunut useampia läheisten parissa ja nyt myös julkisuudessa kaksi tunnettua henkilöä menehtyivät peräjälkeen. Kuolema on luonnollista ja olen esimerkiksi menettänyt jo kaikki isovanhempani. Menettäminen on aina kamalaa, mutta vanhan ihmisen kohdalla siinä on kuitenkin jotain luonnollista. Sitä on ehkä osannut odottaa, tilanteesta riippuen toki.

Ystäväni menehtyi tammikuussa ja vaikka ei oltu enää muutamaan vuoteen oltu tekemissä paljoakaan, tuntui tämä todella epäreilulta ja luonnottomalta. Yhtäkkiä ihminen, jonka kanssa olet aikanaan viettänyt aikaa ja nähnyt päivittäin, onkin lopullisesti poissa. Tapahtuman jälkeen on tullut mietittyä elämän rajallisuutta paljonkin ja jollain tavoin se ahdistaa. Kaikki loppuu joskus, ja vaikka itse on vielä suhteellisen nuori, on tämä pistänyt ajattelemaan paljon omaa elämää. Mikä on tärkeää ja mikä ei. Miksi niihin ei niin tärkeisiin asioihin kuitenkin tuhlaa tuhottoman paljon aikaa? Miksi sitä stressaa loppujen lopuksi melko vähäpätöisiä asioita? Mitä omalta elämältä oikeasti haluaa?

Moni teistäkin voi varmasti yhtyä siihen, että jatkuvasti sitä odottelee jotain. Päivät perustuvat siihen, että odottaa iltaa, viikonloppua, kesää ja niin edelleen. Sitten kun odotettu tilanne on kohdalla, onkin tosi vaikea nauttia siitä ja sitä odottelee jotain vielä parempaa. Tällainen elämäntyyli vie helposti terän kaikelta ja pistää ajan vain kulumaan, odottaessa jotain parempaa. Yhtäkkiä huomaa, että hups meni viisi vuotta ja mitäs tässä on tapahtunut, vai onko mitään..

Mitä jos se paras hetki onkin nyt? Olen tainnut ennenkin kirjoittaa tästä aiheesta, mutta jos sitä miettii aikaa taaksepäin ja miettii hetkiä ja asioita, joista tulee hyvä olo. Millaisia ne hetket ovat? Omalla kohdalla ne ovat aika tavallisia asioita, ajanjaksoja kun olen tavoitellut itselleni tärkeitä asioita, tai vaikka maannut kokonaisen sunnuntain sohvalla sarjamaratonin parissa tekemättä mitään. Ajanjaksoja, jolloin elämä oli hyvin tasaista ja tavallista. Tällaisia tavallisia asioita saattaakin olla vaikea arvostaa, kun kaikki tavoittelevat nykyään niin suuria ettei mikään riitä.

Olen varma, että kun tekee itselle merkityksellisiä asioita, asiat tapahtuvat aika lailla itsestään. Nykyään on vain niin hirveän vaikea erottaa, mikä tarve tulee ulkopuolelta ja mitä itse haluaa. On helppoa jäädä tilanteeseen, jossa ei ole tyytyväinen, sillä pelko siitä, että muutos olisi vielä huonompi, tappaa usein yrittämisen halun ja motivaation.

Oon itse yrittänyt miettiä paljon tätä ja kaivella esiin sitä mitä oikeasti haluan tehdä ja mihin panostaa. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä mulla on aina tähän asti ollut niin selkeät sävelet, mutta yhtäkkiä kaikki onkin jollain tavoin epävarmaa ja joutuu suunnittelemaan osittain uusiksi. Oon aina elänyt päivä kerrallaan, mutta nykyään murehdin ihan liikaakin tulevaisuutta. Vitsi kun saisi itsestänsä esiin sen huolettoman, spontaanin tyypin, joka uskalsi yrittää ja luotti aina, että kaikki järjestyy! Onkohan se ikä vai mikä, joka on alkanut pistää jarruja päälle. 😀

Se, mitä yritän tässä viestittää, on ehkä se, että muistettaisiin keskittyä asioihin, joilla on oikeasti merkitystä. Loppujen lopuksi ne stressin aiheet ja murheet ovat aika pieniä. Fakta on myös se, että asiat järjestyy ihan aina. Elämässä tulee hyviä ja huonoja aaltoja, välillä kaikki on epävarmaa ja välillä on ajanjaksoja, kun kaikki loksahtelee kohdilleen just eikä melkein. Meillä kaikilla on näitä ja sen takia ei saisi koskaan verrata omaa elämää toisen tilanteeseen. Me eletään eri vaiheita ja koetaan asioita eri tavoin! Kaikissa jaksoissa on silti aina jotain hyvää, vähintääkin niistä oppii jotain. On tää elämä välillä aika ihmeellinen juttu.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook