Moikka! Uusi viikko on taas päräytetty käyntiin. Täällä suunnassa elämä on ollut aika hektistä edelleen, ei kai tässä ehdi relaamaan kunnolla vasta kun jouluna. Onneksi oon saanut pitää nyt muutaman viikonlopun vähän iisimpänä. Jos tulee putkia, ettei ole lainkaan vapaapäiviä, se alkaa kyllä painaa pidemmän päälle.
Oon joskus kirjoittanut ruokailuni kulmakivistä ja tänään ajattelin jakaa ajatuksia omasta treenifilosofiastani. Tämä ei siis ole mikään vinkkipostaus, enkä ole sitä mieltä että mikään tyyli olisi parempi kuin toinen. Mitä urheiluun tulee, olen aika extreemi henkilö ja haluan tehdä asiat omalla tavallani. Siitä asti kun aloin treenaamaan oikeen kunnon määrillä, olen saanut kuulla ihan muutaman kerran etten kuulemma jaksa kauaa, tai että kohta mun kroppa hajoaa. Noh, tässä sitä ollaan vedetty pian 10-vuotta ilman ongelmia, eli ihan hyvin rullaa edelleen, eikä tunnu missään. 😀
Iso arskan tavoin, mä oon sitä mieltä, että välillä pitää rikkoa sääntöä ja tehdä ihan päin vastoin kuin ”kuuluisi” ja olisi järkevää. Joku voisi sanoa, että jos on illalla edessä kahden tai kolmen tunnin treenit, ei ehkä kannata mennä aamulla salille treenaamaan, mutta meikäläinen menee silti. Kaikkien ei tarvitse ajatella samoin, mutta joskus liiallinen hyssyttelykin voi olla liikaa. Mä en tiedä mitä mieltä te olette, mutta uskon että suurempi ongelma on se, että treenataan liian vähän/kevyesti kuin liikaa?
Jotta pysytään aiheessa, eli mun omassa treenifilosofissa, niin omalla kohdalla pätee sanonta ”more is more” niin kauan kun laatu ei kärsi. Olen siis sitä mieltä, että mielummin vetää sen yhden treenin kunnolla, kuin kaksi puoliteholla. Mutta jos kunto kestää, miksei voisi vetää vaikka kolme treeniä kunnolla. Palaudun hyvin nopeasti, joten mulle riittää sellainen kolmen viiva viiden tunnin tauko ja pystyn tykittää taas uuden treenin puhtaasti.
Miten tähän on tultu? Kun aloin tekemään määrällisesti enemmän treeniä, oli se tietysti aluksi rankempaa kuin nyt. Muistan, kun vedin ensimmäisen kerran 3 tunnin jumppaputken ja olin ihan rikki sen jälkeen. Kroppa meni ylikierroksilla, enkä saanut nukuttua. Homma tuli toistettua kuitenkin niin monta kertaa, että lopulta se ei enää ollut mitenkään haastavaa. No kuinka järkevää se sitten on? Se riippuu ihan tavoitteesta. Jos tavoitteena on olla huippukunnossa ja tahtoo vetää työkseen paljon jumppia, niin myös sitä täytyy treenata. Kyllähän kestävyysurheilijatkin tekevät monen tunnin pituisia suorituksia harjoitellessaan.
Tiedostan aika hyvin vahvuuteni ja heikkoutuneni. Hauskaa on se, että sama piirre on samalla molempia. Olen hyvin periksiantamaton ja en jätä treenejä välistä kovin helpolla. Tämä voi joskus taas olla myös huono juttu, sillä jos on hyvin hektistä myös muilla elämän osa-alueilla, olisi hyvä osata karsia niistä jutuista, jotka eivät ole pakollisia, mutta mulle on hyvin vaikeeta ”luovuttaa” ja ottaa kevyemmin. Olen myös huono tekemään kevyempiä treenejä, kuten sitä kuuluisaa kehonhuoltoa. Peruskuntotreenejä tulee kuitenkin ohjauksien muodossa, esim. bodyssa, bodypumpissa ja coressa sykkeeni pysyy PK-alueella. En ole varmaan koskaan jättänyt treeniä kesken, se kuuluu kai siihen jääräpäisyyteen, eli jos tehdään, niin sitten tehdään kunnolla alusta loppuun, vaikka pää kainalossa.
Mitä itse treeneihin tulee, tykkään treenata kovaa! Olen hyvin huono kokeilemaan uusia juttuja, sillä pelkään ettei uusi treeni tai vaikka jumppa ole tarpeeksi tehokas ja hukkaan vain aikaani siihen. 😀 Tiedän, että ei voi tietää ennen kuin on kokeillut, mutta silti homma on aina yhtä hankalaa. Mielummin teen treenin itse, sillä silloin voin päättää kuinka tehokas se on. Silloin harvoin, kun ehdin käydä itse jumpissa, luotan yleensä Les Millsiin, koska niillä tunneilla tietää mitä on tulossa. Olen myös se tyyppi, joka menee vain niiden ohjaajien tunneille, joilla on tottunut käymään. Tämä on asia, jossa pitäis vähän uskaltaa repäistä joskus!
Multa kysytään paljon, että miten jaksan aina olla niin energinen ja vetää määrällisesti paljon treenejä. En ole siis syntynyt hyväkuntoisena, vaan olen harjoitellut pitkäjänteisesti monen vuoden ajan. Yksi suuri vaikuttava tekijä on myös se, miten ajattelee. En koskaan ikinä ajattele etten pystyisi johonkin tai jaksaisi tehdä jotain. Joskus voin heittää, että vähän jännittää kuinka jaksan, mutta oikeasti ajattelen että tää on ihan pala kakkua meikäläiselle. 😉
Usko itseensä on niin suuri voimavara, ettei sitä voi ymmärtää. Joskus mun jutut saattaa kuulostaa egoilulta, mutta todellisuudessa hyvä itsetunto voi viedä hyvinkin paljon pidemmälle kuin epäluulo ja oman itsensä aliarvioiminen. Ohjatessakin tapaan sanoa, että harvoin edes tiedetään kuinka isoihin juttuihin oikeesti pystyy. Mun tehtävä on kaivaa se pystyminen esiin jokaisesta treenajasta tunnilla tai sitten siellä yksilöohjauksessa. 🙂
Vaikka saattaa kuulostaa, että eläisin hyvinkin kurinalaisesti, tai ehkä jopa jollain tavalla elänkin. Nautin silti tästä tyylistä ja jokaisesta hetkestä kun sydän hakkaa ja hikipisarat valuu. Ei oo parempaa fiilistä, kuin hyvän treenin jälkeinen olo!
Tunnistaako joku samoja piirteitä itsessään? Millainen on sun treenifilosofia?