EDULLISIA JA ISTUVIA SPORTTIVAATTEITA

Mä en ole koskaan ollut mikään kovin merkkiuskollinen, vaikkakin urheiluvaatteissa tulee ehkä useammin ostettua tunnetumpia merkkejä niiden hyväksi havaitun istuvuuden tai mallin vuoksi. Oon kuitenkin aina ollut sellainen, että jos löydän hienon tai hyvin istuvan vaatteen, ei ole väliä mikä merkki vaatteessa lukee. Nykyään onkin siistiä että sekä urheilu- että arkivaatteita saa hyinkin edullisesti. Lähdin mukaan kaupalliseen yhteistyöhön Prisman kanssa ja tässä kamppiksessa tuleekin hyvin ilmi se, että muodin pitää olla kaikille tavoitettavissa niin hinnan ja tyylin kuin saatavuudenkin puolesta. Prisma jatkaa edelleen vuonna 2017 aloittamaansa Muoti kuuluu kaikille! -kampanjaansa. Nykyään Prismasta voi hankkia vaatteita IJeans, Boy Meets Girl ja Zoo York -merkeiltä.

Pääsiäispyhinä meillä ei ollut mitään tekemistä, joten käännettiin auton nokka kohti Prismaa ja lähdettiin katsastamaan minkäläisia vaatteita näiltä edellä mainituilta merkeiltä löytyy. Prismaan päästyä alettiin kumpikin tsiikailla vaatteita ja hyvin nopeasti olin kasannut itselleni melkoisen kasan kuteita sovitettavaksi ja yllätyin positiivisesti, kuinka hyvin vaatteet istuivat päälle. Mun on tullut ennenkin mainittua, että suurin osa ajasta kuluu rennommat vaatteet päällä, sillä ammattini puolesta urheiluvermeissä asuminen hieman kuin kuuluu kuvioon.

Mukaan valikoituikin Boy Meets Girl – merkiltä hyvin istuvat (korkeavyötäröiset, jes!) trikoot ja t-paita, jonka otin tarkoituksella muutaman koon liian suurena, jotta voin sitoa sen sivusta tai edestä, jolloin paidasta tulee ikäänkuin oversize – tyylinen cropattu teeppari. Paidan sanomakin on mun mielestä oikeen osuva! BMG – merkki onkin tunnettu särmikkäästä kantaaottavuudestaan tärkeäksi kokemiensa teemojen puolesta, esim. kaikenlaisen kiusaamisen vastustamisesta. Iso peukku sille. 🙂 Tämän asun hinta jäi alle 20 €:n, joten ei ole myöskään hinnalla pilattu.

Mies tuli alunperin mukaan vain makutuomariksi, mutta kun alettiin katsella vaatteita tarkemmin, löydettiin kiva collegepaita Zoo Yorkilta myös hänelle. Oon aina pitänyt tummanvihreän ja oranssin yhdistelmästä, joten tämä oli tietysti pakko ottaa mukaan. Zoo York on yhdysvaltalainen katumuotivaatemerkki, joka on perustettu vuonna 1993. Prisman valikoimista löytyy merkin tuotteita ainoastaan miehille. Herra suostui myös kuvattavaksi, joten tästä hieman vaihtelua, ettei aina tarvitse katsella pelkästään mun pärstää! 😀

Nykyään voi siis suorittaa vaateshoppailut samalla kun asioi ruokakaupassa, kätevää jos en sanois! Tähän täytyy muuten kertoa eräs juttu Prismaan liittyen. Meillä oli nimittäin kavereiden kanssa viime keväänä tapana käydä vähintään kerta viikossa Prismassa ihan muuten vaan. Jos meillä ei ollut tekemistä, lähdettiin usein ajelemaan ja jossain vaiheessa joku ehdotti, että mennääks Prismaan. Kyllähän sieltä aina jotain tarttui mukaan, mutta mä tykkään muutenkin käydä ruokakaupoissa ihan vaan katselemassa erilaisia tuotteita. Usein myös joku laittoi meidän whatsApp-ryhmään että ”oon menossa Prsimaan, lähteekö joku mukaan?”. Tästä Prisma-hommasta tuli oikeen sellainen juttu, joten olipahan mukava lähteä tähän yhteistyöhön, kun kauppa oli kirjaimellisesti ennestään tuttu. 😀

ARVONTA! Oletteko jo tututstuneet näihin mainittuihin merkkeihin Prismassa? Haluaisin kuulla hieman sun suhtautumisesta vaateshoppailuun, ootko merkkiuskollinen vai voisitko shoppailla vaatteet ruokaostoksien yhteydessä? Vastanneiden kesken arvotaan 50 € lahjakortti Prismaan. Arvonta päättyy 19.4 ja säännöt voit lukeat täältä. Good luck!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


UUDISTUSTA PIENELLÄ VAIVALLA

kaupallisessa yhteistyössä Desenion kanssa

Kerroin muutama kuukausi taaksepäin, että vuoden alkuun mahtui muutamia suuria päätöksiä, joita olin pohtinut ja arponut jo pitkään. Yksi näistä päätöksistä koski asuntoa, jossa asuisin ja lopulta päätin ostaa itselleni tämän, missä nyt asun. Kyseessä on siis ihan ensimmäinen täysin oma asunto, joka on tietysti saanut aikaan jonkinlaista sisustus/remontointivimmaa jopa mulla, joka ei niin näistä asioista aina ihan niin kovasti perusta! Suunnitteilla onkin remppailla asuntoa hieman kevään aikana, mutta ensi hätään oon tehnyt hieman pienempiä uudistuksia. Desenio oli mulle uusi tuttavuus, mutta kun menin sivustolle valitsemaan julisteita ja kehyksiä, ei hommasta meinannut tulla mitään, sillä siellä on niin paljon kaikkea kivaa, että olisin voinut pistää koko kämpän taulutilanteen uusiksi.

Kun näin tuon ”fruit” hedelmätaulun, tuli heti fiilis että se sopisi mun keittiöön, jossa on samaa tyyliä oleva verho. Mielestäni valkoinen yhdistettynä näihin iloisempiin väreihin tuo sellaista kivaa keväisempää fiilistä. Sopiihan tuo toki myös teemaltaan tällaisen terveysfriikin keittiöön! 😀

Pohdin hetken kehyksien suhteen, mutta päädyin valitsemaan valkoiset, jolloin taulu sulautuu mielestäni hieman paremmin kokonaiskuvaan. Tarkoituksena olisi myös vaihtaa alakertaan kokonaan vaaleampi laminaattilattia ja keittiöön mahdollisesti vaaleaa/vaaleanharmaata laattaa oleva lattia. 

fruit

Asunnossa on siis kaksi kerrosta ja tuo rappusten kohta on ollut jo pitkään vähän ankea. Sain äidiltäni hyvän idean laittaa välikköön muutaman taulun ja valaisimen, joka toi mun mielestä suhteellisen suuren muutoksen helpolla vaivalla.

Lattian vaihdon lisäksi suunnitelmissa olisi myös maalata nuo rappuset valkoiseksi. Kun näytin nämä dancer – aiheiset taulut miehelle, hän kysyi, että ”ootko sä noissa kuvissa?” 😀 Mulla olisi muuten teillekin kiva alennus, nimittäin koodilla ”ainon25” saat 25% alennusta Desenion julisteista välillä 3-5.4. (Alennus ei koske handpicked- tai yhteistyöjulisteita eikä kehyksiä.)

dancer one & dancer three

Olohuoneessa mulla on jo aika paljon täytettä seinillä, joten valitsin sinne pienemmän yksityiskohdan tuon monstera three – aiheisen, pienemmän taulun muodossa. Olohuoneeseen suunnitteilla siis lattianvaihto, takan maalaus ja uusi sohva, jonka olen tilannut jo seitsemän viikkoa sitten. Nuo muuramen mustat tasot toimivat tv- tasona, toisaalta mua hieman huvittaisi vaihtaa tilalle valkoista väriä. Mulla ei toistaiseksi ole hirveästi kukkia tai kasveja, joten tuo taulu saa toimia värintuojana sen sijaan. 🙂

Melko pienellä vaivalla saa kyllä uudistusta ja itse asiassa näiden taulujen tulon myötä innostuin tekemään suurempaakin freesausta kämppään. Vielä kun kelit lämpenee ja lumet sulaa niin seuraavana saa ottaa tuon takapihan ja terassin uuteen syyniin!

Joko siellä on joku jolla on iskenyt sisustusvimma näin kevään tullen? Muistaakahan siis, että koodilla ”ainon25” saat 25% alennusta Desenion julisteista! 

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


AHNEUS JA ELÄMÄN SUORITTAMINEN

Oon miettinyt viime aikoina paljon elämää, suorittamista ja sellaista yletöntä asioiden haalimista. Monet meistä elää päivät läpi selviten aamusta iltaan ja odottaen aina jotain. Odotat iltaa, viikonloppua, lomamatkaa jne. On toki kiva, että on asioita joita odottaa, mutta helposti päivät, viikot ja lopulta vuodet menee ohi odottaessa aina jotain parempaa. Lisäksi odotetaan vielä sitä oikeaa hetkeä tehdä asioita joita halutaan, mutta ei uskalleta tehdä. Vielä.

Se onkin nykypäivän vitsaus, kun mikään ei tunnu riittävän. Aina voisi olla parempi, kauniimpi, timmimpi tai rikkaampi. Kun sulla on hyvä fiilis, niin oota vaan kun hyppäät hetkeksi somen maailmaan ja oot taas siinä pisteessä, missä mikään ei tunnu olevan tarpeeksi tai riittävästi.

Me eletään jonkinlaisessa kuvien sokaisemassa maailmassa. Mä mietin tätä tänään, että kun selailee kuvia somessa, törmää usein siihen fiilikseen, ettei ole tarpeeksi hyvä/kaunis/hoikka/lihaksikas/u name it sellaisena kuin on. Mutta hei, kuinka usein tätä tapahtuu normaalissa elämässä? Törmäiletkö päivän aikana jatkuvasti toista upeammin viilattuihin kroppiin ja kasvoihin, vai olisiko siinä some-illuusiossa sittenkin jotain perää? Me tiedetään, että monet kuvat ovat illuusiota, mutta silti aivot uskoo helpommin sitä mitä näkee. Enkä tarkoita pelkkää ulkonäköä, sillä tietynlainen jatkuva unelmien tavoittelu ja menestymisen hypettäminen tulee ainakin mun silmille vähän liian usein.

Onko se sitten sen onnellisen elämän salaisuus? Panostaa kaikki menestymiseen, kehittymiseen ja paremmaksi tulemiseen? Myönnän itsekin, että toki silloin on hyvä fiilis kun saa asioita aikaiseksi, saavuttaa jotain tavoitteita tai ylittää itsensä. Noissa höyryissä on usein todella hyvä fiilis, mutta sitten toisaalta, kun aina ei vaan jaksaisi jahdata unelmia tai olla superihminen. Silloin iskee sitten se toinen ääripää, kun tunteekin itsensä riittämättömäksi, koska ei vaan saa riittävästi motivaatiota paremmasta perämisestä tai isommasta rahapussista.

Saavuttaminen ja raha tekee myös ahneeksi. Sitä tottuu siihen, että rahaa riittää mihin tahtoo ja siitä fiiliksestä ei halua luopua. Tuo piirre johtaa taas helposti työnarkomaniaan ja itsensä loppuun polttamiseen. Havahduin jälleen kerran itsekin siihen, että tässä on ehkä vähän liian monta juttua meneillään samaan aikaan ja oli aika priorisoida asioita. On siistiä että on töitä, mutta on ihan ok myös kieltäytyä työtehtävistä välillä. Raha ei lopulta tee onnelliseksi. Se, että sitä on riittävästi normaaliin elämäntyyliin on toki elämää helpottava juttu, mutta enemmän rahaa ei tarkoita enemmän onnea.

Kaikkeen turtuu, myös siihen että voit ostaa mitä milloin tahdotkin. Kun miettii, millaista työtä haluaa elämässään tehdä, kannattaakin miettiä työn mieluisuutta mielummin kuin sitä paljonko siitä tienaa. Työssä vietetään sen verran suuri aika omasta elämästä, että se paksu lompakko ei paljoa lämmitä siinä vaiheessa kun joka aamu ahdistaa lähteä töihin.

En tiedä saitteko tästä tekstistä kiinni, mutta halusin ravistella ajattelemaan hieman boksin ulkopuolelle. Oon ennenkin kirjoittanut tästä, mutta jos mietit hetkiä kun olit onnellinen tai iloinen, harvoin mieleen tulee esimerkiksi se työviikko kun painoit ylitöitä päivästä toiseen, tai se hetki kun olit treenannut 20 tuntia yhden viikon aikana? Yleensä ne hetket, jotka muistuu mieleen, onkin jotain ihan tavallisia juttuja, joita ei välttämättä osaa arvostaa kaiken saavuttamisen huumassa. Näin ainakin itselläni on. 🙂

PS. Meikkasin näitä kuvia varten ja olin juuri käynyt kampaajalla, minkä vuoksi hiukset olivat kerrankin nätisti! En siis todellisuudessa pyöri päivästä toiseen helmat leimuten, hiukset hienosti letitettynä. 😀

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook: TÄÄLLÄ.


MILLAISIA POSTAUKSIA TYKKÄÄN LUKEA?

Saan aina silloin tällöin toiveita, että kertoisin mitä blogeja seuraan ja tykkään lukea. Itsekin luen mielenkiinnolla tekstejä, joissa kerrotaan omia suosikkeja, mutta koska en seuraa säännöllisesti tiettyjä blogeja tai henkilöitä, on hieman vaikeaa tehdä tällaista koontia. Mun blogien lukeminen on hieman vähentynyt ja nykyään tulee selailtua enemmän esimerkiksi instagramia, instastoryja ja snappia. Silloin kun mulla on aikaa, tykkään lueskella blogeja ja tyyli miten niitä luen, on se että selailen lähinnä erilaisia kanavia tai portaaleja ja valitsen tekstejä mielenkiinnon mukaan. Myös facebookissa tai siellä instagramissa tulee aina välillä mielenkiintoisia juttuja vastaan ja omalla kohdalla juurikin otsikko tai alkukerronta vaikuttaa paljon siihen, tuleeko teksti avattua vai ei.

Yritin miettiä, millainen on omasta mielestäni kiinnostava teksti ja ensimmäisenä tuli mieleen asiat, jotka mua ei kiinnosta. 😀 Ironista kyllä, mutta luen hyvin harvoin treenivinkkejä tai ravitsemukseen liittyviä neuvoja. Jos niitä luen, täytyy kirjoittajalla olla tietynlaista auktoriteettiä, että mun mielenkiinto herää. Mua ei hirveesti kiinnosta muoti, kauneus eikä lapsiin liittyvät jutut tai päiväkirjamaiset tekstit, ellei kirjoittaja ole mulle tuttu tyyppi tai jollain tavalla hyvin mielenkiintoinen henkilö. Reseptejä klikkailen silloin tällöin, mutta niissäkin täytyy olla jotain uutta ja erilaista, että mielenkiinto herää. Myös diipadaapa-otsikoinnit menee multa ohi, eli sellaiset ”ihana päivä”, ”näin saat ikuisen onnen”, ”tasapainoinen arki” tyyppiset setit ei oo meikän pala kakkua. 😀

Itseasiassa tiedän hyvin, millaiset aiheet mua kiinnostaa, mutta mun on vaikea selittää siitä muutamalla sanalla. Käyn paljon etenkin Fitfashionin etusivulla, sillä sen aihepiirin blogit kiinnostavat eniten. Mielestäni kyseisessä portaalissa on myös hyviä, mielenkiintoisia blogeja ja ajan hermoilla olevia kirjoittajia. Ironista jälleen, mutta koska mua kiinnostaa enemmän treeni/hyvinvointi – painotteiset blogit, niin aika vähän käyn lukemassa Indiedaysin blogeja, ellei vastaan osu mielenkiintoinen otsikko. Täällä oon lukenut eniten Linda Manuellan ja Saijiksen blogeja. Tykkään myös lukea kavereiden / tuttujen blogeja, vaikkakin ne alkavat olla aika katoava luonnonvara nykyään. 😀

Tykkään rehellisistä, kaunistelemattomista teksteistä, joissa uskalletaan kertoa oma mielipide, kuitenkaan ketään dissaamatta tai väheksymättä. Täytyy mainita, että Fit you too:n Katrilla on usein mua kiinnostavia otsikointeja ja tekstejä. Vaikka hän ei kirjoittaisi mitään älyttömän erikoista, on näissä jotain sellaista mikä erottuu. Mulle kuvituksella ei ole niin suurta roolia, vaan luen tekstejä sen aiheen vuoksi. Toki kauniit, laadukkaat kuvat ovat plussaa, mutta luultavasti lukisin tekstin vaikka siinä olisi minkälaisia kuvia. Joskus tosin kiinnostava kuva herättää mielenkiinnon, etenkin jos se stemmaa hyvin otsikon kanssa yhteen.

Yksi selkeä asia, minkä vuoksi klikkaan tekstin auki, on sen kommenttimäärä. Joissakin portaaleissa / seurantakanavissa näkyy montako kommenttia teksti on saanut ja jos niitä on paljon, herättää se mielenkiinnon. Jos taas artikkelin otsikko on erittäin huomionhakuinen ja ”huutava”, mutta komenttiboksi loistaa tyhjyyttään, kertoo se mun mielestä jo aika paljon.

Treeniaiheissa mua kiinnostaa kannanotot ja aiheet, jossa tuodaan pöytään jotain uutta, tai vähintäänkin uusi näkökulma. Kirjottajan ei tarvitse olla mun kanssa samoilla linjoilla kaikesta, mutta mua kiinnostaa lukea jotain sellaista, mitä ei voi lukea joka toisesta iltalehden klikkiotsikosta. Myös ryhmäliikuntaan liittyvät aiheet luonollisesti kiinnostaa, mutta niitä on melko vähän nykyään missään blogeissa.

Olenko siis kriittinen lukija? En tiedä, mutta jotenkin tämä blogien/somen yltäkylläisyys on aiheuttanut mulla sellaisen fiiliksen, että olen ainakin valikoivampi ja kriittisempi sen suhteen mihin aikani käytän. 😀

Olisi kiva kuulla millaiset aiheet kiinnostaa teitä eniten?

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook: TÄÄLLÄ.


MISTÄ NOI TRIKOOT ON?

Oon saanut viime aikoina niin paljon kysymyksiä koskien noita pöksyjä, joten omistetaan niille yksi postaus. Kuten tiedätte, tykkään korkeavyötäröisistä treenihousuista, sillä ne ovat mukavat päällä, eikä pöksyjä tarvitse vedellä ylös jatkuvasti. Ne ovat myös hieman imartelevammat vartalolle jos multa kysytään. Näissä trikoissa on myös pakaroita imarteleva rypytys (tämä varmaan makuasia :D). Lisäksi kangas on mielestäni mukavan pehmeää ja napakkaa!

Kyseessä on siis ABS2B Fitness apparelin trikoot, joita mulla itselläni on kolmessa värissä. Tilausaika tuolta sivulta oli pitkä, sillä toimituksessa kesti yli kuusi viikkoa. Samoja pöksyjä voi ostaa joistakin ruotsalaisista nettikaupoista, mutta valikoima ei ole yhtä laaja kuin tuolla pääputiikissa!

Mulla on siis korkein vyötärö ja koko pakaran rypytys. Trikoiden kokona mulla on XS. Siinäpä infoa teille, jotka olette näiden perään kyselleet! 🙂

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook: TÄÄLLÄ.