Liika on liikaa

Voi jestas mikä päivä taas takana. Täällä on menty kuin päätön kana paikasta toiseen ja musta tuntuu, että tuun pian hulluksi jos tää kiire ja stressaaminen ei pian lopu. Tuntuu, että koko syksyn oon vaan vetäny sata lasissa paikasta toiseen. Vapaata ei ole ollut, ja sen kyllä alkaa huomata pikkuhiljaa. Viikot on täynnä töitä ja viikonloppuisin on ollut aina jotain ohjelmaa. Vaikka erilaiset tapahtumat ja koulutukset ovatkin mukavia juttuja, alkaa kaikki maistua puulta, kun tuntuu että menee vaan paikasta toiseen ja miettii jo mikä olikaan seuraava rasti. Mulla olis kaikkea kirjoitettavaakin mielessä, mutta tänäänkään ei ole ollut yhtään ylimääräistä hetkeä istahtaa koneelle bloggaamaan. Mä oon miettinyt, että jostain pitää luopua, mutta kun ei hommiakaan voi tosta noin vaan lopettaa. Haluan kuitenkin hoitaa huolella ne ”projetkit” ja jutut, mihin oon lähtenyt mukaan. En oo kyllä koskaan elämässäni ollut tällaisessa tilanteessa, että vuorokauteen ei mahdu yhtään vapaa-aikaa. Hyi mua, eihän tällainen pidemmän päälle ole edes kovin tervettä, saati järkevää!

MG_8870

Ajattelin ensin, etten jaksa kirjoitella negatiivisuuksia, mutta tuntuu että en saa nyt mitään muuta aikaiseksi, kun päässä pyörii tuhat asiaa samaan aikaan. Tänään on siis suoraan sanottuna ollut aika p*ska päivä, ainakin siihen saakka kun menin vetämään jumppia. Lupailin viime maanantain attackissa mixata ohjelmaa ja tänään vedettiin suurimmaksi osaksi vanhoja biisejä. Sain viime viikolla paljon toiveita biiseistä, niin oli helpompi mixaillakin. Itse kun jumittuu aina niihin samoihin kappaleisiin. Täytyy sanoa, että oli kyllä ihan paras tunti hetkeen. Vanhoista biiseistä sai uutta energiaa ja hiki suoraan sanottuna lensi. Meitä oli taas sellanen 60 henkilöö salissa, joten salin lämpötilatkin huiteli jossain kesätreenien lukemissa. 😀 Tunnin jälkeen oli taas uudesti syntynyt olo. Treeni auttaa aina kun on huono fiilis tai huono päivä! Päälle vielä tiukka spinning+core ja päivä on pulkassa treenien osalta.

Löysin muuten uuden Bodyattack 87 biisilistan netin syövereistä:

  1. Don’t You Want Me – Happy Zone
  2. Fancy  – The Hydro Drawer
  3. Warrior (Nick Skitz & Technoposse Remix Edit) – Big Booty Bootleggerz
  4. Weekend 2014 (Potatoheadz Radio Edit) – Bad Habit Boys
  5. Loco – Joel Fletcher & Seany B
  6. Good Vibrations (X-Cess! Remix Edit) – Botoxx & Tom Belmond
  7. Make It Bounce (Joey Riot & DJ Kurt Remix) – Sy & Unknown
  8. Shine Your Light (Basslovers United Edit) – Bass-T & Friends
  9. Rock The Party – Nick Skitz & Raverockerz feat. Brooklyn Bounce
  10. When It Ends It Starts Again (Radio Edit) – ATB feat. Sean Ryan
  11. Que – Sera

Uudet ohjelmat vaihtuu meillä joskus marraskuun lopussa/joulukuun alussa! 🙂

_MG_8886

Palatakseni vielä edelliseen aiheeseen, mua harmittaa tosi paljon kun en ole ehtinyt pitää yhteyttä, tai edes tavata kavereita pariin kuukauteen. Jos luette tätä, en oo unohtanut teitä!! <3 Pakko järjestää nyt jotain aikaa itselle ja tehdä muutakin kun töitä…Jos joku vielä kertoisi miten se onnistuu niin olisin kiitollinen?? 😀

Löytyykö muita samanlaisia työnarkomaaneja? Onko teillä jotain hyviä vinkkejä, miten pääsee rentoutumaan kiireessä? Haluisko joku alkaa mun assistentiksi? 😉 Mä en oo oikeesti tällainen valittaja, mutta nyt oli vaan pakko avautua ja purkaa fiiliksiä hieman. Yritän palata huomenna taas fiksummilla jutuilla.

Öitä kaverit!

Kuvat: Anna Snickars


Sporttinen fiilis

Moikka! Pääsin mukaan Indiedaysin ja Lidlin Sportyfeel –yhteistyökamppanjaan ja testailemaan uutta sporttista tuotesarjaa. Kamppiksen sivut löydätte täältä. Arviointia varten sain erilaisia tuotteita Lidliltä. Pääsin maistelemaan protskupatukoita jo viime viikonloppuna pidetyillä I Love Me – messuilla ja yllätyin positiivisesti tuotteiden mausta. Ehdoton plussa on siis tuotteiden maku! Mä oon maistanut jos minkälaista patukkaa ja monissa on se teollinen, outo maku, mutta nämä maistuvat oikeasti hyvälle. Lisäksi koostumus on aika suklaapatukkamaisen pehmeä. 🙂 Toinen plussa on tuotteiden hinta, patukan  hinta on vain 1,49 €, mikä on mielestäni aika edullista, jos vertaa muihin samankaltaisiin tuotteisiin. Kolmas plussa on sokerittomuus. Löysin usemman makuvaihtoehdon, joissa oli vain 0,9 g sokeria per patukka, peukku sille. Aika hyvä diili, jos niin voi sanoa. 🙂

Uuteen tuotesarjaan kuuluu yli 30 tuotetta. Pysyvään valikoimaan liittyvät proteiinipatukat, maitopohjaiset proteiinijuomat, proteiinivanukkaat, urheilujuomat, proteiini- ja palautusjuomajauheet sekä rasvanpolttoon tarkoitetut L-karnitiinijuomat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oon kertonu useesti, että protskupatukat toimivat mulle hyvänä välipalana kiireessä. Useesti nappaan patukan ennen tai jälkeen jumppien, pitämään nälkää ruokailuun saakka. Patukoissa on toki melko paljon erilaisia lisäaineita, mutta oon tullut siihen tulokseen, että kun homma on muuten hanskassa, patukka päivässä on ihan ok. Lisäksi yleensä patukan syönti on erityinen ”herkkuhetki” päivässä kahvin kanssa, tai sitten siinä kiireessä hotkaistuna. 😀

Ollaan tällä hetkellä jälleen reissun päällä ja mä alan olla nyt ihan täynnä tätä matkustamista. Kuukauden sisällä kolme viikonloppua Helsingissä alkaa riittää ja onneksi nyt ei tarvi hetkee mennä mihinkään. Oon joutunut oleen poissa myös omilta lauantaitunneilta, ja se tietysti harmittaa kovasti. Reissun päällä on aina hieman haasteita syödä hyvin, mutta onneksi ABC:n noutopöydästä löytyi ihan hyviä vaihtoehtoja ja näillä patukoilla pidetttiin eilen nälkää poissa Iltaan saakka.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mun on aika vaikea sanoa mikä on paras maku, mutta sanon silti että tuo lakritsi iski meikäläiseen ehkä eniten. Eve äänesti mansikkasuklaan puolesta ja mun faija söi myös sellaisen, ilman että huomasi kyseessä olevan proteiinipatukka. Patukoiden makuja ja sisältöjä voi tsekkailla täältä. Poikaystäväni on tunnetusti melkoinen makunatsi ja myös hän tykkäsi näistä, tuo vaniljan makuinen palautusjuoma maistui ihan sille nami namin vaniljavanukkaalle. 😀 Makupuoli on siis selkeesti näiden tuotteiden valttikortti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nuo pussit on aika käteviä mun mielestä. Ne kun on helppo ottaa salille mukaan. Säilytän usein treenilaukussa herapusseja ja myös protskupatukoita, sillä en koskaan muista ottaa heraa isosta purkista mukaan.  Noita oli siis ihan pelkkä hera, palari tai sitten toi pudding, joka on kaseiinia. Itse en käytä kaseiinia, mutta toiselle osapuolelle maistuu kyllä. 🙂  Pussit ovat myös hyvä tapa testata tuotteita, on niin tylsää ostaa iso tonkka ja sitten todeta ettei maku tms. ollutkaan mieleen.

Kaikenkaikkiaan Lidl yllätti mut ihan positiivisesti. Joko te olette ehtineet maistella näitä tuotteita? Jos kaipaatte lisää mielipiteitä, voitte käydä lukemassa myös muiden bloggaajien kokemuksista Indiedaysin kampanjasivuilla. Kertomalla kampanjasivuilla, mitä tuotetta haluaisi kokeilla, voi osallistua arvontaan. Palkintona on 5 kappaletta 30 euron arvoisia tuotepaketteja.

Täällä ajellaan juuri kohti Vaasaa, meillä hajosi ikkunanpyyhkijät ja nyt pidetään peukut pystyssä ettei alkais sataa. Aina jotain ongelmia näiden autojen kanssa, lisäksi mistään ei saa autohuoltoa pyhänä. Huoltoasemilla huolletaan nykyään vaan ihmisiä, ei autoja.. Vastailen kaikkiin kommentteihin huomenna, sillä tämän illan ajattelin pyhittää rakkaiden kanssa olemiseen. 🙂

Nauttikaa sunnuntaista kaverit!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuotteet saatu Lidliltä.


5 syytä juoda smoothie

Smoothie! Mikä mahtava keksintö. Voiko olla helpompaa aamu-, väli- tai iltapaa? Usein kysellään vinkkejä juurin tällaisiin pienempiin energiatankkauksiin ja oon sitä mieltä, että smoothie sopii loistavasti mihin vain väliin vuorokautta. Sinne voi laittaa melkein mitä tahansa, joten kyllästyminen ei ole tekosyy. Smoothien voi juoda kylmänä, huoneenlämpöisenä tai lämpimänä. Niin, nyt syksyllä ja talvella, lämmin smoothie voisi olla sopiva vaihtoehto aamuun, kun herää jo valmiiksi pienessä horroksessa. Mä taidan olla sellainen, että kun saan tietyn vaihteen päälle, liputan sen puolesta ja mun on vaikee muuttaa jotain tapaa, mihin oon jo rutinoitunut. Nyt on selkeesti smoothiekausi!

DSC02782

Syitä on varmasti vaikka kuinka paljon muitakin, mutta tässä muutama, mitä tuli mieleen..

  1. Pilkotussa muodossa ravinteet imeytyvät paremmin, etenkin lehtivihreiden hyödyt tulevat paremmin esiin murskatuna.
  2. Omistatko sata erilaista purkkia ja pulveria, mutta et tiedä miten niitä käyttäisit? Sujauta pulverit kätevästi smoothien joukkoon. Myös pahanmakuiset peittyvät sekaan, jos käyttää mauntaltuttajana esimerkiksi hyvän makuista heraproteiinia. Aamun kiireessä macat ja msm:t sujahtavat helposti kurkusta alas, kaiken muun energian mukana. Kaikkia jauhoja ja uutteita ei kuitenkaan kannata käyttää samaan aikaan, vaihdellen pitkin päivää/eri päivinä, eri aineita.
  3. Smoothieen saat kätevästi tasapainosen aterian, ilman turhuuksia ja vielä omien makromieltymyksien mukaan. Marjoja ja/tai hedelmiä, proteiinia jauheena ja rasvaa siemeinistä, pähkinöistä tai vaikka avocadosta ja kuituja lehtivihreistä tai psylliumkuidusta. Cocovin super mix seos tuo ihanaa täyteläisyyttä smoothieen ja sisältää runsaasti proteiinia, jos ei esim. halua käyttää heraa/jauheita/maitotuotteita.
  4. Salaattinirsojen on helppo piilottaa läjä lehtivihreää smoothien sekaan. Sekaan voi laittaa lehtikaalia, pinaattia, rucolaa, tammenlehtisalaattia tms. eivätkä ne maistu muiden makujen alta!
  5. Monilla on vaikeuksia syödä aamulla, jolloin juominen on parempi vaihtoehto. Smoothien kulauttaminen ei vie aikaa ja sen jälkeen on myös helppo urheilla heti perään, ilman ähkyistä oloa.
DSC02923

Näin paljon mahtuu 0,5 l pulloon!

Nykyään on paljon edullisia smoothie-laitteita, jotka sisältävät mukaan otettavan pullon, joten smoothie on myös helppo ottaa mukaan töihin tai vaikka salille. Mun smoothiessa on yleensä rutkasti lehtivihreää, marjoja, viherjauhetta, heraproteiinia, puolikas banaani ja erilaisia jauheita kuten viherjauhe, msm, synergy, proargi, Feel Vividin uutejauheet ja viime aikoina olen kokeillut myös lisätä puhdistamon nestemäisiä uutteita sekaan. Kaikkia en tosin käytä aina samaan aikaan, enemmänkin vaihdellen. 🙂 Nesteenä käytän usein manteli-, kookos tai cashewjuomia.

DSC03017

Nokkonen on erinomainen kalsiumin lähde

Nyt hus siitä surraamaan oma smoothie! 😉


Miten ravinnon laatu vaikuttaa kehonkoostumukseen?

Onko kalori aina kalori vai ei? Sitä tulen pohtimaan tässä tekstissä ja havainnollistamaan asiaa myös kuvin, eri elämäntyylien perusteella. Ensimmäisellä lauseella tarkoitin sitä, että onko kaloriteoria aina oikea. Jos syö tietyn määrän kaloreita, lihoo, pysyy samassa painossa tai laihtuu. Mutta onko sillä väliä mistä ne kalorit tulevat?  Eli jos dieettiruokavalio on 1500 kcal päivässä, onko väliä syökö sen suklaasta vai monipuolisemmin monista lähteistä? Se, mitä syö vaikuttaa toki oloon ja energisyyteen, mutta myös ulkomuotoon. Joku voi miettiä, että suklaassa ja raakasuklaassa on sama määrä kaloreita, joten mitä väliä kumpaa nauttii? Tuotteet kuitenkin koostuvat täysin eri ainesosista. Raakasuklaan energia tulee paremmista lähteistä, lisäksi mukana on rutkasti vitamiineja ja muita hyödyllisiä aineita. Energiasta on jotain hyötyä, se menee keholle hyödyllisiin tarkoituksiin, toisin kuin tavallinen suklaa, joka koostuu lähinnä sokerista, rasvasta ja lisäaineista.

IMG_5504_Fotor_Collage

Oman elämän testikaniinina, olen kokeillut erilaisia tyylejä ja tarkkaillut miten ne vaikuttavat kehoon ja ulkomuotoon. Blogia pitkään seuranneet muistavat, kuinka viime keväänä suoritin kiristelykauden ja vedin kropan melko kireeseen kuntoon. Tällöin jätin pois kaikki nautintoaineet sokerista, raakasuklaaseen. Söin siis samanlailla seistemänä päivänä viikossa ja pidin kalorit alle kulutuksen. Siltä ajalta alla olevat kuvat..

IMG_5466 IMG_5469 DSC01571 IMG_6571

Treenaan sen verran paljon, että mun pitää oikeestaan vaan jättää ne herkuttelut pois, niin kroppa lähtee kiristymään aika nopeesti. Kesällä viettelin lomaa, jonka vuoksi treenimäärät putosi rutkasti pienemmäksi. Treenasin noin 4-5 krt viikosssa ja otin rennommin muutenkin. Kalorimäärä oli kuitenkin suhteessa sama kuin treenatessa paljon. Tiputin siis kevyemmällä vaiheella kalorimäärää, söin huonommista lähteistä ja käytin myös alkoholia. (hyi, kun kuulostaa alkkikselta :D) Tällainen näkyy mulla heti, etenkin keskivartalossa. Oikeestaan muualla en edes huomaa muutoksia kovinkaan paljon, mutta keskivartalo kerää kaiken aina heti ekana. Niin ja nuo on bikinit 😀

10735879_10154679541445577_1141948076_n

Kun palasin töihin, palasin myös rutiineihin ja halusinkin ”pöhöstä” eroon mahdollisimman pikaisesti. Aloin syödä taas normaaliin tapaan, mutta söin sokeria viikonloppuisin, lähinnä yhtenä päivänä. Tuloksia ei alkanut näkyä, ennen kuin jätin sokerin kokonaan pois. Kiitos sokeriton syyskuu! 😀

IMG_6890 IMG_6897

Jätin siis sokerin pois, mutta nautin aika runsaissakin määrin erilaisia raakaleivonnaisia ja sitä raakasuklaata! Vaikka kalorit meni varmasti ylikin kulutuksen, kroppa ei reagoinut siihen negatiivisesti. Itseasiassa ihmettelinkin tuossa yhtenä päivänä, että miten hitossa pysyn samoissa mitoissa, vaikka oon vetänyt joka päivä ihan liikaa raakasuklaata. Mun tapauksessa kyseessä ei ole mikään muutama pala, vaan sellaisia piirakkavuoan kokoisia levyjä oon vedellyt napaan. Rasvan määrä on siis ollut aika lailla liian suuri, enkä nyt tosiaan halua että kukaan ottaa musta mallia, mutta halusin vain tuoda tällaisen näkökulman esiin. Suklaan lisäksi mun ruoka-annokset on myös välillä aika jäätäviä. Jouduin ostaa IKEAsta jättilautaset, kun annokset ei enää mahtuneet tavalliselle lauatselle. 😀

Tämä on viime viikolta..

20141002_220322

Syöty on kuin porsas, mutta (kerrankin) ei kyllä näy missään. Vaikka olen syönyt paljon, olen syönyt hyvin ”puhtaasti” ja terveellisesti. Viime viikonloppuna oltiin reissussa ja tuli syötyä määrällisesti ehkä vähän, mutta laadullisesti huonosti ja se taas näkyi kropassa heti. Tällä perusteella olen sitä mieltä, että kalori ei aina ole vain kalori, vaan myös lähteellä on oikeasti väliä. Hyviä ja ravintorikkaita ruokia voi syödä enemmän. Henkilökohtaisesti mun pahin vihollinen on se sokeri. Se näkyy kyllä heti ulkomuodossa.

Ulkomuoto ei ole aina ainoa asia mihin ravinto vaikuttaa, enkä ota nyt kantaa muihin asioihin, vaan halusin käsitellä tässä tekstissä lähinnä ulkomuodossa tapahtuvia muutoksia, sen perusteella miten syö. Painotan jälleen, että jos on tavoitteena pudottaa painoa, homma toimii parhaiten kaloriteorian mukaan, syö vähemmän kuin kulutata ja laihdut. Normaalipainossa olevia ja muuten hyvinvointiin panostavia, suosittelen miettimään niitä lähteitä mistä herkuttelee. Eat clean, live lean! 😉

Tällainen pötsi-pommi teidän perjantai-iltaan! 😀 Nyt mun täytyy alkaa pakkaamaan, sillä huomenna aamulla startataan kohti Helsinkiä ja Indiedaysin Inspiration päivää. Meitsi on mukana kl 15:00 pidettävässä blogi-oppitunnissa, joten tulkaa moikkaamaan jos sinne satutte! 🙂


Mistä kaikki pintakiilto johtuu?

Luin muutama päivä sitten Jannin postauksen blogimaailman muutosta koskien. Janni pohdiskeli, kuinka blogien laatu on muuttunut vuosien myötä ja tämän myötä myös monet lukijat yhtyivät samaan, jopa kaipailivat enemmän sitä vanhaa kotikutoisuutta ja huoletonta bloggaamista. Postausta lukiessa, aloin miettiä syitä, miksi bloggaaminen on muuttunut, sillä muistan myös oman blogin alkuajoilta, että homma oli ihan eri meininkiä kuin nyt. Blogatessa toki kehittyy, mutta joskus hommasta voi tulla jopa liian ”ammattimaista”, jolloin postaukset muistuttavat enemmän virallisia artikkeleita, kuin päiväkirjamaista raapustamista, mitä bloggaaminen kuitenkin alunperin on.

Monesti harmitellaan, kuinka blogeissa yritetään antaa liian kiiltokuvamainen kuva kaikesta elämästä, ulkonäöstä ja teoista. Kaikki on kaunista, siistiä ja mahtavaa! Paljon on myös pohdittu, että on mukavampi jakaa positiivisuutta, kuin ruotia epäonnistumisia tai jakaa paskan päivän fiiliksiä. Treenibloggaajista voi saada kuvan, kuinka he syövät lähes aina täydellisesti, herkullisen näköisiä annoksia ja sen jälkeen vedetään sikakova treeni, koska motivaatio on aina ihan huipussaan. Okei, nykyään on myös paljon kirjoittajia, jotka ovat alkaneet avaamaan enemmän todellista kuvaa elämästään, ja usein tämän kaltaiset tekstit saavat paljon positiivista palautetta.

Yritin miettiä asiaa omalta kannalta ja tulin tulokseen, että hyvin helposti sitä alkaa kirjoittaa varovaisemmin ulkopuolisen paineen vuoksi. Jos näytän aterian, missä ei ole salaattia, olen huono esimerkki, koska en syö salaattia. Jos annoksessani on liian vähän hiilareita, saan palautetta myös siitä. Kaikesta tekemisestä etsitään aina jotain parannettavaa ja korjattavaa, jonka vuoksi sitä alkaa olla hyvin tarkka mitä uskaltaa jakaa ja näyttää. Jos et vahingossa muista kertoa jonkun asian jokaista puolta ja näkökantaa, voit olla varma, että saat kuulla siitä. Ehkä juuri tällainen kriittisyys ajaa bloggaajat siihen tilaan, että lopulta näytetään vain kauneimmat kuvat kodista, parhaat annokset, hienoimmat asukuvat ja jaataan ne onnistuneet treenikokemukset. Joka taas johtaa yleiseen paineeseen, siitä miltä elämän tulisi ulospäin näyttää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun aloitin blogin kirjoittamisen, kirjoitin suunnilleen suoraan ajatuksista näytölle. Pikkuhiljaa huomasin, mitkä asiat aiheuttavat ärsytystä ja mistä saa jopa viharyöpyn päälle. Jokin pieni asia, mikä ei tavallisessa elämässä juurikaan hetkauttaisi, voi aiheuttaa kolmannen maailman sodan netin syövereissä. Ostin joskus Walden Farmsin kalorittomia kastikkeita ja voi jessus mikä show siitä syntyi blogin puolella. 😀 Olen käyttänyt kyseisiä kastikkeita myös silloin tällöin (harvoin) sen jälkeenkin, mutta eipä ole tullut mainittua niistä enää täällä.

Kirjoittaja lokeroidaan helposti tietynlaiseksi, sen mukaan mistä hän kirjoittaa. Tämähän on ihan luonnollista, sillä mielikuvat syntyy siitä mitä lukee ja näkee. Jos joskus mainitsee toimivansa tietyllä tavalla, leimautuu siihen tapaan ainiaaksi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että ihmiset muuttuu ja mielipiteet muuttuu. Vaikka joskus vannoisi ruisleivän nimeen, voi hetken kuluttua olla sitä mieltä, että gluteeni ei olekaan hyväksi. Normaalissa elämässä tämä on ihan tavallista, mutta muutoksia ja mielipiteiden vaihtoja on ehkä hankalampi hyväksiä virtuaalimaailmassa. ”Mutta kun sä oot sanonut että sä syöt luomua niin miks sitten söit tota tavallista kanaa” …Joskus kirjoittaessa turhautuu, kun jokaiseen asiaan pitäisi aina selittää hirveän monta eri puolta, jonka vuoksi teksteistäkin voi tulla tylsiä, tai liian virallisia.

DSC03067

Itse pyrin siihen, että tekstit olisivat vaihtelevia, aiheet mielenkiintoisia. Haluaisin säilyttää sen kotikutoisuuden, mutta tuoda välillä myös virallisempaa kantaa joihinki asioihin. Mitä mieltä te lukijoina olette tästä? Oonko mä ihan hakoteillä? Kaipaatteko enemmän sitä tavallisuutta ja arkisuutta näihin hommiin?

Jos tämänkaltaiset tekstit kolahtaa, käy lukemassa myös vanha, humoristinen postaus aiheesta Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.