PERUSKUNTOTREENIÄ IHAN HUOMAAMATTA

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn kanssa.

Mä oon vähän sellanen, että tarvitsen jotain tekemistä niin rentoutumiseen kuin rauhallisiin toimenpiteisiin, kuten siivoiluun tai kävelylenkeille. Toki joskus on ihan jees keskittyä vain yhteen yksinkertaiseen asiaan, mutta usein hommat hoituu jotenkin paljon näppärämmin kun on jotain ajateltavaa. Viimeisen vuoden ajan oon panostanut aika paljon peruskuntoliikkumiseen, sillä on se on paitsi kaiken kunnon perusta, myös iso osa palautumista. Suurimman osan liikunnasta teen ulkona kävellen, mutta välillä tykkään kävellä matolla (ylämäkeen), jolloin pakarat aktivoituvat samalla kun lonkankoukistajat saavat venytystä pitkän työntävän askeleen ansiosta. Matolla kävellessä pystyy myös säädellä sykkeen juuri haluttuun kohtaan ja pitää sen siellä halutun ajan –> treenitavoite täyttyy.

Matolla kävely on aika tylsää ja en jaksaisi sitä kymmentä minuuttia pidempään ilman viihdykettä. Tässä tuleekin kuvioihin suoratoistopalvelu Viaplay, jonka siivittämänä kävelin yhtenä päivänä ihan vahingossa melkein kaksi tuntia, koska piti katsoa #VIELÄYKSI jakso Greyn anatomiaa, joka on btw. mun yksi kaikkien aikojen lempparisarjoja! 😀 Jos siellä on muita, joille pakolliset kävelylenkit tai venyttelytuokiot tuntuu vaivalloisilta, kannattaa testata tätä tipsiä. Suosikkisarja pyörimään ja hommat hoituu ihan itsestään.

Näin lomalla sitä on tullut muutenkin katseltua enemmän leffoja ja sarjoja, koska mikäs sen rennompaa kuin heittäytyä sadepäivänä (tai muuten vaan kylmänä päivänä) vällyihin ja pistää sarjamaraton tai hyvä leffa rullaamaan. Rakastan kesässä sitä, että silloin voi viilettää aamusta iltaan ulkosalla, mutta myös niitä päiviä kun voi ihan hyvällä omalla tunnolla makoilla kotona telkkarin ja popparikulhon ääressä vaikka aamusta iltaan. Best!

Desperate housewives, eli täydelliset naiset löytyy nyt kokonaisuudessaan (kaudet 1-8) Viaplayn valikoimasta ja tää onkin yksi koukuttava sarja, jonka parissa menee helposti yksi löhöilypäivä, jos ei toinenkin. Myös Chigago Meds kannattaa pistää katselun alle, jos lääkärisarjat kiinnostaa. Kyseessä on siis kolmas televisiosarja Dick Wolfin Chicago-aiheisista sarjoista. Muita katsottuja ja hyväksi todettuja ovat:

The Walking dead

The affair

Bosch

Animal Kingdom

Fargo

Itse oottelen, että Jasper Pääkkösen tähdittämä Blackkklansman saapuu tarjontaan 30.7. Monta kertaa on pitänyt vuokrata kyseinen leffa, mutta nyt sitten voi odotella, että sen saa katsoa katselupaketin tarjonnasta. Vuokraelokuvista katsottiin viime sunnuntaina Glass, joka on siis jatko-osa elokuville Unbreakable – särkymätön ja Split. Katsottiin tuo Split kaksi vuotta sitten meidän toisilla treffeillä miehen kanssa ja näin ollen se on ensimmäinen leffa mikä ollaan yhdessä katsottu. 😀 Sen jälkeen on kyllä tullut katsottua ihan hurjan paljon niin leffoja kuin sarjojakin! 

Nyt teillä olisi mahdollisuus voittaa 2kk ilmaista Leffat & Sarjat –paketin katseluaikaa Viaplayssä. Osallistut arvontaan kertomalla kommenttiboksissa, että mikä on sellainen sarja, josta sulle tulee fiilis, että pakko katsoa #VIELÄYKSI jakso?  Kaikkien osallistujien joukosta arvotaan 1 voittaja. Arvonta päättyy 14.7.2019. Arvonnan säännöt täällä.

instagram: ainorouhiainen 

Facebook