HÖLMÖIMMÄT KEINOT PÄÄSTÄ KUNTOON!

Olisi niin kivaa mikäli kaiken haluamansa voisi saada helposti ja mahdollisimman nopeasti. Valitettavasti tällainen on kuitenkin hyvin harvinaista. Kun markkinoille tulee uusi tuote joka lupaa juuri sellaisia asioita mitä itselleen toivoisi, on ihan luonnollista että mielenkiinto herää ja syttyy ajatus, että mitä jos? Mitä jos tää olisikin se keino millä saan kapean vyötärön, muhkeemmat pakarat tai miinus viisi kiloa kehosta pois. Mitä kehon muokkaamiseen tulee, ei ole olemassa quick fixejä, jotka toimisivat ihan oikeasti. Sen sijaan että tunget itsesi korsettiin kapeamman vyötärön toivossa, laita mielummin se ruokavalio kuntoon ja polta rasvaa, niin sillä se vyötärökin pienenee!

”Tekisköhän tää superpirtelö musta lihaksikkaamman?” 😀

waist trainerit eli korsetit nousivat suosioon muutama vuosi taaksepäin, kiitos siitä Kardashianin perheelle! Pitkässä käytössä korsetti voi vahingoittaa sisäelimiä ja aiheuttaa ongelmia esimerkiksi ruuansulatukselle. Tiukka korsetti aiheuttaa sen, ettei keskivartalon lihaksisto aktivoidu treenin aikana, jolloin paljon käytettynä tällainen voi surkastuttaa keskivartalon lihaksistoa. Vahva keskivartalo taas on äärimmäisen tärkeä hyvän tekniikan kannalta ja jotta ei tulisi rasitusvammoja ja loukkaantumisia, miksi siis tietoisesti haluaa vähentää näiden lihaksien työskentelyä? Treeniin tarkoitetun, joustavan korsetin käyttö ei ole haitallista sopivissa määrin, mutta en kuitenkaan ihan joka treenissä käyttäisi, etenkään jos se tuntuu epämukavalta. Oon itsekin käyttänyt korsettia joskus vyötä korvaamaan esim. kyykätessä, mutta noistakin kerroista on aikaa ja nykyään teen voimaliikkeetkin mahdollisimman pitkälle ilman tukivyötä.

mehupaastot, detoxit ja muut nestemäiset dieetit saattavat tuottaa nopeita tuloksia, mutta mikäli ei tahdo elää loppuelämää mehuilla, ei näistä ole painonpudottamiseen saati kehonkoostumuksen muokkaamiseen. Olen ottanut kantaa detox-kuureihin jo kehon puhdistamisen näkökulmasta, voit lukea tekstin täältä. Mitä painon pudottamiseen tulee, lähtee toki nesteet nopeasti kehosta ja myös lihakset ”tyhjenevät”, jolloin vaa’an lukema näyttää pienempiä numeroita ja olokin tuntuu kevyeltä. Tämä johtuu kuitenkin vain edellä olevista tapahtumista, eikä tarkoita että rasvaa olisi välttämättä kadonnut lainkaan. Luvut nousevat takaisin ylös kun ruokaa lisätään ja keho palaa normaaliin tilaan.

Tiedän monien ajattelevan, että paasto tai todella vähäkalorinen dieetti olisi hyvä aloitus painonpudotukselle, mutta uskokaa pois, nopeita tuloksia saa myös terveellisemmillä keinoilla. Kroppa reagoi hyvinkin nopeasti siistittyyn ruokavalioon, liikunnan ja veden juonnin lisäämiseen. Kun vielä laittaa uniasiat kuntoon, lähtee rasvan palaminen kunnolla käyntiin, eikä tarvitse kituutella huonossa olossa ilman energiaa kehossa!

”Jaahas, ei tälläkään vesijumpalla makkarat mihinkään lähde”

rasvanpolttopillerit, hiilarin blokkaajat ja muut taikanapit koostuvat usein ihan tavallisista ainesosista, joita saa esimerkiksi ruuan mukana. Joillakin ruoka-aineilla tai mausteilla saattaa olla pieni vaikutus aineenvaihduntaan tai kehon lämpötilan nostamiseen, mutta nämä ovat niin minimaalisia asioita, ettei niiden varaan kannata luottaa. Lisäksi tällaiset tabletit ovat usein kalliita, joten laittaisin mielummin ne rahat vaikka sen ”niin kalliin terveellisen ruuan” ostamiseen. On hullua, että monesti maristaan kun mustikat maksaa niin pirusti, mutta sitten ollaan valmiita heittämään 500 euroa johonkin humpuukki-puhdistus-detox-kuuriin, joka koostuu vielä kalliimmista lisäravinteista, pulvereista ja aineista.

Hiilarin blokkajat eli ”carb blockers” – napit lupaavat minimoida hiilarien imeytymisen niitä syödessä, mutta kun näitä on tutkittu tarkemmin on kyseessä vain hyvin minimaalisen määrän blokkaaminen, esimerkiksi 60 gramman pasta-annosta syödessä, hiilaria imeytyi vain 4 grammaa vähemmän, joka on noin 16 kaloria.

Rasvanpolttoon tähtäävät lisäravinteet saattavat tuoda lisää treenitehoja, jolloin sitä kautta voi saada myös tulosta paremmin kuin ilman niitä. Dieetillä tällaiset minimaaliset jutut saattavat tuoda pientä hyötyä, mutta ilmankin pärjää. Ennen pillereita tulisi kuitenkin moni muu asia olla hallinnassa, eli oikotietä onneen ei saa heittämällä (laillista) nappia suuhun!

himotreenaukseen on saattanut syylistyä useampi ”aloittaja”. Eli kun se treenikausi starttaa, niin lähdetään sata lasissa liikkeelle. Alkuun motia on vaikka muille jakaa. Huvittais vetää jokainen jumppa läpi ja heilutella painoja aamusta iltaan. Alkuun myös nopea tuloksien näkeminen vain lisää liikunnan himoa, mutta jossain (yleensä kun 3-4 vkoa himotreenausta takana) vaiheessa sekä mieli että keho alkaa hyytyä.

Ne kaikki treenit joita on vääntänyt päivästä toiseen, alkavatkin maistua puulta ja koska on tehnyt niin paljon, ei enää tiedä mitä huvittaisi tehdä. Kroppa tuntuu väsyneeltä, uni kärsii ja olo on väsähtänyt – Eihän se näin pitänyt mennä? Pikkuhiljaa treenikerrat vähenevät, vähenevät ja lopulta unohtuvat. No, aloitellaan taas ens maantaina, tammikuussa tai kesän jälkeen.

Oli tavoitteena kehonkoostumuksen muokkaus, laihdutus tai kunnon parantaminen, enemmän liikuntaa ei ole parempi. Jos palautumista ei tapahdu, ei keho kehity. Kehon liika stressaaminen hidastaa myös rasvapolttoa ja painon putoamista, joten lepopäivät ja palautuminen on aivan yhtä tärkeitä kun ne liikuntakerrat!

Muistakaa myös relata kaverit!

PS. Ottakaapa Instagramissa seurantaan: frenchieboyobelix ( = frenchie boy obelix :D)

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


VAIHDA NÄIHIN JA SÄÄSTÄ KALOREITA

Nykyään on paljon vaihtoehtoja syödä myös epäterveellisiä ruokia hieman terveellisemmin. Olipas hauska lause, mutta ehkä saitte ideasta kiinni. Itse oon jo pitkään elänyt tyylillä, jossa korvaan joitankin perinteisiä herkkuja hieman paremmilla vaihtoehdoilla. Paremmat vaihtoehdot voidaan jakaa joko vähäkalorisempiin ruokiin tai ainoastaan paremmilla raaka-aineilla korvattuihin herkkuihin, jolloin kalorimäärä voi olla jopa sama, mutta ravintoaineiden koostumus ratkaisee. Edellisiin lukeutuu esimerkiksi raakaleivonnaiset sekä raakasuklaa, jotka ovat usein hyvin kaloripitoisia, mutta koostuvat paljon paremmista raaka-aineista kuin tavalliset leivonnaiset ja suklaat.

Tänään ajattelin kuitenkin vinkata korvaavia juttuja ihan puhtaasti kalorien näkökulmasta. On selvää, että vähäkalorisemmat vaihtoehdot eivät aina aja täysin samaa asiaa kuin rasvalla ja sokerilla höystetty kaverinsa, mutta kauas ei jää monet näistä vaihtoehdoista. Makeutusaineet ovat tietysti kyseenalainen juttu nekin, mutta kuten monesti olen itse sanonut, valitsen mielummin makeutusaineen kuin sokerin. Tosin kohtuudella myös niitä!

Magnum chocolate almond – jäätelöpuikko 80 g ~279 kcal VS. Lohilon salted caramel almond – jäätelöpuikko 80 g ~169 kcal

Kun maistoin ensimmäisen kerran Lohilon jäätelöpuikkoa en olisi ikinä voinut uskoa sen olevan terveellisempi versio. Maku on niin aito, että myös mies oli sitä mieltä että menisi koska vaan tavallisen jäätelön tilalta! Suosittelen! 🙂

Kunnon kuoreton nakki 100 g ~285 kcal VS. Kevyt kalkkunanakki 100 g ~105 kcal

– En ole syönyt tavallisia nakkeja aikapäiviin, sillä kalkkunakit ajaa mielestäni täysin saman asian. Nykyään meillä syö myös toinen puolisko kalkkunanakkeja, eikäcole edes kyseenalaistanut kyseessä olevan kevyempi ja vähärasvaisempi versio. Teollisia lihatuotteita ei kannata syödä hurjan usein, mutta silloin tällöin ok ja ajaa asiansa grillissä, uunissa nauravina nakkeina sekä ihan vaan sellaisenaan naposteltuna! Nakkipaketit ovat yleensä noin 300 g luokkaa, eli tuossa tekee jo aika suuren säästön jos siirtyy kalkkunaversioon. 300 g norminakkeja = 855 kcal versus kalkkunanakkeja 315 kcal.

Caesar salaatinkastike 100 g ~ 450 kcal VS. Walden Farms Caesar – salaatinkastike 0 kcal

– Salaatit mielletään kevyenä ravintona, mutta jos salaatin sekaan lorahtaa kunnon loraus kastiketta, voi annoksen kalorimäärä jopa tuplaantua ja mennä samaan kategoriaan pizzan tai hamppariaterian kalorimäärän kanssa. Itse tykkään Walden Farmsin salaatinkastikkeista, koska ne maistuvat hyvälle ja korvaavat kastikkeet ilman turhaa energiaa, etenkin dieetillä ja ajanjaksoina kun seuraan energiansaantia tarkemmin. 

Mikropopcorn 100 g ~486 kcal VS. luomu maissinjyvät 50 g & kookosöljy 20 g ~ 355 kcal

– Tässä vaihtoehdossa kalorimäärä ei pelaa aivan niin suuressa roolissa, mutta jos joku vielä tekee mikropoppareita niin nyt viimeistään aika siirtyä kattilaan, jyviin ja kookosöljyyn! Popcornia voi nimittäin kutsua lähes superfoodiksi, jos se on valmistettu terveellisesti.

Monien mikropussien sisus on päällystetty perfluorokemikaaleilla (PFC), joiden on kerrottu vähentävän hedelmällisyyttä ja olevan syypää useisiin syöpiin. Tehtailla pusseihin lisätään myös muita kemikaaleja, jotta se kestäisi paremmin rasvaa. Erilaiset kemikaalit voivat aiheuttaa muun muassa kilpirauhasen häiriöitä sekä ADHD:ta. Lisäksi keinotekoinen voin makua aiheuttava ainesosa diasetyyli voi aiheuttaa keuhkovaurioita sitä hengitettäessä. Myrkkypussien sisällä oleva rasva on tietenkin pahimmanlaatuista rasvaa ikinä ja voitte miettiä miten paljon kuraa tuollaisen pussin sisällä olevat rasvat ja myrkyt saavat aikaiseksi!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


MITÄ JOS PEILIKUVA VALEHTELEE?

Älä usko vaakaa, vaan sitä mitä peilistä näet. Mitä jos se peili ei kerrokkaan totuutta, vaan oma mieli huijaa ja pelikuvaa katsotaankin paljon kriittisemmin kuin olisi tarve? Syömishäiriöissä on yleistä juuri se, että minäkuva on vääristynyt ja etenkin oma keho hahmotetaan ja nähdään suurempana kuin todellisuudessa, mutta tällaisia virhekuvia saattaa esiintyä myös muillakin ihmisillä. Vääristymä saattaa olla myös toiseen suuntaan, eli mieli ei hyväksy että nyt sitä onkin lihottu monia kymmeniä kiloja, vaan esimerkiksi valokuvan näkeminen saattaa vasta herättää todellisuuteen. Mieli on siinä mielessä aika ihmeellinen juttu, että se ei välttämättä ole totta, millaisia ajatuksia itselleen kertoo!

Tiedät ehkä sen fiiliksen, kun katsot vanhoja kuvia ja pystyt katsomaan itseäsi paljon realistisemmin kuin kuvan ottohetkellä? Saatat ottaa sata selfietä ja kaikki näyttävät aivan kamalilta, mutta kun selaat kuvia kuukauden kuluttua, eivät ne enää olekkaan niin pahoja. Uskon, että nykyään on jopa aika yleistä että itseä katsotaan niin kriittisten lasien läpi, että se aiheuttaa turhaa stressia ja ahdistusta.

Aihe on pyörinyt mielessäni jo pitkään, sillä törmäsin yhtenä päivänä vanhaan valokuvaani (ylhäällä) ja jopa kauhistuin kuinka hoikalta näytän siinä. Hauskaa tässä on se, että muistan todella hyvin tuon kuvan ottohetken ja sen hetkisen ajatusmaailmani. Tiedostin, että olen toki hyvässä kunnossa ja en millään tavoin lihava, mutta silti muistan miettineeni esimerkiksi..

”Miksi kehoni ei näytä siltä kuin se näillä elämäntavoilla / treenimäärillä tulisi näyttää?”

”Olen toki rasvaton ja hyvässä kunnossa, mutta koin olevani isokokoinen.”

”Miksi XS kokoiset vaatteet ovat jopa löysiä, vaikka olen näinkin isokokoinen?”  (:D:D)

”En ymmärrä ihmisiä, jotka ”valittavat” ulkomuodostani, koska olen kuitenkin aivan normaalin näköinen ja kokoinen.”

En koe, että olisin kärsinyt pakkomielteistä liikuntaa kohtaan (sen enempää kuin nytkään, hehe) tai että olisin laihduttanut tarkoituksella, mutta tietysti kun syö vain terveellisesti ja liikkuu todella paljon, myös kroppa näyttää siltä. Se ei oikeastaan ole tässä pääasia missä kunnossa olin, vaan se, että oma pää näkee todellisuuden ihan eri tavalla. En usko että noilla rasvoilla voisi olla kovin isokokoinen tai miksi edes koin olevani huonommassa kunnossa kuin noilla elämäntavoilla olisi pitänyt olla? Näin jälkiviisana voin todeta, että näytin juuri siltä kuin kuului.

Ei ole siis tuulesta temmattua, että omilla ajatuksilla voi vaikuttaa omaan olotilaan ja fiilikseen. Joskus on oikeasti ihan hyvä yrittää katsoa itseään lempeästi, ilman arvostelua. Se voi olla että se peili huijaa, jos aina keskittyy vain siihen mikä on huonosti tai voisi olla paremmin. Mulla on itselläni aina ollut jotenkin sellainen jännä ajatusmalli, että muistelen menneisyyttä paljon positiivisemmassa valossa kuin ehkä olisi edes tarve. Koen, että asiat olisivat olleet paremmin aiemmin ja olisin vaikka ollut paremmassa kunnossa tai jotain muuta vastaavaa. En tiedä mistä tällainen johtuu, mutta oon alkanut tekemään tietoista ajatustyötä tässä asiassa. Positiivinen ajattelu maksimiin ja turhien epäkohtien pohtiminen minimiin! 🙂

Myös ne valokuvat voivat huijata, sillä pointti on siinä miten niitä katsoo. Olen huomannut, että monilla ihmisillä on jokin tietty kohta mihin he keskittyvät heti kun näkevät kuvan itsestään. Katsot vaikka aina sitä vatsaa tai reisiä kun oikeasti se mitä muut näkevät on ihana hymy ja timmit käsivarret. Meissä on kaikissa virheitä, tai en sanoisi ehkä virheiksi vaan persoonallisia juttuja, jotka tekevät meistä uniikkeja. Niitä ei aina tarvitse piilottaa tai yrittää muuttaa, sillä se olisi hyvin tylsää jos kaikki olisivat täysin samasta puusta veistettyjä!

Sitten ihan toiseen aiheeseen, sillä julkaisin eilen aivan uuden treeniohjelman, jollaista ei ole mun tarjonnassa vielä ollutkaan! Kyseessä on siis puhtaasti voiman sekä lihasmassan kasvatukseen suunniteltu ohjelma, joka ollaan kyhätty kasaan mun miehen Villen kanssa, jolla on jo vuosien kokemus juuri tällaisesta treenistä ja vielä erittäin hyvin tuloksin. Jos siis haluat kehittää lihasta ja tulla vahvaksi, silloin tässä olisi ohjelma sulle. Itse saan huikeet kiksit juuri siitä kun pystyy nostaa isoja rautamääriä ja olla vahva! 😀 Ohjelma sopii sekä naisille että miehille ja tässä tarkempi selostus:

POWER 1.o

Onko tavoitteesi saada lisää voimaa sekä lihasta? Olit nainen tai mies, silloin POWER 1.0 on juuri sinulle! Tällä treeniohjelmalla parannat voimatasojasi ja hankit lihasta juuri oikeisiin paikkoihin. Ohjelma keskittyy pääosin penkkipunnerruksen, maastavedon sekä kyykyn voimatasojen kehittämiseen unohtamatta ns. bodaustreeniä, jonka avulla saat mm. pyöreyttä olkapäihin ja pakaroihin.

Sopii miehille sekä naisille, jotka haluavat uutta nostetta salitreenihin, ehkä muun liikunnan ohella tai vaihtoehtoisesti keskittyä puhtaasti voiman hankintaan esim. ryhmäliikuntatuntien tilalla. Treenien syklitys menee niin, että treenataan kaksi päivää ja levätään aina perään yksi. Ohjelmassa on siis mahdollista treenata 5 x viikossa, jolloin jako ehtii alkaa aina alusta. Halutessaan voi pitää myös ylimääräisiä lepopäiviä, etenkin silloin jos pääpiste on voiman kehittämisessä!

Ohjelman pääset ostamaan täältä!

URHEILUUN LIITTYVÄT ASIAT JOISSA EN TODELLAKAAN LOISTA

Paljon tulee kirjoiteltua treeneissä saavutettuja asioita ja hehkutettua urheiluun liittyviä juttuja, jotka itseltä sujuu hyvin tai jopa loistavasti. Oon aina ollut liikunnallinen ja mulla on hyvä liikeäly, eli opin asioita nopeasti, etenkin näkemällä pystyn hahmottamaan helposti miten jotain täytyy tehdä.

Vaikka olisi liikunnallisesti lahjakas, on usein silti asioita ja juttuja jotka eivät ole sitä omaa vahvuutta. Ajattelin siis vaihteen vuoksi summailla juttuja, joissa en loista. 😀 Kaikki on tietysti suhteellista myös tässä asiassa. Joku asia missä koen olevani huono, voi olla jollekin toiselle hyvä suoritus ja niin edelleen, mutta tässä ajatellaan siis niin sanotusti omaa tasoani ja odotuksiani itseltäni!

Jos pysytään lajeissa joita treenaan säännöllisesti niin tiedostan, että alavartalon voimatasot laahaa pahasti yläkroppaa jäljessä. Kyykkääminen on mulle jostain syystä todella hankalaa. Kyykky liikeratana ei tuota ongelmia, mutta jotenkin voimantuotto tässä liikkeessä ei meinaa millään onnistua. Olen pohtinut asiaa ja uskon, että suuri kestävyysliikunnan määrä, jonka teen pääosin juuri alavartalolla johtaa siihen, että on haastavampaa saada voimaa kehitettyä alavartaloon. Vertailuna otetaan vaikka viimeisen viikon sisällä tehdyt puhtaat voimatreenit (kun treenataan voimaa, pidetään toistot suht pienenä, painot suurena ja palautusajat pitkinä) joissa penkkasin samalla painolla kuin kyykkäsin. Vitosen sarjoja tehtiin rintatreenissä 6 x 5 ja jalkatreenissä kyykättiin 7 x 5. Mulla oli siis tangossa 65 kg molemmissa ja jos ajatellaan voimatasoja suhteutettuna niin kyllä kyykyssä pitäisi olla enemmän rautaa. 😀 

Tämä liittyy hieman edelliseen, mutta olen huomannut että mun on vaikeaa poistua omalta mukavuusalueelta ja tehdä asioita joita en ole tehnyt ennen tai asioita joissa en ole hyvä! Mukavuusalueelta poistuminen kun ei aina tarkoita kovempaa tai enemmän tekemistä vaan voi tarkoittaa ihan muuta. Mun on esimerkiksi hyvin vaikea lähteä treenaamaan jotain mitä en ole ennen tehnyt, koska pelkään että se ei ole riittävän tehokasta ja tuhlaan vain aikaani. Teen helposti samoja juttuja ja esimerkiksi skippaan asioita, jotka tuottaa vaikeuksia. Tuo kyykkääminen esimerkiksi sujuisi varmasti paremmin, jos tekisin niitä useammin kun treenaan jalkoja. Sitten kun joskus saan itseni kokeilemaan uutta, muistan kuinka siistiä se on ja usein vain uutta kokeilemalla voi saada jotain erilaista!

Pallolajit eivät ole varsinaisesti mun juttu. Tuntuu, että mitä enemmän ikää tulee, sen paskemmin pallo pysyy hallussa. Kouluaikoina olin kyllä aina kaikissa edustusjoukkueissa mukana, oli laji mikä tahansa. Näin jälkeenpäin ajateltuna pärjäsin varmasti lähinnä kestävyydellä ja nopeudella, enkä varsinaisilla taidoilla. 😀 Jos pitää heittää, potkia tai lyödä jotain niin ei todellakaan ole takuita että minne esine lentää. Tästä aasinsiltana voisin kertoa hauskan tapahtuman kun oltiin Yyterin Beach futis turnauksessa ja tunnetusti hiekalla pelaaminen on vieläkin vaikeampaa kuin nurmikolla. Tähän tapahtumaan liittyi tietysti myös iloliemen nauttiminen ja sen voimalla pelatessa ne vähäisetkin taidot katoaa. Ekoissa peleissä meikäläinen paineli kentällä ja vedin jostain puolesta välistä palloon niin kovaa kun lähtee ja sehän lensi mielettömän hienossa kaaressa suoraan maaliin ja yläkulmaan. Se taisikin olla mun osalta koko turnauksen ainoa maali tai ainoa kerta kun edes koskin palloon! 😀

Palasin juuri kotiin illan jumppaohjauksilta ja vitsi on hyvä fiilis! Kävin tänään aamulla tekemässä jalkatreenin (ne kyykyt :D) ja nyt iltaohjelmaan kuului bodyattackia sekä spinningiä. Tuon setin jälkeen on kyllä aina niin kaikkensa antanut olo, että se parantaa paskemmankin päivän tarvittaessa ihan helposti! Mun mielestä maanantain on päivä, jolla voi vaikuttaa paljonkin viikon tehokkuuteen ja siihen millainen viikosta tulee. Omasta mielestä treeni kuuluu ehdottomasti viikon alkuun —>

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


SALITREENI VAI AEROBINEN?

Treenikulttuurissa on aika yleistä jakaa asiat joko hyvään tai huonoon, väärään ja oikeaan, terveelliseen ja epäterveelliseen kategoriaan. Trendit ja muoti-ilmiöt muuttuvat ja mikä on milloinkin paras tapa ”päästä kuntoon”. Vielä kymmenen vuotta sitten oli jumppatunnit täynnä ja salin puolella naisia näkyi paljon harvemmin kuin nykyään. Ajateltiin, että salilla käynti saa aikaan isot lihakset ja miehekkään olemuksen. Muistan itsekin kun aerobicissa kilpaillessa meidän treeniohjelma sisälsi muutaman salitreenin ja maristiin valmentajalle että se tekee meistä vaan isokokoisia. 😀 Valmentajan vastaus taisi olla, että rasva on se joka tekee isokokoiseksi, heh.

Trendit ja ilmiöt vaikuttavat meihin, sillä kun jotain näkee ja kuulee jatkuvasti vähän joka puolelta, alkaa itse uskoa asiaan myös. Kuntosalibuumi ei ole ollenkaan huono asia, sillä uskon että moni on löytänyt rakkauden lajiin ja sitä kautta uutta sisältöä elämään ja ehkä myös terveellisemmät elämäntavat.

Kun ennen juoksulenkit ja jumpat olivat ”the thing” niin nykyään kuulee paljon vastakkainasettelua toisesta näkökulmasta. ”Only weightlifting, no cardio” ja jopa puhetta, kuinka aerobisen tekeminen olisi jotenkin vahingollista esimerkiksi ulkomuodolle. Hehkutuksia kuinka kroppa pysyy rasvattomana myös ilman aerobista liikuntaa. Sitä pitäisi nimittäin aina pysyä ”kunnossa”. Nykyään kunnossa pysyminen tarkoittaa melko vähärasvaista kehoa, jossa on myös lihaksistoa esillä.

Terveys ja hyvinvointi on kuitenkin paljon muutakin kuin timmi kroppa. Ulkomuoto ei välttämättä kerro mitään terveydestä ja mitä aerobiseen liikuntaan tulee, on ihan kiva että jaksaa tehdä elämässä muutakin kun nostaa hemmetin isoja rautamääriä. Toki voimaharjoittelu kehittää myös hapenottokykyä jossain määrin, mutta nykyisessä istumiskulttuurissa on vaarana se että ihmiset jäykistyvät ja jumittuvat, koska suurin osa ajasta vietetään paikoillaan.

Asioita pitäisi osata ajatella myös muusta näkökulmasta kuin siitä onko vartalo timmi ja ulkoisesti hyväksyttävä. On ihan totta, että pelkällä aerobisella tai pelkällä salitreenillä voi olla timmi, mutta onko se tärkein asia? Miksi kaikkea ajatellaan nykyään vain ulkonäön kannalta? Välillä tuntuu, että mikään muu ei enää merkkaa, kunhan on kaunis kroppa ja pärstä kunnossa.

Jos koko nuoruuden menee vain ulkonäkö edellä, saattaa olla, että loppuelämän joutuu kärsimään vaikeuksista ja ongelmista terveyden kanssa. Rasvattomana pysyminen, yksipuolinen harjoittelu tai liian yksipuolinen ruokavalio voi johtaa ongelmiin terveyden kanssa. Ajatus saattaa tuntua kaukaiselta nyt, mutta näitä kannattaa miettiä myös hieman kauaskantoisemmin.

Kaikenlainen liikkuminen on hyvästä. Ihminen on luotu liikkumaan ja olisi ensisijaisen tärkeää pysyä aktiivisena. Aktiivisena pysyminen ei tarkoita himotreenausta, vaan sopivasti kaikkea. Jos liikkuminen on mieluisaa, vielä parempi niin! Asioista ei tarvitse valita, myös erilaisia liikuntamuotoja voi harrastaa yhtäaikaa. Itse tykkään miksata sekä kestävyysliikuntaa, että voimatreeniä ja uskon, että se on myös yksi syy, miksi olen pystynyt tekemään tätä työtä (ja harrastaa) näin pitkään ilman ongelmia. Myös kevyet ja palauttavat liikuntamuodot, kuten kävely ja pyöräily kuuluvat mun repertuaariin, vaikka ne eivät ehkä niitä suurimpia lemppareita olekkaan. Joskus täytyy kuitenkin tehdä jotain epämieluista, jotta voi tehdä pitkään sitä mistä pitää!

Unohdetaan liika mustavalkoisuus kaikessa, sillä elämää ei ole tarkoitettu suorittamiseen! 🙂

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook