Steppiä ja leivontaa

Heipparallaa! Oon taas innostunut leipomaan erilaisia juttuja ja tässä parit todisteet 🙂 Ensimmäisessä kuvassa tuplasuklaa proteiinimuffinseja, jotka eivät sitten olleet ihan niin hyviä kun odotin, joten jätän reseptin jakamatta 😀 Aina ei voi onnistaa..

IMG_3731Toinen leipomus oli piirakka. En osannut päättää omenan ja mustikan väliltä, joten valitsin molemmat… 

IMG_3733

Piirakka on siis proteiinipitoinen ja se ei sisällä sokeria (muuta kuin banaanissa,omenoissa&mustikassa olevan sokerin). Olen kirjoittanut piiraasta aiemmin täällä. Tuo mustikka versio oli myös todella hyvää. Ajattelin kokeilla nauttia piirakkaa aiemmin tekemäni kookosjäätelön kera, nami nami 🙂

Olen yrittänyt kiristellä kroppaa hieman nyt kesäkuun ajan ja pientä tulostakin on jo tullut. Vloppuna otan hieman rennomin, kohtuuden rajoissa toki ja maanantaina takas ruotuun taas.

Tänään jumpparintamalla oli aamun RPV ja illan BODYSTEP, joka vedettiin supertehokkaasti ilman taukoja atleettisena versiona! Pari asiakasta valitteli tämän ohjelman olevan jotenkin liian kevyt, joten vedin sitten niin tehoilla kun lähtee ja tosiaan ilman taukoja, lukuunottamatta laudan laskemista nelosen ja vitosen välissä 🙂 Hiki virtasi ja tästä on hyvä lähtee 3 päivän lomalle. 

Mukavaa Juhannusta toivottaa minä ja mun pötsi! 😉

IMG_3727


Pehmeä iho kotikonstein

Kookosöljystä on moneksi! Olen ennenkin maininnut tästä samaisesta kuorinta-aineesta, mutta kuorin itseni jälleen sunnuntaina saunomisen yhteydessä ja ihosta tuli niin pehmee, että pakko hehkuttaa taas 😀 Paras kuorinta-aine koko vartalolle, sopii myös kasvojen iholle. Sekoita kulhossa:

  • muutama lusikallinen kookosöljyä
  • muutama lusikallinen kahvinpuruja

IMG_2498

 

Kuori siis puhdas iho öljykahvi-mönjällä ja huuhtele pelkällä vedellä. Öljystä jää ihoon ihanan pehmeä tunne ja et tarvitse kosteusvoidetta. Kofeiinin on sanottu kiihdyttävän aineenvaihduntaa, en sitten tiedä kuinka totta se on, mutta lume-efekti ainakin toimii 😉 heh heh.

Olen kuullut, että kookosöljyä voi käyttää myös hiuksiin naamiona. Onko kokemusta? Miten homma toimii? 🙂

Sitten vielä raporttia urheilurintamalta. Sunnuntain ja eilisen salitreenit on tuntuneet aika mukavasti kropassa tänään. Oli aika hapokasta vetää RPV tunti kun reiskat ja pakara oli jo valmiiksi aivan hellänä 🙂 Tänään on tullut urheiltua Spinning-Bodypump, BodyCombat ja RPV eli reilut 3 h sykkimistä. Ennen illan tunteja oli pikkuisen väsynyt olo, mutta paras lääke väsyyn on tietenkin urheilu. Siitä se aina lähtee kun alkaa vaan liikkua.

Ootteko jo kuulleet tämän kesälurituksen? =)


Ajatuksia motivaatiosta sekä uusia Fitnessguru tuotteita

Heippa! Monesti kysytään, että mistä sen motivaation liikkumiseen tai terveelliseen elämäntapaan saa? Mun mielestä yksi varma tapa saada motivaatiota on vain aloittaa. Kun pääsee liikeelle niin motivaatio kasvaa jatkuvasti, eikä enää halua ”tuhota” hyviä tuloksia tai päiviä kun on syönyt hyvin tai liikkunut tarpeeksi.

Esimerkkinä minä itse. Mulla on hieman motivaatio ongelmia tehdä omia treenejä jumppien lisäksi..Kuitenkin, kun eilen sain raahattua itseni salille ja tein hyvän treenin, sain motivaation tehdä saman tänäänkin 🙂 Aamupäivällä kävin treenaamassa jalat, pääasiassa pakarat ja takareidet. Napakkaan treeniin meni aikaa tasan tunti lämmittely ja loppuverkka mukaanlukien. Alku aina hankalaa, mutta kun vain tsemppaa itsensä alkuun niin homma helpottuu jatkuvasti. 

Sain viime viikolla mailia Fitnessgurulta, josko haluaisin täyttää varastojani ja tottahan toki minä halusin 🙂 Paketit olivat saapuneet haettavaksi jo tänään, joten parista viime kerrasta viisastuneena lähdin hakemaan lähetystä pyörällä. On nimittäin ollut aika hapottavaa kantaa jättimäisiä, painavia laatikoita käsissä.

Olen aivan koukussa fitnessnuudeleihin, mielestäni ne on parempia kuin tavalliset, joten niitä oli pakko saada lisää..ja tehdä heti lounasta kun pääsin kotiin 🙂

IMG_3712Tilasin myös pari purkkia proteiinijauhoja. One whey Isolatea maulla French Vanilla, sekä One Caseinia maulla Double Chocolate. Tämä casein sopii loistavasti leivontaan ja fitnessgurun sivuilla onkin paljon ihania reseptejä joita aion kokeilla. 

IMG_3707

 

Paketissa oli myös muita juttuja joilla aion ilostuttaa mm. mun ystäviä, PT-asiakkaita ja jumppa-asiakkaita. 🙂 

sisältää mainoslinkin


Sunnuntain salitreeni

Hei! Poikkeuksellisesti skippasin lepopäivän tänään ja kävin heittämässä salitreenin päivällä. Tulossa on juhannus viikonloppu, jolloin lepopäiviä tuleekin sitten muutama, joten siitä sai hyvän tekosyyn treenata tänäänkin 😉 Meinasin aluksi lähteä tekemään mäkivetoja paikalliseen laskettelurinteeseen, mutta hetken pohdinnan jälkeen päädyin kuitenkin salitreenin, jolloin jalat saisivat huilia.

Treeniä sai hauikset,ojentajat sekä olkapäät. Tein treenin niin että kiersin aina 3 liikettä putkeen, kullekin lihasryhmälle oma liike ja tein kutakin liikeryhmää kolme kierrosta. Toistomääriä kerräntyi 8-12, niin monta kuin pystyi tekemään puhtaasti. Tykkään tehdä tällaisia kiertoharjoitteluita, kun ei tarvitse odotella sarjojen välillä ja saa olla liikkeessä kokoajan. 

1. Liikkeet:

  • ojentajat taljassa (pään takaa) 
  • hauiskääntö KP 
  • pystypunnerus KP 

2. Liikkeet:

  • penkkipunnerus kapealla otteella
  • hauiskääntö tangolla
  • vipunostot taakse (takaolkapäät) 

3. Liikkeet:

  • kick back
  • hammerkääntö KP
  • vipunostot

4. Liikkeet:

  • Pään taakse koukistus käsipainolla (ojentajat)
  • hauiskääntö taljassa
  • etunojapunnerus jalat korotetulla steppilaudalla

KP = käsipainoilla 🙂

Pahoittelut noista liikkeiden nimityksistä 😀 Tuli pari bläkouttia ja voi olla että kaikki liikkeet ei ole ilmaistu niiden virallisilla nimillä. 

Mites teidän sunnuntai on sujunut? 🙂

if-it-doesnt-challenge-you-it-doesnt-change-you