Näin sosiaalisen median aikakautena nousee esiin paljon ihmisille tyypillisiä ominaisuuksia. Kun jengi tuo mielipiteitään ja ajatuksiaan ilmi somessa ja keskustelupalstoilla ja kun sen voi tehdä vielä anonyymisti, kertoo se paljon millaisia tyyppejä maa päällään kantaa.
Viime päivinä mediassa on pyörinyt paljon erään fitnessvaikuttajan vangitsemisestä ja rikosepäilyistä. Tästäkö riemu repesi, siis ihan kirjaimellisesti repesi. Tuntuu, että suurin osa kannanottajista on ollut nimenomaan hyvinkin iloinen tästä tapahuneesta. Vahingonilo on oikeen paistanut kommenteista ja ajatuksista, joita on munkin silmiin osunut, koska juttua olen mielenkiinnolla seurannut.
Olen sitä mieltä, että rikoksista tulee saada rangaistus, mutta en ymmärrä miksi julkiset henkilöt pitää suoraan sanottuna nylkeä tuolla netin syövereissä. Hekin ovat ihmisiä ja jokainen voi ehkä kuvitella, miltä tuntuisi saada tuhansia vihaviestejä, kommentteja ja keskustelun aloituksia netissä. Jokainen meistä on ihan varmasti tehnyt virheitä, joista saisi skandaaleja ja lööppejä, mutta miltä se tuntuisi jos kaikesta tulisi julkista?
Itse en tunne tätä kyseistä henkilöä, mitä nyt uutisista ja somesta joskus seurannut, joten mulla ei ole siinä mielessä puolueellisuutta tässä keississä. Tiedän, että hän on elänyt luksuselämää ja näyttää hyvälle, joten siinä varmasti ne suurimmat kateuden aiheet tulevatkin. Monia näyttää ärsyttävän, jos joku pääsee helposti hyvään asemaan elämässä, mutta sehän ei suoranaisesti ole pois keneltäkään muulta. Kai se on ihmisluonnolle normaalia, että toisen epäonnesta iloitaan ja onnea kadehditaan?
Pienemmässä mittakaavassa tämä on mun mielestä ihan normaalia, esimerkiksi jos oman lomamatkan aikana Suomessa sataa, suurin osaa iloitsee lomastaan enemmän! 😀 Mutta kun asiat menevät niin henkilökohtaisuuksiin, että toisen ihmisen elämä jopa tuhoutuu, ollaan jo ihan väärillä urilla. Sanon tämän taas, mutta kannattaa aina miettiä, miltä itsestä tuntuisi ja miten toivoisit muiden kohtelevan sinua vaikealla hetkellä.
Tämän postauksen tarkoitus ei ole ottaa kantaa tähän kyseiseen tapahtumaan ja siihen onko joku syyllinen vai syytön, vaan ottaa kantaa ihmisyyteen, empaattisuuteen ja toisen ihmisen huomioon ottamiseen. Omia tunteita ei välttämättä voi hallita ja uskon, että on normaalia tuntea kateutta tai vahingoniloa, mutta isoin mutta on siinä että kaikkia mielipiteitä ei aina tarvitse välttämättä tuoda julki, etenkään silloin jos siitä ei seuraa mitään hyvää kenellekkään! Se, mitä tuntee muita kohtaan heijastuu kuitenkin aina jollain tavoin itseensä, sillä esimerkiksi vahingonilo on usein tietynlaista epävarmuutta, jolloin toisen epäonni buustaa itsetuntoa ja omaa varmuutta. Kaikkiin tunteisiin löytyy yleensä vastaus ihan omasta itsestä.
Rauhaa ja rakkautta ruudun sinne puolen! 🙂
instagram: ainorouhiainen
