Fitnessguru postauksen toinen osa

Moi! Jatkan vielä aiemmin kirjoitettua FG postausta! Tässä osassa kerron hieman OneWhey patukoista sekä fitnessnuudeleista.

Sain pari viikkoa sitten testiin uusia OneWhey proteiinipatukoita. Voin sanoa käsi sydämellä, että nämä ovat parhaan makuisia proteiinipatukoita joita olen maistanut. Eroa tavalliseen suklaapatukkaan ei huomaa mielestäni lainkaan. Mä tykkään kaikesta missä on minttua, joten suosikki on tuo minttusuklaan makuinen pötkylä 🙂 Tein näistä leivontakokeilun jossa sulatin yhden patukan, lisäsin sulaneeseen massaan vielä yhden kauhallisen One Whey Isolatea vanilijan maussa sekä kaakaonibsejä. Taikina muffinsivuokaan ja pakkaseen yön yli. Tuloksena herkullinen ”leivos” joka sopii hyvin esim kahvin kanssa. 

(Nämä patukat sisältävät myös sokeria, kalorimäärä yhtä patukkaa kohti on 220 kcal)IMG_3883Fitnessnuudeleista olenkin kirjoitellut jo monia kertoja. Käytän niitä lähes päivittäin ja olen aivan koukussa niihin. Nuudelit ovat tavallaan mauttomia, mutta ne imevät mausteet ja ruuan maun itseensä, joten ne menevät itselle ihan tavallisista nuudeleista. Etenkin nyt kun olen treenannut huomattavasti vähemmän niin en tarvitse yhtä paljon energiaa/hiilareita kuin normaalisti, joten nämä maistuvat paremmin kuin hyvin 🙂

Fitnessnuudelit ovat siis lähes kalorittomia (4kcal/100g) nuudeleita, jonka vähäisetkin kalorit tulevat kuiduista. Ne ovat täysin luonnolinen tuote joka on valmistettu Konjak-kasvin juuresta. (glucomannan kuitu)

IMG_3015IMG_3712IMG_3710

Nuudeleita voi siis käyttää ihan samalla tavalla kuin tavallisia nuudeleita/pastaa.

Tiedän myös henkilöitä, jotka ovat maistaneet näitä, eivätkä tykänneet. Tämä on siis puhtaasti mun mielipide ja kerron aina rehellisesti mitä mieltä olen ja suosittelen vain tuotteita, jotka olen itse todennut hyväksi.


Urheiluja, puddingia sekä enkeli skaba

Perjantaita! Tälle viikonlopulle on luvassa hyvät kesäkelit, joten toivottavasti päästään nauttimaan kunnolla auringosta! Tällä viikolla oon treenaillut omaan normaaliin verrattuna vähän, mutta sehän onkin tarkoitus.

Kävin maanantaina ja eilen juoksemassa 10 km lenkin. Vauhti oli sellaista 10 km/ tunnissa, joka on itselle aika leppoinen vauhti ja syke pysyy tasaisena. Tiistaina tein yläkropalle salitreenin tähän tyyliin, hieman liikkeitä vaihdellen. Treeniin meni tunti lämmittelyineen vaikka liikkeitä tuli se 4 jokaiselle lihasryhmälle (ojentaja, olkapäät, hauis). Tänään ajatuksena olisi tehdä patteriharjoitus koko vartalolle…Katsotaan käykö ajatukset toteen vai keksinkö parempaa tekemistä 🙂 

Muuten tämä viikko on ollut aika rento, kävin eilen kampaajalla vaalentamassa hiuksia! Nyt voisi sanoo että oon enemmän blondi kuin brunette. Monet on kehuneet Vaasan Day To Day – kampaamoa, joten soitin sinne ja sainkin ajan heti tunnin päästä soitosta. Olin oikeen tyytyväinen tulokseen. Mulle laitettiin todella paljon ohuita vaaleita raitoja, joten tulos näyttää luonnollisemmalta kuin suora vaalennus. Kiitos vaan Maijalle! 🙂

Sitten toisiin juttuihin. Mulla on nyt testissa kaksi uutusmakua Fastin proteiinipuddingeja. Maut ovat Mustikka-vanilja sekä Valkosuklaa-mansikka. 

imageOon ehtinyt maistaa molempia ja tykkäsin oikeen paljon! Suosikki on ehkä tuo mansikka-valkosuklaa, jonka nautin tuoreiden mansikoiden kera…

imageMieleen tuli ihan mansikkajäätelö 🙂 Jos suklaiset maut eivät iske niin nämä ovat raikkaampia ja kesäisempiä makuja. Kaloreita yhdessä annoksessa on vain 100 ja proteiinia 23g (jauhe). sekoitin nuo mantelimaidon kanssa. Fastilla on muuten kiva skaba käynnissä, jossa voi voittaa ”päivän enkelinä”. Voittaja saa stailaus/makeoverin, jossa voittajalle suunnitellaan kuvausmeikki ja makee hiustyyli sekä kuvaukset. Lisätietoa täältä (klik!).

Kivaa viikonloppua!

 

 

 


Kukkakaalipizza tulisella kana-sieni täytteellä

imageHeippa! Tein erittäin maukasta pizzaa, jonka pohja on tehty kukkakaalista. Kyllä vain 😀 Kuulostaa oudolle, mutta maistuu todella hyvälle. Ainakin mun mielestä.

Pohja:

  • 1 iso kukkakaali
  • 1 kanamuna
  • 3 valkuaista
  • pari rkl oliiviöljyä
  • mausteita: oregano, basilika, suola, valkosipuli, chili

Täyte:

  • Tomaattipyree + mausteet: tabasco, chili, oregano, basilika
  • n. 250-300g Broilerin fileesuikaleita tai filee pihvejä jotka pilkot itse
  • purkki herkkusieniä (170g lasipurkki)
  • purkki ananasta
  • 150g mozzarella juustoraastetta

Pohja:

paloittele kukkakaali pieniin osiin ja sekoita munan, valkuaisten, öljyn ja mausteiden kanssa tehosekoittimessa ”taikinaksi”. Levitä seos uunipellille ja paista n. 20-30 min 225 asteisessa uunissa. Jos omistat apukokin, voit kääntää pohjan puolessa välissä jolloin pohja paistuu tasaisesti molemmilta puolilta. Tarkkaile pohjaa, jottei se kärähdä. Riippuu aika paljon uunin tehoista kauanko paistoon menee. Kun pohja vaikuttaa kiinteältä ja on saanut kullanruskean värin, sen pitäisi olla valmis! HUOM. kukkakaalia ei siis keitetä ennen silppomista!

Täyte:

Sekoita kulhossa tomaattipyree, tabasco ja muut mausteet ja maistele välillä, jottei seoksesta tule liian tulista. Paista broilerisuikaleet pannulla ja mausta makusi mukaan tulisesti. Lisää sienet ja ananakset paiston lopulla. Kaada kaikki ylimääräiset nesteet pois, jotteivat ne pehmennä pizzan pohjaa loppupaiston aikana. Levitä tulinen tomaattipyree ja muut ainekset pohjan päälle ja viimeistele ripauksella tai reilulla sellaisella mozzarellajuustoraastetta 😉 Paista uunissa niin että juusto on sulanut ja saanut kauniin värin. Halutessasi ripottele päälle oreganoa. 

image

image

Mausteet! valkoisessa purkissa himalajan kristallisuolaa

Basilika ja oregano ovat erittäin tärkeä osa reseptiä, sillä ne tuovat pizzaan pizzamaisen maun! Tämän reseptin avulla voi nauttia pizzasta paremmalla omallatunnolla 🙂 

Hyviä herkkuhetkiä!

 


Helppo, herkullinen ja proteiinipitoinen suklaakakku vaniljatäytteellä

imageMoikka! Tässä helppo ja todella nopea ohje välipalaksi, aamupalaksi, iltapalaksi tai ihan vaan herkkupalaksi 🙂

Suklaakakku:

15 g One Casein – Double Chocolate
15 g One Whey Isolate – French Vanilla
20 g kauraleseitä
10 g mantelijauhetta
1 tl canderel cacaota
1 tl leivinjauhetta
1-2 rkl jauhemmaista steviaa
+ 60 g vettä

Vaniljatäyte:

15 g One Whey Isolate – French Vanilla
10 g maitorahkaa
1 rkl makeutusta (stevia)
1 (pieni) rkl vettä

Ohjeet:

Sekoita suklaakakun kaikki aineet mukiin/pieneen kulhoon. Sen jälkeen sekoita erilliseen kulhoon vaniljatäytteen aineet ja tee niistä ”pallo”. Pudota pallo kakun keskelle ja laita kulho mikroon noin minuutiksi. (Riippuu hieman mikron tehoista). Ota kulho mikrosta ja käännä se toisinpäin niin että valmis kakku tulee kulhosta ulos. NAUTI 🙂

image

 

Jos kaapista ei löydy juuri näitä proteiinijauheiden makuja, erilaisilla mauilla voi varioida ja kokeilla mitkä maut sopii yhteen. Monesti proteiinijauhepurkeissa tulee mukana mitta joka on 30g, sen avulla on helppo mitata tämän reseptin mitat 🙂 Mantelijauheen voi korvata myös kookosjauhoilla tai murskatuilla pellavansiemenillä.

  • kalorit: 270 kcal
  • proteiini: 47 g
  • hh: 14 g
  • rasva: 4 g