RESEPTIREMONTTI – FALAFEL-PITALEIVÄT (G,M,V)

Mä oon ihan innostunut tästä kasviskokeilusta ja oon parin päivän aikana ehtinyt kokeilla jo vaikka mitä reseptejä! Vaihtoehtojahan on tosi paljon ja vaikka aluksi vaatii hieman enemmän aikaa valmistaa ja testailla uusia juttuja, on ollut samalla virkistävää syödä jotain ihan muuta mihin on tottunut. Alunperin mun piti remontoida ihan toinen safka, mutta tämä tapahtui vähän kuin vahingossa ja tää ruoka oli jotain älyttömän hyvää. Kysynpä vaan, että miksen ole ennen valmistanut falafeleja?! Nyt siis kaikki muutkin lihansyöjät, kokeilkaa tätä. Myös poikaystävä nosti peukun reseptille, hän tosin söi nämä ihan normaalien pitaleipien kanssa. Falafelit sopivat hyvin myös pelkän salaatin kanssa. (kokeiltu!)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Moni on miettinyt juuri proteiinien ja hiilarien suhdetta ja näin lyhyen ”vege-uran” jälkeen voin jo kertoa sellaisen vinkin, että ei ehkä kannata ajatella erillisiä proteiinin ja hiilarin lähteitä, vaan useimmat pavut, linssit, herneet sisältävät molemmat ihan ok suhteessa. Sen vuoksi esimerkiksi falafel-salaatti ei vaadi treenaajaltakaan välttämättä erillistä hiilarinlähdettä, sillä kikherneissä on riittävästi myös hiilaria.

No, mutta mennääs reseptiin. Tämä resepti ei sinänsä kaivannut mitään suurta remontointia, sillä falafelit ovat itsessäänkin jo ihan kelpo ruokaa, ellei niitä ole uppopaistettu rasvassa. Koska valmistin näitä ensimmäistä kertaa, selailin hieman erillaisia reseptejä, joista hain inspiraatiota omaan versioon. Kinuskikissan versio olikin lähimpänä tätä mun lopputulosta.

Falafel-pyörykät (n. 30 kpl)

  • 1 makeasipuli
  • 2 purkkia go green luomukikherneitä
  • 2 rkl Provenan täysjyväkaurajauhoja
  • 4 valkosipulinkynttä
  • 1 tl juustokuminaa
  • 1 tl suolaa
  • ¼ tl chilijauhetta
  • ¼ tl mustapippuria
  • 1 ruukullinen tuoretta korianteria
  • 1 rkl tahinia (seesamitahna)
  • 1 rkl sitruunamehua

Hienonna sipuli ja kuullota sitä hetken aikaa pannulla tilkassa kookosöljyä. Valuta kikherneet. Laita kaikki ainekset sipulia lukuun ottamatta monitoimikoneeseen/tehosekoittimeen ja hienonna tasaiseksi massaksi. Valmistin itse taikinan monitoimikoneella, jolloin taikinaan jää hieman sattumia. Tehosekoittimella tulee tasaisempi massa. Lisää lopuksi sipulisilppu lusikalla sekoittaen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Boschin MaxoMixx*

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muovaile taikinasta pötkylöitä ja leikkaa veitsellä paloiksi. Pyörittele pallurat kaurajauhon kautta pannulle. Kevyt sipaisu jauhoon riittää, mulla meni vain noin 1 rkl kaurajauhoja koko settiin. Paista pyöryköitä kookosöljyssä niin että saavat rapean pinnan. Laita sen jälkeen uuniin 170 asteeseen n. 10-15 minuutiksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koko satsissa 976 kcal, josta

  • proteiini: 55 g
  • hiilari: 103 g
  • rasva: 20 g
  • yhdessä pyörykässä 31 kcal

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pitäleivät korvasin kaurapizzapohjalla. Tein taikinasta 4 pyöreää lättyä ja taittelin lätyt täytteiden jälkeen calzone-tyyliin. Fibrexin ja psylliumjauheen ansiosta kaurajauhojen määrää pystyy vähentää runsaasti, joten sen lisäksi että tämä on hyvin kuitupitoinen setti, on kaloreitakin vähemmän. Kauran ansiosta pohja on kuitenkin rapea ja hyvin ”aidon” makuinen, oikeastaan jopa parempi kuin vehnästä tehty tavanomainen pohja. 

Kaurapohja (4 lättyä):

  • 2,5 dl lämmintä vettä
  • 1 pussi kuivahiivaa
  • 1 rkl risenta psylliumia (jos käytössä psylliumjauhe, voi määrää nostaa)
  • 3-4 rkl Fibrex sokerijuurikashiutaleita
  • mausteita (suola, chili, paprika)
  • loraus oliiviöljyä
  • n. 2-3 dl Provenan täysjyväkaurajauhoja

Sekoita veteen hiiva, psyllium sekä fibrex, anna imeytyä niin että neste katoaa lähes kokonaan. Lisää mausteet. Itse lisäsin reilusti paprikamaustetta, joka toi taikinaan punertavan värin. Alusta osa jauhoista, tämän jälkeen oliiviöljy ja sitten loput jauhot. Vaivaa käsin taikinaksi. Kauli taikina isoksi levyksi leivinpaperille, jonka jälkeen leikkaa veitsellä tai pizzaleikkurilla pyöreä lätty. Aseta lätty toiselle leivinpaperille uunipellille ja vaivaa ylijääneestä taikinasta uusi levy. Toista niin monta kertaa että taikina on loppu. Itse sain 4 lättyä, jonka jälkeen taikinaa jäi enää pieni määrä jäljelle. Paista lättyjä 220 asteisessa uunissa n. 5 minuuttia, jonka jälkeen ota ulos ja käännä lätyt taskuiksi (varo ettei katkea). Laita vielä hetkeksi uuniin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koko taikinassa 704 kcal, josta

  • proteiini: 29 g
  • hiilari: 88 g
  • rasva: 22
  • kuitu: 47 g
  • yhdessä lätyssä: 173 kcal

Lättyjen väliin laitetaan täytteet, eli falafelpyörykät, salaattia, tomaattia, kurkkua ja tzatsikia. Mulla oli myös kaapissa Walden Farmsin kaloritonta salaatinkastiketta (creamy italian), jota laitoin sekaan. Tein tzatzikin kookosmaitoon, mutta jos kookoksen maku ei miellytä voi käyttää vaikka kaurajugurttia pohjana. Vaikka tuo kookosversio maistui aluksi hieman jännälle, sopi se tosi hyvin yhteen falafelien kanssa!

Tzatziki:

  • 1 prk kookosmaitoa (jähmeä osa)
  • puolikas kurkku
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 2 tl sitruunamehua
  • loraus makeuttajaa (hunaja, agave, stevia..)
  • suolaa
  • mustapippuria

Raasta kurkku karkeaksi raasteeksi. Anna valua siivilässä. Sekoita kurkkuraaste kookoksen/jugurtin sekaan. Lisää murskattu valkosipulinkynsi, öljy, sitruunamehu ja mausteet. Anna kastikkeen maustua jääkaapissa. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

*saatu


RESEPTIREMONTTI – HAMPURILAISATERIA MAJONEESILLA (G,M)

Miltä kuulostaisi rasvan polttoa tehostava majoneesi? Ai hyvältä.. No kannattaa jatkaa lukemista. 😀

Postaussarjan kolmannessa osassa remontoidaan perinteinen hamppariateria, majolla höystettynä tietenkin. Haluan jälleen korostaa, että se mikä on terveellistä toiselle ei välttämättä ole sitä aina toiselle. Kuten tiedätte, itse suosin melko luonnollisia ruoka-aineita, enkä esimerkiksi pelkää rasvaa. Päin vastoin, rasvaa tarvitaan jos haluaa voida hyvin, tai vaikka polttaa rasvaa. Käytän itse sekä erilaisia öljyjä että ihan aitoa voita. Koen, että luomulaatuinen voi on luonnollisempi vaihtoehto kuin esim. margariinit, joten elimistö pystyy käyttämään voita paremmin hyväkseen. Se sisältää myös runsaasti tärkeitä rasvaliukoisia vitamiineja kuten A-, E-, D- ja K-vitamiineja ja on lisäksi hyvä jodin lähde.

Nyt kuitenkin rasvat sikseen, mennään itse asiaan..

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Uskon, että moni muukin on tuunanut hampparia uuteen uskoon ja viime aikoina mediassa on pyörinyt bataattipurilaisia, bataattiranskiksia jne jne. Sen vuoksi halusin kokeilla tehdä jotain muuta, joten kehitin hampparisämpylät pelkkää kauraa ja kuituja käyttäen. Leivät ovat hyvin kuitupitoisia, jonka vuoksi ne ovat myös kevyitä, sillä kuitu on ns. kaloritonta massaa, joka kulkee kehon läpi vieden roskaa mukanaan. 😉 Jos peruna ei maistu, voi ranskalaiset valmistaa bataatista tai kevyemmin myskikurpitsasta!

Tein muuten ensimmäistä kertaa majoneesia ja täytyy sanoa ettei mennyt ihan putkeen heti. Pari satsia meni hukkaan, ennen kuin tajusin etten voi vispata sekoittimella enää öljyn lisäämisen jälkeen. Majo kannattaa valmistaa varovaisesti, jotta koostumus ei juoksetu. MCT-öljyähän hehkutetaan sen elimistöä lämmittävästä efektistä sekä sen sanotaan myös tehostavan rasvanpolttoa ja energiankulutusta. Se on myös erinomainen energialähde aivoille sekä mainio buusteri esimerkiksi ennen liikuntasuoritusta, joten päätin tehdä majon siitä sekä punaisesta palmuöjystä.

Punainen palmuöljy taas on monelle melko tuntematon tuote, silti se on on maailman vanhimpia ruokaöljyjä, sitä on käytetty esimerkiksi Länsi-Afrikassa ruoanlaittoon jo yli 5000 vuotta. Tuote valmistetaan öljypalmun hedelmästä puristamalla ja öljypalmun hedelmä on maailman ravinteikkaimpia ruokaöljyn lähteitä. Bonred palmuöljyssä on enemmän E-vitamiinia kuin missään muussa ruokaöljyssä, se sisältää myös paljon terveydelle suotuisia antioksidantteja ja esimerkiksi moninkertaisesti enemmän karoteenia kuin porkkana! Öljyn maku on miellyttävä, muistuttaa hieman voita. Punainen väri sopi paprikamajoon kuin nenä päähän.

Keltuainen taas sisältää paljon ravintoaineita, kuten kalsiumia, kaliumia, folaattia, luteiinia, zeaksantiinia, magnesiumia, seleeniä ja d-vitamiinia. Keltuaisen kolesteroliakin tarvitaan, sillä pregnenalone hormoni koostuu kolesterolista ja on myös sukupuolihormonien rakennusaine (esim. kuukautiskierto voi häiriintyä ilman tätä prosessia). 

Nyt lähtee taas aihe rönsyilemään liikaa… Mennääs asiaan!

Paprikamajoneesi (#rasvanpolttomajoneesi 😀 )

  • 2 keltuaista
  • 2-3 dl öljyä (MCT – öljy & punainen palmuöljy) tähän sopii toki myös muut öljyt!
  • 1 tl sinappia
  • suolaa, grillimaustetta, paprikamaustetta
  • 1/2 punainen suippopaprika

Ainesosien olisi hyvä olla huoneenlämpöisiä. Erota keltuaiset valkuaisista, jonka jälkeen vatkaa keltuaisia pallovispilällä/sauvasekoittimella korkeassa mukissa tms. Kun koostumus alkaa muistuttaa majoneesia, lisää hieman öljyä ja kääntele seosta puulastalla (älä vatkaa enää sekoittimella, muuten juoksettuu), lisää öljyä vähitellen pitkänä norona ja sekoittele lastalla. Lisää lopuksi mausteet ja pieneksi silputtu paprika. Laita jääkaappiin odottamaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuote on saatu blogin kautta

Kaurasämpylät (n. 6 sämpylää = 3 purilaista):

  • 2 dl lämmintä vettä
  • 1 pussi kuiva hiivaa
  • 2-3 rkl psylliumia
  • 1-2 tl suolaa
  • n. 3 dl provenan kaurajauhoja
  • majoneesista yli jäänyt valkuainen
  • 1-2 rkl kookosöljyä (myös muut rasvat käyvät)
  • pari desiä kaurapuuroa (1,5-2 dl vettä, 1,5 dl kaurahiutaleita, 2 rkl Fibrex sokerijuurikaskuitua, 1 rkl hunajaa)

Keitä kaurapuuro valmiiksi. Sekoita hiiva lämpimään (mutta ei kuumaan) veteen, lisää psyllium mausta suolalla. Anna turvota hetki, jonka jälkeen alusta osa kaurajauhoista, jonka jälkeen lisää puuro, valkuainen ja öljy. Lisää loput jauhot sekaan ja vaivaa taikinaksi. Anna kohota lämpimässä suljetussa tilassa. Valmista välissä ranskalaiset ja pihvit.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ranskalaiset (uunipellillinen):

  • n. 5-7 isoa perunaa
  • 50 g luomulaatuista kirnuvoita
  • mausteita (grillimauste, valkosipuli, suola)

Uuni 250 asteeseen. Pese perunat ja pilko ne suikaleiksi. Sulata voi ja sivele perunat voisulalla, lisää mausteet. Paista uunissa n.15 min, kunnes ovat rapsakoita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pihvit ( n. 8 pihviä):

  • 1/2 dl vettä
  • 3 rkl Fibrexiä
  • n. 400 g jauhelihaa (luomu)
  • 1 sipuli
  • 5 valkosipulinkynttä
  • mausteet

Anna Fibrexin turvota nesteessä niin että neste imeytyy. Sekoita kulhossa jauheliha, fibrex, silputtu sipuli ja valkosipuli sekä mausteet. Tee massasta pihvejä ja paista uunissa (250 astetta) 10-15 minuuttia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämän jälkeen pudota uunin lämpötila 200 asteeseen ja leivo kaurataikinasta pyöreitä sämpylöitä ja paista uunissa n. 15 min. Näitä ”sämpylöitä” ei ole tarkoitus halkaista vaan käyttää sellaisenaan hampparissa. Kun kaikki osat ovat valmiita, kokoa lautaselle ranskalaisia, hamppari haluamilla täytteillä sekä majoneesi. Majoa kannattaa sujauttaa myös hampurilaisen täytteeksi! Vinkki: sujauta hamppari suodatinpussin sisälle, jolloin täytteet eivät lähde valumaan omia teitään!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Bon apetit! 🙂

PS. Meillä on tänään WSC – Ladies Clubilla avoimet ovet kl. 10-18.00! Tulkaa treenaamaan! 🙂


RESEPTIREMONTTI – LASAGNE

Taas perjantai! Se tarkoittaa sitä, että mulla on ollut vaan yksi ohjattu tunti aamupäivällä, hieman työjuttuja ja loppupäivä pyhitettiin kokkailuun. Mikäs sen mukavampaa kuin laittaa Spotify laulamaan ja alkaa suunnitella uusi reseptejä kiireettä. Tänään mulle tuli vieraita, joille tarjosin tätä postauksessa esiintyvää sapuskaa. Viime viikolla julkaisin remontoidun reseptin makaronilaatikosta ja sen löytää täältä. Oonkin saanut kivasti positiivista palautetta tuosta reseptistä. Näissä reseptiremonteissä ei siis ole kyseessä mikään järisyttävä uusi juttu, ainoastaan hieman muokkailtu resepti perinteisestä ruuasta. Tänään tuunailin lasagnen hieman perinteistä poiketen. Itse asiassa tein kaksi erillistä satsia, toisen jauhelihasta ja toisen tonnikalasta, sillä yksi vieraista ei syö lainkaan lihaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Perinteinen lasagne koostuu siis lasagnelevyistä, jauhelihakastikkeesta sekä valkokastikkeesta. Päätin tehdä tänään hieman enemmän muutoksia ja korvasin lasagnelevyt bataatti- ja kurpitsasiivuilla. Kurpitsa on tämän hetken sesonkivihannes, samoin kuin juurekset, joten niitä kannattaakin käyttää runsain mitoin näin syksyllä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

bataatti & myskikurpitsa

Oon joskus valmistanut lasagnen kesäkurpitsasta, mutta mielestäni oli liian vaivalloista ”itkettää” noita kurpitsan siivuja ikuisuus. Itkettämisestä huolimatta, lasagnesta tuli tosi vetinen, en sitten tiedä teinkö jotain väärin! Lisäksi kesäkurpitsa on loppupeleissä aika mauton, jos vertaa vaikka bataattiin, jonka makea maku sopii loistavasti yhteen jauhelihan kanssa. Käytin bataatin kaverina myskikurpitsaa, sillä mielestäni niiden maut muistuttavat toisiaan. Jos haluaa tehdä kevyemmän ruuan, voi toki käyttää vaikka pelkästään myskikurpitsaa, mutta toisaalta bataatti on vaan niin hyvää ja ravitsevaa, että turha sitä on skipata 😉 Tuttuun tapaan piilottelin ruuan sekaan myös vihanneksia.

Lasagne:

jauhelihakastike

  • n. 800 g jauhelihaa
  • 5 isoa herkkusientä
  • sipuli
  • 5 valkosipulin kynttä
  • 6 pientä paprikaa (tai muutama reilumpi)
  • 3 porkkanaa
  • myskikurpitsan jämät (selviää lasagnelevy osuudessa)
  • purkki (n.400 ml)paseerattua tomaattia
  • mausteita (ruususuola, chipotle chili, paprikamauste, valkosipuli)

Pilko sienet, sipuli, valkosipuli, paprikat, porkkanat ja myskikurpitsan jämät. Paista jauheliha ja lisää sienet sekaan, kun liha on kypsää lisää loput pieneksi pilkotut aineet. Kaada tomaattisose sekaan ja mausta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

lasagnelevyt:

  • 1 iso bataatti
  • 1 myskikurpitsa

Kuori bataatti ja kurpitsa. Pilko 1-2 cm paksuisiksi pyöreiksi levyiksi. Aloita kurpitsan pilkkominen ohuemmasta päästä ja pilko siihen saakka kunnes siemenet tulevat vastaan. Poista siemenet ja jätä loppuosa jauhelihakastikkeeseen (kohta: myskikurptsan jämät).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valkokastike:

  • 1-2 rkl luomulaatuista kirnuvoita (täysin maidottomaan versioon voi käyttää kookosöljyä)
  • 2 rkl provenan täysjyvä kaurajauhoja
  • 400 ml kookosmaitoa (light tai normaali)
  • suolaa

Laita kattilan pohjalle voi ja anna sulaa, lisää jauhot kokoajan sekoittaen. Kun jauhojen väri muuttuu tummemaksi, lisää kookosmaito vispilällä tehokkaasto sekoittaen. Keittele kastiketta (koko ajan sekoittaen) muutama minuutti, niin että se paksuuntuu. Mausta suolalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lado uunivuuan pohjalle bataatti- ja kurpitsalevyjä, kaada seuraavaksi jauhelihakastiketta ja viimeisenä osa valkokastikkeesta. Toista sama kolmesti (kolme kerrosta) niin, että viimeisenä osana on valkokastike. Paista 220 asteisessa uunissa n. 40-45 minutttia. Meillä on niin uusi (ja kuuma) uuni, että pudotin puolessa välissä asteet 200. Tarjoa lasagnea raikkaan salaatin kera.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oli kyllä todella hyvää ruokaa ja sopii erinomaisesti viikonloppuiseen nautiskeluun!

Joku toivoi, että vertailisin tavanomaista reseptiä näihin muunneltuihin ja olin ajatellut tehdä niin, mutta aika loppui kesken. Ehkä teen oman postauksensa näistä, kun olen saanut useamman reseptin ulos. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

tonnikala versio muuten samalla tavalla, mutta jauheliha korvataan tonnikalalla (+ lisäsin pari juustonsiivua tähän versioon, sillä valkokastike loppui kesken)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

yammii!

Ehdokasbanneri - Hyvinvointi -Indiedays Blog Awards


RESEPTIREMONTTI – MAKARONILAATIKKO (G,M)

Ajattelin aloittaa tämän projektin helpolla, mutta niin ihanan herkullisella makaronilaatikolla. Tästä alkaa virallisesti uusi postaus-sarja, nimeltä #reseptiremontti. Tulen siis muokkailemaan perinteisia ja ei niin perinteisiä ruokia terveellisemmäksi versioksi. Sanalla terveellinen voi toki olla monta erilaista merkitystä. Yksi mieltää kaiken vähäkalorisen terveelliseksi, kun taas toiselle proteiinipitoisuus on se juttu, kolmas panostaa vähähiilariseen. Mulle terveellisyys tarkoittaa ruokaa, josta tulee hyvä olo, jonka avulla jaksaa treenata ja palautuu hyvin. Myös ravinnepitoisuus tulee olla hyvä, eli haluan katsoa vähän syvemmälle kuin pelkät hiilarit, proteiinit ja rasvat.

Muokkailenkin näitä reseptejä sen mukaan mitä itse priorisoin ja yritän toki ottaa toiveitakin huomioon. Itse en suoranaisesti vältä mitään ruoka-aineita, mutta valitsen usein mielummin gluteenitonta ja maidotonta, koska koen että voin paremmin, kun syön pääosin tällä periaatteella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävin viikko sitten luennoimassa aiheesta urheilevien lasten ravitsemus ja siellä myös pohdittiin, miten lapset saisi syömään vihanneksia. Asiat mitä tuli mieleen on tietysti se, että yrittää valmistaa vihanneksista ja kasviksista herkullista ruokaa ja myös ”piilottaa” niitä vihanneksia tavallisen ruuan sekaan, kuten tässäkin reseptissä! 🙂 Mielestäni maku oli ihan loistava ja uskon ruuan maistuvan myös skeptisemmille tyypeille!

Makaronilaatikko (G, M)

  • 700 g paistijauhelihaa
  • n. 300 g Mamy fusilli riisipastaa (vähän yli puoli pussia)
  • 1 purkki/tölkki (400 ml) kookosmaitoa
  • 5-6 kanamunaa / eggo valkuaista
  • 150 g babypinaattia
  • 3 porkkanaa
  • 2 suippopaprikaa
  • 1 makeasipuli
  • 5 valkosipulinkynttä
  • mausteita

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Paista jauheliha ja keitä pasta. Pasta valmistuu tosi nopeasti, kun vesi kiehuu voi pastat ottaa pois liedeltä. Pilko porkkanat, paprikat, sipuli ja valkosipulinkynnet hyvin pieneksi silpuksi, lisää jauhelihan sekaan, mausta. Kaada tehosekoittimeen kookosmaito, kanamunat tai jos haluaa pihistellä rasvan suhteen niin pelkkä valkuainen. Kannattaa kuitenkin lisätä ainakin 1-2 kokonaista kanamunaa. Keltuaisessa on paljon hyviä ravintoaineita ja kolesterolia, josta muodostuu mm. tärkeä DHEA-hormoni. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lisää myös babypinaatti sekaan ja blendaa hetki niin, että pinaatti on pilkkoutunut sekaan niin ettei sitä juuri huomaa, voit maustaa myös munamaidon. Kaada isoon vuokaan jauhelihapaistos, pastat ja munamaito. Paista uunissa 225 asteessa n. 40 minuuttia. Jotta tulos on tasainen, voi paistosta sekoitella puolessa välissä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kookosmaitojakin löytyy vähärasvaisena, eli jos haluaa minimoida rasvan määrää voi valita 7% kookosmaidon (Santa Marian sininen tölkki). Meillä löytyi kaapista purkki valkuaista, joten käytin sen loppuun ja lisäsin vielä 5 kanamunaa, koska mulla oli aika suuri tuo vuoka. Monet kyselee aina, että mistä ostan tuota Mamyn riisipastaa ja sitä löytyy ainakin Prismoista ja S-marketeista. Pussi näyttää tältä..

1073_full

Sain Boschilta maxomixx-monitoimikoneen, jossa on monta erilaista osaa eri käyttötarkoituksiin. Oon ollut ihan fiilikssä tosta osasta, millä voi pilkkoa vihanneksia ihan pieneksi silpuksi (kuvissa ylhäällä). Oon käyttänyt sitä myös ihan salaatin valmistukseen kans. Vihannekset heitellään astiaan ja sitten vaan masiina käyntiin. Oon aina vihannut pilkkomista, joten tää on ollut tosi jees. 😀 Sain tuossa taannoin myös ihan huipun uuden Sage:n The Boss Blenderin, josta tulee juttua vielä myöhemmin!

Makaronilaatikkohan tulee nauttia tietysti ketsupin kera! Käytän itse Felixin sokeroimatonta, stevialla makeutettua ketsuppia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Bon apetit! 🙂

Ehdokasbanneri - Hyvinvointi -Indiedays Blog Awards