IHANA VIIKONLOPPU

Käsi ylös kaikki jotka tykkää yöpyä hotellissa ja etenkin herätä hotellissa tietäen, että pääsee ihanalle aamupalalle loputtomaan valintojen maailmaan? :D Hotellissa yöpyminen on aina pientä luksusta arkeen ja niin se oli myös muutama viikko taaksepäin kun yövyttiin kahden yön verran uudessa Holiday Inn Helsinki West Ruoholahti – hotellissa, joka siis nimensä mukaisesti sijaitsee Ruoholahdessa ihan metron kupeessa. Hotelli oli itselleni tuttu, sillä yövyin siellä muutama vuosi takaperin käydessäni Les Millsin Sprint – koulutuksen. Nyt hotla oli kuitenkin uudistettu täysin ja sen kyllä huomasi! 

Olen vieraillut useissa Holiday Inn – hotelleissa ja tämänkin tunnisti kyseisen brändin hotelliksi. Aula oli täysin uudistettu ja siellä oli todella kotoisa Holiday Inn Open Lobby, joka on olohuonemainen rento tila. Lobbyssa voisi helposti näpytellä hieman työhommia koneella ja nauttia hyvästä erikoiskahvista, joka on muuten hotellin erikoisalaa. Tällä kertaa ei oltu tultu kuitenkaan tekemään töitä, vaan rentoutumaan ja nauttimaan vapaa-ajasta!

Tykkään itse Ruoholahdesta alueena, sillä se on ihan kivenheiton päässä ytimestä, mutta silti hieman rauhallisempi paikka. Meillä olikin todella mukavat maisemat hotellin ikkunasta. Vaikka Suomen luonto ei ole ehkä ihan kauneimmillaan nyt, niin oli terapeuttista katsella ikkunasta ulos.

Samat maisemat näkyivät myös hotellin aamupalalta, joka oli muuten erittäin kattava setti! Kuten ehkä arvata saattaa, mulle yksi tärkeimpiä asioita hotellielämässä on juurikin se aamupala. Lauantaina painuttiin brekkarille kukonlaulun aikaan ja tankkailtiin huolella kaikkia ihania ruokia! Holiday Inn Ruoholahden ravintolalla on muuten kiva avajaisetu, eli 5.5.2018 saakka saa 2 lounasta yhden hinnnalla välillä ma-pe!

Myös kaikki huoneet olivat uudistettu ja plussaa saa muhkea sänky tyynyineen sekä kylppärin iso peili sekä hyvä meikkausvalo! Tällaisista pienistä jutuista osaa yleensä iloita vasta silloin jos ne puuttuu ja paljon hotelleissa matkustaneena kiinnitän aina huomiota juuri tällaisiin yksityiskohtiin.

Nonniin, kaikki jotka nosti käden ylös postauksen alussa, nyt olisi kiva juttu teille, nimittäin isketään tähän loppuun vielä arvonta, jossa voi voittaa yhden yön majoituksen kahdelle hengelle Holiday Inn Helsinki West Ruoholahti -hotellissa. Voimassa 6kk antopäivästä. Arvonnan säännöt täällä. 

Kerro kommenttiboksissa tulisiko tämä voitto tarpeeseen, eli maistuisko hotelliyö uudenkarheassa hotellissa, herkullisine aamupaloineen? Arvonta päättyy 6.5.2018.


JOTAIN IHAN MUUTA

Palataan muutama viikko taaksepäin, launtaihin joka jäi kyllä ikimuistoisena mieleen. Olin siis suunnitellut miehelle yllätysjuhlia jo kuukauden verran, tarkoituksena oli yllättää sankari ihan totaalisesti ja näin jälkeenpäin mietittynä kaikki meni aivan nappiin. Olin saanut kutsun Brasserie&Bar Fondikseen syömään ja sanoin miehelle, että mennään juhlistamaan hänen synttäreitään ruokailun merkeissä. Näin sain hänet ”varattua”, ilman että ehtii sopia mitään menoja tuolle illalle. :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

IDOLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ollaan usein puhuttu, että pitäisi mennä syömään ihan pitkän kaavan kautta, eli niin että on alkupalat ja viinit kehissä, ilman sitä kiirettä ja ajatusta, että otetaan nyt nopeesti vaan jotain. Saavuimme Brasserie&Bariin, joka on siis entinen (pelkkä) Fondis ja sijaitsee ihan keskellä Vaasan keskustaa. Fondis-aikoina tuli vierailtua kyseisessä paikassa aika paljon, sillä ravintola oli vanhempieni suosikki ja kävimme siellä perheen kesken melkein joka viikonloppu. Uudistuksen jälkeen olen käynyt syömässä lounasta salaattibuffeesta, joka on sekin tosi monipuolinen. Nyt päästiin kuitenkin maistelemaan a’la cartea ja tulipa siinä huomattua samalla, että pitäsi useammin ottaa irtiottoja arjesta ja lähteä ulos ihan kahdestaan nauttimaan ruuasta ja juomasta. Paikka on jotenkin todella kotoisa, eli vaasalaisesti sanottuna ”mysigt”. ;)

Mulla oli alla lauantain jumpparumba, joten ruokahalu oli tietysti huipussaan. Alkudrinkkien jälkeen starttailtiin alkupalalla, joka päätettiin jakaa. Pitäisi aina ottaa joku pieni startteri, ettei ole niin jäätävä nälkä, kun pääruoka tulee. Näin pystyy nauttia pääruuasta hotkimatta. :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oli jotenkin niin hupaisaa jutella miehen kanssa, kun hänellä ei ollut mitään hajua mitä myöhemmin tapahtuu. Yritin siinä pidellä pokkaa, kun hän suunnitteli mitä aikoo tehdä illalla ja soitteli kavereille, että tuutteko meille myöhemmin illalla grillaamaan. Todellisuudessa nämä kaverit olivat jo juhlapaikalla odottelemassa meidän saapumista. Tällaisten juhlien järjestäminen ei ole kiva juttu vain sankarille, vaan tietysti kaikille osallistujilla ja yllätyselementti tuo aina omaa jännitystä koko hommaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

”CATCH OF THE DAY”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

”SIRLOIN”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä oli todella suussa sulavaa, nam!

Oli taas todella hyvä muistutus, että välillä on ihan hyvä hypätä pois siitä omasta rutiinista ja tehdä jotain muuta, kuin arkena. Vaikka en koe, että joka viikonloppuinen juhliminen tekisi hyvää, oli ainakin tämän kyseisen päivän (ja illan/yön) jälkeen tosi hyvä fiilis ja kiva palata arkeen. Mulla on se tapa, että helposti meen siihen omaan oravanpyörään ja suoritan päiviä läpi, myös viikonloppuna.

Ruokailun jälkeen nautiskeltiin vielä pari lasia viiniä, jonka jälkeen suunnattiin ”kotiin”, eli todellisuudessa juhalapaikalle, jossa odottikin kaikki kaverit ja läheiset. Juhlittiin aina seuraavaan aamuun asti, joten päivä oli kokonaisuudessaan tosi kivasti onnistunut!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitäs te meinaatte tehdä tänään? Ehkä nappaat kumppanin tai kaverin kainaloon ja lähdette syömään pitkän kaavan kautta? Vaasalaisille voin suositella Brasserie&Bar Fondista, ruoka oli hyvää ja palvelu pelasi loistavasti!

Ruokailun tarjosi Brasserie & Bar Fondis


VIIKONLOPUN MEININKEJÄ

Vietimme viime viikonlopun siis Helsingissä ja ehdittiin tällä kertaa tehdä muutakin kuin vaan ajaa sinne ja takaisin. Mulla oli perjantaina viimeinen ohjaus kl 11:00, jonka jälkeen kodin kautta auton penkille istumaan. Ajeltiin aika rauhassa ja käväistiin syömässä matkalla. Yksi lempparipaikka tuossa VSA-HKI välillä on Tei-tupa, josta saa kunnon kotiruokaa buffetin muodossa. En ollut ehtinyt syödä kunnolla Bootcampin jälkeen, joten safka upposi hyvällä ruokahalulla.

lmfinland49

kuva @Lesmills

Vietettiin ensimmäinen yön Glo Art hotellissa Lönnrotinkadulla ja oltiin sen verran myöhään perillä, että ehdittiin hakea vähän ruokaa ja käydä katsastamassa missä tuo Esport Bristol sijaitsee. Lauantaina oli mukavampi lähteä liikkeelle, kun ei tarvinut sekoilla navigaattorin kanssa turistina keskustassa. :D Kun bodyattack-osuus oli ohi, jouduinkin lähteä melkein heti pois, sillä olimme ostaneet liput KHL-peliin ja sitä ennen piti käydä vielä kirjautumassa Hotel Indigoon (Hotel Indigo Helsinki – Boulevard). Sain velottoman yöpymisen hotellista ja olinkin jo toista kertaa tuossa hotellissa. Itseasiassa olin ihan innoissaan, että pääsin sinne uudelleen, sillä kyseessä on paras hotelli, jossa olen suomessa vieraillut.

lmfinland44

kuva @lesmills

Tällä vierailulla selvisi, että hotellin sisustus muuttuu aina kerrosvärien mukaan. Viimeksi olin sinisessä kerroksessa ja tällä kertaa sitten keltaisessa. Hotelin sisustus on hieno ja huoneet mukavat ja modernit. Nykyään kun varaan hotellin, mietin aina aamiaistarjontaa, ja syy miksi hotelli on mielestäni niin hyvä löytyykin sieltä aamiaispöydästä. Valikoimaa sopivasti ja kaikki on tuoretta, freshiä ja maistuvaa.

2015-08-29 14_Fotor_Collage

P7110009_Fotor_Collage1

Iltapäivällä suunnattiin siis Hartwall Areenalle katsomaan Jokerit – TSSKA Moskova peliä. Vaikka edelleen oli pettynyt olo päivän The One – tapahtumasta, piristi hyvä meno mieltä. Porukkaa oli yli 10 000 ja muutenkin viihtyisää ajanvietettä. Jokerit vei pelin 3-0. En ollut ehtinyt syödä kunnolla sitten aamun, joten pelin jälkeen suunnattiinkin suoraan Hard Rock Cafeeseen syömään. Hamppari ja ranskalaiset maistui pitkästä aikaa erittäin hyvälle ja ruuan jälkeen tilaa jäi vielä leffaherkuillekin. :D Käytiin leffassa ja sen jälkeen väsähdettiin Indigon pehmeään sänkyyn.

Aamulla herätessä oli ruoka taas mielessä. Olinkin hehkuttanut poikaystävälle tuota aamupalaa koko reissun ajan, joten kummankin odotukset oli aika korkeella. :D Aamiaisen jälkeen kamppeet kasaan ja kotia kohti. Kaikenkaikkiaan mukava viikonloppu ja hyvää vaihtelua ainaiseen kotona hengailuun.

Tämä viikko alkoi reippaasti, kun kävin tuuraamassa pari jumppaa aamupäivällä. Kohta olis aika lähteä vetämään omat tunnit, joten päivän saldoksi tulee 5 ohjattavaa tuntia, pari spinningiä, pari corea ja yksi attacki! Flunssakausina pitää aina venyä sen verran kun aikataulut antaa periksi. Itse en ole onneksi koskaan kipeänä, joten ei tarvi pelätä että tarttuisi. :)