Mikä on kun paino ei putoa? Asiaa säästöliekistä

Moikka! Olen kirjoittanut painonpudotuksesta ja mm. sen yhdestä oleellisimmasta asiasta, eli kalorivajeesta. Kun syö vähemmän kuin kuluttaa niin laihtuu… Mutta mitä jos ei laihdukaan? Kaikki on kunnossa, treenaa ja laskee kalorit orjallisesti, mutta mitään ei tapahdu? Ihmisen elimistö on monimutkainen kokonaisuus ja painon jumittamisen voi aiheuttaa tässä tekstissä käsitellyn asian lisäksi mm. kilpirauhasen vajaatoiminta, kova stressi tai jopa ruoka-aine herkkyydet. On myös ”koulukuntia”, jotka eivät usko kaloriteoriaan, vaan enemmänkin ruoka-aineiden vaikutukseen elimistössä. 

IMG_7632

Joskus kun innostuu oikein kovasti laihduttamaan, ongelmana voi olla, että lähdetään laskemaan energiansaantia liian alas. Tämän lisäksi lisätään paljon liikuntaa mukaan ja silloin tällöin tulee jätettyä jokin ateria välistä, ”ihan vain varmuuden vuoksi”. Kuulostaako tutulta? Alkuun paino putoaa muutaman kilon, mutta hetken kuluttua ei tapahdu mitään. Syödään 1000 kaloria, treenataan monta kertaa viikossa, mutta paino ei vaan putoa. Yleensä tässä vaiheessa aletaan nipistää kaloreita vieläkin alemmas, tai ehkä lisätään muutama treeni lisää.

Ongelma ei välttämättä ole siinä, että söisi liian paljon tai liikkuisi liian vähän, vaan toisinpäin. Meidän elimistömme on suunniteltu pitämään meidät hengissä ja kun elimistö kokee, että energiaa ei riitä kaikille elintoiminnoille, pitää se kiinni kaikista mahdollisista energioista, jotta tärkeimmät elintoiminnot pysyisivät toiminnassa. Vähemmän tärkeät toiminnot lakkaavatkin (tai hidastuvat) usein toimimasta, kun energiaa tulee liian vähän, liian pitkiä aikoja (mm.ääreisverenkierto, hiuksien, kynsien ja ihon hyvinvointi, aineenvaihdunta). Rasva on parasta energiaa elimistölle ja yleensä keho pitää kiinni kynsin ja hampain rasvavarastoista. Rasva pysyy tai jopa lisääntyy ja lihaskudosta pilkotaan energiaksi käyttöön, jolloin suomeksi sanottuna lihakset lähtee ja rasva jää. Tämä on varmasti jokaisen laihduttajan pahin skenaario. 

DSC01081

Perusaineenvaihdunta käsittää välttämättömien elintoimintojen kuten aivojen, munuaisten, keuhkojen ja sydämen toimintaa sekä lämmöntuoton ylläpitoa. Ihmisestä riippuen perusaineenvaihdunta kuluttaa n. 80% päivittäisestä energiantarpeesta. Mitä hitaampi on aineenvaihdunta, sitä helpommin keho varastoi ravintoa rasvakudokseksi. Tästä johtuu joidenkin ihmisten ”helpompi” lihominen. Mitä enemmän lihasmassaa, sitä suurempi perusaineenvaihdunta. Kuten olemme monesti todenneet, lihas kuluttaa enemmän energiaa kuin rasva. Lisäksi lihas vie vähemmän tilaa, jonka vuoksi ihminen näyttää tiiviimmältä, eli näin meidän kesken kiinteämmältä. 😉 

läski vs lihas kuva

läski vs lihas, kuva täältä

Laihduttamisen (ja painonhallinnan!) kannalta olisi siis erittäin suotavaa, että aineenvaihdunta rullaisi mahdollisimman tehokkaasti. Sen vuoksi kalorivajetta ei kannata laskea liikaa. – 500 kaloria päivässä on hyvä tahti, jolloin paino putoaa n. 0,5 kg viikossa. Lisäksi rauhallisella tahdilla ja riittävällä proteiininsaannilla saadaan yleensä vähennettyä rasvakudosta eikä lihaskudosta. Tämän jälkeen tavoitepainossa on helpompi pysyä, koska aineenvaihdunta toimii edelleen tehokkaasti. Voit laskea perusaineenvaihdunnan sekä kokonaisaineenvaihdunnan täältä

DSC00658

Herättikö teksti? Tuntuuko, että olet mahdollisesti vetänyt säästöliekillä jo pidemmän tovin? Nyt ei kuitenkaan kannata lähteä mäkkäriin ”buustaamaan aineenvaihduntaa”. Se on itseasiassa viimeinen keino mitä kannattaa tehdä. Monestihan homma menee niin, että ensin kituutetaan minimi kaloreilla ja treenataan kuin eläin. Tuloksia ei näy ja usko alkaa loppua. Kauhean nälän ja himojen riivaamana heitetään hanskat tiskiin ja aletaan ahmia energiaa. Keho on edelleen uskossa, että nälänhätä on tuloillaan ja yhtäkkiä sitä energiaa alkaa sataa kaatamalla. Keho tarttuu kiinni kaikkeen mahdolliseen ja varastoi ne kätevästi vyötärölle, seuraavaa uhkaa odotellessa. 

Energiansaantia täytyy lähteä nostamaan maltillisesti vähän kerralla, jotta keho pysyy muutoksessa mukana. 100-200 kaloria lisää päivän energiansaantiin/per viikko on aika sopiva määrä. Pikkuhiljaa kroppa alkaa heräämään, aineenvaihdunta rullaamaan ja elämä hymyilee jälleen. Kun aineenvaihdunta on saatu kuntoon, lähtee yleensä painokin putoamaan. Suosittelen myös tekemään painoharjoittelua aina kun pudotetaan painoa. Lihaskuntotreenin avulla lihasmassaa säilyy ja rasvaa palaa tehokkaammin. 

Ei kannata syödä pelkkiä kalorittomia nuudeleita laihtumisen toivossa :)

Ei kannata syödä pelkkiä kalorittomia nuudeleita laihtumisen toivossa 🙂


15 Responses to “Mikä on kun paino ei putoa? Asiaa säästöliekistä”

  1. Enni sanoo:

    Hei Aino!

    Aivan mahtava teksti, kiitos siitä! Onko niin, että 500 kcal vähennetään kokonaisaineenvaihdunnan määrästä vaiko peruskulutuksen määrästä? Itse kamppailen nimenomaan oikeanlaisen syömisen kanssa. Treenaminen puolestaan on pelkästään hauskaa!

    • ainor sanoo:

      Hei. Vähennys tehdään päivittäisestä kokonaiskulutuksesta. Suosittelen käytettäväksi jotain laskuria minne voi kirjata syömiset ylös. Useissa nettilaskureissa on valmis toiminto minkä avulla voi asettaa esim – 500 kalorin vajeen. 🙂

  2. Pilvi sanoo:

    Voisitko tehdä postauksen, että miten saa selville oman kaloritarpeen? Netissä on miljoona laskuria ja ne antaa ihan eri tuloksia. En tiedä kuinka paljon kannattais syödä! Liikun todella aktiivisesti, mutta olen silti ylipainoinen (en paljoa). Uskon itse, että en syö tarpeeksi enkä kovin säännöllisesti. Hjälp!:)

    • ainor sanoo:

      Mielestäni esim. kalorilaskuri laskee energiantarpeen hyvin, sinne voi myös lisätä päivän aikana tehdyt treenit! 🙂

  3. Nimetön sanoo:

    Hei! Miten sä yleensä käyttää noi fitnessnuudeleita? Onko sulla joku hyvä resepti? ja miks ne muuten on solmittu? 😀 pitäiskö ne avata ennen käyttöä 😛

    • ainor sanoo:

      Käytän niitä samalla tavalla kuin nuudeleitakin. Olen jakanut blogissakin useita reseptejä. Yleensä syön ne jonkun kastikkeen kanssa tai ”avocadonuudeleina”. Tapaan itse avata tai leikata auki ne ennen käyttöä!

  4. Jenni sanoo:

    Mainitsit alussa kilpirauhasen vajaatoiminnan. Osaatko sanoa, kuinka vajarista kärsivän kannattaisi suhteuttaa noita energian saanteja/vajeita?

    • ainor sanoo:

      Lääkitys kuntoon ainakin, ja sen jälkeen lähtisin ihan normaalilla vajeella pudottamaan. Täytyy kyllä sanoa, että ei ole mitään varmaa tietoa. Lääkäristä saa varmaan paremmat infot asiasta. 🙂

  5. minna sanoo:

    Asiallinen postaus aiheesta : )

  6. Sanna sanoo:

    Hyvää tietoa jälleen 🙂 Itselläni on työn ja tuskan takana saada aineenvaihdunta rullaamaan ja syömisiä/juomisia on todella tarkkailtava, jopa kirjoitettava lapulle muistutuksia 😀 Minulle tulee harvoin varsinaista näläntunnetta ja kiireisinä päivinä saattaa unohtua syöminen kun puuhailee muuta eikä mahakaan kerro tarpeistaan.. Olen aina ollut todella pieniruokainen ja terveellisen ruokavalion myötä annoskoot ja määrät on minun mittapuulle todella suuria mutta jos en popsi tarpeeksi, aineenvaihdunta kyllä tyssää samantien..
    Ainoa mikä mietityttää on elimistön reagointi terveelliseen ruokaan.. Turvottaa aika helposti, alavatsan osalta, sitä ei ilmennyt silloin kun popsi hiilareita ja rasvoja miten sattuu. Olisiko siihen juuri syynä tuo huono aineenvaihdunta vai voisiko johtua jostain kuitujen lisääntymisestä kasvisten myötä? Olo on muuten paljon parempi, energisempi mutta tuo maha vaivaa 😀

  7. mervij sanoo:

    Hei. Aino laittelin sinulle asian tiimoilta sähköpostia. Toivoisin todella apua etten mene sotkemaan aineenvaihduntaani vielä pahemmin. 🙁

    • ainor sanoo:

      Hei. Saan todella paljon sähköpostia jossa pyydetään henk.koht apua ja valittevasti mulla ei ole aikaa vastailla kaikille ”ilmaiseksi” sillä teen tätä ihan työkseni ja siihen menee myös oma aikansa. Yritä napata postauksesta vinkkejä tai ota yheyttä oman salisi/kaupungin asiantuntijaan/pt:hen. Tsemppiä! 🙂

  8. Sami sanoo:

    Mä en tajua miksen mä laihdu vaikka ruoka asiat on kunnossa ja kilppari lääkitys vajaatoimintaa. Käyn salilla 3-4 kertaa viikossa ja rehkin aina ku joku hullu silti paino pysyy vaan tossa 117 kilossa. Paino oli alussa toki 132 kiloa mut nyt se on vaan pysähty. :(:(. En kyl aina ehdi syömää tota viidettää ateriaa päiväs joten oisko siinä sitten syy ??? Kivat on nää sun sivut. Terveisin entinen 84 kiloinen.

  9. Anitta Erenius sanoo:

    Miten saan nostettu perusaineenvaihdunnan 2000kcal?

Kommentoi