TERVEYSMYYTIT JOTKA EIVÄT PIDÄ PAIKKAANSA

 

On olemassa erilaisia vinkkejä, oletuksia ja sääntöjä, koskien terveellisiä elämäntapoja. Eräässä FB-ryhmässä, joku myi ”vihastuneena” gluteenittomia pastoja, koska ei todellakaan halunnut syödä mitään niin terveellistä. 😀 Huvitti kauheasti tuo julkaisu, mutta edelleenkin elää ajatus esimerkiksi siitä, että kaikki gluteeniton olisi terveellistä, tai että vatsalihaksien hinkaaminen päivästä toiseen tuo sixpäkin esiin. Tällaiset ajatukset voivat tuntuvat itsestä ihan hulluilta – Ei kai kukaan oikeasti enää ajattele noin? Todellisuus on, että kyllä vain ajattelee. Huomasin taas eräänä päivänä, että edelleen kuntosalilla voi nähdä ihan mitä tahansa ja monen asian kohdalla on perus asiat hukassa. Tässä muutama juttu, mikä tuli edellä mainittujen lisäksi mieleen. 🙂

P3250416

Veden juonti aterian yhteydessä – Veden juonti on hyvästä ja vettä tulisi juoda runsaasti pitkin päivää. Moni on varmasti kuullut vinkin, kuinka kannattaa juoda suuri lasillinen vettä ennen ruokailua, jotta vatsa täyttyisi ja ei tulisi syötyä liikaa. Todellisuudessa veden ja muun nesteen juontia kannattaa välttää ennen ateriaa, sen aikana ja heti sen jälkeen, sillä neste laimentaa vatsahappoja ja ruoka ei pilkkoudu yhtä hyvin, eikä ruuansulatus toimi tehokkaasti. Nesteen kanssa syödessä ei tule myöskään pureskeltua ruokaa yhtä huolellisesti kuin ilman. 

Proteiinin runsas syöminen – Proteiini on hyvin tärkeä osa terveellistä ruokavaliota, mutta sen liikasaanti voi olla jopa haitallista. Ylimääräinen proteiini muuttuu myös rasvakudokseksi, eikä turhilla lisäravinteilla ja proteiinilisillä ole tarvetta, mikäli syö muuten normaalisti. Päivittäinen proteiininsaanti tulee helposti täyteen normaalilla ruokailulla. Jos käy treenaamassa tunnin, syö sen jälkeen palautusjuoman/proteiinipatukan ja menee sen jälkeen vielä syömään normaalin aterian, tulee proteiinimäärästä (ja kalorimäärästä) turhan suuri. Proteiinin liikasyöminen vaikuttaa helposti myös hiilareiden ja rasvojen liian vähäiseen saantiin, jolloin makrojen suhteet eivät pysy ihanteellisina. Proteiinia käytetään nykyään markkinoinnissa ja joka toisen tuotteen eteen, on liitetty sana ”proteiini”. Uusia tuotteita ostaessa kannattaa aina vilkaista tuotteen ravintosisältöä, sillä nimen taakse saattaa olla piilotettu paljon sokeria ja muuta turhaa. Lue myös –> Näin luet tuoteselosteita.

Terveysherkut eivät lihota – Nykyään hypetetään paljon terveellsempiä herkutteluvaihtoehtoja, on raakasuklaata, raakakakkuja ja proteiinijäätelöä. Edellä mainitut ovat tietysti parempi vaihtoehto tyhjälle energialle, mutta kannattaa muistaa, että pähkinät, rasvat, hedelmät ja taatelit sisältävät myös hyvin runsaasti energiaa. Näitä tulee syötyä helposti liikaa, koska ajatellaan vain terveellisyyttä. Raakakakku, jossa on pähkinöitä, öljyjä, kookosta, hedelmiä yms voi sisältää monia tuhansia kaloreita ja todella paljon rasvaa. Kannattaa ehdottomasti suosia terveellisempiä vaihtoehtoja herkuista, mutta nauttia niitäkin kohtuudella!

 


MILLAISET MAKROT SISÄLTÄÄ 550 KCAL VEGESAFKAA?

Kiitos kaikille ”Never say never” – postaukseen kommentoineille. Kuten arvasin, keskustelu käy kiivaana kun kyseessä on jokin erikoisruokavalio. Koska olen kova kokeilemaan ja testailemaan erilaisia asioita, päätin testata kuinka pitkään selviän kasvisruokavaliolla. 😀 Kääk! Olen itsekin monesti toitottanut, että kaikkeen pystyy jos vaan on valmis yrittämään ja muuttamaan rutiineja. Jos ei kokeile, ei voi myöskään tietää!

Omalla kohdalla asiaa toki helpottaa, että tiedän melko hyvin mihin ravintoaineisiin ja esimerkiksi vitamiineihin kannattaa kiinnittää huomiota ja osaan koostaa melko hyvin ravitsevan annoksen myös silloin kun käytössä ei ole ne tutut ruoka-aineet. Tämän kokeilun ajaksi jätän siis kaiken lihan pois (myös kana ja kala), mutta esimerkiksi heraproteiinia aion käyttää kuitenkin. Tiedän, että on olemassa kasviperäisiä proteiinilisiä, mutta ne maistuu yleensä niin karseelta kuralta, että ihan kaikkeen ei pysty venymään. 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

päivän lounas

Ajattelin lisäillä testimielessä päivän ruuat sulamon laskuriin ja tsekkailla miten makrojen suhteet muuttuu, kun liha jää kokonaan pois. Tässä annoksessa on siis bataatti-kukkakaali-porkkana-muusia, pavuista, sienistä, linsseistä ja tomaattipyreesta tehty kastike, avocadoa, parskaalia sekä punajuurta. Kuvassa on muuten tavallista suurikokoisempi lautanen, joten kuva voi hieman hämätä, kyseessä on aika suuri annos.

  • kalorit 563
  • proteiini: 30 g
  • hiilari: 62 g
  • rasva: 14 g
  • kuitu: 30 g

Mielestäni melko hyvät arvot, toki proteiinin määrä on ehkä hieman tavanomaisia annoksiani pienempi, mutta kuten olen ennenkin kirjoittanut liikakaan ei ole hyvästä. Hyvä määrä proteiinia yhdellä annoksella on sellainen 20-40 grammaa, joten tässä on ihan hyvä setti sen osalta. Monesti ajatellaan, että vain liha tai maitotuotteet sisältävät proteiinia, mutta esimerkiksi 250 g parsakaaliakin sisältää jo 12 grammaa protskua.

Pelkän aamiaisen (smoohtie) ja lounaan jälkeen kokonaisproteiininsaantini on jo 77 grammaa, kun tavoite on 100-120 gramman tuntumassa. Yleensä voidaan ajatella, että treenaavan ihmisen proteiininsaanti on suunnilleen 1,5 – 2,5 grammaa proteiinia jokaista kehon rasvatonta painokiloa kohti.

Eli jos painaa esim. 60 kiloa ja rasvaprosentti on vaikka 20%, on tällöin kehossa rasvaa 12 kiloa, jolloin rasvattomaksi painoksi jää 48 kg x 1,5 = 72 grammaa proteiinia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lisäsin ruokaan vielä ravintohiivaa/oluthiivaa, joka on siis ikään kuin parmesanin makuista paljon ravinteita sisältävää rouhetta. Tuotteessa on reilusti etenkin B-ryhmän vitamiineja ja siihen on vielä lisätty B12-vitamiinia, jonka saantii vegaanista ruokavaliota noudattavan kannattaakin kiinnittää huomiota. Ostin tämän purkin Ekosopista jo ennen tätä kokeilua ja nyt sillä onkin sitten kivasti käyttöä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitäs veikkaatte, kauanko mä kestän? 😀