MONIPUOLISEMPAA AKTIIVISUUTTA

Mua on aina kiinnostanut mittailla liikuntasuorituksia ja kaikkea siihen liittyvää. Tykkään esimerkiksi testailla maksimipainoja tai katsoa paljonko energiaa kuluu hullun jumppapäivän aikana. Mulla on ollut kausia kun oon pitänyt sykemittaria 24/7 ja välillä on ollut pitkiä ajanjaksoja etten ole mitannut mitään. Sain testiin Polarin A370 – mittarin ja on ollut kiva tsekkailla pitkästä aikaa miten ne sykkeet nousee ja laskee treenien aikana. Lisäksi kesällä sattuneen sairastelun jälkeen oon myös tarkkaillut että tulisi tehtyä myös rauhallisempia treenejä. Ensimmäisen viikon saldo oli nimittäin 13 rankkaa tai erittäin rankkaa suoritusta, mikä herätti siihen että on alettava tekemään harjoituksia myös matalammalla sykkeellä. Juoksulenkillä jouduin nöyrästi ottamaan välillä muutaman kävelyaskeleen jotta sain pidettyä sykkeet PK (=peruskestävyys) alueella. Myös kovissa jalkatreeneissä sykkeet huitelee aika kivoissa lukemissa, vaikka kestävyyskuntoni onkin tosi hyvällä mallilla.

Mittarissa on vaikka minkämoisia ominaisuuksia joista tuun kertomaan enemmän tässä testailun aikana. Yksi toiminto on 24/7 sykkeenseuraus, eli mittari näyttää esimerkiksi milloin on ollut päivän alin tai korkein syke. Näitä on ollut ihan mielenkiintoista seurailla, sillä myös muut asiat kuin treeni vaikuttaa sykkeeseen. Mun leposyke on aika matala, se pyörii 40-45 paikkeilla, mikä viestii myös hyvästä kunnosta. Toinen millä voi mitata omaa kuntoa on se kuinka nopeasti syke laskee kovan suorituksen jälkeen. Yleensä hyväkuntoiset palautuvat kovistakin sykepiikeistä nopeasti ja ovat valmiita uuteen suoritukseen nopeammin. Tämän vuoksi esimerkiksi ensimmäiset kerrat ryhmäliikuntatunnilla voi tuntua kuolemalta, sillä syke ei oikein pääse missään vaiheessa alas, mikä tekee tietysti kaikesta paljon rankempaa!

Oon siis seuraillut hieman tarkemmin miten mun sykkeet nousee ja laskee päivän aikana ja oon myös pyrkinyt ottamaan päivittäin hetkiä, jolloin rentoudun ja unohdan hetkeks kaikki velvoitteet ja duunit. Mulla on mahdollisuus nukkua esim. päiväunet tai makoilla piikkimatolla, jonka avulla edesautan palautumista ja jaksamista.

Alla on esimerkiksi mun eilisen lepopäivän meininkejä. Koska en treenannut korkein syke on ollut ”vain” 138 ja tuo on tapahtunut aamusella. Eilen aamulla tuli siivoiltua, joten sykkeen nousu on seurausta siitä. 😀 Matalin syke oli taas illalla kun loikoilin sohvalla puoliunessa. On muuten jännä huomata, että lepopäivinä matalin syke on ollut matalampi kuin treenipäivinä, jolloin keho on varmasti jatkuvasti pienillä kierroksilla. Nukun myös poikkeuksetta paremmin aina lepopäivän jälkeisenä yönä.

lepopäivän aktiivisuutta

Toinen malli on torstailta sekä lauantalta, jolloin aktiivisuus on ollut aika korkea. Torstaina taisin olla liikkeessä koko päivän, jolloin matalin syke on ollut ainoastaan 60. Torstain aktiivisuus on myös ollut jopa 235% tavoitteesta. Lauantaina on taas esimerkkinä nuo askellukset, eli oon liikkunut jopa 12 km verran vaikka olin jumppien jälkeen kotona koko päivän. 😀

Sykkeen avulla pystytään siis tarkkailemaan aika paljon kehon eri tiloja, palautumista ja vointia. Omalla kohdallani tää on ainakin ollut hyvä apuri juuri siihen, että muista ottaa myös niitä iismpiä hetkiä ja treenejä välillä. Monipuolisuus on kuitenkin loppuepeleissä avainsana hyvinvoivaan kroppaan ja myös pääkoppaan!

Seuraileeko joku muu teistä aktiivisesti omia sykkeitä?

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.