MITEN TREENAAN TÄLLÄ HETKELLÄ?

Omista treeneistä ei olekaan tullut kirjoiteltua hetkeen. Oon ehkä tietoisesti hieman vältellytkin jakamasta omia treenimääriäni, sillä en tiedä saako kukaan niistä mitään irti. 😀 En siis suosittele, että kukaan ottaa musta mallia, vaan voitte lähinnä vaan taivastella että noinkin voi joku elää. 😉 Hehe, vitsi vitsi!

Mulla on ollut jo pitkään sama määrä ryhmäliikuntaa ohjattavana joka viikko, nyt viime aikoina oon hieman pudotellut määriä alas ja ensi viikolla kun meillä vaihtuu kesäaikataulu, mulla vähenee hommat taas parilla tunnilla. Rakastan edelleen jumppaamista ja ohjaamista, mutta oon myös innostunut omista treeneistä sen verran paljon, että haluan antaa niillekin aikaa. On myös tapahtunut jotain täysin odottamatonta, sillä oon innostunut myös juoksemisesta pitkästä aikaa. Muutamia vuosia sitten juoksin tosi paljon, tyyliin viidesti viikossa ja aina vähintään 10 km kerrallaan. Jossain vaiheessa olin niin täynnä tota ravaamista, että pistin lenkkarit naulaan ja siellä ne ovat pysyneet jo pitkään. Ongelmana oli ehkä se, että mun oli aina ”pakko” juosta se 10 km ja määrällisesti noin monta kertaa viikkoon. Vähemmästäkin kyllästyy, etenkin kun jumppaa vielä paljon siihen päälle.

Nyt oon tehnyt sellaisia 4-8 km pituisia pyrähdyksiä aamuisin, muutaman kerran viikkoon. Mua motivoi eniten se mahtava fiilis, mikä tulee kun on juossut raikkaassa ilmassa. Siihen päälle kun vetää lämpimän suihkun ja ison lautasellisen kaurapuuroa niin ei paljon paremmin voi päivä alkaa.

Jumppahommien ja juokushommien lisänä teen aina vähintään 3 salitreeniä viikkoon. Joinakin viikkoina on tullut tehtyä hieman enemmänkin, koska on ollut pääsiäistä ja vappua, jolloin on ollut enemmän vapaata ohjauksista. Pyrin tekemään salitreeni aamuisin, sillä silloin pystyn antaa voimatreenissä enemmän kuin esim. jumppatuntien jälkeen. Joinakin päivinä teen myös toisinpäin, riippuu hieman aikataulusta.

Viime viikko oli hieman poikkeuksillinen, mutta tässäpä sen viikon sporttailuja:

MA: salitreeni (vappupäivä)

TI: mäkivetotreeni+ ohjaukset (Bodycombat, RPV)

KE: salitreeni + ohjaukset (Bodyattack, TBC)

TO: ohjaukset (HIIT, Bodystep, Sprint)

Pe: juoksulenkki + Bikini Bootcamp + salitreeni

La: LEPO

Su: juoksulenkki + salitreeni

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.