RYHMÄLIIKUNTA – MITEN SITOUTTAA ASIAKAS?

Ryhmäliikunnan ohjaaminen on aihe, josta voisin keskustella ja kirjoittaa vaikka kuinka paljon. Se on hassua, kuinka yhden jumpan ohjaamiseen voi liittyä niin paljon erilaisia asioita. On totta, että ohjattu treeni voi olla pelkkä jumppa muiden joukossa, mutta se voi olla paljon muutakin. Ryhmäliikunnan yksi tärkeimmistä puolista on juuri yhteenkuuluvuus ja yhdessä tekeminen. Moni saa itsestään paljon enemmän irti, kun ympärillä on ihmisiä jotka tekevät samaa treeniä. Tietynlainen yhteisöllisyys ja tunnelma ovat myös asioita, jotka saavat asiakkaan palaamaan aina uudelleen ja uudelleen.

Sosiaalisessa mediassa puhutaan paljon sitoutumisesta, mutta samaa sitoutumista näkee myös ryhmäliikunnassa. Sanoisin, että hyvä sitoutuneisuus on asia, johon ohjaajan kannattaa panostaa, sillä se saa asiakkaat palaamaan tunneille aina uudelleen ja uudelleen. Kun asiakas kokee, että hän kuuluu ryhmään ja hänen läsnäolosta välitetään, tulee hänelle myös tietynlainen velvollisuuden tunne (hyvässä mielessä) palata tunnille uudelleen joka viikko. Tätä voisi verrata urheilujoukkueeseen, jossa on valmentaja.

Ohjaajana mulla on vielä paljon kehitettävää ja asioita, joissa haluaisin olla parempi, mutta tiedostan myös ne jutut missä olen hyvä. Yksi vahvuuteni on juuri asiakkaiden sitoutuneisuus. Tunneillani käy paljon säännöllisesti käyviä asiakkaita. Tunneista on tullut heille rutiinia, samoin kuin hampaiden pesu tai vaikka kaupassa käynti. ;)

Panostan paljon ohjauksiini ja pyrin pitämään ne laadukkaina, se on tietysti tärkeää, mutta koen, että tietynlainen yhteisöllisyys ja hyvä tunnelma ovat myös tärkeässä roolissa.

Sain taannoin tällaisen kommentin ja siitä heräsikin tämä koko ajatus..

Mua kiinnostaisi tietää, että miten/millä keinoilla luot tunneillesi yhteenkuuluvuuden tunnetta osallistujien kesken (vai luotko ollenkaan)? Siis vaikka jokainen tekee sitä omaa juttua siinä, niin silti, jotkut ohjaajat on tosi hyviä sellaisen yhteisöllisyyden luomisessa vaikka välillä ”kahden tiimin” muodostamisella esim. tanssitunnilla yhden biisin ajan tai jollain kovalla tunnilla ikään kuin, että voi tsempata toinen toistaan. Haluaisin itse kehittyä tässä ohjaajana ja mietin, että onko sinulla joitain hyviä työkaluja siihen :)

Mullakin on päiviä, kun yrityksestä huolimatta vedän tunteja vain rutiinilla, mutta silloin jos koen tunnin olleen oikein onnistunut, johtuu se yleensä siitä, että olen onnistunut ottamaan hyvin kontaktia osallistujien kanssa ja luonut hyvän tunnelman. Kovatehoisten tuntien, (kuten spinning tai sprint) ohjaaminen on mulle psyykkisesti paljon rankempaa kuin fyysisesti, sillä haluan pistää peliin aivan kaiken. Imen osallistujista kaiken mahdollisen mitä irti saan ja se vie myös omia voimia. :D Motivointi onkin yksi todella moniulotteinen asia, josta voisi kirjoittaa yhtä pitkästi kuin tästä!

Yksi suuri askel eteenpäin oli, kun tajusin laittaa ns. oman egon sivuun. Monesti ohjaajat pohtivat hirveän paljon itseään; miltä näytän, onko tekniikkani kunnossa, kuulostanko hölmöltä, onko mikki liian hiljaa, voi ei nyt mä mokasin jne… Tämä vaihe kuuluu varsinkin ohjausuran alkuun, mutta sen sijaan että miettii itseään, kannattaa suunnata energia asiakkaisiin.

Tiedän itsekin, että ohjaajana sitä analysoi kovasti mitä ne osallistujat oikeen ajattelevat minusta. Jos joku ei hymyile tunnilla, tarkoittaako se, että olen ihan paska? Entä jos joku lähtee yhtäkkiä kesken tunnin pois? Varsinkin aloittavana ohjaajana tuollaisista voi tulla tosi paha mieli, vaikka todellisuudessa siinä ei olisi mitään henkilökohtaista ohjaajaa kohtaan.

Moni näyttää keskittyneenä jopa vihaiselta/kyllästyneeltä, tai joskus vain tunnilla voi tulla vaikka huono olo, jolloin on pakko lähteä pois, oli tunti kuinka kiva tahansa. Ei siis kannata ottaa kaikkea liian henkilökohtaisesti, vaan esimerkiksi palautteetkin voi kääntää voimavaraksi – mitä voin muuttaa että kehittyisin? Toisaalta taas, jokaista palautetta ja toivetta ei vaan voi ottaa huomioon, sillä jos joku toivoo että tehdään enemmän punneruksia, niin seuraavan mielestä niitä on jo ihan tarpeeksi. Liika miellyttämisen yrittäminen tekee vain hommasta sekavaa. Ohjaaja on se joka pitää langat käsissä ja huolehtii, että kaikki on järkevää ja sujuvaa.

Kun peruspalaset ovat hanskassa, kokeile miettiä, miten saisit tunnistasi miellyttävämmän ja hauskemman osallistujien kannalta? Pelkkä suorittaminen on nimittäin aika tylsää. Huumori, kontakti ja esimerkiksi informatiivisuus taas tekevät tunneista hauskempia. Vaikka siellä koreografiassa nyt pari mokaa sattuisikin, niin se ei ole niin vakavaa, jos asiakkaalle jää tunnista hyvä fiilis tai hän kokee, että onnistui ja ehkä oppi jotain uutta.

Monesti ohjaaja saattaa ajattella, että kertomalla itsestään ja omista tekemisistään hän ottaa kontaktia, mutta tässä mennään taas helposti liikaa siihen minäminäminä-viljelyyn. En tarkoita, etteikö saisi puhua itsestään, mutta pelkän itsensä esilletuonti ei ole muista ihmisistä yleensä kovin kiinnostavaa.

Kaikki ihmiset eivät tykkää siitä, että heitä kutsutaan nimellä tai annetaan liikaa henkilökohtaista huomiota, joten tällaisen kanssa tulee olla hieman silmää. Yleensä ne tyypit, jotka parkkeeraavat eturiviin ovat myös niitä jotka tykkäävät huomiosta. Nimellä tsemppaaminen tai tietyn ryhmän (esim ”takarivi”) huomioiminen saa aikaan tunteen, että asiakas on huomioitu ja hän on tärkeä. Koska kyseessä on ryhmä, tulisi huomiota osata jakaa tasaisesti, eikä esim nostaa yhtä tai kahta vakkaria aina jalustalle.

Mun mielestä jatkuva kehuminen ja hyvähyvän – viljely vie näiltä merkityksen. Itse oon ottanut linjan, että kehun silloin jos oikeasti olen sitä mieltä, että nyt meni hyvin. Myös kritiikkiä voi antaa positiivisella sävyllä ja aina, kun antaa ohjeita tai haluaa jotain korjattavan, tulisi myös kertoa miksi. Jos joku huutaa sulle että hyppää korkeemmalle ja sulla ei ole mitään käryä minkä takia, miksi ihmeessä edes yrittäisit? :D

Sanoisin, että jos keskittyy siihen, että haluaa antaa muille ihmisille positiivisia kokemuksia on jo aika pitkällä. Sen sijaan, että tavoitteena olisi vain saada isoja massoja omille tunneille, keskittyykin antamaan niille olemassa oleville asiakkaille mahdollisimman laadukkaita treenejä ja hyvän kokemuksen. Silloin on kasassa sitoutuneita asiakkaita, joista toivottavasti kasvaa jatkuvasti suurempi ryhmä.

Vaikka kirjoitan tätä ryhmäliikunnan näkökulmasta, voisi tätä ajatella myös muiden saman tyylisien alojen kannalta. Jos haluat somessa sitoutuneita seuraajia, keskity antamaan seuraajille jotain josta on heille hyötyä sen sijaan, että postaisi vain selfieitä ja ympäripyöreitä englannin kielisiä quoteja. Yleisesti siis keskittyminen muihin, positiivisuuteen ja hyvän jakamiseen vie pitkälle alalla kuin alalla!

Vaikka kirjoitankin aiheesta sillä näkökulmalla, että ikään kuin jakaisin neuvoja, tiedostan että itsellänikin on paljon opittavaa vielä. En todellakaan itsekään saa kaikkia näitä neuvoja aina käytäntöön, mutta yritän kehittyä ja analysoida asioita, sillä haluan tulla paremmaksi niin ohjaamisessa kuin vaikka sosiaalisen median parissa työskentelyssä!

Sitouttamisen viisi tärkeää:

  • Kontakti – Tarvittaessa anna aikaa myös ennen ja jälkeen ohjauksien.
  • Tunnelma – Yhdessä tekeminen, tsemppi, musiikin voima.
  • Välittäminen – Vaikka kyseessä on ryhmä, on tärkeää huomioida ja muistaa yksilöiden tarpeet. Vaikka tunneilla kävisi laajasti eri ihmisiä, paina nimet muistiin, huomaa jos joku puuttuu ja pyri aina auttamaan oman tietotaidon mukaan, jos on esim. treeneihin liittyviä ongelmia.
  • Positiivisuus – Tehokkaasti, laadukkaasti mutta kuitenkin hyvällä fiiliksellä!
  • Auktoriteetti – Luottamus itseensä ja omaan tekemiseen näkyy myös ulospäin. Aina pitäisi osata perustella miksi tehdään, sitä mitä tehdään. Kouluttautuminen ja kaikki treenaamiseen liittyvä tieto on aina kotiinpäin.

Nyt olisi taas tosi kiva kuulla myös muita näkökulmia ohjaajien kuin jumppareidenkin suusta! :)

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


HELPPO & HERKULLINEN SUKLAAFUDGE

Tiedättekö mitä? Kävin äsken pitämässä toistaiseksi viimesen body-tunnin hetkeen. Kerroin aiemmin, että aion luopua muutamasta tunnista ja tämä oli yksi niistä. Tulevaisuudessa tuun siis ohjaamaan lauantaisin vain spinning-tunnin. Oon ohjannut tätä kahden jumpan comboa jo monen vuoden ajan ja nyt viime aikoina on alkanut tuntua, että tuo kahden tunnin rykäsy loppuviikkoon vie aina voimat koko päivän ajaksi. Lisäksi mulla on ohjelmassa oma salitreeni lauantaisin, joten välillä on ollut vähän taistelua jaksamisen kanssa näin lauantaisin. :D

Tänään tietysti sitten homma olikin ihan pala kakkua ja alkoi jopa hieman kaduttaa tuo päätös, mutta katsotaan sitten syksyllä uudelleen miten jatkan viikonloppujen kanssa. Tämän vuoden puolella oon tykästynyt treenaamaan omia treenejä etenkin viikonloppuisin, sillä sillon ei ole oikeastaan mitään muita juttuja joihin täytyy keskittyä ja treeneistä saa aina enemmän irti. Jossain vaiheessa voisi kokeilla ottaa lepopäivän viikolle ja tykitellä treenit vloppuisin!

Sitten itse aiheeseen, eli ihanaan suklaafugdeen, jota valmistin eilen extemporee. Itse en päässyt tätä hirveästi herkuttelemaan, mutta palan maistoin ja mun testimaistaja vetelikin koko satsin parempiin suihin ja antoi arvosanaksi heittämällä 6/5! :D

  • 150-200 g kookosmannaa
  • 70 g kaakaovoita
  • 5 tippaa caramelin makuisia stevia tippoja
  • 3-4 rkl tocoa
  • 30-40 g (kauhallinen) double rich chocolate makuista heraproteiinia (fitnessguru)
  • (pähkinöitä halutessaan)

Sulata kookosmanna ja kaakaovoi vesihauteessa, jonka jälkeen lisää muut ainesosat. Kannattaa maistella seosta ja lisäillä makuja/makeutta tarpeen vaatiessa. Kaada pieneen vuokaan tai esim jääpalamuotteihin ja laita jääkaappiin hyytymään. 

Nyt ajattelin ottaa pienen välilevon ja illalla vielä salille uudelleen nostelemaan rautaa! Ihanaa lauantaita kaikille. :)

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


HULLU JUMPPAMUIJA

Selailin tuossa äsken viime vuoden Helmikuussa julkaistuja tekstejä ja tuli mieleen, miten siistiä tavallaan on, että on olemassa tällainen päiväkirja, jossa on tapahtumat kirjoitettu viimeisen kuuden vuoden ajalta ylös. Tokikaan tänne ei ole ihan kaikkea tullut kirjoitettua, mutta aika iso siivu kuitenkin. Tasan vuosi sitten kävin Les Mills Sprint peruskoulutuksen, eli nyt on tullut ohjailtua sitäkin lajia jo vuoden päivät. Tosin sain oman tunnin vasta kesän aikatauluun, mutta tein joitakin tuurauksia jo viime kevään aikana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitä jumppien ohjaamiseen tulee, on kokemus ja ohjaaminen ehdottomasti parhaimpia tapoja viedä kehitystä eteenpäin ja fakta on myös se, että mitä enemmän ohjaat, sen enemmän kehityt. Jos mietin lajeja joita ohjaan, niin Bodycombat oli lajina sellainen, jonka kanssa mulla kesti melko kauan päästä lajiin sisään. Tällä tarkoitan sitä, että voit ohjata jotain lajia niin, että osaat koreografian ja liikkeet tai sitten voit elää ja hengittää sitä lajia niin, että se hehkuu sun varpaista päälakeen.

Ohjasin combattia pari (ehkä jopa kolme?) vuotta niin, että osasin koreot ja liikkeet, mutta olin jotenkin epävarma itsestäni. Jossain vaiheessa mietin jättäväni sen tauolle, mutta onneksi en sitä tehnyt, sillä jossain vaiheessa vaan loksahti ja naksahti palikat paikoilleen. Se vaan vei hieman enemmän aikaa. Helpoin laji mulle on aina ollut Bodyattack, sillä kilpa-aerobic taustasta on aika paljon hyötyä tässä lajissa. Myös steppi on aina ollut tosi rakas laji. Koen, että stepissä ohjaajan osaaminen on melkein kaikista tärkeintä juuri hyvän ennakoinnin ja muutenkin selkeän ohjaamisen kannalta.

Jos mietin omaa kehitystäni ohjaajana niin koen, että viimeisen vuoden aikana oon mennyt aika paljon eteenpäin sellaisen rentouden tasolla. Tätä on jotenkin vaikea selittää mitenkään, enkä tarkoita että olisin alkanut löysäilemään enemmän, mutta en ehkä ota asioita enää niin vakavasti kuin ennen. Pystyn olla ohjatessa täysin oma itseni ja tunnen itseni todella itsevarmaksi. Kuulostaa näin suomalaisittain ehkä vähän hölmöltä, mutta tiedän todellakin mitä teen ja oon siinä helvetin hyvä! :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Välillä on kausia kun ohjaaminen tuntuu vähän puuduttavalta tai suoraan sanottuna ei nappaa. Mulla on näitä aika harvoin, mutta joskus saattaa olla joku laji mikä kyllästyttää tai ei vaan iske. Tällä hetkellä on kuitenkin aika kiva tilanne, sillä mikään laji ei puuduta ja ohjaamaan lähteminen on joka kerta kivaa, vaikka teen sitä kuudesti viikossa, pari kertaa päivässä. :D Itse en luonnollisesti jännitä ohjaamista enää, mutta kyllä siinä täytyy kuitenkin olla skarppina ja valmistautua eri tavalla kuin muihin duuneihin lähtiessä.

Mä analysoin aika paljon koko tätä jumppatouhua ja luulen, että oon oppinut ymmärtämään miten ja miksi asiakkaat palaavat aina takaisin jollekin tunnille. En ole sitä mieltä, että jokainen tunti pitäisi aina olla täynnä, tai että vain sellaisia tunteja olisi kiva ohjata. Mutta itselleni asiakasmäärät ovat konkreettinen palaute siitä, kuinka homma toimii. Asiaan vaikuttaa myös mikä tunti on kyseessä, kellonaika, viikonpäivä, erilaiset juhlapyhät jne, mutta loppupeleissä nuo edellä olevat ovat aika pieniä vaikuttajia, sillä jos joku oikeasti haluaa tulla jollekin tunnille, hän järjestää asiat niin, että pääsee sinne. Se, miten saadaan ihmiset niin pahasti (hyvästi) koukkuun johonkin treeniin onkin sitten ihan toinen postaus ja aihe. :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Herättikö jumppa-aihe jotain ajatuksia siellä suunnassa? :)

Huomenna mulla olisi vain yksi ohjaus aamupäivällä ja sitten lähden käymään pikaisella visiitillä Tampereella. Tuuraan muuten myös tulevana sunnuntaina Bodycombat-tunnin Sports Gymin puolella kl. 18:45. :)

PS. Sain vihdoin vietyä mun kovalevyn huoltoon, joten uusia kuvia luvassa heti kun saan levyn huollosta!

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.