6 X KIVEMPI LEPOPÄIVÄ

Paljon tulee vinkkailtua ohjeita ja neuvoja treeniin ja ravintoon liittyen, mutta kuten tiedämme, kehitys vaatii vielä sen kolmannen osan, eli levon. Itselläni on tällä hetkellä 1-2 lepopäivää viikossa, useimmiten yhdellä mennään ja oon ollut aika tarkka, että pidän tosiaan sen kunnon huilipäivän ja maksimoin palautumisen mahdollisimman tehokkaasti.

Mitä lepääminen sitten on? Moni ei aina tule ajatelleeksi, että kaikki hyötyliikuntakin on liikutaa keholle ja hyötyliikuntaa yhtään väheksymättä, kannattaa myös pyhittää päivä, kun ottaa oikeesti ihan vaan iisisti. Lepo täytyy tietysti suhteuttaa omaan aktiivisuuteen, mutta veikkaan että siellä ruudun toisella puolella on hyvinkin aktiivisia tyyppejä, joten ajattelin muistuttaa ja inspiroida myös lepäämään kunnolla. 😉

Eilen oli treenipäivä, joka sisälsi jopa kolme treeniä!

Lepopäivänä pyrin siis jättämään suuremmat aktiivisuudet kokonaan pois. Saatan toki käydä kävelyllä haukkaamassa happea, mutta usein päivä menee loikoillessa hyvien sarjojen parissa ja tankkaillessa hyvää sapuskaa. Mun lepopäivän kalorit ovat myös viikon korkeimmat, jolloin pystytään maksimoida palautuminen mahdollisimman hyvin. Jos haluaa pitää huolen siitä, että tulevan viikon treenit lähtee kunnolla lentoon, kannattaa kokeilla tätä systeemiä. Hiilaripitoista sapuskaa ja mukava asento vaakatasossa toimii ainakin mun kohdalla hyvin. 😀

  1. TV-sarjat – Itselläni on Netlfix, Viaplay sekä HBO Nordic käytössä, joten sieltä tulee selailtua sarjoja joihin koukuttuu nopeasti. Parasta onkin makoilla vällyjen alla ja katsoa liian monta sarjaa yhteen putkeen. Oon jakanut omia lemppareita muutama vuosi sitten ja tohon listaan on kyllä tullut paljon lisää, mutta postauksen voi lukea täältä. Kommenttiboksiin saa myös vinkata hyviä sarjoja ja dokkareita katsottavaksi!
  2. Kokkaaminen – Lepopäivät ovat parhaita päiviä uusien reseptien testailuun ja kokeiluun. Tänään tuli tehtyä pitkästä aikaa omenakaurapaistosta, joka on ihan super helppo, mutta herkullinen setti, etenkin hiilari tankkailua varten! 🙂 Jätin reseptistä tuon kookoshässäkän pois ja nautiskeltiin Lohilon vähärasvaisempaa proteiinijäätelöä paistoksen kaverina!
  3. Ruoka shoppailu – Okei, tää on vähän outoa, mutta itse tykkään mennä ruokakauppaan ilman kiirettä ja käydä hyllyjä läpi kiireettä. Kävin tänään uudessa kaupassa ja tein ihan mielettömiä uusia löytöjä! Toiset shoppaa vaatteita, meikäläinen ruokaa. Tykkään kokeilla uusia tuotteita ja niitä löytyy vain etsimällä ja kokeilemalla. 😉
  4. Saunominen & hemmotteluhoidot – Lepopäivinä tapaan käydä infrapunasaunassa tai normaalissa saunassa relaamassa. Saunaan voi helposti yhdistää kuorinnan iholle ja kosteuttavan naamion hiuksille. Mulla lepopäivä on useimmiten sunnuntai, joten uusi viikkokin alkaa paljon freshimmin pienen hemmottelun jälkeen.
  5. Rauhallinen kävely luonnossa – Käytiin tänään pienellä kävelyllä metsätietä pitkin, ilman puhelimia tai muita ärsykkeitä ja teki kyllä tosi hyvää. Joskus minäkin maltan jättää luurin kotiin ja kuunnella ihan vaan luonnon ääniä. Raikas ilma teki niin hyvää ja sen jälkeen oli taas kiva kaatua sänkyyn Criminal mindsin ja omenakaurapaistoksen pariin.
  6. Lukeminen & päikkärit – Lepopäivän parasta antia on se, ettei ole aikatauluja ja voi koska tahansa nukahtaa jos siltä tuntuu. Lukeminen on yksi parhaista nukahtamiskeinoista ja yleensä ainoa hetki, jolloin en ole jatkuvasti selaamassa puhelinta. Piikkimattopäikkärit ovat myös yksi lepopäivien must!

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


PARAS TAPA RENTOUTUA

Tämä postaus ei ole ehkä ihan ajankohtaisimmasta päästä, sillä uskon että aika moni viettää tällä hetkellä mielummin aikaa ulkona nauttien kuin sisällä vällyjen alla makoillen. Mun mielestä parasta mahdollista rentoutumista on katsoa hyvää sarjaa telkkarista. Se tunne, kun koukutut johonkin juoneen niin, ettei pysty lopettaa katsomista. Ollaan joskus katseltu joitain sarjoja tyyliin 8 h yhteen putkeen. Ihanan rentoa, kun ei tarvi ajatella mitään ja pystyy ottaa iisisti. Sanoisin, että mahtavaa vastapainoa kaikelle treenaamiselle ja kiireelle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä vuosien aikana on siis tullut katseltua yksi sun toinenkin sarja läpi ja ajattelin jakaa omat suosikit teille! Ideana olisi, että te taas jakaisitte kommenttiboksissa hyviä sarja-vinkkejä, jolloin syntyy win-win tilanne kaikille. 🙂 Nämä eivät ole missään järjestyksessä ja suurin osa on varmasti muille sarja-kyylille jo tuttuja, mutta ehkä joku löytää jotain uutta katseltavaa. Kursivoitu teksti kopioitu Netflixistä/Wikipediasta.

Breakin Bad – Jos et ole vielä katsonut niin katso heti! Paras sarja ikinä. Myös Better call Saul, joka siis kertoo Breakin Badin päähahmon lakimiehestä oli mielestäni hyvä. Molemmat löytyy Netflixistä. Kemianopettaja, jolla on parantumaton syöpä, lyöttäytyy perheensä tulevaisuuden varmistamiseksi yhteen oppilaan kanssa valmistaakseen ja myydäkseen amfetamiinia.

Greyn Anatomia – Tähän mulla on ehkä suurin tunneside ikinä. Katsoin noita tuotantokausia ihan friikkinä yhteen aikaan ja näin öisin unia kirurgeista ja sairaaloista. Greyn anatomia on palkittu yhdysvaltalainen sairaalamaailmaan sijoittuva draamasarja, joka seuraa fiktiivisen Seattle Grace-Mercy West -sairaalan harjoittelijoita, erikoistuvia kirurgeja sekä heidän mentoreitaan.

Dexter – Tämä on yksi mun ja poikaystävän yhteisistä lemppareista. Ollaan katottu kaikki tuotantokaudet läpi ja voin suositella lämpimästi, aika koukuttava sarja! Löytyy Netflixistä. Rauhallinen Dexter työskentelee päivät Miamin poliisissa verijälkien analyytikkona. Mutta öisin hän on sarjamurhaaja, joka tappaa vain muita murhaajia.

Jälkiä jättämättä – Aivan loistava sarja, johon koukuttuu jo ensimmäisen jakson ensi minuuteilta. Yleensä sarjoja täytyy katsella jakso jos toinenkin ennen kuin siitä tulee kunnolla kiinnostava. Loistavat sarjat, kuten tämä, alkaa kiinnostaa välittömästi. Jälkiä jättämättä on Seattleen sijoittuva yhdysvaltalainen rikosdraamasarja, joka perustuu tanskalaiseen Rikos-nimiseen rikossarjaan. Sarjassa käsitellään nuoren Rosie Larsenin murhan tutkimuksia sekä poliisien ja Rosien läheisten ihmissuhteita.

Silta – Ruotsalais-tanskalainen sarja, josta pidin todella paljon. Rikossarjat ovat mielestäni koukuttavia, koska haluaa niin vietävästi tietää syyllisen. Tässä on todella monimutkainen juoni ja nopeita käänteitä. Löytyy Netflixistä. Olet erittäin fiksu jos keksit syyllisen ennen viimeisiä jaksoja. 😀 Ruumis löydetään Tanskan ja Ruotsin väliseltä sillalta. Kahdenmaalaisten tutkijoiden on jaettava toimialue ja työtaakka tappajan löytämiseksi.

Orange is the new black – Kyselin viime vuonna sarjavinkkejä ja moni suositteli tätä! Mukaansatempaava sarja, josta on muuten ilmestynyt kolmas tuotantokausi netflixiin! Paremman perheen tyttö New Yorkista päätyy vankilaan, kun menneisyyden moka paljastuu. 

True detective – katsottiin tää pari viikkoa sitten ja voi juku että olikin hyvä! Toista tuotankokautta odotellessa. Ensimmäinen kausi kertoo kahdesta rikosetsivästä, jotka tutkivat Louisianan osavaltiossa, Yhdysvalloissa 17 vuoden ajan tapahtuneita murhia, joihin liittyy uskonnollinen yhteisö. 

Paljon on muitakin hyviä sarjoja tullut katseltua, mutta nämä muistui ensimmäisenä mieleen. Nyt teidän vuoro jakaa omat lempparit! Mukavaa viikonloppua ystäväiset. <3


MIKSI KANNATTAA MYÖS RELATA?

Kiire, kiire ja kiire. Nykyään ihmiset suorastaan rynnivät paikasta toiseen ja suorittavat toistaan tiukempaa aikataulua. Stressi, ahdistus ja burnoutit ovat melkoista arkipäivää nykyään. Liikunta on oiva lääke stressin lievitykseen ja moniin muihinkin ongelmiin, mutta siinä tilanteessa kun kroppa ja pääkoppa on vedetty äärirajoille työn, koulun tai muun asian toimesta, ei verenmaku suussa – treeni ole ehkä ihan paras vaihtoehto. Treenaaminen ja etenkin aerobinen treeni nostaa elimistön kortisolitasoja, jolloin jatkuva liian kovaa sykkiminen voi pahimmillaan vain sekoittaa elimistöä, aineenvaihduntaa ja kerätä turhaa rasvaa (keski)vartaloon. Yleensä tässä vaiheessa aletaan syömään tiukemmin ja treenaamaan ehkä vielä lisää, mikä johtaa ikävään oravanpyörään. Olen kirjoittanut tästä aiemmin laajemmin aiheella stressin lihottama.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Käytän itse erilaisia rentoutumiskeinoja estääkseni stressiä ja rauhoittaakseni muuten aika aktiivista elämää. Nämä eivät ole mitään uusia ja mullistavia asioita, mutta joskus voi unohtua, miten helpoilla tavoilla voi rauhoittaa mieltä ja edistää sitä kokonaisvaltaista hyvinvointia.

  • Piikkimatto/päiväunet. Piikkimatto on mielestäni erittäin edullinen ja kätevä keino edistää rentoutumista. Käytän mattoa 2-4 kertaan viikossa päikkäreillä. Omalla kohdalla ei vaadita montaa minuuttia kunnes olen unessa. Päiväunet kannattaa pitää suhteellisen lyhyinä, 30 minuuttia tai vähemmän on sopiva aika, jolloin olosta ei tule liian nuutunut heräämisen jälkeen. Päiväunet todistetusti edistävät terveyttä ja hyvinvointia.
  • Infrapunasauna. Olen aloittanut infrapunasauna-kuurin, eli käyn vähintään kahdesti viikossa saunassa rentoutumassa. Infrapunasaunan kerrotaan auttavan hyvin moniin ongelmiin ja sen hyötylistakin on melko pitkä:

     –  vähentää stressiä ja väsymystä
˜     –  lievittää päänsärkyä
˜     –  helpottaa lihaskivuissa
˜     –  lievittää niveltulehdusta ja –kipuja
˜     –  lievittää reumaattisia kipuja
˜     –  auttaa paranemista selkäkivuissa
˜     –  poistaa lihasjännitystä
˜     –  tehostaa lymfaattista imusolmukejärjestelmää
˜     –  vähentää turvotusta
˜     –  tehostaa ääreisverenkiertoa
˜     –  lievittää fibromyalgian oireita
˜     –  auttaa monissa iho-ongelmissa, esim. akne, psoriaasi
˜     –  vahvistaa sydänverisuonistoa
˜     –  myönteinen vaikutus verenpaineeseen
˜     –  nopeuttaa haavojen ja palohaavojen paranemista
˜     –  vähentää arpikudoksen syntymistä
˜     –  aktivoi kehon omaa vastustuskykyä
˜     –  auttaa univaikeuksissa lisäämällä mielihyvän tunnetta
˜     –  auttaa painonpudottamisessa
˜     –  vähentää selluliittia
˜     –  auttaa poistamaan elimistöstä mm. raskasmetalleja
˜     –  vaikuttaa alentavasti kolesterolitasoon
˜lähde

En osaa sanoa, mitkä kohdat pitävät paikkaansa oikeasti, mutta oman kokemuksen mukaan ihosta tulee puhtaampi ja pehmeämpi, olosta kevyempi sekä rentoutunut. Sitä on vaikea selittää, mutta jos on mahdollisuus kokeilla, suosittelen! Kävin juuri tänään jumpan ja salitreenin jälkeen saunomassa ja olo sen jälkeen oli niin mahtava! 🙂 Lueskelin myös jostain, että jos on ongelmia hikoilun suhteen, eli treenatessa hiki ei meinaa irrota, voi säännöllinen infraaminen auttaa asiaan.

  • Ulkoilu. Luonnossa oleilu rentouttaa, poistaa stressiä ja ahdistuneisuutta. En harrastanut tätä aiemmin, sillä harvemmin rankan treenipäivän jälkeen tuli mieleen lähteä vielä kävelylle erikseen. Nyt kun meillä on koira, on ulkoilusta tullut pakollinen juttu ja hyvä niin! 🙂 Viikonloppuisin tavataan käydä pidemmillä kävelyillä, mutta ihan näin arkenakin 30 minuutin ulkoilu tekee hyvää. Itse asiassa heräsin juuri äsken päiväunilta, jonka jälkeen kävin 45 minuutin reippailulla hauvelin kanssa. Mä urheilen lähestulkoon aina sisätiloissa, joten raitista ilmaa ei senkään puolesta tule liikaa.
  • Viimeinen kohta ei sinänsä liity rentoutumiseen, mutta yksi erityisen tärkeä asia minkä haluan tuoda esille, on syöminen treenin jälkeen. Kerroin aiemmin että kortisolin eritys kasvaa treenin aikana, muuten treenistä ei saa parhaita tehoja irti. Tästä syntyy kuitenkin ongelma vasta silloin jos kortisolin eritys ei lakkaa treenin jälkeen. Syöminen on siis todella tärkeää mahdollisimman pian suorituksen jälkeen. Jos ruokapöydän ääreen on liian pitkä matka, toimii esimerkiksi hera/palautusjuoma hyvin tuomaan energiaa ensihätään. Älkäähän skipatko tätä ateriaa, sillä sanoisin että treenin jälkeinen ateria on sittenkin se päivän tärkein ateria! 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

On olemassa paljon muitakin rentoutumiskeinoja ja jokainen tietää varmasti ne omalla kohdalla parhaiten toimivat jutut. Itselläni toimii myös esimerkiksi lukeminen ja kokkailu, jolloin pääsen eroon liiasta ajattelusta ja pystyn elämään just siinä hetkessä relaten! Tällä hetkellä koen olevani hyvässä balanssissa, en stressaa liikoja ja mulla on myös omaa aikaa riittävästi. Suosittelen kaikille muillekin, sillä elämä on lopulta aika lyhyt ja kiirehtimällä siitä tulee vieläkin lyhyempi.

Vaatteet Kari Traa (saatu)

Kuvat: Riikka


Viikon kohokohta

Kaikilla meillä on varmasti jokin lempparipäivä viikossa. Päivä, jolle suunnittelee ne parhaat jutut ja jota salaa odottaa koko viikon. Suurimmalle osalle se päivä sijoittuu viikonloppuun, ehkä jo perjantaille. Mä oon töissä lauantaisin aamulla, joten mun The Päivä on se lauantai. Jumppien jälkeen tapaan ottaa vaan rennosti, ehkä käydä lounaalla jossain tai pyöriä kavereiden kanssa kaupoilla. Iltaisin on parasta tehdä hyvää ruokaa, varata herkkuja erilaisiin kulhoihin ja lötköttää sohvalla. Olin ihan superfiiliksissä, kun kuulin päässeeni mukaan Indiedaysin ja Havin yhteistyökampanjaan. Tämä mahdollisti sen, että voisin nauttia mun lauantaista vieläkin paremmin. Havin kynttilöitä on valmistettu jo 185 vuotta. Tämä jo kertoo mielestäni siitä, että on onnistuttu kehittämään tuote, joka toimii. Mun lapsuuden kodissa on aina palanut kynttilät, ja siitä ehkä juontaa juurensa se, että ne liittyvät edelleen jotenkin siihen relaamiseen ja tunnelmaan. Kodikkaaseen oloon.

DSC03072

Lauantaisin mun pitkä ja melko rankka treeniviikko on takana, ja tapaan ottaa sen kunniaksi päiväunet sohvalla telkkarin pauhatessa taustalla. Mielestäni on jotenkin ihanaa, kun voi nukkua ilman herätyskelloa tai ajatusta siitä, että täytyisi lähteä jonnekin. Vaikka kuinka tykkäänkin mun työstä ja jumpista, on sellainen päivittäinen kellon kyyttääminen välillä aika raskasta. Jumpat on yleensä illalla, jolloin koko päivä menee ”valmistautumiseen” ja kaiken oikein ajoittamiseen. Näitä vapaita päiviä on tämän syksyn aikana ollut aivan liian vähän, joten kun sellainen sattuu kohdalle, sitä osaa arvostaa ihan eri tavalla.

Yleensä nokosien jälkeen mun sisäisen leipuri herää ja alan kehittelemään uusia reseptejä, tai sitten luotan vanhoihin toimiviin juttuihin ja tekaisen jotain, minkä tiedän olevan hyvää. Ruuanlaitto ja leivonta on mun mielestä jollain lailla terapeuttista, ja joskus leivon tai kokkaan ihan muuten vaan, vaikka lopputulosta ei edes jaksaisi syödä. Lauantaisin, ja viikonloppuisin yleensäkin, syntyy aina parhaat uudet reseptit.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

DSC03059

Iltasella sytytän kynttilät palamaan ja makoillaan toisen puoliskon kanssa sohvalla. Sohvan valinnassa mulle oli tärkeetä juurikin se, että se on tarpeeksi suuri. Sohvalle täytyy mahtua kaksi ihmistä makaamaan kunnolla. Kuvista ehkä huomaa, että tämä ei tosiaan ole mikään sisustusblogi ja voin rehellisesti myöntää, että sisustaminen tai ylipäätään mikään tyylitaju ei ole mun vahvuuksia. Meikäläinen on tottunut kuvaamaan ruoka-annoksia ja ihan muita juttuja. 😀 Mulle kuitenkin kaikista tärkeintä on, että koti on kodikas, sellainen paikka missä viihtyy ja missä on hyvä olla. Sellainen oma turvapaikka. Syksy on aika tunnelmallista aikaa ja sen vuoksi siihen on aina liittynyt kynttilät. Tämän kamppiksen myötä oon päässyt sisustamaan meidän kämpästä kunnon kynttilämeren. Rakastuin kuvissa näkyviin eri kokoisiin pöytäkynttilöihinja niitä löytyykin meillä nyt melkein jokaisesta huoneesta.

DSC03073

DSC03068

Oon joskus kertonut, että oon melkoinen kotirotta ja viihdyn parhaiten ihan vaan omien seinien sisällä. Tässä ammatissa on kuitenkin aina ”esillä” ja elämä on täynnä sosiaalista kanssakäymistä, jonka vastapainona on siistiä vaan olla ihan hiljaa kotona. Toki höpötellään (tai yleensä minä höpöttelen ja mies ”kuuntelee”) miehen kanssa niitä näitä ja kuvissa esiintyvä Obelixkin saa kuulla aina mun ajatukset kaikesta mahdollisestä mieltä askarruttavasta. 😀 Lauantain yksi parhaista puolista on myös se, että seuraava päivä on viikon ainoa lepopäivä ja vapaapäivä kaikesta. Saa siis valvoa jos huvittaa, tai nukahtaa sohvalle jos niin sattuu käymään, sillä seuraavana aamuna ei ole velvollisuuksia mennä mihinkään.

DSC03060

Meidän uudessa kodissa on takka, joka luo tietty oman tunnelmansa. Takan lisänä oon tykännyt asetella noita tuikkuja ympäri takan reunusta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

DSC03056

Suuren treenimäärän ja sykkimisen vastapainona on siis erityisen tärkeetä osata myös rentoutua ja ottaa iisimmin. Omalla kohdalla toimii nämä ihan perusjutut, ja oon tullut siihen tulokseen, ettei relaamiseen oikeesti tarvita mitään ihmeellisyyksiä. Oma tunnelmallinen koti, kiireettömyys, rakkaat ja se hyvä ruoka vie jo aika pitkälle! Miten te tapaatte ottaa iisimmin? Onko muita kotirottia, vai vaatiiko rentoutuminen aina kylpylöitä, hoitoja tai matkustamista muualle?

Havilla on käynnissä huikea kilpailu, jonka pääpalkintona on 2 kpl 300€ ravintolalahjakortteja, 30kpl Havi-tuotepalkintoja sekä 15kpl Finlayson-tuotepalkintoja. Kilpailu on voimassa vuoden loppuun saakka. Kilpailuun pääsee osallistumaan täältä

Ihanan tunnelmallista sunnuntaita kaikille!! <3