Maukas Tomaattikeitto

Heippa kaverit! Ajattelin tulla jakamaan yhden reseptin näin sunnuntain kunniaksi! 
Mulla alkoi yhtäkkiä tekemään mieli tomaattikeittoa ja sitä piti sitten saada. Tomaateissa on paljon lykopeeni nimistä karotenoidia jonka on tutkittu ehkäisevän sydäninfarktia, eturauhassyöpää ja masennusta.
Tomaatti on täsmäruokaa korkeaa verenpainetta poteville sen takia, että tomaatissa on vain niukasti natriumia ja vastaavasti reippaasti kaliumia. A-vitamiinin lähteenä tomaatti on hyvä, C- ja E-vitamiinia siinä on kohtalaisesti, samoin B-ryhmän vitamiineja. 



Ainon Tomattisoppa:

kilo tuoreita tomaatteja (luomu)
porkkana
sipuli
4-5 valkosipulin kynttä
n. puoli purkkiaCreme Bonjour Cuisine (valkosipuli&yrtit)
loraus oliiviöljyä
Kasvisliemi kuutio (luomu)
reippaasti mausteita (chili, suola, mustapippuri yms)

Kuutio tomaatit, sipuli, valkosipulin kynnet sekä porkkana ja keitä niitä niin että ovat pehmeitä. Laita kaikki aineet blenderiin ja soseuta keitoksi. Nauti esim patongin kanssa 🙂


BODYSTEP™ 91 & SKYR rahka

Iltaaa! Pitää nyt jatkaa samalla teemalla otsikkojen suhteen kuten koko aikaisempi viikko..
Tänään on siis testailtu uusi steppiohjelma ja Atleettisena versiona. Nykyisessä ohjelmassa siis on jo 3 kappaleesta lähtien hieman atleettisempi meno.
En oo ehtinyt edes vilkaista DVD:tä ennen kuin tänään ja hieman nauratti nuo pukkihyppelyt ja tribal tanssit 😀 Mutta uudet jutut on kuitenkin aina plussaa ja ainakin palautteen mukaan monet tykkäsivät näistä! Lemppareiksi nousivat 6. kappaleen kova meno ja myös T10 oli tottakai hyvä! Kokonaisuus oli mielestäni erittäin onnistunut ja tuo atleettinen versio oli rankka! Sain itseni jopa hengästymään kunnolla, mitä ei ole tapahtunut pitkiin aikoihin stepissä 😀

Kuten kirjoitin aiemmin niin ensimmäisen ohjauskerran jälkeen ei pysty vielä kovin tarkasti erittelemään fiiliksiä ohjelmasta, mutta aika hyvä fiilis tästä jäi! Kyllä näillä ohjelmilla ollaan kovassa ”kesäkunnossa” parin kuukauden kuluttua 😉

Stepin jälkeen jatkoin treeniä vielä Crossfit (crosstraining) tunnille, jossa tehtiin ylläripylläri taas niitä rinnallevetoja joilla sain itseni ihan rikki viime viikolla. Tänään oli ohjelmassa muutakin, joten toistomäärät eivät olleet niin suuria kuin viimeksi. Katsotaan sitten huomenna missä tuntuu ja kuinka kovaa! Tänään olin hieman viisampi ja olin varannut palarin mukaan 🙂

Aloitin päivän tuttun torstaityyliin Move It tunnilla ja nyt tuli sellanen fiilis että aika vaihtaa ohjelmaa ensi kertaa varten. Tälle viikolle on jo niin paljon lesmills ajateltavaa että saa jäädä omien tuntien fixailut ensi viikolle, ellen innostu viikonloppuna muokkailemaan lauantain jumppia kuten aiemmin suunnitelin.

Sitten aiheesta toiseen.. Oon ostanut viime aikoina SKYR rahkoja jääkaappiin. Tai oikeestaan poikaystävä on niitä halunnut ja mäkin oon niitä sitten maistellut ja tutkinut…

Yleisesti oon sitä mieltä että mielummin ostaa tavallista maustamatonta rahkaa ja maustaa sen itse marjoilla yms. mutta joskus kun on kiire ja ei ole aikaa sekoitella rahkoja niin nämä ovat näppäriä välipaloja. (pakkaus sisältää myös lusikan)
Kannattaa kuitenkin tutkia eri makujen ravintosisältöä, sillä niissä on aika suuriakin eroja. Paras ravintosisältö mitä itse olen löytänyt on mauissa Vanilja sekä Meloni-passionhedelmä. Kummasakaan ei ollut lisättyä sokeria..(makeutusainetta tosin on)

SKYR Vanilja

Ravintosisältö | 100g
Energiaa 56 kcal
Proteiinia 10,3g
Hiilihydraattia 3,3g
Rasvaa 0,2g

Mitkä on teidän lemppari makuja? 🙂


Ne tekee töitä sen eteen..

Pakko iskee yläoleva biisi spinninglistalle kun sitä päivittelen toivottavasti jo lauantain tunnille. Mulla on tavannut olla yksi tän tyylinen biisi toisessa työ-osiossa jossa tempo on hitaampi (tosin tässä tempo ei edes ole kovin hidas) 

Tänään on tosiaan tehty töitä tilinauhan eteen 😉 Jumpattu huolella ja kaikkee muutakin siinä välissä.
Aloitin päivän BODYATTACK+Corella ja jatkoin iltapäivällä TBC:n ja sitten vielä toisen attackin päälle. Toi BA:n neloskappale on kyllä aika hapokas voin kertoa! Etenkin ”aamulla” tuntui että sykkeet sai todella ylös, mikä voi olla joskus haastavaa kun teen niin paljon syketreeniä.
Huomenna pääsen korkkaamaan vihdoinkin uuden BODYSTEP- ohjelman. Taidan vetää Atleettista versiota koska tietääkseni sitä ei ole kukaan vielä meidän saleilla pitänyt.

Tämä viikko ja postaukset on ollut vähän b-luokkaa kun ajatukset on pyörinyt noissa jumppatouhuissa, mutta yritän nostaa tasoa taas ensi viikolla!

Nyt unta palloon, öitä =)


Kuinka opettelen/suunnittelen jumpat

Hei! Kommenttiboksiin on tullut muutaman kerran kysymys kuinka tapaan opetella kaikki ohjelmat ja myös miten suunnittelen omat tunnit. Kirjoittamalla on jotenkin hankalaa selittää, mutta yritetään…

LesMillsin ohjelmat (BODYATTACK, BODYSTEP, BODYCOMBAT & BODYPUMP) saan siis valmiina. Tässä esimerkki kitistä ja mitä se sisältää (BODYSTEP)

”Kit”

sisällä: CD, DVD sekä koreografia vihko
Vihkossa jokainen kappale tikutettuna ja liikkeet kirjoitettuna (englanniksi)

1. Aloitan opettelun katsomalla DVD:n läpi alusta loppuun ja alan jos siinä katsellessa painamaan liikkeitä ja järjestyksiä mieleen. DVD:llä on siis kuvattuna koko ohjelma yleensä useamman ohjaajan ohjaamana ja ohjauskielenä on englanti.

2. Katson yleensä 3 kappaletta putkeen ja sen jälkeen kokeilen tehdä ne musiikkiin itsekseni ”höntsäten” jatkan näin koko ohjelman läpi aina noin 3 biisiä kerrallaan. (riippuu hieman ohjelmasta)
Joskus lähden kävelylle/hölkälle ja teen muuveja mielessäni.

3. Katson DVD:n vielä kertaalleen läpi ja tarkistan kohdat jotka eivät menneet putkeen. Yleensä tässä vaiheessa ohjelma on opittuna. Joskus joudun katsomaan jonkun biisin useampaan kertaan jos on haastavempia monimutkaisia juttuja luvassa.

Ennen en käyttänyt koreografiavihkoa kuin BODYPUMPin opettelussa, mutta nyt oon alkanut käyttää sitä myös muissa ohjelmissa. Jos ohjelmaa opetellessa meinaa tulla blackout niin vihosta pystyy nopeasti katsoo seuraavan muuvin. Ohjatessa en käytä vihkoa juuri koskaan koska mielestäni ohjelma pitää osata niin hyvin ettei sitä tarvita.

Kun alan katsoa kappaleita painan aina ensimmäisenä liikkeiden järjestyksen mieleen. Katson myös tuleeko liikettä 4×8 (yleensä) vai onko määrä jokin epänormaali jolloin opettelen poikkeamat ulkoa. Musiikista kuulee aika hyvin milloin liike vaihtuu, mutta ohjatessa joutuu keskittyä niin moneen asiaan että siinä ei tosiaan ehdi laskea kaseja vaan ne pitää oppia kuulemaan 🙂

Esimerkki: Opettelin eilen combatin 3. biisin niin että painoin mieleen liikkeiden järjestyksen:

  • suora-suora-alakoukku
  • tupla koukku molemmat kädet
  • 6 suoraa 1 alakoukku
  • combo: 6 suoraa 1 alakoukku ja tupla koukku molemmat puolet
Kun ohjaan kuulen musiikista milloin liikkeet vaihtuu. Opettelen yleensä musiikista jonkun tietyn kohdan jolloin tiedän milloin vaihto on tulossa. Esim kun alkaa tuplabasso tai kuuluu jokin kolahdus tms on enää 4 toistoo jäljellä jne…
Stepissä/Attackissa/Combatissa tapaan painaa mieleen että liikutaanko esim. oven suuntaan vai stereoiden suuntaan tietyissä monimutkaisemmissa kohdissa. Käytän tällaisia pieniä muistikikkoja niin ei tuu bläkäreitä kesken kaiken =) Toimii mulla!
Bodypumin opettelu on kaikista helpoin nakki. Yleensä riittää että katson levyn kertaalleen läpi ja sen jälkeen kuuntelen biisit läpi ja katson vihosta rytmit. 
Omien tuntien suunnittelu lähtee aina musiikkien hakemisesta. Haen ensin biisin ja sen jälkeen alan miettiä minkälaiset liikkeet siihen sopisi. Aloitan siis vaan tehdä liikkeitä musiikin mukaan ja siitä hioutuu koreografia. Oon nykyään aika nopee tässä ja vaihtelen biisejä yleensä juuri ennen tunnin alkamista, koska en jaksa kuluttaa aikaa iltaisin/yöllä jumppia suunnitellen 🙂 
Joskus biisejä löytyy todella helposti ja joskus se on erittäin vaikeeta eikä meinaa millään löytyä sellaista mitä hakee. Haen yleensä aina tietyn tempoista/tyylistä kappaletta kun tiedän mihin ohjelmaan ja osioon aion sen laittaa. 
Voi kuulostaa siltä että tekisin tunnit jotenkin hutaisten, mutta tämä nopea tyyli on monien vuosien harjoittelun ansiota ja voin kertoa että en koskaan ohjaa mitään puolivalmista, vaan tiedän aina mitä teen. Se tekee ohjaamisesta tuhat kertaa mukavampaa kun ohjelmat on kunnolla suunniteltu ja tietää että  biisit ja koreot istuu kunnolla.
Ohjelmien ja koreoiden suunnittelu ei ole hankalaa ja varmaan kuka tahansa pystyisi suunnitella koreografian biisiin, mutta sen ohjaaminen on tietenkin haastavinta.
Koreo täytyy olla suunniteltu niin että asiakkaat pysyy kokoajan mukana eikä liikkeet vaihdu yhtäkkiä vaan sulavasti täytyy pystyä ennakoida tuleva liike. 
Uusille/aloitteleville ohjaajille voisin heittää vinkkinä että ei kannata tehdä hommasta liian vaikeeta itselle, koska silloin ohjaus kärsii aina. Vaikka olis kuinka huikee ja hyvä suunnitelma niin jos sitä ei osaa ohjata ei se paljon asiakkaita lämmitä 🙂
Mulla on tällä hetkellä 10939 biisiä iTunesissa ja melkein joka päivä haen niitä lisää 😀
Musiikkien mixaamisessa käytän MixMeister – ohjelmaa jolla mixaan kaikkien omien ohjelmien kappaleet yhteen. Nopeutan tai hidastan biitit tarvittaessa. Näin saan esim oman TBC:n steppi osuudet jatkumaan suoraan kappaleesta toiseen ilman että tulisi taukoja välissä (samaan tyyliin kuin bodystepin 3 ekaa biisiä menee putkeen..).
Ohjelma on ostettu netistä, sen sai heti käyttöön ja se maksoi n. 60-70 (?) euroa ja maksoin luottokortilla. (enkä tiedä pystyykö maksaa mulla tavoin)



Kysymyksiä? Antaa palaa! 🙂

BODYCOMBAT™ 55

Iltaa! Nyt on korkattu toinen uusi millssi kun tänään oli vuorossa BODYCOMBAT 55 – ohjelma. Pidettiin Jannan kanssa tekniikkatreenit ennen tuntia ja paikalle oli löytänyt mukavasti porukkaa, toivottavasti hommasta oli jotain hyötyä osallistujille 🙂

Ohjasin combatin alkupätkän 1-6 kappaleet jotka olin opetellut tänään aamulla/päivällä ennen töihin lähtöä. Nappiin meni ainakin koreot, saa kiittää jälleen maagista muistikapasiteettia 😀 hah. Lupasinkin tehdä postauksen siitä miten opettelen kaikki ohjelmat. Niitä on kuitenkin aika monta muistettavaa… Jos joku ohjaaja saisi jotain vinkkiä.

Uusi combat oli hyvä ja aika rankka! En ala tarkemmin erittelemään biisejä kun ekan ohjaamiskerran jälkeen kaikki on vielä vähän sumeeta 😉 Hyvä fiilis jäi kuitenkin, oli tosi hauskaa!

Yritettiin ottaa jotain ”asenne” kuvia ennen tuntia, mutta ei kyllä hyvin mennyt… 😀 😀

Compsun jälkeen tempasin vielä RPV:n ja voi luoja sitä hikoilun määrää! Mä en tiedä miks RPV:ssä alkaa aina hikoilla kun pieni possu. Sain kunnon suonenvedon/krampinkin jalkaan viimeisessä vatsabiisissä..Ei oo hetkeen ollut mitään kramppeja kun vedän magnesiumia kuitenkin päivittäin.

Huomenna laitetaan taas BODYATTACK™ moodi päälle kun luvassa on kaksi attackia. Toinen klo 11.00 WSC:llä ja toinen Ladylla TBC:n jälkeen kl 17:45 yhdessä Jennin kanssa! Toivottavasti nähdään =)