MIKÄ BIISI TOI ON?

Oikeen hyvää sunnuntai-iltaa ystävät! Mun ammattiin ryhmäliikuntaohjaajana kuuluu vahvasti musiikki ja erilaisten biisien etsiminen ja käyttäminen. Musiikki on mulle tosi tärkeä asia ja ryhmäliikunnassa saan suurimman inspiraation ja energian juuri musiikin kautta. Oon ennenkin sanonut, että kun hyvä biisi ja liike kohtaa oikealla tavalla niin se on jotain törkeen siistiä. Parhaimmillaan voi treenata syke maksimissa ja olla tuntematta minkäänlaista kipua tai väsymystä. Musiikin voima on todellakin suuri!

Musiikkimaku on asia, josta ei käy kiistäminen, mutta siltikin koen, että treeniin ja ryhmäliikuntaan sopii erityisen hyvin tietynlainen musa. Ihmiset saavat kiksejä eri asoista, mutta meitsiin iskee basso, biitti ja voluumi! Jos musiikki on liian hiljaisella, menee fiilikset samantien. Oon joskus ollut itse mukana ryhmäliikuntatunnilla, jossa musiikki on ollut liian hiljaa ja se on ihan kamalaa, en saa itsestäni mitään irti. 😀

Oon saanut viime aikoina erityisen paljon kyselyjä, että mikä tuo ja tuo biisi on, niin ajattelin jakaa tässä muutamia tunneillani pauhaavia tsipaleita myös teille! Ohjaan paljon tunteja, joten musiikkia kuluu myöskin suuria määriä, joten ihan kaikkea en jaksa linkittää jakoon, mutta koitan saada kasaan spotify-paketin, josta ehkä löydätte jotain uutta omille listoille – mikäli musamaku uppoaa yhteen mun kanssa! Tässä kuitenkin ensiksi biisi, jota kyselty mun ig-storyssa ihan hulluna ja jonka tahtiin kyykätään tämän hetken RPV-tunnilla 😀

Käytän MixMeister- ohjelmaa musiikkien ja soittolistojen miksailuun. Leikkaan ja yhdistelen myös biiseistä tietynlaisia kokonaisuuksia, jolloin saan niistä yhdistelmiä jotka toimivat ”työbiisinä” parhaiten. Näin saan mielestäni tunneista parempia kokonaisuuksia ja tietyllä tavalla myös laadukkaampia treenejä, kun pystyn itse vaikuttamaan biisien tempoon ja koko tunnin rakenteeseen musiikin kautta. 🙂

Esimerkkinä monissa miksatuissa kappaleissa on alussa ja lopussa turhaa tyhjää biittiä, joten leikkaan ne yleensä pois, mutta pidennän biisin paremmilla pätkillä ja lisäksi muutan rytmitykset niin että ne sopivat juuri kyseiseen työhön mahdollisimman hyvin. 🙂

PS. En tajua mistä nuo joulu ja alku 1017 tuohon listaan ilmestyivät 😀

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook