ERILAINEN VIIKONLOPPU

P4230065 P4230069-2 P4230073 P4230087 P4230096 P4230100 P4230077

13082114_10156728100705577_742840291_n 13077365_10156728100480577_575755141_n 13081676_10156728100540577_498368747_n

Viikonloppu vietettiin tällä kertaa vähän eri maisemissa, kun päätettiin Riikan kanssa viime tipassa osallistua Indiedaysin tapahtumiin lauantaina. Joskus harmittaa tää Vaasassa asuminen juuri sen vuoksi, että kaikki blogiin liittyvät tapahtumat ovat aina Helsingissä ja sinne on sen verran matkaa, ettei jaksa ihan joka viikko lähteä matkustamaan. Lentäen pääsee toki nopeammin, mutta on siinäkin aina omat säätönsä ennen kuin pääsee mestoille. No, nyt ajateltiin että lähdetään katsomaan blogimeininkejä lauantaiksi ja ihan hyvä että päätettiin, oli nimittäin kiva viikoloppu. Eilisen matkustamisen olisi tosin voinut skipata, mutta nyt sekin on jo historiaa.

Molemmat taphtumat oli hyvin järjestetty ja päivätapahtumasta jäi niin monta pussia käteen, että hyvä kun jaksoi kantaa kaiken hotellille. Onneksi saatiin napattua edes muutamat fotot päivällä, sillä päivä meni taas sellaisella vauhdilla, ettei ilta-asuista saati muustakaan ehditty ottaa mitään kuvia. Yövyttiin Crowne Plaza hotellissa, jossa majoituttiin juniori suitessa. Oltiin sunnuntaina jo 8 aamulla ylhäällä ja saman tien tietysti hotellibrekkarille, joka kuuluu aina reissujen kohokohtiin, haha. 😀

Nyt täytyis yrittää taas päästä arkeen kiinni, aloitin tämän päivän katsomalla viisi jaksoa Better Call Saulia, joten heilun täällä vieläkin yökkärit päällä, vaikka kello on kohta kaksi päivällä. Onni on työ, joka joustaa tarvittaessa! 😀


VOIHAN HORMONIT..

Täällä on uusi viikko startannut erittäin mainiosti käyntiin. Tuntuu taas, että olen oma itseni ja samalla tunnen oloni kunnon tuuliviiriksi, näiden olojen vaihteluiden vuoksi. Välillä huomaa kyllä hormonien vaikutuksen mielialaan ja ihan kaikkeen. Etenkin jos tuntee kroppansa hyvin, huomaa heti kun joku ei ole ihan normaalisti.

Meillä naisilla on valitettavasti tämä joka kuukautinen ”kärsimys”, joka vaikuttaa omalla kohdalla aina välillä vahvasti myös mielialaan. Tällä hetkellä kuitenkin superhyvä fiilis ja odotan viikkoa innolla, sillä meillä lanseerataan myös uudet Les Mills ohjelmat. Itse aloitan urakan Bodyattackilla, jota oonkin tässä opetellut aamusta saakka. Ohjelma vaikuttaa näin ensisilmäyksellä hyvinkin tehokkaalta. Myös musiikit ovat suurimmaksi osaksi loistavia, jess!

vaskiluoto

Osasyy hyvään fiilikseen on viikonloppuna ladatut akut. Otin viikonlopun puhtaasti levon kannalta ja onnistuinkin aika hyvin. Lauantaina en edes liikkunut kotoa jumppien jälkeen mihinkään ja sunnuntaina tuli tehtyä kaikenmoista rentouttavaa. Kuten mainitsin aiemminkin niin palautuneen olo (sekä fyysinen että psyykkinen) huomaa valitettavasti vasta kun on päässyt tähän tilaan. Sitä saattaa puurtaa pää kolmantena jalkana ihan liian kauan ja todistella itselleen, että kyllä tää tästä kun vielä tuo ja tuo saadaan hoidettua. Fakta on kuitenkin se, ettei ne asiat tekemällä lopu ja niitäkin on huomattavasti mukavampi hoitaa kun energiatasot ovat kunnossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oon itse huomannut että oma fyysinen jaksaminen kantaa useasti paljon pidemmälle kuin psyykkinen, eli jaksaisin kyllä painaa vaikka kuinka, mutta jossain vaiheessa pääkoppa ei enää pysy mukana ja sitten tulee niitä fiiliksiä kun kaikki kaatuu päälle. Ei saisi koskaan aliarvioida henkistä hyvinvointia, sillä se on melkein tärkein kaikista. <3

Aurinkoista maanantaita kamut!

kuvat: Riikka


VOIHAN VIIKONLOPPU

Moikkamoi! Kotiuduin hetki sitten 8 tunnin autoreissusta. Tuntuu aina yhtä puuduttavan pitkältä tuo HKI-VSA väli. Onneks ei tarvi liian usein ajella noin montaa kilometriä. Käytiin matkalla Ikeassa, jonka vuoksi aikataulu venyi hitusen. Takana on kuitenkin mielettömän hauska viikonloppu ja ajattelinkin kertoa näistä muutamasta päivästä kuvien avulla. Lähdettiin tosiaan perjantaina aamusella ajelemaan Helsinkiin ja saavuttiin määränpäähän iltapäivästä. Ensimmäinen yö yövyttiin Hotel Indigo Helsinki – Boulevardissa, josta sain ilmaisen yöpymisen Indiedays-yhteistyön myötä.

Oli muuten positiivinen yllätys tuo hotelli. Sitä tulee jotenkin automaattisesti aina varattua huone jostain tutummasta isosta ketjusta, mutta ei kyllä enää tämän jälkeen. Hotelli oli todella tyylikas, huoneessa aivan ihana sänky, muhkeat ja pehmeät peitot sekä tyynyt. Kylpyhuone oli erittäin tyylikäs ja saatavilla oli myös  Aveda kosmetiikkaa sekä kylpytakit+tossut. Hotellissa olisi ollut kuntosali höyrysaunoineen, mutta koska en hoksannut ottaa treenivaatteita mukaan, jäi saleilut tällä kertaa väliin.

Aamiainen oli ehkä paras hotellibrekkari, jossa olen syönyt. Ruokaa ei ollut mitenkään järjettömän paljon, mutta kaikki tarvittava oli, lisäksi ruoka oli laadukasta ja herkullista! Suosittelen lämpimästi. Pohjoismaiden ensimmäinen Hotel Indigo Helsinki löytyy nyt osoitteesta Bulevardi 26, josta oli siis parin minuutin kävely matka ydinkeskustaan. Hotlalla on myös Facebooksivut täällä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

IDOLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Otettiin perjantai-ilta rennosti ja loikoiltiin vällyjen alla The Affairia tsiikaillen ja latailtiin lauantaita varten. Lauantaina kello soi jo 6:45 ja käytiin nauttimassa aamiainen, ennen polttareihin lähtöä. Mun sisko menee syyskuussa naimisiin ja eilen vieteltiin siis hänen polttareitaan. Kun oltiin haettu sankari kotoa, startattiin homma brunssilla Dylan-nimisessä paikassa. Hieman harmitti että oli vielä täysi olo aamiaisesta, koska ruokavalikoima oli ihan loistava. Kyllähän siinä silti tuli naatittua yhtä sun toista sapuskaa ja herkkua!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päivä sujui rennosti mukavien ihmisten ja ohjelman parissa. Ilapäivästä siirryttiin Scandic Simonkentän presidentti sviittiin, joka oli todellakin nappi valinta illan viettoon. Isot tilat, kattoterassi ja sauna tekivät illasta todella kivan, vaikkakin juuri tällaisissa isommissa ketjuissa huomaa palvelun tasoeron verrattuna esim. juuri tuohon Indigo hotelliin. Suunnattiin vielä Sandroon syömään ja sieltä juhlat jatkui ihan aamuyöhön saakka. Oli kuitenkin ihan rentoa herätä sviitin supersängystä jossa oli suora näköala Helsingin ylle. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

sisko 🙂

Mahtava viikonloppu, mutta nyt kyllä tämä muija kaipaa hieman lepoa! 😀 Onneksi on loma!


VIIKONLOPUN PARHAAT (+ LINDEX VOITTAJAT)

Tää postaus oli tarkoitus laittaa ilmoille eilen, mutta koska työt ja hommat meni niin myöhään, niin kai tiistainakin voi vielä muistella viikonloppua, joka oli kaikessa yksinkertaisuudessaan erittäin mukava! Oon saanut paljon positiivista palautetta näistä lifestyle-tyyppisistä jutuista ja myös kuvista, joissa esiinnyn muussakin kuin urheiluvereissä, joten ehkä mä postailen aina välillä ihan arkisiakin juttuja kaiken vastapainoksi. Kyllähän se niin on, että hyvinvointi on paljon muutakin kuin vaan treeniä ja ruokaa.

2015-06-12 18_Fotor_Collage

Mulla jäi kesän lukkarista pois perjantai-iltapäivän jumppa ja näin ollen sain yhden vapaan illan arkeen. Tämä on tuntunut erittäin hyvältä ratkaisulta, sillä nyt oon periaatteessa vapaa heti aamupäivän bootcampin jälkeen.

Meillä on tulossa häät ja muutamat juhlat tässä kesällä, joten tarvitsin kipeästi jonkun juhlamekon. Viikko sitten oltiin Even kanssa kiertelemässä kauppoja ja silmiini osui erittäin kirkkaan korallinen/pinkki mekko Aukiassa. Ensin ajattelin, että liian prinsessamainen mulle, mutta mekko jäi kalvamaan mieltä ja päätinkin käydä sovittamassa sitä. Väri näytti tosi hyvältä pienen rusketuksen kanssa ja ihastuin siihen muutenkin. Mun kokoa ei ollut enää jäljellä, mutta myyjä onnistui saalistamaan toisesta kaupungista yhden jäljellä olevan ja se tilattiinkin Vaasaan. Hain perjantaina mekon kotiin ja nyt sitten vaan juhlia ootellessa. Osa teistä kyseli jo mekosta, eli se on Aukiasta ja merkki oli Stocker&Co, mietin että onko tuo sama stocker joka myy farkkuja? 😀

2015-06-12 189_Fotor_Collage

hienot sukat 😀

Lauantain jumppasetin jälkeen käytiin hakemassa terassille hieman täytettä ja istuttiinkin ensimmäistä kertaa ihan ulkona syömässä. Terassin sijainti on niin, että siihen paistaa aurinko koko päivän ja vaikka asteet eivät olleet kovin korkealla, lämmitti aurinko kivasti iltaan saakka. Tein niitä täälläkin mainittuja murskattuja perunoita, jonka lisäksi grillailtiin lihaa ja halloumia. Salaatti on pakollinen lisä grillisafkan kanssa, joten tein ison, herkullisen vihersalaatin vielä kylkeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sunnuntai on tosiaan ainoa päivä viikossa, kun mulla on täysin vapaata töistä, joten nautin ihan älyttömästi kiireettömyydestä ja siitä että ei tarvi juuri tsekkailla kelloa. Nukuttiin myöhälle, mehustelin mehua raparperista ja porkkanoista. Käytiin Hemtexissä hakemassa nuo istuintyynyt tuoleille. Siivoilin ja kokkailin hyvää safkaa. Otin päikkärit ja käytiin koirapuistossa, missä oli meidän onneksi toinen ranskis samaan aikaan. Hauvat pääsi telmimään ja leikkimään kunnolla. Illalla saunottiin ja tsiikailtiin leffoja. Tein muuten ihan älyttömän hyvää raakasuklaata!

kuitu-kaura pizza

kuitu-kaura pizza

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sekoitin siis raakasuklaamassan piirakkavuokaan, jonka jälkeen sekoitin pari lusikallista kookosmaidon jähmeää osaa sekaan. Tää oli ihan mielettömän hyvä yhdistelmä, ikään kuin maitosuklaamaisempi koostumus ja herkullisia pehmeitä kookos-sattumia seassa.

Suklaamassaan tuli:

  • Kaakaovoita
  • Kaakaojauhoa
  • Tocoa
  • Lucumaa
  • Macaa
  • Steviaa
  • Fitnessgurun valkosuklaa-vaniljaheraa
  • Kookoshiutaleita
  • Kookosmaitoa

Sellainen viikonloppu tällä kertaa! Nyt olisi sitten aika julkistaa Lindex-lahjakorttien kolme voittajaa:

  1. Karla: Ehdottomasti toi tunika-asu!! Ihan 5/5 kyllä ja pakko käydä itellekin hakemassa tollanen (toivoen, että Suomen kesä tästä vielä lämpenee niihin lukemiin, että pystyy tota tunikaa pitää pelkästään bikinien kanssa ;))

  2. Kaisu: Mä en ihan oikeesti osaa valita 1 ja 2 välillä, koska molemmat ihan 6/5.
    Teen kompromissin ja valitsen molemmat!!

  3. Ida: Eikä kaikki asut aivan ihania mutta kakkosen rento tunika nousi kuitenkin suosikiksi!:)

Onnea voittajille, teille on lähtenyt sähköpostia ja kiitos hurjasta osallistujamäärästä kaikille!! 🙂