GLUTEENITON & MAIDOTON – MITÄ OSTAN RUOKAKAUPASTA?

Gluteeniton ja maidoton ruokavalio on yleistynyt paljon viime vuosien aikana, tai ainakin se tuntuu siltä, varsinkin kun itse on paljon tekemisissä saman henkisten ihmisten kanssa mitä itse on. Totuushan on kuitenkin se, että nämä ns. erikoisruokavaliot ovat loppuepeleissä aika pienen prosentin käytössä. Mun mielestä ruokavaliosta on turha lähteä karsimaan mitään ihan vaan siksi, että se on muotia. Toinen puoli tässä on kuitenkin se, että monesti eletään kaikenlaisten vaivojen kanssa, eikä edes ymmärretä että ne voivat johtua ruokavaliosta. Ihon huono kunto, mielialojen heittely, uniongelmat ja yleinen jaksaminen viestittävät myös syödystä ruuasta. Itse koen oloni paremmaksi nykyisellä ruokavaliolla, joka taas motivoi tekemään niitä valintoja joita nykyään teen. En ole pilkuntarkka ruokavalioon liittyvistä asioista ja teen silloin tällöin myös poikkeuksia tilanteen mukaan.

collage_fotormilkdairy

Yleensä kun ollaan siirtymässä gluteenittomaan ja/tai maidottomaan ruokavalioon, suurimmat kysymykset liittyvät korvaaviin tuotteisiin. Mitä syödä välipalaksi? Millä korvata kahvimaito tai maitorahka? Mielestäni on tärkeää ymmärtää, että jos ruokavaliosta jättää jotain pois, tulee se myös korvata jollain. Muuten käy niin että ravinteiden/energiansaanti putoaa hurjasti, mikä johtaa siihen että energiatasot tippuu ja olosta tulee vetämätön ja sitten tämä liitetään uuteen ruokavalioon, eikä siihen että on vain alettu syödä liian vähän.

Mun mielestä on itseasiassa ihan hyvä juttu, että ruokavaliosta jää pois leivät, jugurtit, rahkat ja muut ”pikkusyötävät”. Näillä kun usein korvataan kunnon ruokaa ja näissä kun yleensä mikroravinteiden määrä on huomattavasti köyhempää kuin aidossa ruuassa. Useimpiin valmistuotteisiin ja eineksiin on myös lisätty sokeria. Myös välipalaruuat voi toki koostaa järkevästi, enkä tarkoita sitäkään ettei näitä saisi ikinä syödä. 🙂

collage_fotord

Itse en osta eineksiä, vaan pyrin hankkimaan ruuan sellaisena kuin se aidosti on. Ymmärän kyllä että kaikki kaupassa myytävä on jollain tavoin käsiteltyä, mutta valmistan kuitenkin ruokani mielummin itse, mahdollisimman puhtaita raaka-aineita käyttäen. Koko ruokavalioni pohjautuu runsaaseen kasviksien ja vihanneksien käyttöön. Niitä tulee syötyä ihan jokaisella aterialla. En myöskään syö niin kutsuttuja välipalaruokia kovin usein. Oma välipalani saattaa olla pienempi annos ”normaalia ruokaa”, kasvissosekeittoa tai vaikka salaatti. Usein päivärytmini on sellainen että ehdin syödä vain 3-4 kertaa, jolloin syön sitten hieman runsaammin. Tämäkin vaihtelee päivien ja treenien mukaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitäs sieltä kaupasta sitten lähtee mukaan jos kyseessä on ns. tavanomainen täydennysreissu?

Runsas määrä vihanneksia, marjoja ja hedelmiä- Normisettini on napata koriin keräkaalia, parsakaalia, baby pinaattia, lehtikaalia, tomaattia, tammenlehtisalaattia, avocadoja, banaania ja mustikoita. Osa tuoreena, osa pakasteena. Harvemmin tulee ostettua esim. kurpitsaa, suippopaprikaa, munakoisoa, inkivääriä jne..

Proteiinin lähteenä jauhelihaa, lohta tai erilaisia kasvisproteiininlähteitä, kuten quorn-kuutioita tai härkistä.

Hiilarin lähteenä riisipastaa, kikhernepastaa, bataattia/perunaa sekä kauraleseitä.

Muut jutut – kanamunia ja valmista valkuaista, kauramaitoa kahviin, sokeroimatonta ketsuppia, kookosöljyä.

Noilla jutuilla pärjää jo hyvin pitkälle ja valmistettua monipuolisia aterioita aina aamusta iltaan saakka.