AIHEUTTAAKO VOIMISTELULAJIT SYÖMISHÄIRIÖITÄ?

Muutama viikko takaperin voimistelulajit olivat tapetilla mediassa ja aattelin tarttua aiheeseen hieman jälkijunassa! Koska olen itsekin viettänyt nuoruuteni kyseisten lajien parissa, mulla heräsi taas pitkästä aikaa ajatuksia lajivalinnasta, minäkuvasta ja syömishäiriöistä. Mielestäni ei koskaan voi sanoa, että joku yksittäinen asia itsessään aiheuttaisi syömishäiriön, sillä usein henkilöllä on jonkinlaisia taipumuksia sairastua helpommin.

Itse olen harrastanut voimistelulajeja lapsuudesta aina aikuiseksi saakka. Lapsena harrastin joukkuevoimistelua ja telinevoimistelua, jonka jälkeen siirryin kilpa-aerobicciin. Olen myös kärsinyt nuoruudessa erilaisista ravintoon ja treeniin liittyvistä pakonomaisista ongelmista, kuten liiallisesta laihduttamisesta sekä treenaamisesta. Oon tietysti miettinyt paljon, että onko lajivalinnoilla ollut osuutta asiaan ja tullut siihen tulokseen, että niiden aiheuttamat paineet ovat olleet osallisena. Myös ympäristö, missä viettää suuren osan ajasta aiheuttaa sen, että tiettyjä asioita alkaa pitää normaalina. Nykyäänhän oon vaan siirtynyt kuntosalipainotteiseen ympäristöön, mutta ikä on tuonut sen verran viisautta, että sitä osaa kuitenkin katsoa asioita hieman useammasta kulmasta kuin vaikka lapsena ja nuorena.

Voimistelulajeissa on hyvin ominaista olla pienikokoinen, kevyt ja siro. On toki muitakin lajeja, joissa vaaditaan samoja ominaisuuksia, mutta kun kyseessä on vielä niin sanotusti esteettinen lajimuoto, on myös ulkomuodolla merkitystä. Oon ennenkin kirjoittanut, että olen kokenut itseni aina ”isoksi”, eli uskon että tästä on saattanut jäädä jonkinlainen vääristynyt mielikuva siitä, että olisin jotenkin normaalia suurikokoisempi. Usein voimistelijat ovat myös lyhyitä ja itse olin siihen nähden melko pitkä ja ehkä siksikin koin itseni isoksi. Sama toistua myös aerobic parketeilla, mutta koska mulla oli aina kaksi joukkuekamua ympärillä ja meillä oli (ja on edelleen) hyvin tiiviit välit, sai kavereista myös varmuutta. Toisaalta näin kovin tiivis kolmikko saattaa aiheuttaa myös tietynlaista painetta, ettei nyt ainakaan jää huonommaksi kuin muut! :D

Kilpa-aerobicin alkuvaiheessa meidän kilpailuasut olivat hyvin pikkuriikkiset bikinityyliset ylä- ja alaosasta koostuvat kankaanpalaset. :D (Onneksi myöhemmin lajiliiton vaihdoin ansiosta myös kisa-asu muuttui urheilullisemmaksi) On aika selvää, ettei sellaisia kiinnosta vetää päälle, jos joka puolelta tursuaa ja pullottaa. Tämä asu jo itsessään aiheutti ainakin itselleni paineita pysyä kunnossa.

Mieleen on myös jäänyt avoimet rasvaprosenttien mittaamiset, jolloin maajoukkueleirin yhteydessä meidät mitattiin ja annettiin suora palaute, kuinka paljon tulosta pitäisi mahdollisesti pienentää jotta kehonkoostumus olisi lajille mahdollisimman ominainen. Joillekin tällainen julkinen palaute ja tulosten näkyminen ei aiheuta minkäänlaisia reaktioita, mutta jos kyseessä on henkilö jolla on vääristynyt minäkuva ja mahdollisesti orastavia ongelmia aiheen tiimoilta, voi se laukaista pahemmankin kierteen. Itsehän olin tuon leirin jälkeen niin tiukalla dieetillä pitkään, että lopulta en enää pystynyt nukkua, koska oli niin kova nälkä kokoajan. Tästä tapahtumasta on siis jo yli 10 vuotta, mutta tietyt asiat on jääneet mieleen ja muistan millaisia tunteita ne ovat herättäneet silloin.

Vaikka olisi lajinomaista olla tietyn painoinen tai kokoinen, en kuitenkaan usko että tällaisiin asioihin tulisi puuttua etenkään kun kyseessä on lapsien harrastustoiminta. Nykyään on muutenkin niin kovat paineet näyttää tietynlaiselta, että en usko tällaisesta olevan mitään hyötyä edes kehittymisen näkökulmasta. Itse olen ainakin kehittynyt ja menestynyt parhaiten silloin, kun myös psyykkinen hyvinvointi on ollut kunnossa. Uskon myös, että huutaminen, pelottelu ja liiallinen kuri ei ole parhaita tapoja saada valmennettavista parasta irti, oli taso kuinka kova tahansa. Pahimmassa tapauksessa liian vaativa valmennus -ja opetustyyli vain tappaa kaiken motivaation ja sen kuuluisan liikunnan ilon. Toki itsekin kilpaurheilua harrastaneena tiedän, että kilpailtaessa ei kaikki ole aina helppoa ja kivaa, mutta toisaalta uskon myös siihen että positiivinen harjoitteluympäristö tuo parempia tuloksia, kuin ahdistava ja pelottava.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


VOIKO SYÖMISHÄIRIÖSTÄ PARANTUA?

Vähän vakavampaa aihetta väliin tänään. Mietin tässä tovin, että uskallanko kirjoittaa aiheesta, mutta minkäs teet, kun joku aihe osuu mieleen, tulee fiilis, että haluaa purkaa sitä myös tänne. Nyt kun olen ollut tässä jo tovin tarkemmalla ruokavaliolla, olen myös miettinyt miten suhtaudun asioihin nykyään vs. aikaisemmin, kun ruokahommat eivät olleet ihan hallussa. Mielestäni nykyään ei ole mitenkään erikoista, että yhdellä sun toisella on ollut ongelmia syömisen, treenaamisen tai molempien suhteen. Melkein joka toisesta treeniblogista voi lukea, kuinka aiemmin on ollut ongelmia syömisen kanssa, mutta nykyään kaikki on hyvin. Onko näistä häiriöistä mahdollista päästä lopullisesti eroon, vai ovatko ajatukset kuitenkin jollain tavoin mukana elämässä aina?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täytyy tietysti muistaa, että on olemassa ns. eri tasoisia syömis- ja liikkumishäiriöitä. Hieman harvinaisemmissa tapauksissa puhutaan jo hyvin vakavasta sairaudesta, mutta on olemassa myös paljon ihmisiä, jotka eivät koskaan hae tai saa apua ogelmiinsa, vaan homma menee ikään kuin itsestään ohi. Olen kertonut itsekin olleeni tilanteessa, jossa sekä treenaaminen että syöminen lähti lievästi sanottuna hanskasta. Pakonomainen laihdutus ja suuret treenimäärät yhdessä veivät elämänilon ja kuoletti kaiken sosiaalisen elämän. Kun päätavoiteeksi tulee laihtuminen kaiken muun kustannuksella, aletaan olemaan jo väärällä puolella.

Olen ollut kiinnostunut ravintoon liittyvistä asioista jo ihan lapsena. Kalorien ja ravintosisältöjen opettelu oli mun harrastus hyvin nuorena. Aluksi se oli hyvin harmitonta, pelkkää mielenkiintoa, mutta jossain vaiheessa kun kiloja alkoi kertyä enemmän, alkoivat myös ensimmäiset laihdutuskuurit. Usein sanotaan että tieto lisää tuskaa, mutta myös tietämättömyys voi viedä omat touhut väärille poluille. Omalla kohdalla tiedosta on ollut hyötyä, sillä se on auttanut ymmärtämään mikä on oikeasti järkevää ja mikä ei.

Collage_Fotorf

Joko tai – ihmisenä syvennyn helposti omaan kuplaan, mikä ikinä projektini onkaan. Tämän vuoksi olen tietoisesti myös tarkkaillut, miten ajatusmaailma muuttuu (jos muuttuu) nyt kun olen tarkemmalla ruokavaliolla. Kyllähän se niin on, että mitä pidempään on tässä projektissa, sen helpommin sitä sukeltaa siihen dieettimoodiin! Koen kuitenkin olevani niin vahvasti terveellä pohjalla, etten pystyisi tehdä itselleni enää hallaa tarkoituksella. Kun tietää miten keho toimii ja miten tärkeää on saada riittävästi ravinteita, ei vaan pysty enää nälkiinnyttää kroppaa tarkoituksella. Itse ajattelen niin, että kun pistää aina terveyden ensimmäisenä, saa myös ne parhaat tulokset.

Joku kommentoi vanhaan postaukseeni, että myisi mummonsa saadakseen alla olevan kropan :D. Ja vaikka kroppa on ihan hyvässä kondiksessa, ei sitä rakennettu ainakaan terveys edellä. Vaikka en ole mitenkään sairaalloisen laihassa tai huonossa kunnossa, oli takana aika monta päivää liian vähillä energioilla ja liiallisella treenillä. Joku toinen voi taas olla samoissa mitoissa ilman sen suurempaa duunia. Me ollaan kaikki erilaisia ja täytyy osata kunnioittaa omaa kehoa ja sen rajoja.

Valokuva0281

Mulla on viime aikoina, tai oikeestaan jo aika pitkään ollut sellainen olo, että en halua kirjoittaa tämän tyylisiä ajatuksia, koska saan aina kommenttia siitä miten olen liian sitä tai tätä. Lyhyesti sanottuna, jos olet valmiiksi jo ihan hyvässä kunnossa, niin silloin sulla ei ole ”oikeutta” tavoitella parempaa kuntoa. ;) Jos olen täysin rehellinen, niin olen pinnallinen siinä mielessä, että mulle on hyvin tärkeää olla sporttisessa ja hyvässä kunnossa. Tykkään haastaa itseäni ja nähdä myös sitä ulkoista etenemistä ja kehittymistä. Nautin siitä, että vatsapalat alkaa pilkottaa tai että haba kasvaa! Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että se olisi mun ainoa tavoite. Nautin myös siitä, että voin syödä hyvää ruokaa, unohtaa välillä kaiken treeniin liittyvän. Eniten nautin siitä, millaisen olo treeni saa aikaan.

Mikä on vastaus otsikon kysymykseen? Uskon, että voi, mikäli on valmis muuttamaan ajatusmaailmaansa. Vakavammissa sairauksissa tarvitaan varmasti paljon hoitoa ja työtä asian eteen. Olisi kiva kuulla mielipiteitä sellaisilta, joilla on asiasta kokemusta, tiedän että teitä on siellä ruudun takana. :)


KUN TERVEELLISESTÄ TULEE EPÄTERVEELLISTÄ

Vastaani osui muutaman vuoden vanha teksti, jossa käsiteltiin aineenvaihdunnan häiritötilaa, ylikuntoa ja ylipäätään liian kurinalaista ruokavaliota. Terveellinen elämäntyyli voi myös olla epäterveellinen, mikäli homma lähtee lapasesta. Joskus viaton yritys muuttaa omia ruokailuja paremmaksi johtaakin siihen, että ruokien kieltolista kasvaa kasvamistaan ja lopulta ruokavalio on niin suppea, että sillä on mahdoton saada riittävästi energiaa tai ravinteita. Uskon, että riski tähän on nykyään entistä suurempi lisääntyeiden erikoisruokavalioiden vuoksi. Täytyy olla hyvin tietoinen ravinnosta, jotta saa siitä riittävästi tarvittavaa energiaa ja riittävän monipuolisen ruokavalion silloin kun ”kaikki on kiellettyä”. Oonkin usein painottanut, että aina jos jättää jotain pois, tulisi miettiä mitä ottaa sen tilalle ja miten korvaa poistetun ruoka-aineen aiheuttamat puutokset. Gluteeniton, maidoton ja lihaton voi kääntyä terveyttä vastaan, jos ei osata täyttää ruokavaliota korvaavilla tuotteita.

Collage_Fotor

Koska itsekin omaan historian, jossa on ollut hieman vaikeuksia syömisen kanssa, pohdin hyvin usein tätä asiaa juuri siltä kantilta, etten halua kieltää itseltäni asioita. Olenkin tullut siihen lopputulokseen, että keskityn mielummin lisäämään ruokavalioon hyviä juttuja ja unohdan ”kiellot”. Jos mun pitäisi kuvata ruokavaliotani, en haluaisi sanoa että vältän mitään, koska se kuulostaa heti kovin lopulliselta. :D Valitsen mielummin riisiä, bataatti ja perunaa kuin pastaa, koska saan niistä paremman olon. Jos satun käymään lounaalla kaupungilla, en kuitenkaan stressaa siitä että ruuasta löytyy ehkä hieman gluteenia tai maitotuotteita.

Collage_Fotor1

Tuossa Patrik Borgin blogitekstissä mainittiin, että useimmiten kestävyyslajien, painoluokkalajien, fitnesslajien ja esteettisten lajiien harrastajat ovat ns. riskiryhmässä joutua tällaiseen kierteeseen, kun terveellisestä syömisestä tulee jopa pakonomaista ja ajatusmaailma on tyyluä enemmän treeniä ja vähemmän ruokaa. Tunnistan itseni myös edellisestä, sillä olen harrastanut lajia, jossa ulkomuodolla oli väliä, kilpailuasu oli hyvin niukka ja kevyestä painosta oli hyötyä. Täytyy olla todella terve ja vahva itsetunto sekä hyvät taustajoukot, että pää pysyy kasassa tällaisissa lajeissa. En halua syyttää yhtäkään lajia, sillä usein ne jotka ”sairastuvat” tai joutuvat kierteeseen ovat jollain tavoin alttiita tälle, he tarvitsevat vain sen kimmokkeen mikä laukaisee ongelmakierteen.

Olisi todella mielenkiintoista kuulla tarinoita kun liian terveelliset elämäntavat ovat lähteneet käsistä? Mikä johti siihen, että ruuasta tuli vihollinen, miten pahaksi tilanne meni ja miten siitä on (toivottavasti) selvitty! Sana on vapaa! :)