TREENIBLOGGAAJAN TYÖPÄIVÄ

Postaus tehty yhteistyössä UKKO.fi:n kanssa.

Millainen on treenibloggaajan työpäivä? En tiedä löytyykö tästä maasta vielä kovinkaan montaa hyvinvointiblogilla itseään elättävää, mutta koska ala on ollut nosteessa vime vuosien aikana, on jokunen meistä bloggajista tehnyt tästä ihan ammatin. Itse olen yhdistänyt kaksi ammattia yhteen ja blogin ohella ohjaan ryhmäliikuntaa ja toimin salimme vastaavana ohjaajana. Viime keväänä avasin myös verkkokaupan, jossa myydään ravinto- ja treenivalmennuksia. Verkkokauppa linkittyy vahvasti tähän blogiin, sillä ilman blogia ei olisi asiakkaita.

Tällä hetkellä teen yksilövalmennuksia hyvin harvoin, ainoastaan mikäli sattuu sopiva tila tällaiselle. Mun päivät koostuvat siis usein monesta eri palasesta ja voin sanoa, että jokainen päivä on erilainen. Välillä on päiviä, kun oon menossa aamusta iltaan ja toisina päivinä on sitten rennompia settejä. On kivaa, että saa suunnitella itse omat aikataulut ja ottaa vapaata jos tarvitsee, mutta toisaalta takaraivossa kolkuttaa aina tietyt asiat, jotka täytyy hoitaa, oli sitten arki tai pyhä.

_mg_0121

valokuvaus-keikat ovat osa bloggaajan työtä

9:00 Herään ilman herätyskelloa ja oon onnellinen, että nukuin näinkin pitkään. Viime aikoina oon herännyt tosi aikasin ja nukkunut vähän huonosti ja nyt ongelma alkaa olla selätetty, jess! Keitän kahvit ja istahdan koneelle. Spotify soimaan ja selaamaan läpi blogin kommentit, sähköpostit ja muut somet. On yllättävää miten paljon aikaa menee kaikkeen blogin oheistyöskentelyyn. Itselläni ei olisi tässä vaiheessa aikaa hoitaa yksin kaikkea, sen vuoksi olen todennut parhaaksi blogata portaalissa, jossa on loistavat taustajoukot hoitamassa tällaisia asioita mun puolesta.

11:00 Kirjoitan päivän postauksen valmiiksi. Mulla on tapana kirjoittaa aiheita ylös joko vihkoon tai puhelimen muistiin, näin mulla on usein valmiita aiheita aina muutamalla päivälle. Syksyn alussa oli jäätävä kuiva kausi bloggaamisen suhteen, enkä meinannut saada mitään aikaiseksi, mutta nyt kipinä on taas alkanut löytyä. Saan usein hyviä ideoita silloin kun olen treenaamassa salilla. Bloggaaminen on kaiken tuottamisen lisäksi jatkuvaa aivotyöskentelyä. Itse ainakin mietin jatkuvasti sopivia aiheita ja juttuja kirjoitettavaksi.

12:30 Valmistan päivän ruuan mukaan otettavaksi, käyn koiran kanssa kävelyllä ja lähden ajelemaan salille.

13:00 Päivän ensimmäinen treeni. Treenaan kädet, eli vuorossa on olkapää/ojentaja/hauis treeni. Teen pienempien lihasryhmien treenit usein supersarjoina, jolloin saa tehtyä aika paljon lyhyessä ajassa ja kädet ovat hapoilla tälläkin kertaa.

14:00 Palautusateria + palaveri, jossa ei meinata millään pysyä aiheessa. Palaverin muita osallistujia kiinnostaa enemmän mm. se miten mun eilinen auton pesu sujui. 😀

15:00 Käyn palaveeraamassa eräästä blogiin liittyvästä yhteistyöstä ja haen samalla lisää vitamiineja LIFEstä. 

16:00 Käyn läpi illan jumpat. Les Mills – tunneilla on menossa miksaukset, joten kertaan edellisellä viikolla combattiin mukaan otetut biisit ja vaihdan lisäksi pari uutta. 

17:45 Bodycombat – tunti alkaa, paikalla on kivasti jengiä ja vaikka mua väsyttää ennen tuntia, se karisee pois heti kun heitän mikrofonin päähän. Nyt lähtee!

18:45 RPV – tunnin ohjaus. Tänään treeni kulkee ja tuntuu ettei pahimmatkaan syväkyykkyhypyt hapota samoin kuin yleensä!

20:00 Lähden kotiin ja haen matkalla Obelixin, joka on usein tällaisina pitkinä päivinä toisella ”huoltajalla”. 😀

21:00 Ruuanlaittoa, suihku ja vielä iltakävely Obelixin kanssa. Vastailen kommentteihin ja selailen somet läpi. Päivä alkaa olla paketissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aamiaisen nautin lähes poikkeuksetta töiden parissa

Perjantai:

7:00 Herään ilman herätyskelloa ja muistan että on perjantai, jee! Aikaisin heräämisen hyvänä puolena on se, että saa heti aamusta paljon aikaiseksi. Keitän kahvit, laitan pyykkikoneen päälle ja siivoilen joululaulujen soidessa.

8:00 Sain lukijalta hyvän postaustoiveen ja aloitan kirjoittamaan tekstiä, mutta päätän julkaista sen toisena päivänä. Perjantai ei ole paras postauspäivä treeniblogeille. Tällaisiin päivin sopii vähän kevyemmät aiheet, kuin mitä tämä kyseinen teksti käsitteli. 

9:00 Miksailen parit uudet kappaleet Bikini Body Bootcamp – tunnille. Tunnilla tehdään siis seitsemän minuuttia pitkiä circuitteja ja miksaan siis eri biiseistä aina sopivan pitkiä, jolloin ei tarvitse käyttää ajanottokelloa. Tuolla tunnilla soi useimmiten ysärit, eli teen vanhoista hiteistä kunnon luukutuksia. 😀 

11:00 Bikini Body Bootcamp – tunti alkaa

12:00 Suihkun jälkeen suuntaan vastapäiseen kauppahalliin ja syön katkarapusalaatin, koska en ehtinyt ottaa eväitä mukaan.

13:00 Menen ensimmäistä kertaa kokeilemaan osteopaattia. Hoito on hyvin miellyttävä ja osteopaatti taitava. Hän keksii syyn mun ajoittain kipeytyvään jalanpohjaan ja puutuvaan vasempaan jalkaan. Ei ole muuten ollut vaivoja enää hetkeen! Hieronnan jälkeen hän avaa lukot, joita mulla ei ollut kovinkaan paljoa. Silti olosta tulee jollain tavoin hyvin kevyt.

14:00 Ajelen Vaasan Rinta-Joupille, jonka kanssa ollaan sovittu erittäin mieleinen yhteistyö. Saan käyttööni tuliterän menopelin ja lähden kotiin.

15:00 Kotiin päästyessä alkaa jo hämärtää ja pohdintaan Riikan kanssa toteutetaanko sovittu kuvauskeikka. Päätetään lähteä nappaamaan muutamat valokuvat ja valmistelen itseni (jonkinlaiseen) kuvauskuntoon. 

16:00 Nappaan Riikan kyytiin ja pohdintaan, että ehditäänkö saada auringonlasku mukaan kuviin, mutta tällä kertaa oltiin vähän liian myöhässä. Käydään muutamassa paikassa kuvailemassa ja kun vien Riikan kotiin alkaa jo olla hyvin pimeää.

18:00 Kaupan kautta kotiin, jossa kokkailua ja kuvien läpi käyntiä. Kirjoitan päivän postauksen uusien kuvien kera.

_mg_0126

Bloggaajan tulot voivat koostua hyvin erilaisista palasista ja joskus on hyvinkin haastavaa pitää langat käsissä, kun tuloja tulee useammasta eri lähteestä. Mitä bloggaamiseen tulee, saan siis edelleen kuukausipalkkaa Indideaysiltä ihan perinteisesti verokortilla. Joskus on tullut tehtyä yhteistyötä yksittäisten yritysten kanssa, jolloin UKKO.fi on todella kätevä palvelu laskutukseen.

Kyseessä on siis kevytyrittäjyyspalvelu, jonka avulla voi laskuttaa yksityishenkilönä ilman yritystä. Kevytyrittäjyys yhdistää yrittäjyyden ja palkkatyön parhaat puolet. Palvelun avulla voi tehdä töitä vapaasti itse valitsemilleen asiakkaille ilman yrittäjän byrokratiaa. Itse olen aika laiska kaikenlaisissa paperihommissa ja hallinnollisissa jutuissa, tämän vuoksi onkin loistavaa, kun UKKO.fi hoitaa paperityöt tällaisissa tilanteissa. UKKO.fi:n hyvinä puolina on tosiaan se ettei tarvitse omaa y-tunnusta tai kirjanpitovelvollisuutta. Voi päättää itse milloin tekee työt ja mihin hintaan. Laskutus on helppoa ja vaivatonta, silti saa palkkaa ja kerryttää myös eläkettä. Tässä ei tarvitse sitoutua mihinkään, vaan laskutukset voi tehdä milloin itse tahtoo. Onko joku teistä käyttänyt tätä joskus?

indiedays-ja-brm-yhteislogo

kuvat 1,3: Anna Riska / Annmarias

 


Ammattina bloggaaminen sekä vinkit blogin kasvattamiseen

Uusi viikko ja vanhat kujeet, vai miten se meni? Viikonlopun koulutuksen informaatiotulva on saanut oloni samaan aikaan tosi inspiroituneeksi, olen innoissaan kaikesta oppimasta ja haluan päästä kokeilemaan ihan käytäntöön näitä juttuja. Toisaalta olen aika väsynyt ja huomaan, että pienetkin jutut pistää ärsyttämään ihan huolella. Meinasin repiä pelihousuni aamulla, kun huomasin että tuo toinen osapuoli on keitellyt mun kalliita luomukahveja viikonloppuna ja yli puolet jäänyt pannuun lillumaan. Kahvipaketti oli tyhjillään ja meitsi kun oli justiin haaveillut rennosta, kiireettömästä aamusta ison kahvipannullisen kera. Lisäksi uusi kämppä kaipaisi viimeistelyä, kaikista muista rästiin jääneistä asioista puhumattakaan.. Aloin taas panikoida, että miten hitossa saan kaiken tehtyä, mutta nyt pitää vaan vetää happea ja hoitaa asia kerrallaan. Keitin kupin teetä ja nyt ajattelin kertoa teille lisää mun työstä. Tällä kertaa käsittelen tätä bloggaajan työtä. Miten kaikki alkoi ja kuinka tähän pisteeseen on tultu?

DSC02658

Perustin tämän blogin melkein 4 vuotta sitten, marraskuun 15. päivä 2010. Idea kaikkeen tähän lähti varmasti samasta syystä kuin muillakin, olin lukenut muita blogeja saanut niistä idean ryhtyä samaan puuhaan itsekin. Tuolloin ei ollut vielä paljon blogeja, treeniblogeista puhumattakaan. Itse luin paljon ruotsalaisia blogeja ja mielestäni oli aika hauskaa, että he saivat elantonsa kirjoittelemalla omasta päivästään nettiin.

Alkuun mun kirjoittelut oli aikalailla puutaheinää. Kirjoittelin lifestyle-tyyppisesti omista jutuista ja omista urheiluista. Nyt kun käy kurkkimassa noita vanhimpia postauksia, niin voi kokea melkoista myötähäpeää itseään kohtaan. 😀 Jostainhan on kuitenkin lähdettävä, ja koska minulla ei ollut muita treenibloggaajia inspiraationlähteenä, aloin kehittämään hommaa pikkuhiljaa oman näköiseksi. Aloin saada paljon kysymyksiä ruokavaliosta ja treenaamisesta. Yksi kysytyin kysymys olikin ”miten voin kiinteytyä” ja eräänä päivän päätin kirjoittaa asiasta tekstin, ihan vain siksi että voisin aina linkata tähän artikkeliin, jos joku kysyy kiinteytymisestä. Tästä syntyi koko bloggaajauran luetuin teksti: KIINTEYTYS-OHJELMA koko vartalolle, olkaa hyvät! Tekstin sisällössä ei ole varmasti mitään kovin uutta, omat mielipiteetkin ovat muuttuneet tuosta hieman, mutta kun lumipallo lähti pyörimään, se ei enää pysähtynyt. Blogin kävijämäärät räjähtivät kasvuun ja minä hiffasin mistä asioista minun kannattaa alkaa kirjoittaa. Aloin kirjoitella enemmän asiatekstejä ja siitä saakka lukijamäärät ovat olleet kasvussa. Siirto Fitfashionille ja vuosi siellä kasvatti minua bloggaajana hurjasti. Ymmärsin tärkeitä asioita ja mielestäni olen saanut kehitettyä blogiani parempaan suuntaan jatkuvasti. Blogi on kasvanut oman henkisen kasvun mukana, kun olen muuttanut elämäntapaani ja rutiineja sitä kohti missä ollaan nyt.

DSC_0236-001_Fotor_Collage

Bloggaan tällä hetkellä päivätyöni ohella, mutta tulevaisuuden suunnitelmana on luultavasti tasapainottaa näitä kahta niin, että vähennän mahdollisesti jostain nykyisistä työtehtävistä. Sen aika on kuitenkin vasta hieman myöhemmin, sillä ensin haluan saada asiat rullaamaan kunnolla täällä Indiedaysin puolella. Mitä bloggaajan työpäivään sitten kuuluu? Olette varmasti lukeneet myös muiden bloggaajien tekstejä asiasta, mutta kerron hieman omista rutiineista.

Mun tavoitteena on kirjoittaa ainakin yksi postaus per päivä. Joskus, melko harvoin saattaa olla päiviä kun en postaa mitään, mutta viimeisimpään vuoteen näitä ei ole mahtunut kovinkaan montaa. Varaan postaamiseen 1-3 tuntia päivässä, riippuen hieman muista työajaoista. Useimpina päivinä kirjoitan aamupäivällä. Tekstejä ideoin jatkuvasti omassa päässä ja jos saan hyvän idean, kirjoitan sen valmiiksi luonnoksiin, jolloin kuivan kauden iskiessä voin kaivaa vanhoista ajatuksista jotain raapustettavaa. Ideointia helpottaa se, että työskentelen blogin aihealueen parissa ja saan paljon ideoita ihan sitä kautta. Saan paljon inspiraaatoita myös lukijoiden kysymyksistä ja toiveista. Neljän vuoden aikana olen ehtinyt kirjoittaa todella monesta asiasta, joten olen antanut itselleni luvan käyttää myös vanhempien tekstien aiheita uudelleen, yritän silti löytää niihin uuden näkökulman tai jotain uutta lisättävää. Itse kirjoittamiseen menee siis se 1-3 tuntia päivässä, aiheesta riippuen.

Kirjoittamisen lisäksi tähän puuhaan kuuluu uusien kuvien päivittäminen, muokkaaminen ja ideoiminen. Yhteistyö-ehdotuksia ja kutsuja erilaisiin tapahtumiin tippuu sähköpostiin säännöllisin väliajoin, joten niiden läpikäynti, valinta, vastaaminen ja toteuttaminen ottaa oman aikansa. Harmittaa, kun usein kaikki tapahtumat järjestetään Helsingissä, jolloin itsellä ei ole mahdollisuutta osallistua näihin, kuin erittäin harvoin. Kommenttien moderointi ja vastaaminen vie myös aikaa. Tapaankin keskittyä kommentteihin aina iltaisin, tai jos olen kiireinen, teen sen ennen uuden artikkelin kirjoittamista. Kommentointi ja vuorovaikutus lukijoiden kesken pitää blogin hengissä, joten arvostan myös teidän aikaa ja vaivaa. On hienoa että jaksatte kommentoida päivästä toiseen. 🙂

10627429_10152584153424774_1436757314_o

Välillä bloggaaminen voi olla stressaavaa, jos on vaihe ettei keksi mitään sanottavaa, tai on kiirettä ehtiä kirjoittamaan. Jos tiedän, että edessä on vaikka kiireisempi viikonloppu, pyrin kirjoittamaan postauksia valmiiksi ja ajastan ne näille päiville. Bloggaamisesta ei juurikaan ole vapaapäiviä, ellei niitä itse päätä pitää. Blogi ja bloggaaminen pyörii päässä jatkuvasti, mutta en koe sitä silti rasitteena, sillä nautin suunnattomasti kirjoittamisesta ja kaikesta tähän liityvästä.

Loppuun vielä mun vinkit aloitteleville bloggaajille:

* Blogin aihepiiri täytyy olla sellainen josta on oikeasti jotain sanottavaa sekä myös paljon sanottavaa. On hyvä, että aihepiiri on ns. osa omaa elämää, muuten inspiraatio katoaa aika nopeasti. Toki on eri asia, kirjoittaako ihan muuten vaan vai haluaako kasvattaa blogista suuremman. Satsaa siistiin ulkoasuun ja oikeinkirjoitukseen, sillä se antaa heti alkuun ammattimaisen kuvan koko touhusta. Liian ”virallinen” kirjotustapa voi kuitenkin olla tylsää, joten anna persoonasi näkyä myös tekstissä, kyseessähän ei kuitenkaan ole oppikirja tai virallinen artikkeli.

* Päivitä usein ja mielenkiintoisilla aiheilla – mieti millaiset kirjoitukset herättävät sinun mielenkiinnon? Useimpia ihmisiä ei kiinnosta onko Pirkko kävellyt tänään 10 km lenkin ja tehnyt salitreenin päälle, ainakaan jos he eivät tunne Pirkkoa. Tunnetumpien persoonien tekemiset toki kiinnostaa enemmän, eikä ole juurikaan väliä mistä he kirjoittavat.

* Käytä laadukkaita kuvia ja yritä keksiä muitakin asentoja, kuin peilin kautta otettuja selfieitä. On myös hyvin tärkeää minkä kuvan valitset ensimmäiseksi kuvaksi postaukseen, sillä se näkyy portaalien etusivuilla ja seurantakanavilla, kuten bloglovinissa.

* Otsikolla on väliä! Otsikko on se joka herättää mielenkiinnon ja saa lukijan klikkaamaan sivullesi. Ei kannata kuitenkaan yrittää liikaa tai kirjoittaa otsikkoa, joka ei vastaa tekstin sisältöä. Lyhyesti ja ytimekkäästi toimii usein parhaiten.

* Vastaa kommentteihin, muuten kommentointi vähenee ja blogin vuorovaikutus katoaa. Alkuvaiheessa en itse ymmärtänyt tätä, luin toki kaikki kommentit ja olin niistä iloinen, en silti ”ymmärtänyt” miksi niihin olisi pitänyt vastata, eihän Kenzakaan koskaan vastaa! 😀

* Tee blogille Facebooksivut, lisää se blogloviniin ja blogilistalle. Hyvällä säkällä jokin teksteistäsi lähtee leviämään sosiaalisessa mediassa ja tämä tuo blogille rutkasti näkyvyyttä ja uusia lukijoita.

* Liity portaaliin. Etenkin alussa portaalissa bloggaamisesta saa paljon hyötyä, sillä portaalin etusivun kautta kulkee läjä potentiaalista lukijakuntaa. Lisäksi portaalien kautta voi saada tuloja ja mahdollisuuksia yhteistöihin.

Minullakin on vielä paljon opittavaa, enkä väitä olevani valmis vieläkään. Jos teillä on jotain ajatuksia tähän liittyen niitä voi mielellään jakaa kommenttiboksissa! =)