ELÄMÄSI SUURIN VIRHE ON..

Yksi suurin virhe mitä elämässään voi tehdä on odottaa. Odottaa oikeaa aikaa, oikeaa hetkeä, sitä hetkeä kun on aikaa, sitä hetkeä kun on rahaa, sitä hetkeä kun ei ole enää niin kiire, sitä hetkeä kun pystyy panostaa enemmän. Asioita on niin helppo siirtää. Asioiden siirtäminen huomiselle, maanantaille tai tammikuulle ovat juuri niitä ajatuksia, jotka antavat itselle luvan olla tekemättä työtä niiden asioiden eteen joita tahtoo. Monestihan sitä käy keskustelua itsensä kanssa jostain ja keksii syitä miksi jättää jotain tekemättä. Tekosyyt ovat asioita, jotka vievät sut kauemmas unelmistasi.

Unelman tai tavoitteen ei aina tarvitse olla jokin maata mullistava ja hirvittävän suuri asia. Pienetkin jutut ja niiden saavuttaminen saa aikaan hyvää fiilistä ja parantavat itseluottamusta. Aina ei jaksa unelmoida tai jahdata tavoitteita ja sekin on ihan fine. Silti niin moni jumittuu vain kuluttamaan aikaa, ilman että siinä on mitään arvokasta sisältöä itselleen. On helppo jäädä junnaamaan siihen samaan p*skaan ja olla tekemättä mitään. On helpompi olla yrittämättä kuin yrittää. Moni ei yritä siksi, koska on mahdollisuus epäonnistua, mutta yrittämättä jättäminen on taas varma keino epäonnistua.

Itsekin on tullut jätettyä yrittämästä, koska oon pelännyt että en onnistu. Oon luovuttanut, kun asia ei ole mennyt ekalla kerralla maaliin. Oon miettinyt asiaa ja tulin siihen tulokseen, että oon aina vaatinut itseltäni hirveän paljon. Heti olisi pitänyt olla huippu jossain. Oon aina myös ajatellut, että miten muut suhtautuvat muhun, jos en onnistu tai menesty yrittämässäni. Monessa asiassa olen menestynyt juuri näiden paineiden vuoksi, mutta paljon on varmaan jäänyt tekemättä.

Tein vähän aikaa sitten tietoisen päätöksen, että en vaadi itseltäni niin paljon kaikessa ja asennoidun myös niin, että hommilla on mahdollisuus mennä syteen. Kaikessa ei tarvitse olla paras ja jos jokin ei onnistu heti, yritän uudelleen toisella tavalla! Pessimistiksi en aio muuttua ja positiivisella fiiliksellä mennään, mutta realiteetit tulee kuitenkin muistaa.

Tällä hetkellä oon todella odottavaisin mielin ja tuleva syksy on erittäin tervetullut! Kaikki aina kirjoittaa, että on kaikkea kivoja juttuja tulossa, avaamatta kuitenkaan mitä ne ovat. 😀 Voin siis kertoa, että itse oottelen ihan normaaleja asioita; muuttuvaa jumppa-aikataulua, uusia jumppia ja treenejä, tulevaa sokeritonta syyskuuta ja ennen kaikkea sen tuomaa mahtavaa olotilaa, kynttilöitä, kasvissosekeittoja ja pitkiä yöunia! 😀

Haluan sanoa juuri sulle, että oli se juttu mikä tahansa, tee se nyt. Älä välitä mitä joku muu sanoo, vaan tee suunnitelma tai peliliike kohti tavoitetta ja lähde päivä kerrallaan tekemään hommia sun unelmaa kohti. Aloittamisen jälkeen alkaa positiivinen lumipallo pyöriä ja asioita tapahtuu ihan itsestään. <3

Huomenna alkaa myös Fresh & Fit – Challenge, joka on neljän viikon ”potku persuksille” ja startti kohti freshimpää ja fitimpää oloa! Alennettu hinta 39 € on voimassa vielä muutaman tunnin ja huomenna maanantaina ehtii vielä lähteä mukaan haasteeseen normaalilla hinnalla. Mieti, että neljän viikon kuluttua olotila ja ulkomuoto voi olla jo ihan eri tolalla kuin nyt, eikä se vaadi kuin yhden päätöksen olla siirtämättä jotain taas eteenpäin. 🙂

FRESH & FIT CHALLENGE 3.9 – 30.9.2018

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


MOTIVAATIOTA & INTOA SUN TREENIIN! ( + viikonloppukamppis treeniohjelmiin!)

Moikka! Viimeinen lomaviikonloppu edessä ja sitten olisi aika palata takaisin hommiin! Oon positiivisilla fiiliksillä, sillä loma on ollut ihan huippu ja tehnyt tehtävänsä, sillä ihan odottavaisin mielin takaisin arkeen. Eilen kävin jo ohjaamassa bodystepin ja ei varmaan tarvi kertoa, että soijaa pukkas. Voi olla että kaikkien aikojen hikoiluennätys yhden jumpan aikana. Treenin jälkeen suoraan uimaan ja siitä kotiin grillaamaan, ihan parasta!

Tämän päivän starttasin alakropan treenillä, jonka ajattelin jakaa myös teille. Treeni on  tyyliltään kuin mun kesäkuussa lanseeraman Bikini Fit – treeniohjelman treenit. Bikini Fit – ohjelma on saanut paljon kiitosta ja positiivista palautetta. Kuten aikaisemminkin sanoin, kyse ei aina ole siitä etteikö itse tietäisi miten treenata tai osaisi tehdä ohjelmia, vaan siitä että joskus vaan se ostettu tai toisen suunnittelema ohjelma tuo tarvittavan motivaation ja järkeistää hommat niin, että treenistä saa paljon enemmän irti! My Runway of life blogin kirjoittaja Ines osti tämän ohjelman ja kirjoitti postauksessaan mm. että

”Oon aina ajatellut, että kyllähän mä nyt itekin osaan salilla treenata, enkä jaksa moisista maksaa, mutta tosiasiassa mun oma treenimotivaatio on ollut vähän alhaalla aina aika ajoin. Etenkin salitreenissä en ole saanut mitään kunnollista kaavaa itselleni, vaan se salilla treenaaminen on mennyt aina vähän sellaiseksi arpomiseksi…

…sain ihan pilkkahintaan ostettua tuon Bikini Fit -ohjelman, jota oon tässä nyt parisen viikkoa ehtinyt tehdä. 25 € on pieni hinta siitä, että salille on oikeasti kiva mennä ja salilla on niiiin paljon kivempaa olla ja rehkiä, kun on selkeät sävelet että mitä tekee seuraavaksi ja kuinka paljon.”

Lue koko postaus täältä.

Tämän viikonlopun huippukamppis onkin treenipainotteinen, sillä sunnuntaihin klo 24:00 saakka tarjouksessa on sekä Bikini Fit että Booty Bootcamp – treeniohjelmat hintaan 25€! Ohjelman nimeä klikkaamlla pääset hyödyntämään tarjouksen! Ohjelmat ovat heti oston jälkeen omalla sivulla ja voit aloittaa treenit milloin itse tahdot! Ohjelmien mukana videot ja selkeät ohjeet mitä tehdä ja milloin.

BIKINI FIT:

Viisijakoinen saliohjelma, jonka avulla muokkaat kehostasi vahvan, kiinteän ja naisellisen. Ohjelma painottuu alavartalon muokkaamiseen ja etenkin pakaroihin, jotka treenataan kolmesti viikkoon.

Jokaisen alavartalotreenin perään on mahdollista tehdä ”finisher” eli tiukka viimeistelijä, joilla maksimoidaan rasvanpolttoa tai ihan vain haastetaan itseään. Viimeistelijän voi lisätä jokaisen treenin perään, tai tehdä silloin tällöin lisähaasteena. Ohjelmassa siis kolme erilaista viimeistelijää.

Ohjelmassa on myös kaksi ylävartalotreeniä sekä ihan oma core-ohjelma, jonka voi lisätä ylävartalotreenien perään viimeistelijänä. Core-treeni perustuu liikkeisiin, joiden avulla keskivartalo saa kyytiä samalla kun kulutus pysyy korkeana ja näin ollen rasva palaa tehokkaammin!

BOOTY BOOTCAMP:

Nyt laitetaan pakarat ja reidet timmiin kuntoon! Ohjelma on suunniteltu kiinteyttämään etenkin alavartaloa, sillä se keskittyy tehokkaasti reisien ja pakaroiden alueelle! Ohjelmassa hyödynnetään sekä saliharjoittelua että plyometrisiä treenejä, joiden avulla saavutetaan sporttinen ja sulava lopputulos. Harjoituskertoja on 4-5 viikossa: 2 salitreeniä, 1 loikkatreeni sekä 1-2 HIIT-harjoitusta. Tämä on sinulle, joka haluat salitreenaamisen ohella tehdä myös muita treenimuotoja tai kehittää ponnistusvoimaa, kestävyyttä ja kuntoa! 

Siitä nappaamaan parilla kympillä treeni-intoa, motivaatiota ja uusia juttuja omaan treeniohjelmaan. 🙂 Jos jokin askarruttaa niin kommenttiboksiin vaan kyselyä niin saat nopeimmin vastauksen. 🙂

Mun aamun treeni koostui siis lämmittelystä, lonkkien avauksista (mm pakara ja vatsalihakset aktivoituu tehokkaammin kun kroppa on auki) ja aktivointiliikkeistä, joiden avulla saan kohdistettua treenin sinne minne tahdon. Treenissä tein supersarjoja ja toinen liikeparin liikkeistä oli aina ns voimaliike, eli käytin suurta painoa ja hillitympää toistomäärää, kun taas toiseen lisäsin toistoja ja sen mukaisen painon että jaksoi painaa! Tää oli tosi jees!

  • aerobinen lämmittely 10 + lonkankoukistajien dynaamiset venytykset sekä pakaroiden aktivointia kuminauhalla

treeni:

  • boksi kyykky tangolla 12 + syväkyykkyhyppy (vain kehon paino)  10
  • reverse hack kuminauha jalkojen ympärillä (hackikyykky kasvot telinettä kohti) 15 + suorinjaloin maastaveto käsipainoilla 10
  • askelkyykkykävely 20 kg tanko harteilla  20 + askelkyyky taakse ristiin kahvakuulat käsissä 8 + 8 per jalka
  • lantionnosto a.k.a hipthrust 12 + reiden loitonnus istuen laitteessa 15

Ihan huikee fiilis kun treeni on paketissa ja viikonlopun yli annan jalkojen palautua seuraavaa viikkoa varten. Harmi että kelit viilenee, sillä olisin halunnut testata miltä tuntuu vetää tuollainen jumppa- ja treenimäärä näissä helteissä. Masokistin vikaa, mutta mitä treenaamiseen tulee, saan aina kiksejä ääriolosuhteista. 😀

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


MITEN HURISEE?

Moikka! Vitsit miten hyvä fiilis tällä hetkellä. Vaikka alkuun juhannuksen vietto kotona tuntui hieman tylsältä, niin nyt taas on todella motivoitunut olo arkeenpaluun ja viimeisen duuniviikon osilta. Viimeisellä tarkoitan siis kesäloman alkamista! Jään jumppahommista viideksi viikoksi (käääk!) sivuun ja vaikka nämä omat bisnekset pyörii tietysti jatkuvasti, niin ajatuksena olisi yrittää ottaa kaikesta lomaa ja pistää rutiineja uusiksi. Kesäloma on ollut mulle aina vuodessa sellainen nollauspiste, jolloin pystyn ihan oikeasti irtautumaan arjesta, sillä nuo todella runsaat urheilumäärät rytmittää kuitenkin tosi vahvasti kaikkea tekemistä.

Mitäs kaikkea nämät kolme vapaapäivää ovat sisältäneet?

– kokkailua; oon kokkaillut ja syönyt paljon. Nyt on kyllä sellainen fiilis että energiavarastotkin ovat aika hyvin täytetty, sillä ruokaa on mahtunut jokaiseen päivään varmasti sinne plussan puolelle. 😀 Mikäs sen mukavampaa kuin puuhailla keittiössä ja sen jälkeen nauttia hyvästä ruuasta!

–  treeniä! Aerobinen liikunta on ollut tauolla, mutta salitreenejä on tullut tehtyä ja vapaapäivien treeneissä on aina kivaa se, ettei ole kiire, eikä tarvitse säädellä tehoja sen mukaan että samana päivänä täytyy vetää vielä 2 tuntia jumppia. Olo on siis siltäkin osin palautunut, että normaalin verrattuna liikkumista on ollut huomattavasti vähemmän, sillä yleinen aktiivisuus on myös ollut vähäisempää.

– unta! Nukuttu on ja lepäilty muutenkin. Mulla tuottaa aina hieman hankaluuksia pelkkä oleminen, mutta kyllä siihenkin moodiin pääsee kun vähän harjoittelee.

– pohdiskelua! Hah, tuo kuulostaa oudolle, mutta kun on ollut oikeasti aikaa pysähtyä ja vaan olla omissa ajatuksissa, niin oon saanut selvitettyä päässä pyöriviä juttuja ja esimerkiksi pystynyt keskittyä paljon paremmin yksittäisiin asioihin, kuten tähän blogiin. Oon pitkästä aikaa nauttinut kirjoittamisesta, kuten se on ihan alkujaan ollut. Oon pitkään miettinyt että miksi mua stressaa tää välillä niin paljon, mutta kun on jatkuva kiire ja stressi päällä, luovat asiat kärsivät välittömästi.

Mä en tiedä kiinnostaako jengiä nykyään toisten treenit, mutta koska tämä on alkujaan treeniblogi ja näistä on lähdetty, ajattelin jakaa pitkästä aikaa mun lauantain jalka/pakaratreenin. Viimeisten kuukausien ajan oon siis omissa treeneissä keskittynyt enemmän kehon muokkaamiseen kuin ns. suorituskykyyn. Oon tehnyt paljon supereita ja maksimoinut rasvanpolttoa sekä kehon kiinteytymistä. Tässä on siis ollut käytössä sekä rukavalio että tietynlainen treenisuunnitelma.

Lauantain treenissä teinkin pitkästä aikaa alkuun vähän voimapainotteisempaa meininkiä ja höystin treenin lopun sitten noilla tutuilla jutuilla.

Alkulämpö: 10 min ylämäkeen kävelyä + kuminauha – aktivoinnit + avaavat liikkeet lonkankoukistajille

sumo-maastaveto:

  • 70 kg x 12
  • 90 kg x 10
  • 110 kg x 8
  • 120 kg x 6
  • 130 kg x 3
  • 90 kg x 10
  • 70 kg x 12

supersarja – leveä jalkaprässi + askelkyykyt ristiin taakse (curtsy lunges) x 4 sarjaa

supersarja – bulgarialainen ak smithissä + korotettu lantionnosto kuminauhalla (täääää polttaa :D) x 3

supersarja – lantionnosto aka hipthrust smithissä kuminauhalla + loitonnukset kuminauhalla (= reiden loitonnus – laite korvataan tuubilla) x 4

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook