TERVEELLINEN MAUKAS RUOKA – KAIKKI MUN VINKIT JAKOON!

Ruokapostauksia toivotaan lähestulkoon aina ja ne ovatkin olleet yksi tämän blogin suosituimpia aihealueita. Mielellään kirjoittelen ruuasta, sillä se on mun mielestä hyvin mielenkiintoinen aihe ja itselle jopa jonkinmoinen harrastus, jos niin voi sanoa. Tällä kertaa mulla ei ole mitään tiettyä aihetta, mutta ajattelin heitellä ilmoille juttuja joista koen itse hyötyneeni, helppoja vinkkejä terveelliseen ravintoon. Ruokatuotteita, ajatuksia ja muutama resepti. Sanotaanko, että tässä olisi tällainen terveellisen ruuan inspiraatio-postaus, josta joku toivottavasti nappaa uusia toimintamalleja omaan arkeen!

Moni on aloittanut terveellisemmät elämäntavat uuden vuoden kunniaksi, mutta sen sijaan, että alkaisit vähentämään ruuan määrää, kokeile ajatella asiaa toisinpäin. Mitä jos alkaisit lisäämään enemmän vihanneksia aterioille, etenkin vihreitä sellaisia! Tavoite voisi olla esimerkiksi syödä jotain vihreää tai värikästä (vihanneksia & marjoja) jokaisella aterialla. Yleensä tällainen johtaa ihan automaattisesti siihen, että hyvät jutut vähentävät huonompien määrää.

Päästä irti siitä ajatuksesta, että tiettyjä ruokia pitää syödä tiettyyn aikaan. Jos sanon, että söin tomaattikeittoa aamiaiseksi, moni ihmettelee tätä kovasti. Kuka on keksinyt, että aamiaisella pitää syödä leipää tai puuroa ja lounaalla lämmin ateria? Kun päästää tästä ajatusmallista irti, ruokavalikoima laajenee ihan itsestään. Ei ole pakollista syödä viittä kertaa päivässä väkisin. Jos sun päivärytmiin toimii 3-4 krt paremmin niin tee niin! Itse syön usein välipalaksi / iltapalaksi esimerkiksi sosekeittoja tai salaattia. Viikon alussa kun kokkaa ison kulhollisen ruokaisaa herkkusalaattia tai vaikka kattilallisen sosekeittoa, silloin kaapissa on valmiina jotain mukaan otettavaa tai syötävää kiireessä.

Alla supernopeasti valmistuva salaatti, joka on herkullista ja täyttävää. Tästä tulee suuri määrä salaattia, joka riittää useammalle syöntikerralle!

Herkkusalaatti:

  • 1-2 pussia Rainbow perhesalaattisekoitusta (valmiiksi leikattu ja pesty)
  • pari kourallista babypinaattia
  • puolikas kurkku
  • 250 g minitomaatteja
  • 2 punaista suippopaprikaa
  • purkki 3% fetaa maussa valkosipuli
  • 2 pakettia vuolu kana/possu fileetä (valmis pakkaus)
  • purkki ananasta
  • 200 g halloumjuustoa viipaloituna ja pannulla ruskistettuna

kurkut, tomaatit ja paprika viipaloidaan, muuten vain kaikki sekaisin suureen kulhoon ja homma valmis!

kesäversiossa ananas korvaantui mansikoilla!

Olen aina sanonut, että mausteet tekevät ruuan! Muistan kuinka joskus söin ABC:n noutopöydässä ja siellä oli tarjolla perinteinen kruunusekoitus (pakastevihannes-sekoitus), jossa vihannekset oli sulatettu (höyrytetty?) ja laitettu esille. Vihanneksissa ei ollut mausteita ja ne maistuivat aika kaamealle kumille. Silloin mietin, että ei ihme jos jengi ei pidä vihanneksista, mikäli muutkin valmistaa ne ainoastaan sulattamalla. Makuasioista ei voi kiistellä, mutta mun mielestä runsas maustaminen ja paistaminen joko uunissa tai pannulle tekee parhaan lopputuloksen. Riippuu toki mitä vihanneksia on käytössä, mutta suurimman osan kohdalla toimin itse näin.

Vihannekset ovat hyvin monikäyttöisiä, eikä niiden kapasiteettiä tule käytettyä aina loppuun saakka, tässä muutama ajatus:

porkkanasta tai kurpitsasta valmistuu kevyempiä, herkullisia ranskalaisia uunissa hyvien mausteiden kera

kukkakaalilla voi korvata perunan ja valmistaa kuohkeaa & maukasta ”perunamuusia”. Kukkakaali on hyvin monipuolinen vihannes, sillä sen maku on hyvin neutraali joten lisäämällä sitä sosekeittoihin tai muuseihin saa samalla kuohkeutta kun kokonaisenergiamäärä pienenee.

Melkein kaikkiin perinteisiin ruokiin kuten makaronilaatikkoon tai lasagneen pystyy helposti upottaa vihanneksia tekemään lopputuloksesta kevyemmän ja ravitsevamman. Kun pilkkoo porkkanan ja paprikan monitoimikoneella minisilpuksi, uppoavat vihannekset jauhelihan sekaan ihan huomaamatta, eikä esim. vihanneksia karttava lapsi välttämättä huomaa syövänsä vihanneksia. :)

Pakasteesta löytyy paljon herkullisia vihannessekoituksia, jotka on helppo valmistaa wokkipannulla muun ruuan seassa. Itse oon tykästynyt Rainbow:n classic wok mixiin, lempeät kasvikset – sekoitukseen (sopii myös fodmap-ruokavalioon) sekä finduksen Wok Spicy Zanju – sekoitukseen. Noita tuleekin käytettyä eniten.

Keräkaali on todella herkullinen lisuke paistettuna! Paistoon ei edes välttämättä tarvita rasvaa, sillä kun laittaa pannun pohjalle tilkan vettä, ei ruoka pala pohjaan. 

Mites proteiininlähteet? Tuleeko kana ja jauheliha ulos korvista? Kokeile välillä possun suikaleita, joista löytyy myös vähärasvaisempia versioita. Itse käytän kinkku- ja minuuttisuikaleita, joissa energiamäärä on 100-120 kcal/100g. Monilla on mielikuva, että possu on todella rasvaista, mutta esimerkiksi nämä mainitsemani ovat kevyempiä kuin jauheliha ja paljon mehukkaampaa kuin kana.

Mun lempparimausteet ovat pääosin Santa Maria merkkisiä. Kyseisen merkin grillausmauste on esimerkiksi ainoa grillausmauste johon ei ole lisätty sokeria (en ole ainakaan löytänyt vaastaavaa muilta merkeiltä). Muita lemppareita Santa Marialta ovat valkosipulijauhe, mango-curry, chipotle chili, umami ja smoked paprika. Mango-curry sopii todella hyvin possu- ja kanawokkeihin! Muut vakkarit mun maustekaapissa ovat Herbamare yrttisuola ja tavallinen ruususuola.

Pakastealtaasta saa nykyään valkosipulikuutioita paketissa. Dorot-merkin pakkauksessa on punertavat reunat ja niitä olen bongannut ainakin Prismasta ja Citymarketeista. Pakkauksesta on helppoa vain napsauttaa kuutiot ruuan sekaan. Tuo ruokaan todella herkullisen maun, lisäksi on nopea käyttää! Eihän se valkosipulin pilkkominenkaan kova homma ole, mutta itsellä jää usein käyttämättä juuri siksi etten jaksa alkaa kuoria ja pilkkoa niitä kiireessä. :D Pakasteesta saa myös yrttejä valmiina käytettäväksi. Helppoa kuin heinänteko!

Sosekeitot toimivat hyvin myös wokkiruokien/pihvin/riisin yms kastikkeena. Kuulostaa oudolta, mutta esimerkiksi tomaattikeitto (jonka resepti alla) sopii hyvin ruokien kastikkeeksi. Jos haluaa syödä terveellisemmin, mutta kaipaa jotain kostuketta, kannattaa testailla! :D Joskus sekoitan keiton loput pannulla olevan wokin sekaan ja paistan koko seoksen vielä läpi! 

Maukas tomaattikeitto a’la Aino

  • 2 kg kotimaisia punaisia tomaatteja
  • 2 pientä porkkanaa
  • 2 sipulia
  • 5-10 valkosipulinkynttä oman maun mukaan
  • pari ruokalusikallista kookosmaidon jähmeää osaa
  • loraus oliiviöljyä
  • (1 rkl steviasokeria)
  • yrttisuolaa, chiliä, valkosipulia, paprikamaustetta, umami-maustetta
  • 2 kasvisliemikuutiota (reformin luomu)

Pese ja pilko porkkana, sipulit ja poista valkosipulinkynsistä kuoret. Laita suureen kattilaan tomaatit, porkkana ja sipuli. Lisää vettä niin että ainekset juuri ja juuri peittyvät. Keitä koko satsi kypsäksi, ihan keittämisen loppuvaiheessa lisää vielä valkosipulit niin että keittyvät vain minuutin verran. Kaada kattilasta vesi pois, lisää kasvisliemikuutiot ja soseuta kaikki kattilan ainesosat sauvasekoittimella tai blenderissä. Lisää kookosmaito, oliiviöljy ja mausteet. Mausteita kannattaa lisäillä vähän kerrallaan, maistaa ja lisätä uudelleen. Maustaminen on tärkeä osa reseptiä, eli keiton tulee olla maukasta ja samalla tulisen makeaa! 

koukuttavan hyvää! Lisää sekaan esim. raejuustoa tuomaan proteiinipitoisuutta.

Siinä muutama ravintoon liittyvä ajatus! Tuleeko teillä mieleen jotain hyviä käytännön tipsejä jaettavaksi? Uskon, että nykyään monet arvostavat tällaisia suhteellisen helppoja ja nopeita ratkaisuja. Itsekin valmistan arkisin ruuat todella nopeasti heittämällä pannuun possut ja vihannekset tyyliin. Kiireessäkin ehtii silti syödä terveellisesti! :)

PS. Mulla on nyt 3 tehokasta ohjelmaa alennuksessa tämän viikon ajan, joten jos tarvetta treeniohjelmaan tai ruokavalioon,täältä löytyy edulliseen hintaan! 

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


KEVENNÄ ILMAN NÄLKÄÄ

Viikonloppuna tuli syötyä sushia, pizzaa kuin tacojakin, joten näin uuden viikon kunniaksi halusin valmistaa jotain kevyempää, mutta silti herkullista ja maistuvaa. Vihanneksista ja kasviksista valmistetut keitot ovatkin erittäin hyvä ruoka silloin, jos haluaa ottaa kevyemmin, mutta silti syödä reilun kokoisia annoksia. :D

Jos mulla on tiedossa jokin tärkeä keissi, esim. kuvaukset tai juhlat, jolloin täytyy olla parhaassa mahdollisessa tikissä, tapaan täyttää viikon menun erilaisialla maistuvilla vihanneskeitoilla. Samalla tulee nautittua runsain mitoin hyvää tekeviä vihanneksia. Keittot menevät ihan sellaisenaan ja niiden kaveriksi sopii niin keitetyt kanamunat kuin paistettu graavilohikin. Kasvisversioon lisään yleensä paistettuja ja hyvin maustettuja quorn-kuutioita. Tällä hetkellä ei siis ole tarvetta keventää, mutta keitot sopii myös täydentämään ruokavaliota sekä ihan vaan aamiaiseksi tai välipalaksi.

P4180033

Mun keittiössä valmistui tänään täyteläisen maukas tomaattikeitto. Tomaattikeitto onkin yksi all time favorite, sillä siinä on todella maukas ja koukuttava maku. Tomaatin kaveriksi sopii tulinen chili ja valkosipuli, joita yllä näkyvä soppa onkin täynnä.

Tulisen pehmeä tomaattikeitto:

  • 1-1,5 kg kotimaisia punaisia tomaatteja
  • 1 porkkana
  • 3-4 punaista suippopaprikaa
  • 1 sipuli
  • 5-10 valkosipulinkynttä oman maun mukaan
  • 1/2 prk kookosmaitoa
  • loraus oliiviöljyä
  • 1 rkl hunajaa
  • yrttisuolaa, chiliä, valkosipulia, paprikamaustetta
  • (halutessaan 1 luomu kasvisliemikuutio)

Pese ja pilko porkkana, sipulit, paprikat ja poista valkosipulinkynsistä kuoret. Paista niitä kattilassa tilkassa öljyä, kunnes ovat pehmenneet. Lisää sekaan tomaatit ja vettä niin että ainekset juuri ja juuri peittyvät. Keitä koko satsi kypsäksi. Lisää kookosmaito, hunaja ja mausteet ja soseuta sauvasekoittimella. Mausteita kannattaa lisäillä vähän kerrallaan, maistaa ja lisätä uudelleen. Maustaminen on tärkeä osa reseptiä, eli keiton tulee olla maukasta ja samalla tulisen makeaa!

P4180031

Maistuvaa maanantaita!


TÄYDELLISTÄ TERVEYSRUOKAA

Ensimmäinen työviikko alkaa olla paketissa, huomenna käyn vielä ohjaamassa aamutunnit ja sitten ajattelinkin pyhittää loppuviikon relaamiseen ja lepäilyyn! Aamupäivän Bikini Bootcamp oli hapokas, kuten odotinkin, mutta siitä selvittiin kunnialla! Käytiin vielä Riikan kanssa infapunasaunassa sen jälkeen ja jatkettiin siitä Raawkaan (raaka/vegeruokapaikka) syömään.

Vegeruuasta puheenollen, ajattelin taas ottaa käyttöön kasvispäivän vähintään kerran viikkoon. Koska tämä päivä alkoi niin hyvin, päätin jatkaa samalla linjalla ja valmistin äsken ihan t-a-j-u-t-t-o-m-a-n hyvää tomaattikeittoa! Tomaattikeitossa on vaan jotain, mikä iskee jokaiseen makuhermoon. Maukas maku, jota taidetaankin kutsua Umamiksi. Umami on yksi ihmisen aistimasta viidestä perusmausta makean, suolaisen, happaman ja karvaan ohella. Erittäin kypsässä tomaatissa esiintyykin juuri tämä maku, nam!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä resepti ei ole mikään proteiinipommi, mutta jos muilla aterioilla tulee riittävästi protskua, en näkisi ongelmaksi syödä joskus jotain kevyempää. Yhdistin keittoon kanttarellit, mikä saattaa kuulostaa oudolle, mutta sopi mielestäni hyvin. Lisukkeeksi sopii myös esimerkiksi raejuusto, jonka avulla saa sitä proteiinipitoisuutta samalla.

Tulisen pehmeä tomaattikeitto:

  • 1-1,5 kg kotimaisia punaisia tomaatteja
  • 1 porkkana
  • 1 sipuli
  • 5-10 valkosipulinkynttä oman maun mukaan
  • 1/2 prk kookosmaitoa
  • loraus oliiviöljyä
  • 1 rkl hunajaa
  • yrttisuolaa, chiliä, valkosipulia, paprikamaustetta
  • basilikaa
  • (halutessaan 1 kasvisliemikuutio)

Pese ja pilko tomaatit, porkkana, sipulit ja  poista valkosipulinkynsistä kuoret. Keitä koko satsi kypsäksi isossa kattilassa. Säästä n. 1 dl keitinvettä ja kaada se blenderin pohjalle, lisää keitetyt ainekset sekaan ja soseuta. Lisää kookosmaito, oliiviöljy, hunaja ja mausteet. Mausteita kannattaa lisäillä vähän kerrallaan, maistaa ja lisätä uudelleen. Maustaminen on tärkeä osa reseptiä, eli keiton tulee olla maukasta ja samalla tulisen makeaa! Ripottele valmiin keiton päälle hieman kuivattua basilikaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Itse paistoin siis kanttarelleja ja pilkottua sipulia pannulla ja lisäsin sen keiton lisukkeeksi! Keitto menee myös ihan sellaisenaan vaikka välipalana, tai kevyempänä lounaana. Todella herkullista! :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mukavaa viikonloppua!