NÄPSÄKKÄ NELJÄN LIIKKEEN PEPPUTREENI SMITHISSÄ

Treenitorstaita kamut! Huomaan, että mulla on huomaamattani syntynyt tällainen kaava, miten aiheet vaihtelevat päivien välillä. Siinä missä keskiviikkoisin tulee julkaistua ravintojuttuja niin torstaina irtoo yleensä treenipainotteista settiä!

Vaikka olen itse sitä mieltä, että treenatessa useimmiten ihan perusliikkeet toimivat kaikista parhaiten, niin silti joskus on ihan kiva kikkailla ja tehdä jotain ihan muuta kuin kyykkyä ja mavee. Mulla on ollut ystäväni Lauran kanssa työnalla uusi valmennus, joka painottuu juuri alavartalon kiinteytykseen, mutta koska ennen joulua sattui kaikenlaista, tämäkin jäi jäähylle. Nyt ohjelma on kuitenkin jo siinä vaiheessa, että videotkin on kuvattu, joten piakoin pitäisi olla ostettavissa myös mun sivustolta.

Collage_Fotor

Tuon projektin tiimoilta, tässä on tullut viime aikoina kokeiltua jos jonkinlaista peppuliikettä ja viritelmää. Tein tänään lyhyen ja tehokkaan treenin, painopisteenä ainoastaan pakarat. Aina siellä salilla ei tarvitse heilua kauaa, sillä joskus lyhyt treenikin on parempikin kuin ei ollenkaan. Itsellä oli alla HIIT-tunti ja sen päälle pumppasin pebaa noin 25 minuuttia. Liikkeet 2 & 3 näkyy mun instagramin my storyssa (ainorouhiainen).

NELJÄN LIIKKEEN TEHOTREENI SMITHISSÄ:

  1. Askelkyykky ristiin taakse korokkeelta (jalkaa vaihtaen joka kerta) 3 x 16
  2. Syväkyykkyhyppy smithissä 3 x 10
  3. Yhden jalan maastaveto korokkeen päällä seisten 3 x 15 molemmat jalat
  4. Lantionnosto kuminauha jalkojen ympärillä (video) 3 x 15

Nyt olisikin aika alkaa valmistautua päivän toiseen jumppakoitokseen, luvassa on tiukkaa Bodysteppiä ja Sprinttiä. Tajusin juuri, että kävin vuosi sitten Sprint-koulutuksen. Vitsit, aika on mennytkin nopeesti. Oon kyllä tykännyt tosi paljon ohjata sprinttiä ja mielestäni tämä nykyinen ohjelma (nro 6) on todella hyvä, jos ei jopa paras kaikista tähän astisista! :)

PS. Huomenna jaan instagramissa vielä lisää erilaisia variaatio-ideoita pakaratreeniin videon muodossa. Ota mun tili seurantaan: ainorouhiainen. 

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


Proteiinivanukas ja neuvoja smith-laitteen käyttöön

Ostinpa minäkin FASTin paljon puhuttua proteiinivanukasta. Makuna Creme Caramel.
Oon kuullut erilaisia mielipiteitä näistä ja piti sitten ottaa omaa testiin. Tykkäsin mausta erittäin paljon, nammmmmmmm! Tein vanukkaan soijamaitoon (kevyt) ja olin erittäin tyytyväinen ostoon. Annoksessa on 24g proteiinia ja  n. 100kcal (+ maidon kalorit). Sopii siis välipalaksi tai hiukopalaksi makeannälkään…

Olkapää ei ole vieläkään BODYPUMP kunnossa joten tämän päivän spinningpump jäi jälleen väliin. Kävin sen sijaan tekemässä salitreenin pakaroille/jaloille. Liikkeinä tänään:

* Bulgarialainen kyykky smithissä 4×12 per jalka
* Reiden koukistus laitteessa 4×12
* Loitonnus istuen laitteessa 4×12
* Syväkyykky smithissä 4×12 
* Lantionnostot tangolla yhdellä jalalla :D

Tuo viimeinen liike oli aika haastava :D tein vaan pari sarjaa pienillä painoilla (bodypump tanko+10kg per pää) kun oli pienimuotoisia tasapaino ongelmia. Tuntu kuitenkin kankuissa, mikä oli tärkeintä. Ladylinellä ei toistaiseksi ole kyykkytelinettä, joten sen vuoksi teen kyykyt smithissä.

Smith on erittäin hyvä laite esimerkiksi aloittelijoille ja toki myös kokeneemmillekin kyykkääjille. Laite antaa tukea ja jos ei pääse kyykystä ylös voi aina kääntää vivut telineeseen kiinni.

Olen huomannut yhden jutun mitä useesti tehdään virheellisesti smithissä kyykätessä. Laitehan ei liiku kyykkäjän mukana eteen tai taakse vaan kyykkääjään täytyy asettaa itsensä niin että liikeradasta tulee oikea –> Kun tanko on nostettu hartioille jalkoja tulisi tuoda reippaasti eteenpäin jolloin kyykätessä jalat muodostavat 90 asteen kulman. Jos seisoo suoraan tangon alla ja lähtee kyykkäämään siitä, käy helposti niin että kantapäät irtoavat maasta ja polvilinja vääristyy. Smith-laitteissakin on eroja joten jos ei tiedä miten laitteita käytetään, varmin tapa on kysyä neuvoa salin henkilökunnalta.

Jos et ymmärtänyt tekstistä hölkäsenpöläystä katso alla oleva video =)